Perjantai-ilta koitti ja odotettu matka Tukholman maratonille, jo kolmatta kertaa, alkoi. Porukka oli sama kuin edellisillä kerroillakin. Söimme laivalla illallisen ja siirryimme ajoissa nukkumaan. Kilpailun odotus aiheutti kylläkin sen, että uni ei tullut silmään ja nukahdin vasta kun laiva oli käynyt Ahvenanmaalla joskus aamuyöllä. Tehollinen uni jäi siis kolmeen - neljään tuntiin. Mutta viikolla oli unta tullut nuppiin riittävästi, joten unettomuus ei tahtia haitannut. Ja vanhana Jukolan-kävijänä sitä on tottunut lähtemään parin tunnin suunnistukseen usein täysin nukkumatta.
Tänä vuonna Majoittauduimme Freys-hotelliin, joka sijaitsee aivan päärautatieaseman tuntumassa. Söimme siellä aamiaisen ja odottelimme huoneen vapautumista käyskentelemällä kaupungilla ja lojumalla vastaanotossa. Huone vapautui yhdentoista maissa ja pääsimme vaihtamaan vaatteitamme ja rasvaamaan kriittisiä paikkojamme. Kun vielä tilaamamme taksi jätti tulematta, niin ehdimme vain nipin napin hakemaan lähtönumeromme ennen takarajaa, joka oli puoli yksi. Hyvissä ajoin siirryimme lähtökarsinoihimme, Teijo keltaiseen ryhmään ja minä olin saanut siirron vihreään liikkeeseen.
Ennen lähtöä, mustavalkoinen äijä pukeutuneena mustavalkoiseen,
ilme on vakavan jännittynyt.
Vauhti oli niin kovaa, että ainoa Ullan ottama kuva oli otettu takaapäin!
Takaisin kotona, rekvisiittana virallinen paita ja mitali.
Lähtölaukaus pamahti kahdelta ja me takapään lähtijät valuimme hitaasti kohti lähtölinjaa. Ehdin käydä ennen viivaa vielä Baja-Majassa pissallakin ja juoksin yli mittauspisteen noin kolme minuuttia kärjen jälkeen. Kahtena viime kertana lähtöni oli tapahtunut kolmisen minuuttia myöhemmin.
Joukko, jossa juoksin alkumatkan piti huomattavasti parempaa vauhtia kuin kahtena edellisenä kertana ja joukon mukana vauhti oli aika tarkkaan kuuden minuutin kilometrivauhtia. Pulssi nousi heti alussa hieman korkeammalle kuin oli ollut tarkoitus, mutta uskoin sen johtuvan enemmän kilpailujännityksestä kuin kovasta vauhdista. Ja toisaalta uskoin olevani noin 4.15 kunnossa ja tämähän edellyttää juuri kuuden minuutin vauhtia. Ensimmäinen kymppi sujui luonnollisesti ilman pienintäkään vaikeutta, ruuhkakaan ei haitannut juoksuani tällä kertaa mitenkään. Syystä, että juoksin aika tarkkaan sitä nopeutta mitä enemmistö ympäristöstänikin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila pyöri koko ajan kahdenkymmenen asteen tuntumassa. Ainoa ongelma oli juoma-asemien ruuhkaisuus, mutta sehän oli tiedossa jo etukäteen.
Toisella kympillä vauhti hieman hidastui, mutta ensimmäinen varsinainen ongelma tuli 18 kilometrin kohdalla alamäessä, kun oikea polvi ärtyi ja jouduin hidastamaan juoksua lähes kävelyvauhdiksi. Noin puolen kilometrin jälkeen kipu hävisi ja jalka kesti juosta aivan normaalisti. Mikä lienee ollut - krampin poikanen tai jotain muuta? Puolimaratonin väliaika oli sellainen, että tiesin tavoiteaikani olevan mahdotonta saavuttaa, mutta edelleen tuntemukset olivat sellaiset, että toinen puolikas voisi mennä suurin piirtein samaan aikaan kuin ensimmäinenkin ja uusi ennätys olisi tulossa kaikesta huolimatta.
Kolmen kympin kohdalla selvisi, että en pysty alittamaan neljän ja puolen tunnin maagista (?) rajaa. Vauhti hiipui ja Västerbron sillalle noustessa oli järkevää kävellä jyrkin kohta. Loppumatkalla oli muutamaan kertaan pysähdyttävä venyttelemään kramppaavia jalkoja ja km-aika tipahti päälle seitsemän. Mitään totaalista sippaamista ei tapahtunut, mutta noin viisi kilometriä ennen maalia totesin itselleni, että olen juuri suorittamassa historiallista juoksua: kuudetta mutta myös viimeistä maratoniani!
Tukholman Olympiastadionin maaliin saavuin juosten ja viimevuotinen aikani parani lähes viidellä minuutilla. Mutta tyytyväinen en missään nimessä voinut olla suoritukseeni. Vaihtaessani vaatteita ja pukiessani päälle Budapestin maratonin viimevuotista T-paitaa, vieressäni ollut suomalainen kyseli kannattaako Budapestiin lähteä ja onko tarkoitukseni juosta siellä tänäkin vuonna. Totesin, etten taida sinne enää tänä vuonna lähteä ja että seuraava maraton taitaa olla edessä Dublinissa lokakuussa.
Joten päätökseni viimeisestä maratonista piti kutinsa tällä kertaa jopa puoli tuntia! Ei tästä taudista niin helposti parannuta!
Tulokset: