16. maratonini: Dublin 27.10.2008


Kilometri juostu, ilme on aurinkoinen!

15 km takana, lakki on vielä oikein päin päässä.

40 km:n kohdalla, olisikohan hiukan energiavajetta?

Maraton on iloinen asia!

200 metriä maaliin, alkaa jo naurattaa.

Maalissa, hullun kiilto silmissä!


Ote päiväkirjasta:

27.10.08, maanantai:
Nukuin levottomasti. Heräsin ennen viittä paikallista aikaa, enkä saanut enää nukuttua. Kuudelta kello soi ja tein aamutoimeni ja söin kevyen aamiaisen huoneessa. Puoli kahdeksalta kävin ulkona haistelemassa ilmaa, joka oli aika vilpoinen ja tuulinen. Reitti meni hotellin ohi ja järjestysmiehet olivat jo paikalla. Lähtöön päin oli jo matkalla runsaasti juoksijoita. Kahdeksalta seuralaiseni lähtivät alakertaan aamiaiselle ja toivottivat meikäläiselle onnea.
Puoli tuntia ennen starttia lähdin jolkuttelemaan kohti lähtöä, sinne oli matkaa runsas kilometri. Suljettujen katujen ja ruuhkan takia matkaa tuli parisen kilometriä. Tungos oli melkoinen.
Tulin lähtökadulle tuhansien muitten kanssa sivukadulta. Meidän olisi pitänyt kiertää teräsaidan ympäri joukon hännille mutta siinä vaiheessa aita murrettiin auki ja olin vastoin tahtoani aivan liian edessä lähes kahdentoistatuhannen lähtijän joukossa. Ei kulunut kuin vajaat kaksi minuuttia lähtölaukauksesta, kun ylitin lähtölinjan. Lähtölinja oli leveä mutta muutaman sadan metrin juoksun jälkeen tuli peräkkäin kaksi ahdasta risteystä, johon massat puuroutuivat. Kärkijuoksijoita lukuun ottamatta kaikki joutuivat kävelemään nämä kaarteet. Sitten tilaa olikin riittävästi juoksemista varten – paljon paremmin kuin esimerkiksi Tukholmassa. Massan mukana tulin juosseeksi kolme ensimmäistä kilometriä aivan liian lujaa, sellaista kuuden minuutin vauhtia. Tästä huolimatta ohitse lappasi miestä ja naista jatkuvana nauhana. Sitten ymmärsin hidastaa vauhtiani sopivammaksi eli sellaiseksi kuuden ja puolen minuutin km-vauhdiksi.
Seuralaiseni olivat kannustamassa hotellin edustalla aivan alkumatkasta. Jälkeenpäin sain heiltä negatiivista palautetta maratonvalinnastani, kun kisa alkoi yhdeksältä, juostiin yhtenä lenkkinä ja pubit aukeavat vasta puoli yhdeltä!
Minulla oli Polarin gepsi käsivarressa, siitä seurasin vauhtiani tutuilla yksiköillä. Mutta myös mailin taulut osuivat silmiin ja väliajat pyörivät siinä kymmenen ja puolen minuutin paikkeilla pitkälle yli puolen matkan.
Järjestäjät kertoivat nettisivuillaan, että reitti on ”mainly flat”. Mitään rataprofiilia ei mistään löytynyt ja irlantilaisten tasaisuus alkoi heti hahmottua meikäläiselle. Joen ylityksen jälkeen alkoi tasainen nousuosuus kohti Phoenix Parkia. Sieltä olivat mainiot näköalat kaupungin ylle. Ja riitti niitä ylämäkiä loppuosuudellakin. Kaiken kaikkiaan mittarini näytti noususummaksi 140 metriä. Ei hirmuinen, mutta kuitenkin!
Puiston jälkeen palailimme omakotitaloalueelle, niitä tässä maassa riittää. Kerrostaloja kun ei ole kuin aivan keskustassa ja sielläkin ne ovat 4-5 kerroksisia. Ja aina välillä ohitimme pienen keskuksen, jossa oli kauppa tai kaksi ja yksi pub.
Juoma-asemat olivat kolmen mailin eli viiden kilometrin välein. Kaikissa niissä tarjoiltiin pullotettua vettä 0.25 litran pulloissa. Juomavyössä minulla oli kaksi pikkupulloa mukanani. Viidentoista kilometrin kohdalla tarjoiltiin lisäksi puolen litran pullossa jotakin erittäin makeaa urheilujuomaa. Join sen kokonaan – se ilmeisesti osoittautui myöhemmin suureksi virheeksi! Lisää urheilujuomaa oli tarjolla parilla asemalla myöhemmin ja myös energiageelejä sai kahdelta asemalta järjestäjien puolesta.
Juoksu sujui suunnitelmieni mukaan. Kympin väliaika oli 1.06, puolimaratonin 2.17 ja 30 km 3.18 – siis tasaista vauhtia siihen asti. Puolen matkan jälkeen alkoi tuntua siltä, että vatsa kouristelee. Join sen jälkeen juoma-asemilla pelkkää vettä. Juuri ennen kolmea kymppiä oli oikealla puolella kaunis puisto ja sitä reunustavassa muurissa sopivasti aukko. Käväisin siellä hätäisesti tyhjentämässä suoleni ja matka jatkui, ei kuitenkaan kovin iloisesti.
Puolimatkan jälkeen tulin ohitetuksi kolmen kuvankauniin oululaisneitosen voimin. Vaihdoimme muutaman sanan, mutta heidän vauhtinsa oli siinä vaiheessa aivan liian kovaa minulle.
Kymmenen kilometriä ennen maalia arvelin tarvitsevani hiukan lisää energiaa. Söin ainoan mukanani olleen geelin ja lisäksi yhden suklaapatukan. Tiedä mikä oli liikaa, mutta 21 mailin asemalla kirjoittauduin sisään bajamajaan. Muuttoilmoituksen tein sille huokoiselle paperille. Noin neljän minuutin istunnon jälkeen tuliin uusiin ajatuksiin ja peruutin sisäänkirjautumiseni. Uusiutuneena miehenä jatkoin matkaani ja yhytin tässä vaiheessa yhden joensuulaisen miehen ja juoksimme hänen kanssaan yhdessä seuraavalle juoma-asemalle.
Sieltä oli matkaa maaliin noin viisi kilometriä ja aloitin loppukirin. Se tapahtui kuitenkin hieman liian aikaisin, jouduin loppumatkalla kävelemään pariin otteeseen muutaman kymmenen metriä. Kannustusjoukkoni olivat myös loppumatkalla tervehtimässä minua kahteenkin otteeseen, ensin pari kilometriä ennen maalia ja toisen kerran juuri ennen loppusuoraa.
Loppuaikani oli 4.47.29 – se on neljä sekuntia nopeampi aika kuin keväällä Tukholmassa. Jossitella tietenkin voisi, mutta tänään ja tällä kunnolla ei vaan parempaan päässyt. Ensi vuonna sitten, perkele….
Maalin jälkeen iski paha vilu. Lämpötila oli alle kymmenen astetta, tuuli kova ja energiat aivan lopussa. Kävelimme hotellille noin kilometrin päähän, koko matkan vieressä juoksivat noin viiden ja puolen tunnin maratoonarit ohitsemme, reitti kun loppuvaiheessakin kulki aivan hotellimme edestä. Tai kävelivät. Tai itkivät ja kävelivät!
Kävin pikaisesti suihkussa ja liityin alakerran pubiin jääneeseen seurueeseemme. Jätän lukijani arvattavaksi, mitä tein seuraavan tunnin ajan!
Toisen pintin jälkeen kävelin arvokkaasti miesten huoneeseen. Viereeni tuli englantilainen kaveri maratonpaita päällään suorittamaan samaa tehtävää. Totesin hänelle, että nyt on kaikki hyvin kun nesteet vertaavat sisään ja ulos näinkin pian juoksun jälkeen. Hän kysyi, että mistäs minä sen tiedän. Kerroin tarinani ja kaveri naurahti ja sanoi, että hänellä se vaati kolme pinttiä.
Hotellin ravintola aukesi kuudelta ja tämä poika sammui kahdeksalta kylläisenä. Eikä janokaan vaivannut mallikasta kuleksijaa.


