Blogi
 

23.4.19, tiistai:
Viime yönä ei ollut enää pakkasta. Heräsin aikaisin, mutta en raaskinut lähteä heti auringon noustessa liikkeelle.
Kun lähdin, menin kävellen tarkistamaan riistakameran kuvat kahden ja puolen kilometrin päähän. Otin reppuun mukaan tietokoneen ja tallensin kuvat saman tien ja laitoin pyydyksen takaisin työntekoon.
Tullessani pellolla oli kaksi kurkea, jotka lähtivät minua pakoon mejesteetillisesti liihottaen. Sillä hetkellä kamera oli kahvitauolla ja seurasin kiikarilla lintujen lentoa. Möljälle ne matkasivat ja kuulin niiden huudot vielä paluumatkalla.
Kamerassa oli muutama hyvä kuva. Nuori merikotka esitteli sulkiaan ihan kameran edessä. Kettu, kurki, supi ja valkohäntäpeura olivat muut kuvaan eksyneet.
Mökille palattuani jatkoin uuden moottorisahan testausta. Akkua en saanut vieläkään tyhjennettyä. Todiste vahvasta akusta tai heikosta sahaajasta.
Söimme eilistä keittoa myöhäiseksi lounaaksi. Vielä pari vuotta sitten lounasaika mökillä oli iltakahdeksalta. Nyt se oli jo neljältä. Taas yksi todiste siitä, että kunto on mennyt heikoksi. Tai että orjapiiskuri on pehmennyt!
Sitten tapahtui ihme. Orjapiiskuri ehdotti, että eikö lähdettäisi jo kotiin. Yleensä rouva ei sitä liikettä ehdota!

22.4.19, maanantai:
Kävin aamusella juoksemassa. Tein pitkiksen, oikein yli neljä kilometriä. Hitaasti, hävettävän hitaalla vauhdilla. Juostessa akilles toimi ihan kivasti. Juoksun jälkeen se oli kipeä ja kireä.
Lähdimme puolen päivän aikoihin Nauvoon. Matkalla ostin kaupasta tarvikkeet kanakeiton tekoon.
Luin pari päivää sitten Jussa Halla-ahon ohjeen keiton tekemiseksi. Sen keiton, jota hän lupasi mennä popsimaan sen jälkeen kun vaalien tulos on selvinnyt. Keiton kanssa hän sanoi nauttivansa ranskalaista Riesling-valkoviiniä. Kertoi, että kannattaa sijoittaa viiniin pari kymppiä, halvemmat maistuvat kiljulle. Aperitiiviksi hän suositteli vodkaa.
Keiton teko sujui hyvien ohjeiden mukaan helposti. Tein kolmen hengen annoksen, mutta siitä tuli meille kahdelle ruokaa kolmeksi ateriaksi.
Ulla kehui, että oli hyvää. Hiukan epäilen, että kehuminen johtui siitä, että hän saisi minut tekemään useamminkin ruokaa. Kyllä se syötävää oli omastakin mielestä.
Ostin tänne akkukäyttöisen moottorisahan. Hiukan epäilin, että se on lelu, joka jää varastoon ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Olin todella yllättynyt sen tehosta ja akun kestosta. Tämänikäinen herrasmies saa kyllä päivän työtarpeen tyydytettyä yhdellä akunlatauksella.
Seitsemän aikoihin kysyin Ullalta että lähdetäänkö käymään kävellen järvellä. Olen tätä kysymystä turhaan esittänyt rouvalle viime vuosina. Tänään hän vastasi hämmästyksekseni myöntävästi. Menomatkalla hän istahti kerran lepäämään ja puhui siihen suuntaan, että paluumatkan hän tekee autolla. Järvellä hieman lepäsimme ja paluumatkan Ulla käveli yhtä soittoa. Matkaa kertyi lähes kaksi kilometriä. Hän oli syystäkin ylpeä, tällaista matkaa hän ei ole kävellyt ainakaan viiteen vuoteen.

21.4.19, Pääsiäissunnuntai:
Jessus, näitä pyhiä riittää. Eikä niistä eroon päästä. Vaikka meillä oli sosiaalidomokraatti Mauno Koivisto pressana, niin hän palautti Loppiaisen arkipyhäksi.
Vaikka sama se on mulle, vaikka olisi kaikki päivät maanantaista sunnuntaihin pyhäpäiviä. Kauppiaita käy vaan sääliksi, kun liikkeet on auki joka päivä ja näinä ylimääräisinä pyhinäkin pitää maksaa sataa prosenttia työntekijöille. Toisaalta, me asiakkaat ne palkat maksamme. Kauppiashan on mukana ketjussa keräämässä ne voitot. Ei niitä voittoja työntekijän selkänahasta oteta. Asikkaan selkä se punottaa!
Mulla punotti vasemman jalan akillesjänne. Juoksemaan en tänään uskaltanut lähteä, joten kävelin kolme pientä lenkkiä, yhteensä hiukan yli viisi kilometriä. Viimeisellä lenkillä alkoi jänne jo venyä sen verran, että askellus saattoi näyttää kävelyltä ontumisen sijaan.
Mutta kyllä tästä on vielä pitkä matka maratoonariksi.

20.4.19, lauantai:
Amalia vietti tänään syntymäpäiviä hiukan etuajassa. Hän täyttää yksitoista vuotta vasta viikon päästä. Mutta silloin ei juhlia voinut, koska neiti on viikonlopun partioleirillä.
Vakioporukalla söimme itsemme kylläisiksi ja keskustelimme sivistyneesti.
Janin puolelta sukua edusti Ullan ja minun lisäksi Maija. Tiinan puolelta juhlijoita olikin sitten enemmän paikalla.
Simo kertoi lähtevänsä heinäkuussa Norjaan muiden mopomiesten kanssa. Lupasi tulla käymään Nauvossa ennen menoaan laivalla Ruotsin puolelle.

18.4.19, torstai:
Työsiirtolassa ei aamulla soinut herätyskello vaan mustarastas. Nousin puoliseitsemältä, keitin kahvit ja luin Turun sanomat – siis sen nettiversion. Herätessä oli neljä astetta pakkasta, kun mittari kierähti plussan puolelle lähdin töihin.
Sellaista kevyttä askartelua. Kesäkalusteiden siirtoa paikoilleen. Vesakkojen perkaamista. Yhden pienehkön tervalepän kaato ja pilkkominen saunapuiksi. Riistakameran vienti metsään. Paluumatkalla löysin pellolta hienon ruotsalaisen linkkuveitsen.
Lähetin kuvan pellon omistajalle ja heiltähän se oli kadonnut, pienestä rustumisesta päätellen jo viime vuonna. Vein sen omistajilleen.
Grillasin meille pihvit, Ulla paistoi eilisen perunat. Hyvää oli.
Västäräkki ja kiuru tuli bongatuksi. Pari kertaa mökin vierestä lensi iso lintu, jota emme saaneet nimettyä. Saattoi olla nuori merikotka tai joku muu iso siivekäs.
Viideltä aloin lämmittää saunaa ja lähdin juoksemaan. Juoksin kolme kilometriä alle seitsemän minuutin km-vauhtia. Juostessa ei ollut ongelmaa. Saunan jälkeen akilleksessä pientä kireyttä. Mutta suunta on hyvä!
Polar kertoo, että askelia on tullut tehtyä yli 24.000, joten ei ihme, että alkaa ihan pikkuisen raukaista.

