42. maraton: Masku maraton 13.4.2014


Ote päiväkirjasta:
Uni ei ollut laadultaan ja pituudeltaan aivan parasta mahdollista laatua. Ehkä tuo illanistuminen pitää jättää nuoremmille - siis vielä minuakin nuoremmille - ennen seuraavaa maratonia.
Lähtö oli vasta kahdeltatoista Maskun maratonille ja jätin menon sinne viime tippaan. Seisoskelu sadesäässä ei pahemmin houkutellut. Ennen lähtöä tuli kunnon sadekuuro, mutta se loppui juuri ennen starttia ja saimme juosta poutasäässä. Ainoa vika ilmassa oli erittäin voimakas lounaistuuli ja se tuntui olevan vastainen koko matkan.
Olin laittanut Garmin-jänikselle vauhdiksi 7:20/km ja ensimmäinen kierros sujui helposti pari minuuttia nopeammin. Toisella kierroksellakin vauhti pysyi kohtuullisena. Jossakin kuudentoista kilometrin kohdalla takanani juossut neitonen sai minut kiinni ja aloimme jutella maailman asioista.
Hän oli Tampereen maratonkoululaisia ja juoksi ensimmäistä maratoniaan. Neitonen oli rakenteeltaan hoikka ja juoksuaskel oli todella taloudellinen. Häntä arvelutti muuri, joka tulee kuulemma viisi kilometriä ennen maalia. Hyvä seurassa juoksin omalle kunnolleni hieman liian kovaa ja jossakin kahdenkymmenen viiden kilometrin kohdalla kerroin seuralaiselleni, että jään hänen jälkeensä. Annoin hänelle ohjeen jatkaa samaa vauhtia tämän kolmannen kierroksen ja sen jälkeen lisätä hiukan vauhtia.
Kierroksen kääntöpaikalla juostaan puolisen kilometriä vastakkain ja näin hänet sillä osuudella. Vauhti oli edelleen hyvää.
Sadan maratonin mies Tage tuli myös siinä vastaan ja kehotti minua lisäämään hiukan vauhtia saadakseni hänet kiinni. Vastasin, että kyllä jää kiinni ottamatta.
Viimeinen kierros oli täyttä tuskaa. Pääasiallisesti kävelin tämän kympin. Ja aikaa siihen menikin yli puolitoista tuntia. Pari kilometriä ennen maalia minut ohitti pitkä, hoikka mies kävellen pitkällä, vetävällä askeleella. Hänen paidassaan luki jotakin ruotsinkielellä. Vähän ajan päästä Jaana tuli minua vastaan, olin luvannut hänelle kyydin kotiin ja ilmoitin maalintuloajakseni 17.25. Melkein siihen pääsin, kun Jaana piiskasi minut juoksuun.
Maalissa tämä ruotsalainen kertoi olevansa pohjoismaiden maratontilastossa sijalla viisi. Edellään kaksi suomalaista ja kaksi ruotsalaista. Sanoi, että tämä oli hänen 102. maraton Suomessa.
Vaatetukseni tähän viiden asteen keliin oli sopiva. Jalassa talvitrikoot ja päällä pitkä aluspaita sekä juoksutakki. Alussa vaatetta oli hiukan liikaa, mutta lopussa väsyneenä juuri sopivasti. Mukana minulla oli kuusi geeliä, jotka söin kaikki. Kolme suolatablettiakin ahmin ja pissalla kävin kerran reissun aikana.
Paskalla en käynyt, mutta kyllä tästä reissusta jäi hiukan paskan maku suuhun. Kunto on huono, ei voi mittään...

Mitali:


Tulokset:
1.   Kalliola Pertti                 FMR               3.38.43,2            
2.   Volama Mauri                HÄJYT/Sein    4.11.46,9   +33.03,7 
3.   Mannstén Hans               Helsinki          4.38.54,1 +1.00.10,9 
4.   Lainema Ilkka               Turku               5.29.32,4 +1.50.49,2 
     Tuomela Tapio               Turku               Kesk.            

Garminin kertomus tuskasta:

Km Aika  Matka Vauhti
1 6:29.4 1 6:29
2 7:02.0 1 7:02
3 7:12.6 1 7:13
4 6:57.9 1 6:58
5 7:10.7 1 7:11
6 7:24.2 1 7:24
7 7:22.3 1 7:22
8 7:07.1 1 7:07
9 6:48.1 1 6:48
10 6:50.8 1 6:51
11 7:14.2 1 7:14
12 7:06.6 1 7:07
13 7:29.4 1 7:29
14 7:17.8 1 7:18
15 7:16.5 1 7:16
16 7:10.9 1 7:11
17 7:33.4 1 7:33
18 7:26.3 1 7:26
19 7:17.0 1 7:17
20 7:01.4 1 7:01
21 7:03.4 1 7:03
22 6:56.5 1 6:56
23 7:14.6 1 7:15
24 7:37.0 1 7:37
25 7:23.3 1 7:23
26 7:40.4 1 7:40
27 8:03.3 1 8:03
28 8:38.7 1 8:39
29 7:58.3 1 7:58
30 7:51.2 1 7:51
31 8:06.1 1 8:06
32 8:19.7 1 8:20
33 8:37.9 1 8:38
34 9:31.3 1 9:31
35 10:01.6 1 10:02
36 9:34.0 1 9:34
37 9:43.5 1 9:43
38 10:07.6 1 10:08
39 10:03.7 1 10:04
40 8:32.0 1 8:32
41 8:37.5 1 8:37
42 7:51.4 1 7:51
43 :37.9 0,1 6:30
42,195

5:29:29.8

42,1 7:50








 





Takaisin ylös