Maratona della citta di Roma 18.3.2007

Kuvasatoa:

12 kilometrin kohdalla kaikki hyvin.

Tämä irvistys on vielä hymyä??

Takana 40 kilometriä, tuo hymy on puhdasta
irvistystä. Askellaji on juoksun ja kävelyn rajamailla,
mutta pientä olven koukistumista on havaittavissa!

Homma ohi, ilme ei vielä mitenkään auvoinen!

Virallinen tieto ajankulustani:

8046 - LAINEMA ILKKA

NAANTALI

STM60

	Distanza	Pos.	Pos. M	Pos. Cat.	Tempo	RealTime	Parziale	min/Km
5° Km Via Ostiense	5000	11321	9868	131	00:38:24	00:34:03		7.40
10° Km Via Marmorata	10000	11383	9956	130	01:10:54	01:06:33	00:32:29	6.29
15° Km Piazza Cavour	15000	11258	9876	125	01:44:08	01:39:47	00:33:14	6.38
21.097 Km Lungotevere Vittoria	21097	11063	9734	127	02:24:43	02:20:22	00:40:34	6.39
26° Km Viale della Moschea	26000	10918	9598	129	02:57:35	02:53:14	00:32:52	6.42
30° Km Lungotevere Flaminio	30000	10668	9377	120	03:29:09	03:24:48	00:31:34	7.53
35° Km C.so Vittorio Emanuele II	35000	10455	9181	116	04:05:26	04:01:05	00:36:16	7.15
37.5 Km Piazza del Popolo	37500	10339	9072	114	04:20:59	04:16:38	00:15:32	6.13
40° Km Via Petroselli	40000	10344	9073	118	04:43:28	04:39:07	00:22:29	8.59
Finish - Fori Imperiali	42195	10389	9091	119	05:01:29	04:57:08	00:18:00	8.12

