49. maratonini: E24 ultrajuoksu 27.-28.2.2016

Kuvia tapahtumasta (copyright Antti Näreaho):

Päiväkirjan kertomus:
Olin laittanut kellon soimaan puoli seitsemältä. Tuntia aikaisemmin heräsin ja sen verran jännitti, ettei uni enää tullut silmään.
Normaalit aamutoimet, puuro, kahvi ja runsaasti pullaa. Kahdeksan jälkeen huoltoporukkani Maija ja Juha ilmestyivät pihaan ja lähdimme kohti Espoota. Siellä kävimme ensin noutamassa Tommin, joka kuului myös Maijan huollettaviin ja matka jatkui Esport Areenalle.
Löysimme huoltopöydällemme paikan Tompon Jaanan vierestä, hän huolsi personal traineriani Jari Tomppoa. Minulla oli runsaasti aikaa tutustua ympäristöön ja reittiin. Reitti tässä 24 tunnin juoksussa oli varsin selkeä. Kiertäisimme 390 metrin rataa ympäri. Vaihtelua reittiin toi se, että juoksusuunta vaihtui aina kuuden tunnin välein.
Tärkeämpää olikin tutustua vessojen sijaintiin ja muuhun huoltoon liittyvään. Pisuaareja oli riittävästi ja vessojakin kohtuullisesti.
Tasan kahdeltatoista lähtölaukaus pamahti ja pitkälti toista sataa juoksijaa ryntäsi matkaan. Paljon oli tuttuja liikenteessä ja kannustuksia reitin varrelta tuli sekä minulle että nimimerkilleni Lanttu, jolla esiinnyn juoksijoiden sosiaalisessa mediassa.
Lähdin juoksemaan suunnittelemallani vauhdilla kolme maratonia vuorokaudessa, ensimmäinen seitsemään tuntiin, toinen kahdeksaan ja kolmas ennen ajan täyttymistä. Olin myös päättänyt seurata sykettä ja palauttaa syke kävellen alle sadan ennen kuin aloitin uuden juoksuvaiheen.
Parin tunnin juoksun jälkeen Thorstömin Jaana, ultrajuoksija, mutta huoltamassa täällä, totesi minulle, että juoksen liian kovaa vauhtia. Myönsin virheen ja jatkoin samaa rataa. Suunnitellusti pidin kympin jälkeen muutaman minuutin tauon. Sama toistui kahden kympin jälkeen. Ja kolmenkymmenen kilometrin jälkeen soin itselleni kymmenen minuutin lepotauon. Neljänkympin jälkeen jälleen viisi minuuttia pitkällään. Nyt alkoi ylösnouseminen tuottaa vaikeuksia, mutta omin voimin pääsin ylös ohuelta patjalta, joka oli mukanamme.
Maraton, se ensimmäinen, taittui ajassa kuusi ja puoli tuntia. Palkinnoksi siitä äsken mainittu Jaana tarjosi ryypyn. Taisi olla Jallua!
Matka jatkui mutta vauhti laski ja kova alusta teki sen, että oikean polven takaosa alkoi kipeytyä ja haitata juoksuosuuksia. Kierrosajat putosivat neljän minuutin luokkaan ja lepotaukoja alkoi tulla viiden kilometrin välein.
Kuudenkympin kohdalla pidin taas kymmenen minuutin tauon ja istunnon huollon puolella alkoivat tihentyä.
Seitsemänkympin kohdalla pidin puolen tunnin tauon, neste imeytyi hyvin ja kävin pissalla useasti. mutta ilmeisesti en saanut riittävästi energiaa. Sen energian suhteen lähdin liikenteeseen ihan fiilispohjalla, mitään suunnitelmia en ollut tehnyt. Kaiken lisäksi tämän tauon aikana aloin palella kuin horkassa. Lähdin kuitenkin uudelleen liikkeelle, mutta eteneminen oli mahdotonta.
Raskain sydämin tein yhden aikaan yöllä päätöksen lopettaa juoksu, kävin suihkussa ja laitoin päälleni runsaasti vaatteita. Maija antoi minulle Buranaa, jotta saisin polven kivun ja toimimattomuuden aisoihin. Menin pukuhuoneeseen nukkumaan. Nukkumisesta ei mitään tullut mutta lepääminen teki etvaarttia. Horkkakin muuttui lämmöksi ja aloin tuntea itseni ihmiseksi jälleen.
Puoli viiden jälkeen aamulla puin juoksuvaatteet uudelleen päälleni ja lähdin puolittain huolloltani salaa baanalle. Nyt olin viisastunut ultraamisen luonteesta sen verran, etten ottanut juoksuaskeltakaan. Pulssi pysyi alhaalla 80-90 lyönnin vaiheilla ja kierrosnopeudet 4-5 minuutin haarukassa. Useasti kävin myös huollon puolella istumassa ja nauttimassa vahviketta.
Toinen maraton täyttyi aamuseitsemän jälkeen.
Olo tuntui edelleen vahvalta ja tein päätöksen jatkaa matkaa niin kauan, että saan sata kilometriä täyteen.
Järjestäjän eli kestävyysjuoksuseura Endurancen toimesta oli järjestetty palvelu antaa juoksijoille palautetta ja kannustuksia. Sain parikymmentä viestiä, ne kummasti auttoivat matkan varrella, ne kun tulostettiin ja jaettiin juoksijoille vauhdissa. Pari tuntia ennen loppua kurssikaverini Simo lähetti viestin, että insinööri ei lopeta juoksua sadan kilometrin kohdalle, vaan tekee tuloksen joko 101 tai 111 kilometriä. Jälkimmäiseen minulla ei ollut voimia, mutta päätin toteuttaa ensimmäisen.
Palautuminen oli kävelyn ansiosta hyvä ja viimeisen kierrokseni juoksin Soikkelin Jarin (joka tuli kisassa kuudenneksi) peesissä aikaan 2.26. Se on hiukan yli kuuden minuutin vauhtia. Pulssi nousi kyllä sellaisiin lukemiin, että kahta kierrosta olisin tuskin jaksanut tätä vauhtia.
Lopulliseksi matkaksi tuli 101,8 kilometriä. Hieman olin pettynyt, etten parempaan pystynyt. Kuiva ja lämmin ilma sekä alustan kovuus olivat minua vastaan. Ulkoilmassa juoksu on varmasti helpompaa.
Tänne sisähalliin en koskaan enää tule juoksemaan vuorokauden juoksua, mutta hiukan kiinnostaa kipittää ensi vuonna 70-sarjassa ulkona tämä ultra. Saas nähdä kuinka äijän käy...
Tuttuja näkyi paikalla runsaasti ja pitää kiittää kaikkia kannustuksesta ja tuesta sekä paikan päällä että sosiaalisen median välityksellä.
Kun lähdimme Maijan ja Juhan kanssa hallista, totesin portaita laskeutuessani, että ensimmäisen Tukholman maratonin jälkeen olin paljon huonommassa jamassa kuin tänään. Siellä en pystynyt kävelemään portaita alas etuperin. Nyt se onnistui, mutta hitaasti!

Väliajat:

Garminin kertomus tuskasta:

Tulokset:
 

Takaisin ylös