Tulokset M60:                               10 km        21,1 km    30 km    Maali
Tom Hunt                    Irl        1       00:45:59    01:34:26    02:14:10    03:10:10     
Marc Heurtault            Fra       2       00:46:43    01:37:42    02:18:29    03:19:36     
John Cook                   Gbr      3       00:48:23    01:41:06    02:23:49    03:21:27     
Brian Hamilton           Gbr      4       00:51:16    01:44:24    02:27:05    03:24:30     
Keith White                Gbr      5       00:51:46    01:44:07    02:26:42    03:26:53     
Joe Quinn                    Gbr      6       00:50:45    01:46:01    02:29:29    03:30:03     
Ray Mc Cormack        Irl        7       00:51:03    01:45:59    02:29:46    03:30:19     
John O' Loughlin        Irl        8       00:52:17    01:47:50    02:31:55    03:30:41     
Masamoto Sasaki        Jpn       9       00:53:19    01:45:56    02:27:32    03:29:45     
Jotti Culhane               Irl        10     00:46:27    01:40:34    02:25:38    03:32:23     
-----------------------------------------
Edward Williams        Usa      70     01:09:13    02:21:19    03:19:30    04:34:44     
Humphry Morre          Ned     71     01:07:41    02:16:00    03:12:44    04:35:04     
Cyril Mc Grath            Irl        72     01:00:54    02:05:47    03:00:48    04:37:22     
David Vaughan           Gbr      73     01:13:42    02:26:45    03:25:39    04:35:25     
Noel Mc Inerney         Irl        74     01:02:18    02:12:10    03:11:10    04:36:09     
Alfonso Zanasi            Ita        75     01:12:28    02:22:48    03:20:46    04:36:29     
Kari Ranta                   Fin       76     01:01:32    02:10:02    03:12:48    04:43:41     
Thomas (tom) Veder   Ned     77     01:06:17    02:17:26    03:18:45    04:44:23
Christian Lamarque     Bel       78     01:08:07    02:15:25    03:13:45    04:44:19     
Ilkka Lainema           Fin      79     01:06:21    02:17:29    03:18:45    04:47:29    
Stanley Hryszkiewicz Pol       80     01:07:28    02:24:40    03:19:21    04:43:21     
Martin Flanagan          Irl        82     01:11:54    02:25:34    03:24:56    04:46:22     
Thomas Behan            Irl        81     01:11:54    02:25:34    03:24:56    04:46:21     
Guy Carton                 Fra       83     01:06:19    02:19:06    03:20:38    04:49:02     
Piero Pierini                 Ita        84     01:03:55    02:19:51    03:23:30    04:51:33     
Norman Phillipson      Gbr      85     01:12:51    02:25:14    03:26:44    04:46:11     
-----------------------------------------
Brian Collins               Gbr      150  01:46:38    03:43:40    05:18:20    07:26:41     
Peter Rice                    Irl        151   01:22:18    02:52:10    04:21:59    07:27:00     

Polarin kertomaa tapahtuneesta:

Kierros Aika Kierrosaika Syke Matka min/km
1. A 0:06:26 06:26,2 127 1,008 6:23
2. A 0:12:17 05:50,4 141 1,014 5:45
3. A 0:18:22 06:05,1 138 1,01 6:01
4. A 0:24:57 06:35,3 139 1,015 6:29
5. A 0:31:19 06:21,9 138 1,009 6:18
6. A 0:37:39 06:19,8 137 1,014 6:14
7. A 0:43:57 06:17,8 138 1,011 6:13
8. A 0:50:38 06:41,5 139 1,001 6:21
9. A 0:57:07 06:28,5 138 1,013 6:23
10. A 1:03:40 06:33,8 139 1,016 6:27
11. A 1:09:54 06:13,7 135 1,006 6:11
12. A 1:15:57 06:03,3 134 0,985 6:08
13. A 1:21:52 05:54,2 131 0,979 6:01
14. A 1:28:02 06:10,9 132 0,967 6:23
15. A 1:34:42 06:39,5 138 1,014 6:34
16. A 1:40:53 06:11,0 139 1,009 6:07
17. A 1:47:06 06:12,9 139 1,001 6:12
18. A 1:53:18 06:12,0 141 1,006 6:09
19. A 1:59:45 06:27,6 143 1,012 6:22
20. A 2:06:28 06:42,4 143 1,013 6:37
21. A 2:12:55 06:27,7 141 1,005 6:25
22. A 2:19:30 06:34,5 143 1,018 6:27
23. A 2:25:59 06:28,7 143 1,006 6:26
24. A 2:32:18 06:18,8 145 1,01 6:15
25. A 2:38:57 06:39,4 147 1,016 6:33
26. A 2:45:38 06:41,4 143 0,998 6:42
27. A 2:52:03 06:24,8 144 1,014 6:19
28. A 2:58:48 06:45,3 142 1,011 6:40
29. A 3:05:33 06:44,4 138 0,973 6:55
30. A 3:13:31 07:57,9 140 0,976 7:13
31. A 3:20:20 06:49,2 144 0,988 6:54
32. A 3:27:10 06:50,3 148 1,014 6:44
33. A 3:34:26 07:16,0 147 1,012 7:10
34. A 3:41:47 07:20,5 145 1,007 7:17
35. A 3:52:50 11:03,5 132 0,985 7:19
36. A 3:59:39 06:49,2 146 1,016 6:42
37. A 4:06:44 07:05,0 145 1,013 6:59
38. A 4:13:55 07:10,7 145 1,005 7:03
39. A 4:20:49 06:54,3 151 1,009 6:50
40. A 4:27:41 06:51,2 150 1,012 6:46
41. A 4:34:37 06:56,1 152 1,008 6:52
42. A 4:41:21 06:44,4 148 0,959 7:01
43. 4:47:31 06:09,4 153 0,854 7:17




Takaisin ylös