Ote päiväkirjasta:
18.3.2007:
Heräsin ennen kellon soittoa puoli kuudelta. Avasin telkkarin ja ehdin näkemään kun ruutulippu heilahti ja punainen auto sujahti maaliin. Hetken päästä minulle selvisi, että Kimi oli aloittanut vakuuttavasti Ferrari-pestinsä. Kuudelta nousin ylös ja aloitin rasvaus- ja teippausoperaation. Seitsemältä siirryin aamiaispöytään, siellä oli kymmenkunta muutakin maratoonaria tankkaamassa. Varttia vaille kahdeksan aloin kävellä Ullan kanssa kohti parin kilometrin päässä oleva Colosseumia. Puolen tunnin päästä olin italiaanojen järjestämässä kaaoksessa, jossa 15.000 ihmistä etsi paikkaa mihin jättää tavaransa, käydä pissalla ja vihdoin siirtyä lähtöalueelle. Keisarien ja Mussolinin aikana homma olisi onnistunut ilmeisesti paljon paremmin. Hitaimpien juoksijoiden karsina oli niin ahdas, että sinne ei lähtölaukauksen pamahtaessa ollut vielä puoliakaan ryhmän lähtijöistä. Hätä ei ollut tämän näköinen. Miehissä kaadoimme kolme metriä korkean panssariesteen ja pääsimme lähtöön. Kilpailijoille jaetun kartan mukaan lähtö ja maali olivat samalla kadulla, mutta niiden etäisyys oli noin puoli kilometriä toisistaan. Laitoin kelloni käyntiin maalin kohdalla, koska mieleeni pujahti sellainen ajatus, että tämä linja saattaa olla myös lähtö. Kuten olikin! Ensimmäinen kilometri oli täydellistä kaaosta, aikaa siihen meni yli kahdeksan minuuttia, kerrankin tuli aloitettua maraton rauhallisesti! Heti näin alkuun on todettava, että Rooman reitillä on kivettyjä katuja arvioni mukaan noin kymmenen kilometriä. Ja Roomahan on Italian kehitysaluetta, tänne ei ole jaettu teiden kunnostusrahoja yhtä mittavasti kuin suomessa Kainuuseen ja Lappiin. Siten kivetyt kadut ovat mutkalla suuntaan jos toiseen, tasaista kohtaa on vaikea löytää. Ja asfaltti on suurimman osan matkaa täynnä reikiä, uria ja muita juoksijalle vaarallisia epätasaisuuksia. Ihmettelen suuresti niitä lahjakkuuksia, jotka juoksevat ennätyksiään tällä alustalla ja Rooman saasteisessa ilmassa! Lisäksi järjestäjien korkeuskartan mukaan reitillä on neljä nousua, kaikkien korkeusero noin 10 metriä. Kaksi tuhatta vuotta sitten roomalaiset pystyivät rakentamaan akvaduktinsa kallistuksella 1:1000 ja tuomaan juomavettä vuoriltaan. Nyt ne eivät pysty edes käyttämään yksinkertaisia korkeusmittareita. Nousuja on nimittäin kymmenkunta ja kokonaisnousu ehkä luokkaa sata metriä. Pyramidin kohdalla kärki tuli meitä peräpään hölkkääjiä vastaa. Yksi mies lähelläni katsoi tummia poikia niin tarkkaan, että juoksi päin liikennemerkkiä ja otti täyden luvun. Onneksi vieressä oli ensiapumiehiä, jotka ottivat kaverin haltuunsa. Wilson oli tässä vaiheessa käsitykseni mukaan jo jäänyt kärkijoukosta jonkin verran. Aurinko paistoi ja nousi nopeasti yli kahdenkymmenen asteen, vaikka netistä myöhemmin luin jonkun suomalaisen lehden palstoilta, että lämpötila oli juoksun aikana 14 astetta. Sitä se saattoi olla lähtöhetkellä kello yhdeksältä. Ensimmäisen kilometrin jälkeen pääsin suunnittelemaani kuuden ja puolen minuutin vauhtia. Kannustusjoukkoni olivat paikalla 13 kilometrin kohdalla ja uudelleen kolme kilometriä myöhemmin Vatikaanin porteilla. Vatikaanista jatkoimme joen pohjoisrantoja kierrellen ohi olympiastadionin. Tevere-joelle noustessa noin 25 kilometrin kohdalla aloin tuntea, että kaikki ei ole kohdallaan. Ja valitettavasti se, mikä ei ollut sataprosenttisesti kohdallaan, oli paksusuolen sisältö. Kävin sen tyhjentämässä tien vierustan pusikossa, onnekseni minulla oli edellisen aseman pesusieni mukanani. Pari kilometriä myöhemmin vatsalaukkuni alkoi olla huolissaan painoindeksistäni, joka lienee hiilaritankkauksen ansiosta noussut 26:n pintaan. Siis jälleen sivuraiteelle ja aamiainen poistettiin yläkautta. Vauhti tipahti minuutilla ja haaveet kunnon ajasta piti unohtaa. Loppumatka sujui tuskaisesti, aina välillä