17.4.19, keskiviikko:
Aamupuuron jälkeen pesin hampaani ja lähdin hammaslääkärille. Mies on erikoistunut hammasproteeseihin, minulta kun kiskaistiin viime vuonna yksi hammas suusta.
Hän tutki tarkkaan hammaskalustoni ja ikeneni. Tökki jollakin terävällä tikarilla kaikkien hampaiden ikeniä sisä- ja ulkopuolelta. Hoitsu kirjasi tietoja tästä sadistisesta toimenpiteestä. Aina välillä lekuri totesi vuoto. Totta hemmetissä ien vuotaa verta, kun aikuinen mies sinne tökki terävällä neulalla.
Kidutussession jälkeen pääsimme asiaan eli keskustelimme uuden hampaan tai implantin asentamiseksi. Se pitäisi minulla kiinnittää ruuvilla luuhun, viereiset hampaat ovat sen verran heikkoja, että niihin ei mitään siltaa voi kiinnittää.
Keskustelimme mitä tapahtuu, jos en hanki nastahammasta. Ja siitä, mitä tapahtuu jos hankin sen saamarin implantin. Molemmissa on etunsa ja haittansa. Kysyin lääkäriltä rehellistä mielipidettä mitä hän tekisi, jos oletettu jäljellä oleva elinikä olisi viisitoista vuotta. Hän ei ihan suoraan kysymykseen vastannut, mutta yhdessä totesimme, että järkevintä on antaa sen hammasvälin olla pysyvästi avoin.
Ajoin kotiin ja lähdimme kesämökille. Ilma oli lähes kesäinen, Nauvossa lämpömittari näytti 14 astetta. Pesimme jääkaapin ja keittiön lähes lattiasta kattoon. Siis ainakin jääkaapin!Hain riistakameran metsästä, kauriita oli kuvissa edestä ja takaa. Kaikenlaista työtä riitti myöhäiseen iltaan asti. Tiesi taas tulleensa rangaistussiirtolaan.
Syksyä kaipauksella odotellen...

16.4.19, tiistai:
Lapin matkan jälkeen olen pessyt neljä koneellista pyykkiä. Sunnuntaina kaksi koneellista urheiluvaatteita, pesen aina kaikki vaatteeni 40 asteessa tunnin ohjelmalla. En myöskään lajittele pyykkejä, jos vaatteet eivät siedä toisiaan, ne menevät roskiin. Mutta ei ole pesun jälkeen mitään tarvinnut hylätä.
Eilen pesin lakanoita ja asetin lämmöksi 80 astetta, ajattelin, että konekin peseytyy samalla. Iltasella haalin kasaan vielä neljännen koneellisen ja laitoin koneen pyörimään. Kun menin ripustamaan pyykkiä kuivumaan, huomasin, että lämpötila oli jäänyt korjaamatta. Oli siellä joukossa sellaisiakin vaatteita, joiden suosituslämpötila on 30 astetta. Odotan jännityksellä, miten niiden oikein kävi! Päällisin puolin kaikki oli kunnossa ja mielestäni värit olivat aikaisempaa kirkkaampia.
Pitäisiköhän koko vaatevarastoni keittää tässä korkeammassa lämpötilassa?
Tänä iltana tarkistin kaikkien näiden vaatteiden tilan. Yksikään ei ollut kutistunut ja kaikki värit olivat tallella. En kuitenkaan aio jatkossa pestä näin korkeassa lämpötilassa. Se kestää kauan ja kuluttaa enemmän sähköä. Ja sähkö kuulemma maksaa, vaikka ei siinä töpselin vieressä siitä ole mitään mainintaa.

15.4.19, maanantai:
Yö on nukuttu ja vaalin tulos vahvistettu.
Sauli nimittää hallituksen muodostajaksi ammattiyhdistyksessä toimineen Antti Rinteen.
Ay-mieshän tekee työtään uhkaamalla laittomilla ja laillisilla lakoilla, jotta saataisiin palkat nousemaan seurauksista välittämättä. Sillä tavalla on pystytty liputtamaan paljon teollista tuotantoa ulos maasta ja välillisesti heikennetty maamme taloutta ja kilpailukykyä sekä työntekijöiden työllisyyttä ja hyvinvointia.
Pääministerin pitäisi johtaa hallitusta, jonka yhtenä tavoitteena on kaikkien suomalaisten hyvinvointi. Se pitäisi koskea niin työtä tekevää porrasta kuin yrittäjiä ja työnantajia. Vaikka nämä viimeksimainitut tietysti ovat kapiatalisteja, riistäjiä, työntekijöiden verenimijöitä jne. Edellinen sosialidemokraattinen pääministeri Paavo Lipponen ymmärsi tilanteen ja maamme voi hyvin.
Jaksan epäillä, että Antti Rinteestä ei ole tähän. Toivon hartaasti olevani väärässä!

Vihreiden vaalivoiton innoittamana pyöräilin tänään lääkärin vastaanotolle TYKS:iin. Ulla sanoi, että pyöräile sitten hitaasti, ettet kovin pahasti haiskahda hielle. Väitin ensimmäiselle vaimolleni, että lääkäreillä on sen verran hyvät tulot, että kyllä lääkäri kykenee palvelemaan ihmistä, joka tuoksahtaa maailman ensimmäisellle parfyymille.
Tilasin ajan muutama viikko sitten kun korvani taas oireilivat. Nyt ne ovat olleet pari viikkoa oikein hyvät, mutta en peruuttanut aikaa, kun sinne on niin vaikea päästä.
Lääkäri totesi korvakäytävien olevan ahtaat, mutta muuten erinomaisessa kunnossa. Hän määräsi minulle uutta lääkettä, jos ongelma uusiutuu.
Jaksan epäillä, että korvatulehdus uusiutuu. Toivon hartaasti olevani väärässä!

14.4.19, sunnuntai:
Vuorokauden aloitin jossakin Oulun ratapihan tienoilla.
VR kulki tänään aikataulun mukaisesti ja Tampereelle saavuimme aamulla puoli kuudelta. Yleensä auton saamiseen menee yli puoli tuntia, mutta kun lähdin autojen purkauspaikalle, niin ensimmäiset autot ajoivat jo ulos. Takanani olleen auton kuljettaja ei näyttänyt keskisormea, vaikka joutui hieman odottelemaan.
Matti jäi pois kyydistä Pirkanhelmessä, siellä hänen autonsa oli säilynyt hyvin ja ehjänä. Maija pääsi kyydissä ihan kotiovelle asti. Elämäni viimeinen Lapin hiihtoviikko on päättynyt. Hienot ilmat suosivat, hyvä muisto jää.
Kotona odotti sitten pyykinpesu ja auton renkaiden vaihto kesäisiin versioihin.
Kävin myös kokeilemassa juoksun sujumista. Se ei sujunut ja jätin ilmoittautumatta ensi viikonlopun suunnistuskisoihin – eihän sinne tässä iässä vielä kannata mennä kävelemään. Vaikka sekin lienee edessä, jos tämä jalka ei kuntoon tule.
Ilta sujui sitten vaaleja valvoen. Sitä toimintaa haittasi naisten jääkiekon MM-loppuottelu. Siinä USA voitti mastaruuden, kun Suomen selvä maali hylättiin.
Vaaleissa voiton vei tämä Nynnerö-Rinteen porukka. Suomella sanotaan olleen kohtuullinen herraonni. Nyt kun Rinteestä tulee pääministeri, niin se ketju katkeaa. Olisihan sossuilla ollut miehiäkin laittaa taistoon, kuten tämä Sanna Marin.

