37. maratonini: Rooma, 17.3.2013

Tiedot tuskien tien kulusta:

10130 - LAINEMA ILKKA

	__Matka__	__Sijoitus_	Sij. Miehet	iSij. sarja	__Aika__	__Osa-aika__
Lungotevere San Paolo (5K)	5000	10064	8439	100	00:34:46
Ponte Testaccio (10K)	10000	10442	8705	104	01:10:27	00:35:41
Lungotevere Marzio (15K)	15000	10446	8700	104	01:46:10	00:35:42
Via Achille Papa (21.097K)	21097	10338	8615	101	02:31:16	00:45:05
Lungotevere Acqua Acetosa (25K)	25000	10198	8493	98	03:01:02	00:29:46
Viale Vignola (30K)	30000	10124	8436	100	03:39:00	00:37:57
Corso Vittorio Emanuele (35K)	35000	9969	8316	98	04:19:27	00:40:27
Piazza del Popolo (37.5K)	37500	9918	8266	99	04:39:16	00:19:48
Via Petroselli (40K)	40000	9894	8245	96	05:02:36	00:23:20
Via dei Fori Imperiali (FINISH)	42195	9916	8261	96	05:21:30	00:18:54

Ote päiväkirjasta:
Herätys oli inhimillisesti katsoen hirveään aikaan - kello kuusi ja vieläpä aamulla. Ulla tuli seurakseni aamupalalle, mutta ilmoitti sitten, että hän jää huoneeseen lepäämään ja tulee seuraamaan juoksuani vasta puolimatkan jälkeen.
Lähtöpaikalle ei hotellistamme ollut kuin hieman runsas kilometri, mutta varusteiden luovutuksen muitten mutkien takia jalkani olivat saaneet liikettä kolmisen kilometriä kun pääsin lähtökarsinaani. Lähtöaika oli ilmoitettu tapahtuvan kello 9.30. Yllätys oli valtava, kun lähtölaukaus pamahti pari minuuttia etuajassa. Aloin epäillä, etten ole laisinkaan Italiassa.
Reittiä oli hiukan muutettu tiistaisen paavinnimityksen takia ja minusta tuntui, että mukulakivikatujen määrä oli entisestään kasvanut. Lähdin juoksemaan ensimmäiset kilometrit 130 pulssilla ja alusta saakka kaikki tuntui vaikealta ja raskaalta. Minulla oli päällä pitkähihainen juoksupaita ja sen päällä hihaton Suomi-paita. Lähdön jälkeen saimme hiukan auringonpaistetta niskaamme ja juoksuasuni oli aivan liian lämmin. Otinkin viiden kilsan kohdalla pitkähihaisen paidan pois ja se oli sopiva asu ainakin tuulettomilla osuuksilla. Lämpötila oli kymmenen asteen yläpuolella.
Tässä kohtaa juoksin hetken yhden ranskalaisen kaverin kanssa. Hän luki paitani selkämyksestä Suomi-sanan ja totesi minulle että mitä Suomipoika. Vastasin että mitäs toinen. Hän totesi olevansa ranskalainen. Kun kehuin hänen suomenkieltään, mies kertoi asuneensa vuosia Suomessa ja hänellä oli suomalainen vaimo.  Vielä kympin kohdalla juttelimme hänen kanssaan, mutta sen jälkeen tiemme erosivat.
Suomi-paitani ansiosta sain muutenkin runsaasti kannustusta, sekä suomalaisilta juoksijoilta että yleisöltä.
Puoleen matkaan saakka vauhti pysyi tasaisena ja pulssi kohtuullisella tasolla.
Sen jälkeen alkoivat vaikeudet. Juoksu ei kulkenut enkä jaksanut. Mielessä alkoi pyöriä ajatukset, että onko tämä homma laisinkaan järkevää tämänikäiselle ja -kuntoiselle ihmiselle. Tosin en ollut ainoa, joka ei jaksanut edetä juoksemalla. Laskin ennen kolmeakymppiä, että ohitin yli kolmekymmentä maratoonaria kahden kilometrin matkalla. Kyseessä oli netto-ohitukset, vähensin luvusta aina ne jotka ohittivat minut. Ja vauhti siinä vaiheessa ei todellakaan päätä huimannut.
Ullankin näin kerran reitillä, hän oli paikalla noin neljä kilometriä ennen maalia.
Maaliviiva tuli sitten ylitettyä maratonhistoriani huonoimmalla ajalla 5.21.30.
Ilmoitinkin Ullalle, kun tapasimme vaatteiden vaihdon jälkeen, että nyt tämä on loppu - siis maratonien juokseminen.
Kävelimme vielä hotelliin ja laskin, että maratonin lisäksi tuli päivä mittaan käveltyä noin seitsemän kilometriä.
Kun pääsimme huoneeseen olin aivan puhki. Sain sentään olutpullon auki ja parin jälkeen tunsin, että kuume nousee. Sen verran sain itsestäni sentään irti, että kävelimme illemmalla kiinalaiseen ravintolaan ja söin siellä itseni jälleen terveeksi. Lieneekö kiinalaisella isolla oluella ollut myös osuutta asiassa.
Paluumatkalla otin jo sen verran takaisin lopettamispäätöksestäni, että ulkomaiset maratonit ovat osaltani ohi. Ulla lievensi tätäkin sen verran, että eikös sentään Tukholmassa voisi vielä kisailla.
Aika näyttää.

Tulokset:
M65 Maraton

Garminin kertomus: 

Takaisin ylös