muutamia kävelyaskelia ottaen. Pari kertaa juoksin satakunta metriä myös takaperin, joka yhden italialaisen neuvon mukaan estää kramppien syntymisen. Loppumatka oli siitä mukava, että sumuisilla silmillä voi nautiskella monien tunnettujen nähtävyyksien katselusta. matkalle sattuivat Piazza Navona, Piazza del Popolo, Espanjalaiset portaat, Trevin suihkulähde ja paljon muuta. Kannustusjoukkonikin olivat paikalla kun saavuimme takaisin ihmisten ilmoille. Millään toisella maratonilla en ole nähnyt niin paljon kävelijöitä loppuvaiheessa kuin täällä Roomassa, olisiko syynä lämmin sää ja saasteinen ilma, täällä kun ei ole satanut viikkoihin. Maaliin kuitenkin pääsin, väsyneenä enkä mitenkään onnellisena. Ja vähäinenkin onnellisuus vaihtui v---tukseksi, kun jonotin parikymmentä minuuttia vaatesäkkiäni kuorma-autosta, jossa oli 700 sadan muun juoksijan säkit ja vain kolme veitikkaa niitä jakamassa.
Vaihdettuani kuivaa vaatetta ylle ja tultuani ulos maalialueelta, avasin kännykkäni ja soitin Ullalle. Olin tullut väärästä portista ulos, siis muisti alkoi pätkiä! Mitenkähän ihmiset selvisivät esihistoriallisena aikana, siis ennen kännyköitä? Lähdimme pikku hiljaa kohti hotellia. Poikkesimme ensimmäiseen baariin, jossa oli tilaa ja ilmoitin vaimolle, että hänellä on ilo tarjota minulle iso lasillinen huurteista janojuomaa. Ulos tullessamme tieni sulki noin neljävuotias neitonen. Hän oli kädet ojossa pyrkimässä syliini. Nostin hänet hellävaroin sivuun, mutta neitonen pujahti salamannopeasti uudelleen eteeni. Toin hänet käsivarsista kiinni pitäen kadulle ja pyöräytin pari kierrosta ympäri ja laskin hänet äitinsä viereen sanoen ”grazie, mio bambina bella” osoittaen sanani vähän molemmille. Mutta tyttö irtosi vielä äitinsä otteesta ja juoksi minut kiinni. Palautin tytön nauraen äidilleen vielä kerran. Totesin Ullalle, että taisin tuoksahtaa tytön isälle?
Jatkoimme matkaamme ja hetken päästä takaamme kuului selvällä suomenkielellä, että maratonit ovat hulluja ja ne pitäisi kieltää kaupunkialueilta. Tervehdin miestä ystävällisesti ja kysyin tunteeko hän tämän vanhan vitsin siitä miten pannaan hullut järjestykseen. Ei tiennyt joten kerroin. Mies totesi, että eihän ne maratoonarit itsessään niin hulluja ole, mutta kun tällainen tapahtuma sekoittaa täydellisesti kaupungin liikenteen ja palvelut. Onhan siinä paljon totta, että tällainen tapahtuma ei välttämättä kuulu kaupunkiliikenteeseen, mutta sen vaikutus Roomassa on kuitenkin vähäinen. Täällähän liikenne on aina kaoottista! Kävin hotelliin saavuttuamme suihkussa ja sain ylleni muutakin kuin raikkaan hien tuoksun! Kävin hotellin baarissa nauttimassa ison oluen ja sen jälkeen soin itselleni hetken aikaa lepäämiseen. Maratonin lisäksi kun olin kävellyt tänään ainakin kuusi kilometriä. Puoli seitsemän maissa lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Löysimme edullisen trattorian, jonka keittiömestari oli ohittanut parhaat päivänsä. Keitto nimittäin oli mautonta ja kana kuivaa, jos jotain positiivista asiasta haluaa hakea, niin salmonellan vaara oli ilmeisen pieni. Täältä siirryimme irlantilaiseen pubiin, jonka tuotteet ovat laadultaan taattua tavaraa. Nautimme pari pinttiä Lageria ja vastaanotimme tekstareita Suomen vaalien tilanteesta. Kokoomus oli vaalien selkeä voittaja ja SAK:n kampanja ”älä äänestä” oli tuottanut tulosta; sossujen äänestäjät olivat jääneet kotiin. Palailimme hotelliin ja otimme baarissa yömyssyt. Tarjoilijamme oli ilmiselvästi sukupuoliseen vähemmistöön kuuluva, niihin en ole täällä Italiassa ennen törmännyt, täällä kun tarjoilijan ammatti on hyvin miehinen, toisin kuin kotisuomessa. Dopamiinia oli erittynyt paljon elimistöön, nukkumaan pääsin vasta yhdentoista aikoihin.

Polarin lahjomaton ilmoitus tapahtumista matkan varrella:

Siinä se tällä kertaa, siis tämä yhdeksäs!
 

Takaisin ylös