13.4.19, lauantai:
Heräsimme jo ennen seitsemää. Ladulle pääsimme Maijan kanssa paljon ennen yhdeksää. Yöllä oli ollut pakkasta, latuja ei oltu ajettu ja ne olivat todella liukkaat. Aivan liian liukkaat meidän kyvyille. Alamäissä vauhti nousi hurjaksi ja siinä sitä oli taiteilemista tulla ehjänä perille.
Emme kaatuneet, mutta minun akillekseni ei tykännyt äkillisistä liikkeistä, joita jouduin tekemään tasapainon ylläpitämiseksi.Hiukan yli kaksikymppiä saimme tänäänkin taivallettua ja pulssi oli viikon alhaisin, vaikka nopeus oli paras. Se ei johtunut siitä, että kuntomme olisi viikossa noussut vaan lentokelistä.
Kokonaissaldoksi tuli tällä viikolla yli sata mailia. Vanhalle ja sairaalle miehelle ihan tyydyttävä tulos.
Siistimme kämpän, luovutimme avaimen ja menimme Otsoon perinteiselle pizzalounaalle. Annokset olivat sellaisia, että niistä riittää syötävää vielä illaksi junaan.
Ajo Kolariin, ilman kolaria, auto junaan ja paluumatka alkoi aikataulun mukaisesti kuuden jälkeen.

12.4.19, perjantai:
Tuttuun tapaan heräilimme ennen seitsemää.
Kahvien ja muutenkin tuhdin aamiaisen jälkeen suuntasimme ladulle heti yhdeksän jälkeen. Kohteenamme oli Kesängin Keidas ja sen antimet.
Tilasin meille kolme lettua. Paikan isäntä huikkasi takahuoneeseen, että kolme lättyä. Johon Maija totesi, että mitä te höpisette, plätyi ne ovat. Murre-eroista huolimatta saimme mitä tilasimme ja saatoimme kääntyä kotimatkalle.
Minun sukseni luistivat paljon huonommin kuin Maijan ja Matin. Joten jäin laskuissa todella paljon. Enkä tasaisellakaan saanut heitä kiinni normaalilla vauhdillani.
Kun tulimme perille mökin alapuolella olevalle lähtöpaikalle, nämä kaksi nopeampaa olivat jo hävinneet näköpiiristä.
Irrottaessani suksia jalasta, paikalle tuli pariskunta, joiden kanssa olin jutellut aikaisemmin, kun olimme käyneet kuvaamassa auringonlaskua. En pitänyt mitään kiirettä, vaan jäin juttelemaan heidän kanssaan laduista, säästä ja muusta tähdellisestä. Avain oli minun taskussani ja kun tulin mökille, siellä oli kaksi odottavaa ihmistä. Eivät löytäneet avainta normaalista paikasta, pitihän niitä hiukan rankaista, kun jättävät jalkapuolen hiihtokaverinsa yksinään ladulle!

11.4.19, torstai:
Olin koko alkuviikon suunnitellut, että jos akilles tulee edes jonkinlaiseen kuntoon, hiihdän vielä kerran tunturin ympäri.
Eilisellä lenkillä ei pahempia tuntemuksia ollut, joten tänään lähdin aamutuimaan lenkille.
Luosujärvellä ei kahvila ollut vielä auki ja siellä näin lintujen syöttöpaikalla kaksi hyvin vaaleaa lintua. En niitä tunnistanut, mutta netti kertoi niiden olleen pulmusia.
Matka jatkui Velhonkodalle, jossa on tänä vuonna uudet omistajat. Rouva kertoi pitäneensä marraskuun jälkeen peräti kaksi vapaapäivää – kovaa hommaa.
Matka jatkui, ennen Kesänkiä näin tutussa paikassa koskikaran, linnun jolla on liperit. Menin järven jäätä pitkin, kun en viitsinyt lähteä mäkiä kapuamaan. Heti alussa minut ohitti moottorikelkka valot vilkkuen ja pillit ulvoen. Se tuli vastaan juuri ennen Kesängin Keidasta, toinen mies oli siirtynyt katettuun rekeen, siellä oli myös joku hoidettava.
Keitaalla nautin toiset munkkikahvit, ilmankos paino täällä Lapissa nousee, kun jatkuvasti tulee syötyä näitä herkkuja.
Hyvin jaksoin vielä kivuta Ylläksen ala-asemalle. Sieltä olikin viimeinen vitonen reipasta alamäkeä. Kolmekymmentä yhdeksän kilometriä jäi matkaa taakse. Joskus takavuosina olisin tehnyt vielä pienen sakkolenkin ja saanut maratonin täyteen. Nyt riitti tämä matka. Akilles ei pahemmin tuntunut koko matkan aikana, jokohan saattaisin kokeilla pientä juoksulenkkiäkin!
Illalla Matti vei meidät Saagaan syömään läksiäisillallisen. Hän tarjosi meille herkullisen aterian ja muistelimme lukemattomia Lapin matkojamme. Ensimmäisen kerran teimme yhdessä matkan Lappiin Saariselän tuntureille vuonna 1966 rinkat selässä.
Silloin ei nautittu herkullisia illallisia hotellien suojissa. Ajettiin yötä myöten pohjoiseen, lähdettiin rinkka selässä patikoimaan autiotuvalle ja nukuttiin seuraava yö kovalla laverilla – ja hyvin! Ja paluumatkalla lampsittiin aamupäivällä autolle ja ajettiin taas yötä vasten kotiin. Mutta niistä ajoista on jo siis viisikymmentä vuotta.

10.4.19, keskiviikko:
Aurinko paistaa, tuuli on leppoisa ja lämpötila asteen verran pakkasen puolella.
Juuri sellainen kuin hiihtäjän taivaan uskoisi olevan.
Pidensimme lenkkiämme, tänään matkaa taitettiin jo yli 22 kilometriä.
Noin seitsemän kilometriä ennen kyllästyin vauhtiin ja ilmoitin seuralleni, että menen edellä laittamaan saunan päälle.
Perimmäinen tarkoitukseni oli testata vaivaista jalkaani miten se kestää hiukan reippaampaa vauhtia. Lopussa lakoi hiukan tuntua siltä, että akilles on edelleenkin viallinen, mutta loppuun saakka menin puolireipasta vauhtia. Lopussa syke nousi jo yli sadankolmenkymmenen. Eli kyse oli lähes urheilusta.
Kun otin sukset jalasta, pysäytin kelloni ja katsoin taakseni, niin näin Maijan ja Matin tulevan paikalle sadan metrin päästä. Hiukan ihmettelin, missä kohtaa ne olivat pystyneet oikaisemaan. Mutta ihan ne olivat hiihtäen tulleet paikalle.
Toivuin järkytyksestäni nopeasti, saunoimme ja kävimme tankkaamassa ruhomme valitettavan hyvin Saaga-hotellin seisovasta pöydästä.

9.4.19, tiistai:
Päiväksi oli luvattu puolipilvistä. Tänään se tarkoitti aurinkoa, tuulta, lumisadetta ja kaikkea siltä väliltä.
Hiihtelimme taas Luosun suuntaan tasaisia latuja. Ne sopivat minulle hyvin, kun ei ole suuria ylämäkiä. Ja Maijalle, kun ei ole suuria alamäkiä.

Runsaat parikymppiä tahkosimme tänäänkin latuja. Eilinen luisteluhiihtäjä ohitti meidät tervehtien ystävällisesti. Ei siis kommentoinut ikäämme. Eikä vauhtiamme.
Saunoimme ja sen jälkeen lähdimme hankkimaan kulttuurielämyksiä.
Reidar Särestöniemi on syntynyt ja asunut Kaukosen kylässä, täältä noin 50 kilometrin päässä. Sinne ajoimme ja tutustuimme taiteilijan kotitaloon ja ateljeehen. Uran alkuaikoina hänen taiteensa oli ihan tavallista. Mutta eihän sellaisella maailmaa valloiteta.
Hän opiskeli taidetta sekä Suomessa että Neuvostoliitossa. Sen jälkeen alkoikin kulua maalia runsaasti ja paksulti kankaalle.
Jollakin tavalla nautin enemmän Iki-Kiannon kotimuseosta kuin tästä. Ehkä se johtuu siitä, että lukutaitoni on parempi maalaustaiteen ymmärtäminen.
Ilta-aterian nautimme Otso-ravintolassa. Jälkiruuaksi saimme mökillä Maijan paistamia sämpylöitä.

8.4.19, maanantai:
Nukuin hiukan huonosti, minut on nuorimpana laitettu nukkumaan vintille. Ja siellä oli hiukan liian kuuma.
Siitä huolimatta heräsin pirteänä ennen seitsemää. Keitimme kahvit ja söimme hiukan mysliä jugurtin kanssa.
Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, pakkasta oli nelisen astetta. Hiihtäjän paratiisia hiukan himmensi jäätävä pohjoistuuli.
Menomatkalla Lainion jäähotelliin se oli vastainen. Latukone tuli meitä vastaan mutta latu meni aika pian umpeen, kun tuuli toi uutta pakkaslunta riesaksemme.
Yksi luisteluhiihtäjä sai meidät kiinni, mutta kääntyi takaisin. Tuli hetken päästä uudelleen rinnalle ja totesi meille hitaille, että porukan keski-ikä taitaa olla kohtuullisen korkea. Vastasin, että hädin tuskin seitsemänkymmentäviisi. Mies kääntyi taas, kertoi menevänsä tarkistamaan, että vaimo pärjäilee perässä.
Suoritin pieniä laskutehtäviä ja kun kaveri tuli rinnalle kolmannen kerran, sanoin että todellisuudessa keski-ikämme on hieman yli 76 vuotta.
Lainiolla nautimme mehun ja munkin. Paluumatka myötätuuleen sujui ongelmitta.
Akillejänne oli alkumatkasta hieman kireä mutta vertyi pikku hiljaa matkan edistyessä. Ei sen kanssa vielä kovaa pysty hiihtämään, mutta Matin vauhti ja kunto olivat juuri sopivat tällaiselle toipilaalle. Maija meistä ainoana olisi kaivannut hieman kovempaa vauhtia.
Ilta-ateria nautittiin kämpäämme vieressä Ylläsrinne-hotellissa. Se on näin keväällä loppuunmyyty eikä meidän tarvinnut siellä kolmistaan syödä.

7.4.19, sunnuntai:
Juna tuli vartin myöhässä Kolarin asemalle. Ongelmia oli hiukan auton saamisessa väljemmille vesille. Lunta tuli taivaalta ja sitä oli muutama sentti tielläkin. Ihan arktisiin olosuhteisiin pääsimme.
Kävimme kaupassa ennen mökille tuloamme. Keitimme kahvit ja lähdimme ladulle. Asetimme tavoitteeksi ensimmäisenä päivänä hiihtää viisitoista kilometriä.
Akillesjänteeni esti ponnistuksen vasemmalla jalalla, mutta muuten hiihto sujui ihan hyvin rauhallisella tahdilla.
Lenkin jälkeen jänteessä oli pieniä tuntemuksia, mutta yllättävän hyvin se kesti hiihdon.
Illalla kävimme syömässä Pihvikeisarin antimia. Maija söi kalaa, Matti poronvasan maksaa ja minä ulkofilepihvin. Pihvi oli vähän sitkeä! Mutta niinhän olen minäkin.

6.4.19, lauantai:
Kesän lämpimin päivä tuli vietettyä enemmän sisätiloissa.
Pakkasin laukkuni ja auton.
Kävimme Maijan luona keittolounaalla ja hakemassa joitain taimia hänen tarhastaan hoidettavaksi.
Skanssissa vietimme tunnin jos toisenkin, kun Ulla hankki itselleen uudet silmälasit.
Seitsemän aikoihin noudin Maijan ja suuntasimme matkan kohti Tamperetta.
Huittisten jälkeen bongasimme noin kolmenkymmenen peuran lauman tien vieressä. Niin isoa eläinlaumaa en ole nähnyt kuin Lapin tuntureilla porotokkia.
Tapasimme Matin Lempäälässä huoltoasemalla ja kolmistaan kolistelimme rautatieasemalle. Auto junaan ja hetkeä myöhemmin troikkakin sisään.
Juna lähti tasna puolelta öin pohjoiseen.

5.4.19, perjantai:
Käytiin taas tänään ajelemassa saaristossa.
Lintujakin nähtiin runsaasti ja kaksi uutta bongausta tuli kirjaan. Punakylkirastas ja töyhtöhyyppä.
Töyhtis olikin ensimmäinen keväthavainto, joka oli myöhempi kuin edellisvuotiset. Viime vuonna sen näki ensimmäisen kerran myös huhtikuun viides päivä, muina vuosina viikon kaksi aikaisemmin.
Oli meillä oikein asiaakin Paraisille. Laskimme Juhan kanssa veneen vesille. Se pysyi pinnalla ja moottori hyrähti käyntiin ensimmäisellä kerralla. Ilma oli täysin tyyni, yleensä venettä laskiessa ja nostaessa laineet ovat korkeat ja lainemien huulilla on ärräpäitä.
Lämpömittarikin näytti yli kymmenen asteen lukemia.

Tuli käytyä myös äänestämässä. Teimme sen Paraisten kaupungissa. Kysyin vaalitoimitsijalta lasketaanko ääneni tässä vaiheessa Paraisten ennakkoäänestysprosenttiin. Toimitsija mietti hetken ja totesi, että he lähettävät eteenpäin vain äänestäneiden määrän. Joten Parainen sai tilastoihin kaksi ylimääräistä äänestäjää.
Kyllähän nämä sitten lopullissa prosenteissa oikaistaan.
Enää ei tarvitse katsoa vaalitenttejä. Vaikka en niitä ole tähänkään mennessä katsonut.

4.4.19, torstai:
Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.
Jalat olivat eilen niin hyvässä kunnossa, että kävely sujui ontumatta. Ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen. Tästähän sitä innostui oikein kunnolla. Puin lenkkivaatteet päälleni ja lähdin juoksemaan. Jos kilometrivauhtia 7.30 voi nyt juoksuksi kutsua. Mutta niin huonoon kuntoon olen itseni laittanut, että kovempaakaan ei oikein uskaltanut juosta.
Neljä kilometriä etenin, loppuvaiheessa alkoi vasemmistolainen akilles voihkia ääneen.
Loppupäivän aikana kävely oli taas ontumista.
Ei hyvältä näytä tämän nuorukaisen tulevaisuus!
Viime syksynä mulla oli auton ovet auki yhden yön pihalla. Seuraavana päivänä kun katsoin auton hansikaslokeroon, niin siellä ei ollut kiikareita, jotka olin sinne viikkoa aikaisemmin muistini mukaan laittanut. Eilen etsin niitä Nauvosta, jos olisin kuitenkin ne sinne silloin syksyllä jättänyt. En ollut.
Tänään kävin ostamassa hiukan vastaavat Verkkokauppa.comista. Niillä kun on ihan oikea kivijalkaliike Ohikulkutien varressa. Ostin sellaiset kevyet ja valovoimaiset, kun kameralla ei aina ehdi kaikkia lintuja katsoa ja bongata.
Lähdin niiden kanssa kotiin tultuani lintuja katselemaan lähimetsään. Taisivat linnut pelästyä klenkkaamistani, kun ei niitä pahemmin tielläni näkynyt.

3.4.19, keskiviikko:
Lähdimme taas tänään käymään Nauvossa.
Aurinko paistoi jo lämpimästi ja tuulelta suojaisessa paikassa oli mukava olla. Mereltä puhaltanut reipas tuuli oli sen sijaan kylmä.
Uusia lintulajeja löysimme kuusi. Ne olivat laulurastas, räkättirastas, peippo, haahka ja tukkasotka. Myös nokkosperhonen lepäsi saunan lähellä lämpimässä ja tuulettomassa paikassa.
Thorasin lahdelta olivat jäät lähteneet ja lahti oli täynnä lintuja.
Vein myös riistakameran metsään. Näimme paluumatkalla runsaasti peuroja Pikku-Nauvon puolella, mutta kaipa niitä liikkuu meidänkin metsissä.
Jätimme peruslämmön päälle, jos vaikka seuraavalla kerralla jäisi sinne yökylään.

2.4.19, tiistai:
Olimme Ullan kanssa joskus viime vuosituhannella Pohjois-Karjalassa Joensuun kyljessä. Meillä oli mukanamme koira, partacollie Uffe.
Sillä oli kotonakin tapana karata pihasta. Olimme yötä jollakin leirintäalueella ja piski hävisi meiltä.
Koiralla oli kaulapanta ja siinä meidän puhelinnumeromme. Saimme soiton, että koira oli löydetty. Se ilmeisesti jäänyt auton alle ja oli huonossa kunnossa tien poskessa. Kun tulimme paikalle, niin siellä oli eläinlääkäri operoimassa ja sai kuin saikin koiramme takaisin elävien kirjoihin.
Tämä tapahtui sellaisen metsäsaarekkeen vieressä ja minä totesin, että tämä paikka on meille ilon saareke.
Vieressä oli joku rokkia rakastava ihminen. Hän totesi, että ensi kesänä hän järjestää tällä paikalla rokkitapahtuman ja saa nimekseen Ilosaari Rock.
Joten kaikelle kansalle tiedoksi miten tämä tapahtuma on nimensä saanut!
Päivä sujui normaalein rutiinein, yö olikin ollut vähän vauhdikkaampi.

1.4.19, maanantai:
Tein aamulla runsaan puolen tunnin kävelylenkin, hiukan oli akilles vielä kireä vaikka vauhti oli hidas.
Päivällä kävin tunnin pyörälenkillä. Se menee hyvin, varmaan myös uinti ja soutu olisivat sopivia harrasteita.
Illalla venyttelin kireitä jänteitä ja olo tuntuu vihdoinkin paremmalta. Jos se aamulla on vielä hyvä, niin taidan tehdä ihan pienen juoksulenkin. Kivun sallimissa rajoissa...

31.3.19, sunnuntai:
Sanovat, että runoilijat tarvitsevat kannun punaviiniä ennen kuin kynä alkaa kirjoittaa. Ilmeisesti minäkin nyt tarvitsisin, pientä darraa havaittavissa eikä mieleen tule mitään kirjoitettavaa.
Ei vaikka ensi lumi satoi maahan ennen puolta päivää.

30.3.19, lauantai:
Turun Sanomat kulttuurilehtenä julkaisi tänään kirja-arvostelun teoksesta Ilmastopaniikki.
Se on toisinajattelija Matti Virtasen kertomus ilmastonmuutoksesta.
Ilmastonmuutos on kirosana ja tarkoittaa ihmisen toiminnan vaikutusta maapallon ilmaan.
Ilmaston muutos taas tarkoittaa aikojen alusta saakka tapahtunutta kehitystä maapallon ilmastossa. Välillä täällä on kuumaa, välillä kylmää, välillä sataa ja myrskyää. Ainoa mikä on varmaa on se, että huomenna sää on erilainen kuin tänään. Ja sen ennustaminen tarkalleen on ihmiselle mahdotonta.
Ilmastoon vaikuttavat toki ihmisen teot. Mutta ehkä kuitenkin enemmän merivirtojen muutokset, maapallon etäisyys auringosta, maapallon kallistuskulma aurinkoon nähden ja miljoonat muut tekijät, joita me emme täysin ymmärrä emmekä pysty ennustamaan.
Matti Virtanen on sitä mieltä, että politiikot ja tiedemaailma antavat yksipuolista ja välillä vääristeltyä tietoa todellisesta ilmaston muutoksesta.
Ja myös siitä, että ilmastonmuutoksen epäilijät luokitellaan hurahtaneiksi hulluiksi ja heidän etenemisensä työ- ja tiedemaailmassa karahtaa kiville heti kun vene on laskettu vesille. He kohtaavat nykyaikaisen noitavainon.
Olen lukenut kirjan Ilmastopaniikki.
Turun Sanomien arvostelun luettuani epäilen, että kirja-arvostelun tekijä ei sitä kirjaa ole lukenut. Ei ainakaan ymmärtänyt lukemaansa!
Ugh, olen puhunut.

29.3.19, perjantai:
Tein taas pitkästä aikaa sähkömiehen hommia kotona. Ja onnistuneesti – olen edelleen hengissä.
Ulla halusi jalkalamppuun jalalla painettavan sähkökatkaisijan. Hain sellaisen kaupasta jo pari päivää sitten. Tänään otin kytkimen esille, avasin sen kannen ja totesin, että helppo homma. Siinä oli sokeripala ja siihen ulostulot ja syötöt johdoille. Kuorin johdot ja asensin ne paikalleen. Laitoin töpselin seinään ja räps. Sulake paloi!
Avasin kytkimen kannen ja sieltähän löytyi vielä yksi pienen pieni sokeripala. Hetken pyöritin sormeani olemattomassa tukassani ja muistelin opistoaikaisia sähköopin kytkentäharjoituksia. Niitä, joissa savun hälvettyä luettiin mittarilukemat.
Kytkin virtajohdot tähän pikkuruiseen sokeripalaan ja nollajohdot isomman sokeripalan istukoihin. Ja hups! Katkaisija toimi kuin elokuvissa.
Sitten lähdimme Ullan kanssa lounaalle Ainon luokse. Tämä 96-vuotias neito tarjosi meille ja Maijalle lounaan Saga Kaskenpuistossa, siellä Aino on asunut jo kymmenkunta vuotta. Hän totesi taannoin, että ainoa asia, jota hän katuu tässä asumismuodossa on se, ettei hän muuttanut tänne jo aikaisemmin.
Hän ei tarvitse mitään apua talon henkilökunnalta vaan pärjää täysin aivan itsenäisesti. Normaalisti tekee itse myös ruokansa.
Tämä Saga-palvelutalo on toiminut erinomaisesti eikä sieltä ole kuulunut mitään moitteita vanhusten heitteillejätöstä tai huonosta hoidosta. Saga Care kuuluu tähän surullisen kuuluisaan Esperi Care-konserniin mutta on itsenäinen tytäryhtiö.
Siellä on runsaasti kaikenlaisia aktiviteetteja ja toimintaa asukkaille.
Sinne voisin harkita muuttavani joskus kymmenen vuoden päästä.

