50. maratonini: Hampuri 17.4.2016

Kuvat:

37 kilometrin kohdalla:


Vakava on ilme!


Hymyilyttää, pari kilometriä maaliiin!


Loppusuoralla!


Jos kuva olisi otettu sadasosasekunti myöhemmin,
molemmat jalat olisivat olleet ilmassa!


Maalissa, melkein tyytyväisenä!



Virallinen tilastolehti:

Tulokset, M60  

Garminin kertomus:

Päiväkirja:
Herätys kuudelta, aamupalalle Ullan kanssa ennen seitsemää.
Sen jälkeen kaikki rasvaukset ja hermosonnat. Ulkona oli kova tuuli ja lämpötila viiden asteen tienoilla.
Matkaa lähtöön oli kilometri, mutta laitoin päälle runsaasti vaatetta. Menin paikalle ihan viime tingassa ja alkoi tulla hiukan kiire, kun ruuhkat olivat ihan miehekkäät. No, minä olin ihan loppupään lähtökarsinassa, eikä loppujen lopuksi mitään kiirettä tullut. Varusteiden luovutuksessa ei ollut enää ruuhkaa, kun kaikki muut huohottivat jo lähtökarsinassaan.
Olin sopinut VonRonnin kanssa, että olen hänen käsijarrunaan, ettei rouva aloita liian lujaa. VR:n lähdössä kanssa oli toinen hehkeä suomalaisrouva. Oli siis siellä paljon muitakin hehkeitä rouvia ja neitoja, kun kaiken kaikkiaan juoksuun oli ilmoittautunut lähes kaksikymmentä tuhatta juoksijaa.
Lähdimme kolmistaan matkaan sellaista seitsemän minuutin kilometrivauhtia. Pian kolmas pyörämme kyllästyi vauhtiin ja katosi etuoikealle. Me VR:n kanssa jatkoimme tasaista vauhtia.
15 km jälkeen polveni alkoivat oireilemaan ja juoksu meinasi loppua siihen. Hiljensin vauhtia ja toivotin VR:lle hyvää loppumatkaa.
Onneksi löysin taskusta yhden Burana 800:n. Otin siitä ensin puolikkaan ja hiukan kivut hellittivät.
Kahdenkympin jälkeen söin toisenkin puolikkaan ja pikku hiljaa kivut hellittivät. Mieleen kyllä nousi siinä vaiheessa ajatus, että ei liene mitään järkeä juosta pitkiä matkoja, jos ei niitä kykene tekemään ilman kipulääkkeitä.
Puolen matkan jälkeen alkoi juoksu maistua juoksulta.
33 kilometrin kohdalla kannustajat tarjosivat olutta ja minä huikkasin, että sehän sopii. Hetken päästä rinnalleni ilmestyi mies kädessään mukillinen olutta. Siemaisin sen kitusiini ja johan vanhalla oluen ystävällä alkoi Lyyti kirjoittamaan.
Viimeinen kymppi oli mukava. Voimia oli vaikka muille jakaa ja selkiä tuli vastaan tasaisena virtana. Viimeiset kolme kilometriä olivat nopeimmat koko matkalla ja sain pulssin nousemaan yli 140:n, ihan lopussa jopa lähelle 160.
Siinä se. Pattiin otti rajusti. Kunto on kyllä parempi kuin aika tänään. Mutta kun ei, niin ei.
Jos nyt jotain hyvää, niin olihan tämä kolmeen vuoteen nopein maratonini.
Mutta kun voimia olisi paljon parempaankin.
Jospa treenaisi hiukan nopeutta parilla puolikkaalla ja yrittäisi syksyllä uudelleen.








Takaisin ylös