36. maratonini: Rinkimaraton, 12.1.2013

Ote päiväkirjasta:
Jomottavaa selkääni on lääkitty sekä omilla että ensimmäisen vaimoni lääkkeillä ja se oli aamulla loistavassa kunnossa.
Ennen yhdeksää lähdin liikenteeseen ja poimin Jaanan kyytiini. Olimme hyvissä ajoin Uudenkaupungin hiihtoputkessa, joka oli täynnä tuttuja maratoonareita. Varsin hyvin oli seurani Finnish Marthon Runners esillä, niitä paitoja vilahteli lähtöalueella kymmenkunta.
Maraton juostiin hiihtoputken kyljessä olevalla radalla, jonka pituus oli 1005 metriä. Sitä oli kiva juosta, pito oli hyvä ja alamäkeä riitti.
Nousua kun kierroksella oli 16 metriä, niin kokonaisnousuksi tuli siten lähes 700 metriä. Kävelin alusta lähtien yhden terävän nousun. Kierrosajat olivat seitsemän minuutin pinnassa ja sehän enteili viiden tunnin alitusta – tasaisella vauhdinjaolla.
Alkumatkalla radalla oli vilinää, kun puolikkaan juoksijat ohittelivat meikäläistä, välillä molemmilta puolilta. Niiden kierrosajat kun olivat alle neljän minuutin, niin ohituksia tuli runsaasti. Ja kyllä ne, jotka juoksivat maratonia, ohittelivat meikäläistä varsin tiheään.
Maratoonarit voidaan jakaa neljään ryhmään. Alle kolmen tunnin juoksijat ovat urheilijoita, alle neljän tunnin juoksijoita, alle viiden kulkijat hölkkääjiä ja sitä hitaammat voidaan luokitella vaeltajiksi. Minulla ovat viime maratonit menneet vaelluksen puolelle.
Puolimatkassa väliaikani oli 2.29.00 ja olin siten vielä hölkkääjien kirjoissa.
Otin juotavaa kahden kilometrin välein, huoltopaikka kun oli joka kierroksella. Geelejä oli mukanani neljä kappaletta ja ne nautin suunnitelmani mukaisesti 16, 24, 30 ja 36 km kohdalla. Energiat tuntuivat riittävän hyvin, mutta pikku hiljaa alkoivat kierrosajat laskea. Enemmän kuin väsymyksestä, se johtui selästäni. Siihen alkoi pikku hiljaa sattua enkä enää pystynyt juoksemaan alamäkiä rennosti.
Kolmenkymmenen viiden kilometrin kohdalla oli heittämässä pyyhettä kehiin tämän viiden tunnin alituksen suhteen. Siinä vaiheessa Jaana oli saanut oman maratoninsa juostua ja lähti loppuverryttelyksi minua jänistämään. Vauhti nousi heti alle seitsemän minuutin kierroksella.
Viimeiset kilometrit menivät kuin siivillä ja viimeistä edellisellä hiukan passailin, mutta viime kierroksen juoksin minkä jaloistani lähti. Se olikin puolella minuutilla parempi kuin toiseksi nopein kilometrini ja aiheutti sen, että viisi tuntia alittui reippaasti ja kaiken lisäksi saavutin maratoonareiden himoitsevan NEGATIVE SPLITin. Eli juoksin jälkimmäisen puoliskon nopeammin kuin ensimmäisen.
Loppuaikani oli tällä vaativalla reitillä 4.57.55. Keskipulssi oli 141. Aika on ennätykseni H65 sarjassa, siitä on kohta kaksi vuotta edellisestä viiden tunnin alituksesta!
Pesupaikalla tapasin legendaarisen ulkomaalaisen juoksijan, joka tunnetaan nimellä Toh. Taskustani putosi käyttämätön Imodium-kapseli. Tämän nähtyään Toh totesi, että jos käyttää sekä e-pilleriä että Imodiumia, niin ei tule lasta ei paskaa. Tähän lienee hyvä päättää raporttini Uudestakaupungista.
No, jos nyt sen verran jatkaisin, että kaikki varsinaissuomalaiset tietävät, että Uudessakaupungissa on mielisairaala. Hiukan oli pelko puserossa johdatetaanko meidät kaikki maratoonarit suoraan suljetulle osastolle. Ei johdatettu – vieläkään!

Tulokset:
M50 Maraton
1 Mauno Saastamoinen Turku 3:28:30
2 Kai Julin VSVU 4:18:29
3 Antti Pasto Häjyt 4:23:24
4 Urpo Rasila Tuusula 4:35:03
5 Ilkka Lainema FMR 4:57:55
6 Timo Hyvönen Wihan Kilometrit 5:02:20
7 Jaakko Hammaren Häjyt / Espoo 5:40:42
8 Kalevi Saukkonen VSVU 6:03:51
9 Tapani Sällylä Endurance 7:14:35

Garminin kertomus: 

Kierros Aika  Matka Ka-syke
1 0:07:15 1,031 133
2 0:07:01 1,004 129
3 0:07:05 1,004 127
4 0:06:57 1,004 130
5 0:06:55 1,004 131
6 0:06:52 1,004 132
7 0:06:58 1,004 132
8 0:07:00 1,004 132
9 0:06:59 1,004 132
10 0:07:01 1,004 131
11 0:07:23 1,004 130
12 0:06:54 1,004 132
13 0:07:00 1,004 132
14 0:07:02 1,004 132
15 0:07:06 1,004 131
16 0:07:08 1,004 131
17 0:07:11 1,004 132
18 0:07:07 1,004 132
19 0:07:12 1,004 134
20 0:07:12 1,004 136
21 0:07:08 1,004 137
22 0:07:11 1,004 138
23 0:07:12 1,004 137
24 0:07:07 1,004 141
25 0:07:06 1,004 142
26 0:07:10 1,004 144
27 0:07:04 1,004 145
28 0:07:13 1,004 146
29 0:07:17 1,004 147
30 0:07:13 1,004 151
31 0:07:15 1,004 155
32 0:07:16 1,004 153
33 0:07:20 1,004 150
34 0:07:16 1,004 151
35 0:07:22 1,004 152
36 0:06:53 1,004 155
37 0:06:57 1,004 158
38 0:06:58 1,004 160
39 0:07:08 1,004 158
40 0:07:16 1,004 158
41 0:07:09 1,004 160
42 0:06:27 1,004 165
Yht: 4:57:55.0 42,195 141








 





Takaisin ylös