27.3.19, keskiviikko:
Euroopan unioni suunnittelee, että kaikkiin uusiin autoihin asennetaan automaattinen nopeuden rajoitin vuodesta 2022 alkaen.
Kuka sen jälkeen ostaisi Mersun, Audin tai Bemarin, kun edes pikkufiatin ohi ei pääse?
Autoilusta tulisi yhtä jännittävää kuin Formula 1-kisat nykyään. Autot köröttelevät lähdöstä maaliin peräkkäin ilman yhtäkään ohitusta.
Perusteena käytetään sitä, että näin säästettäisiin kymmeniä tuhansia ihmishenkiä. Mutta mitä tapahtuu niille miljoonille nuorukaisille, jotka ajautuvat narun jatkoksi, kun eivät enää pääse toteuttamaan itseään liikenteessä keltaisen viivan vasemmalla puolella?
Vaikka minulla ei ole saksalaista laatuautoa, olen vakaasti harkinnut hamppuköyden käyttöä. Olin tänään juoksemassa ja jälleen akillekseni otti itseensä.
Joten taas olen tilanteessa, että jalka ei toimi. Kurkku on kipeä eli pääkään ei toimi. Onneksi sentään ruuansulatus toimii. Aamulla kun käy täysistunnolla viitisen kertaa niin päivä sujuu kohtuullisesti.
Näissä täysistunnoissa olen läsnä. Toisin kuin valitsemamme kansanedustajat. Ei niitä näy eduskunnan istuntosalissa täysistuntojen aikana. Ehkä nekin ovat siellä toisenlaisella istunnolla.

26.3.19, tiistai:
Orpo jätti tänään yhden vaalitentin väliin, kun hänellä oli flunssa.
Mulla oli jo viikonloppuna kurkku kipeä. On edelleen, ei oikein saa nieltyä ruokaa. Jopa oluen kanssa on vaikeuksia.
Vaikuttaa siis todella vakavalta.
Mutta hommani hoidin enkä lintsannut kuten tämä poliitikko.
Tosin nämä eläkeläisen hommat ovat joskus aika vähissä.

25.3.19, maanantai:
Lueskelen iltalukemiseksi rauhoittavaa kirjaa. Sen on kirjoittanut Matti Virtanen. Kirjan nimi Ilmastopaniikki, hoito-opas.
Länsimaat yksimielisesti pelottelevat kansalaisiaan, että nykyinen ilmaston lämpeneminen on puhtaasti ihmisena aiheuttama. Siksi
pitää lopettaa hiilidioksiidin tuottaminen.
Tässä kirjassa kerrotaan tosisasioita mm. siitä, että noin viisituhatta vuotta sitten oli pitkä ajanjakso, jolloin maa
pallon lämpötilla oli paljon nykyistä korkeampi. Jäätiköt eivät sulaneet ja merenpinta ei noussut. Totta kai ihminen on aiheuttanut lämpötilan nousua, mutta ilmastoa säätelevät monet isommat asiat kuin ihmisen toimet.
Meidän syytä olla huolestuneita saastumisesta (joka on ihmisen aiheuttamaa) ja väestöräjähdyksestä. Ne meidän pitää pystyä hoitamaan ihan itse. Aur
inko ja sen jaksollisuus hoitavat kyllä sen, että ilmastonmuutos ei meitä tapa. Todennäköisesti.
Kirjassa kerrotaan muustakin kuin ilmaston muutoksesta. Filosofi Blaise Pascal kertoo vedonlyönnistään. Jumalaan kannattaa uskoa. Jos Jumala on olemassa, niin voitto voi olla mahtava. Jos ei usko, niin tappio on ikuinen kärsimys ja Helvetti. Jos taas Jumalaa ei ole olemassa, niin uskomisesta ei ole mitään haittaa.
Toisaalta (tämä on minun, ei Pascalin jälkilause), jos Jumala on olemassa, niin sitten on myös Perkele ja Helvetti.
Meille on markkinoitu, että Jumala on hyvä ja Perkele paha. Sen verran markkinoinnin kanssa tekemisessä olleena tiedän
, että markkinoijiin ei kannata sokeasti luottaa. Jospa se Perkele onkin hyvä, silloin Pascal on lyönyt vetoa väärästä hevosesta!

24.3.19, sunnuntai:
Nuoruus on lahja, mutta vanheneminen on taidetta. Tällaista soopaa ne laulaa lurittavat heti aamulla radiossa.
Sehän ei sitten alkuunkaan pidä kutiansa. Tänä aamuna kun söin manteleita, niin pari viikkoa sitten paikattu takahampaani lohkesi uudelleen.
Manteleita kuuluu syödä joka aamu seitsemän kappaletta, Patrick Obamakin söi. En enää muista minkä takia, mutta kyllä ne ovat ikuisen terveyden ja nuoruuden lähde.
Paitsi minulle. Jatkoin mantelien narskutusta viimeiseen eli seitsemänteen asti ja sitten se saakelin hammas lohkesi kahtia. Juurta myöten. Sille ei voine tehdä muuta kuin nyhtää pois kokonaan. En tee sitä itse. Annan hammaslääkärin tehdä. Vaikka luotto niihin alkaa mennä - tämä on jo toinen hammas, jonka menetän heti kun lekuri on sitä käsitellyt.
Jotain hyvääkin sentään. Kuukausi sitten murtunut kylkiluu on jo niin terve, että voi yskiä vapaasti eikä kylkeen satu.
Samoin akilles kulntoutuu hurjaa vauhtia. Tänään lähdin ilman lääkärin lupaa kahden tunnin rogaining sprinttiin. Juoksin varovasti ja metsäiset osuudet kävelin. Toteutin suunnitelmani ja se riitti sarjavoittoon M65-sarjassa. Matkaa taitoin lähes kolmetoista kilometriä, pisteitä sain 105.
Tosin mukaan ei ollut uskaltanut haastamaan dominointiani tässä huru-ukkojen sarjassa kuin yksi toinen suunnistaja.
Jalka kesti hyvin hitaassa vauhdissa. Ei edes jälkeen päin tullut esiin mitään suurempia ongelmia, mitä nyt pientä jäykyyttä.


23.3.19, lauantai:
En jaksa itse laittaa tänään kirjaimia peräkkäin – pitää lainata esikoisemme Janin kirjoitusta. Se on julkaistu Sosiaaliviestin numerossa 2/1986.
Kertomuksen otsikko on Satavuotiaana on mukavaa – lukuunottamatta muutamia seikkoja.



Aika hyvin tämä kuvastaa nykyistä elämääni. Ihan mukavaa on. Lukuunottamatta muutamia seikkoja!

22.3.19, perjantai:
Aurinko paistoi ja lämpötila nousi päivällä kuuteen asteeseen. Tuuli oli reipas lounaasta, mutta siitä huolimatta lähdimme katselemaan, miten mökki jaksaa Nauvossa.
Vaikka tietää sen katsomattakin. Siellä se on uhmannut lähes kaksisataa vuotta merta ja myrskyjä – mihin se sieltä olisi yhdessä talvessa tärvääntynyt!
Thorasinlahti oli vielä tukevassa jäässä, mutta mökin ympäristö oli jo täysin sulaa.
Krokukset ja leskenlehdet kukkivat runsaina. Siis kaksi krookusta ja kuusi leskenlehden kukkaa oli näkyvissä. Tämä oli ensimmäinen kevät kun näin Nauvossa leskenlehden ennen mantereella kukkivia!
Menomatkalla näimme Nauvon puolella yhdeksän kaurista. Ja lintuja näimme runsaasti. Ensimmäisen kerran tänä vuonna osui silmiimme nauru- ja selkälokki, merikotka, valkoposkihanhi, uuttukyyhky, telkkä, isokoskelo ja kurki.
Nuo kaikki ovat harvinaista herkkua tällaiselle satunnaiselle lintubongarille.
Yhteensä tänä vuonna on löytynyt 30 lajia. Sataan on vielä pitkä matka matka. Toivottoman pitkä, sillä parhaimpana vuotena olen saanut bongattua 78 lajia.

20.3.19, keskiviikko:
Vein maanantaina auton huoltoon. Siihen laitetaan keula uusiksi. Joku viikko sitten joku törttö peruutti Skodan keulaan. Säleikköä rapisi maahan ja puskuriin tuli pientä vammaa.
Pakittaja tunnusti tekonsa ja korjaus menee hänen vakuutuksensa piikkiin.
Sain sieltä auton lainaksi, bensat pitää itse maksaa. Tänään katselin auton mittaristoa ja totesin, että kohtuullisen nuoren auton antoivat käyttööni. Kokonaismatkaa oli tähän päivään mennessä kertynyt 179 kilometriä. Ilmankos auto tuoksui sellaiselle uudehkolle menopelille.
Akillesjänteen tila paranee päivä päivältä. Tein taas tänään lyhyen juoksulenkin. Nyt jänne oli juostessa täysin oireeton. Iltapäivällä kun kävin tekemässä pienen kävelylenkin, siinä tuntui vielä pientä kipua, kun jänne venyi ponnistusvaiheessa.
Pian saanen siltä osin terveen paperit.
Ulla kävi selkäleikkauksensa jälkitarkastuksessa. Hän sai myös terveen paperit.
Meitä on nyt talossa kaksi henkilöä, jotka ovat siis edes pieneltä osaltaan terveen kirjoissa.
Tässä iässä sellaista on syytä juhlia! Pitkän kaavan mukaan...

19.3.19, tiistai:
Tasa-arvonpäivä.
Eihän maailmassa ole tasa-arvoa. Eikä pidäkään olla.
Pohjanmaalla viikonloppuna sudet raatelivat hirven ja söivät sen suihinsa. Se tästä eläinmaailman tasa-arvosta.
Putinin gorillat päästävät ilmat pihalle johtajaa arvostelevista lehtimiehistä ja -naisista. Se tästä ihmiseläinten tasa-arvosta.
Demokratian pitäisi olla sellaista toimintaa että mies ja ääni. Naisillakin se ääni on nykyään yhtäläinen, toista oli meillä Spartassa.
Mihin se sitten johtaa. Britanniassa kaaokseen, kun annettiin kansalle avaimet päättää Brexitistä.
Tasa-arvo on syvältä. Demokraattinen yksinvaltius olisi paras tapa hallita maita ja maailmaa. Tahtoo vaan olla niin, että kun antaa jollekin paljon valtaa, niin se nousee päähän ja demokratius unohtuu.
Joten minä en juhli tasa-arvon päivää. Sen sijaan nostan hattua Minna Canthille. Tänään on myös hänelle omistettu päivä. Siinä oli vasta aikaansaava nainen, monipuolinen lahjakkuus. Ja teki mahdolliseksi naisille monia asioita, joista ennen Minnaa ei nähty edes unta.

18.3.19, maanantai:
Kovin tuli synkkiä ajatuksia eilen kirjattua rakkaaseen päiväkirjaan. Toivottavasti sen kantti kestää. Siis päiväkirjan.
Tiedän kyllä syyn tuollaisiin ajatuksiin.
Kävimme eilen vaimon kanssa Ikeassa ja muissakin sisustukseen liittyvissä kaupoissa. Senhän nyt tietää kun tulee kevät ja aurinko paistaa, niin feministit näkevät sisällä huushollissa kaiken uusin silmin ja ne eivät vanhaa hyväksy.
Ja sitten kun kantaa autosta kotiin Ikean palapelejä ja alkaa niitä kokoamaan, niin tietäähän sen mitä ajatuksia tuolla korvien välissä kiertää. Niitä ei voi paperille laittaa vaan ihmiskunta sai syyt niskoilleen vaimon ostoksista. Aiheesta!
Kävin kyllä eilen pyöräilemässäkin. Kausi alkoi siis maaliskuun puolessa välissä eikä lenkin aikana satanut räntää kuin ihan nimeksi.
Tänään hölkkäsin neljä kilometriä ja akilles oli niin hyvässä kunnossa, että tein illalla vielä pienen kävelylenkin. Alkaa tuntua siltä, että hoitokuuri tehoaa. Saatan vielä joskus päästä ihan metsään kirmaamaan rastien perässä.

17.3.19, sunnuntai:
Poliitikot, tietyt teollisuusalat ja apurahojen työllistämät tiedemiehet manipuloivat keskinkertaista kansaa osoittamaan mieltään ilmastonmuutosta vastaan.
Maapallon ikä on yli neljä miljardia vuotta ja ilmaston muutosta on aina tapahtunut ja tulee tapahtumaan. Sitä ei pystytä estämään politiikalla eikä rahalla.
Ilmastoa muuttaa sellaiset tekijät kuin aurinko, maapallon asento ja etäisyys aurinkoon nähden ja monet muut asiat joita ihminen ei pysty muuttamaan.
Ilmastonmuutoksen asemasta pitäisi olla huolestunut saastumisesta, väestöräjähdyksestä, energian tuottamisen tavoista jne.
Meitä on täällä yli seitsemän miljardia ja väestö lisääntyy edelleen räjähdysmäisesti. Ei maapallo sellaista kestä. Luonto hoitaa sopulien liikakasvun tehokkaasti. Kyllä se tulee tapahtumaan ihmisenkin kohdalla, jollei sitä pystytä omin voimin kahlitsemaan. Toivotaan, että taudit, luonnonkatastrofit ja sodat nopeasti hävittävät kuusi miljardia ihmistä.
Energiaa tuotetaan polttamalla hiiltä ja kaikenlaisilla tuulimyllyillä. Sen sijaan pitäisi lisätä ja kehittää ympäristöystävällisen atomivoiman tuotantoa.
Emme kykene huolehtimaan ympäristöstämme. Tuotamme estottomasti saasteita ja pilaamme oman ilmastomme. Tarvitsemme ilmastonmuutosta – meidän pitää kyetä puhdistamaan ilmamme ja ilmastomme.
Mutta poliitikkomme, itsevaltiaamme ja kapitalistimme eivät kykene eivätkä halua muuttaa maailmaamme.
Ihminen on kypsymätön ja tyhmä eikä ansaitse olla maapallon herra ja valtias.
Ihminen ei ansaitse olemistaan maapallolla.

16.3.19, lauantai:
Eilen illalla selasin kirjahyllyä ja avasin sieltä yhden neljästä raamatustani. Siinä oli omistuskirjoitus Ilkka Erkki Olaville jouluna 1956. Sain sen uudelleen joululahjaksi vuonna 2005 äidiltäni – kirja oli viivähtänyt hänen kirjahyllyssään lähes viisikymmentä vuotta.
Minustahan piti tulla pappi, kun olin yhdeksänikäinen. Varsinaista uskonnollista herätystä en saanut. Mutta kansankoulun opettajani kuvankaunis tytär oli luokkatoverini ja ajattelin, että tie neidon sydämeen kulkee uskon kautta. Hänen isänsä oli syvästi uskonnollinen ja pienen pojan ajatuskulku yksinkertainen. En silloin vielä tiennyt, että neidot rakastuvat renttuihin.
Kaksitoista vuotiaana olin jo ateisti, väittelin uskonnosta uskonnonopettajani kanssa. Hänen vaimonsa oli hammaslääkäri ja porannut tylsällä terällä hampaitani. Ehkä se oli suurin syy käännytykseeni.
Raamattu alkaa luomiskertomuksella. Alussa hän loi taivaan ja maan. Sitten hän loi valkeuden ja pisti pallomme pyörimääm, koska seuraavaksi tuli yö ja päivä.
Vasta kolmantena päivänä hän loi auringon ja kuun. Sitten hän loi ihmiset, eläimet ja kasvit.
Nykyään tiedämme ett
ä aurinkokunta syntyi noin 4,6 miljardia vuotta sitten tähtienvälisestä aineesta, kaasusta ja pölystä tiivistymällä. Maapallon katsotaan syntyneen noin 50 miljoonaa vuotta myöhemmin kuin aurinko. Kuu syntyi miljoonia vuosia myöhemmin kuin maapallo.
Joten juutalaiset ovat kirjanneet nämä alkuajan tapahtumat hieman väärässä järjestyksessä. Ja aikaakin kului rutosti enemmän kuin ne kuusi päivää, hänhän sai homman silloin valmiiksi
lauantaina ja sen jälkeen lepäsi seitsemäntenä päivänä.
Terävä lukijani saattaa päätellä lievästi sarkastisesta tekstistä, että olen edelleen ateisti.

15.3.19, perjantai:
Kyllä tämä vanhan ihmisen elämä on yhtä helvettiä.
Kaksi viikkoa sitten kaaduin jäätiköllä ja satutin itseni – kylkiluu murtui oman diagnoosini mukaan.
Viime päivinä olen jo pystynyt suhteellisen helposti kääntymään kyljeltä toiselle sängyssä. Eikä kipu ole haitannut normielämää. Siitä rohkaistuneena kannoin tänä aamuna vanhan pakastimen Skoda takaluukkuun ja vein sen kierrätykseen.
Jälkiviisaasti voisi todeta, ettei olisi kannattanut. Nyt kylki on niin kipeä, että hengittäminen tuottaa tuskaa ja aivastaminen vaatisi suoneen annoksen morfiinia tai pullon Kossua. Kumpaakaan ei kaapista löydy.
Samalla reissulla hain Ullalle paketin postista. Siellä tuli uudet verhot keittiöön ja olohuoneeseen.
Siitä tulikin mieleeni yksi työkaverini. Hän jäi leskeksi jonkin verran yli viisikymppisenä. Mies on innokas tanssija ja joskus sieltä tanssilattialta tarttui mukaan seuralainen. Tuppasivat aika pian tuomaan omat tarpeensa taloon ja jäivät sitten emännöimään huushollia.
Sitten kun nämä tulokkaat alkoivat suunnitella keittiön verhojen uusimista työkaverini ilmoitti, että koeaika on päättynyt ja suhde on ohi.
Näin luterilaisen avioliiton solmineena ei enää ole koeaikaa ja spartalaisen mielen on tyytyminen uusiutuviin verhoihin. Vaikka vanhat olisivat vielä aivan hyvät elleivät peräti loistavat.

14.3.19, torstai:
Olen lukenut Juoksija-lehteä. Siellä esiteltiin uusi tapa hoitaa akillesjänne kuntoon.
Vuoden kahdessa ensimmäisessä lehdessä seurataan Mika Flinkin kuntoutusta. Hän on aikasemmin levännyt ja tehnyt tehnyt harjoitteita, joita minäkin olen harrastanut. Niillä ei hänen akilleksensa ole parantunut.
Nyt hän on kaksi kuukautta treenannut hitaalla voimaharjoittelulla ja naruhyppelyllä. Ja aloittanut myös juoksemisen. Juostessa saa tuntea myös kipua tiettyyn rajaan asti.
Olen nyt pari päivää tehnyt näitä harjoitteita. Tänään kävin juoksemassa. Siinä suositeltiin sisähallia, mutta minä suuntasin Kupittaan ympäristöön. Siellä on koko talven pidetty avoinna pyöräteitä ja ne ovat täysin kesäisessä kunnossa.
Alussa pitää juosta lenkit tasaisella alustalle, että akillesjänne ei joudu vastaanottamaan sivuttaisia ärsykkeitä.
Hieman tätä muistuttavaa harjoittelua tein Kanarialla ja pikku hiljaa juoksu alkoi sujua kohtuullisesti.
Vasta kun tulin kotiin ja tein yhden suunnistuksen ja sen jälkeen VK-lenkin, niin sitten alkoi akilles taas vihoitella.
Tänään juoksin runsaat neljä kilometriä. Juostessa en tuntenut kipua. Tunnin päästä jänne kipeytyi, mutta pian se kipu helpotti.
Alkaa usko palautua, että kyllä meikäläisestä vielä juoksija tehdään. Tai ainakin jonkinasteinen hölkääjä.

13.3.19, keskiviikko:
Kirjallisesti aktiivisen ihmisen pitää ehdottomasti käydä katsomassa kirjallisesti ja verbaalisesti lahjakkaasta miehestä kertovaa elokuvaa Juice.
Juankoskelainen, äkkiväärä savolaismies Pauli Matti Juhani Leskinen osasi myös kohtuullisesti laulaa ja soittaa.
Suorastaan loistava hän oli polttamaan tupakkaa ja juomaan alkoholia.
Sanovat, että hän oli ujo ja herkkä. Kuten monet esiintyvät lahjakkuudet, hänenkin piti kätkeä nämä ominaisuudet nautintoaineiden taakse. Huumeita hän ei tainnut käyttää.
Sanoittajana mies oli huippuluokka. Tosin minä pidän enemmän Junnu Vainion sanoituksista. Ja tällaiselle juntille myös Jaakko Teppo on tehnyt loistavaa työtä.
Itse elokuva ei nyt minun päätäni huimannut. Välillä näyttelijöiden sössötyksistä ei saanut selvää. Ja toisinaan ohjaajalla ei ollut meille mitään kerrottavaa, silloin hän näytti keikkabussin ikkunasta pitkiä otoksia suomalaisista metsistä ja pelloista.
Katsojille tuotiin myös selväksi, että 70-luvulla poltettiin tupakkaa aina ja kaikkialla. Synnytyslaitoksen huoneissa oli tuhkakupit ja kasa sätkiä levittämässä aromeitaan sekä äitien että lasten haisteltavaksi.

12.3.19, tiistai:
Kävin sitten juoksemassa.
Ei olisi pitänyt. Jalka ei siitä tykännyt laisinkaan, vaikka tein ohjeen mukaisesti lyhyen lenkin.
Iltapäivällä kävimme Skanssissa. Ulla oli tilannut ajan tukan leikkuuseen. Vein hänet ihan perille asti ja kysyin, olisiko jollakin aikaa ajaa meikäläisen ohut tukka koneella. Sellainen löytyi ja ensimmäisen kerran noin kolmeen vuoteen parturi työsti tukkani.
Se on nyt vähän lyhyempi kuin itse tehtynä. Ehdottomasti myös hiukan siistimpi – mutta vain hieman.
Britit äänestivät Mayn esityksestä Brexitistä. Turpiin tuli taas kerran, mutta rouva ei vielä ymmärtänyt erota. Hänen kannattaisi konsultoida Sipilän kanssa. Tulos tai ulos.
No, seurauksena tästä lienee se, että Brexit perutaan ja Britit äänestävät asiasta uudelleen. Eu on kuin katolinen avioliitto, eroa ei myönnetä.

11.3.19, maanantai:
Nyt se Ukko yläkerrasta rankaisi. Vasemman jalan akillesta poltteli aamupäivällä oikein makeasti.
Aloin tekemään oikein urakalla näitä venytyksiä, joita netistä löytyy jänteen hoitoon. Pikku hiljaa se vertyi ja iltapäivällä pystyin jo kävelemään ihan normaalisti.
Yhden ohjeen mukaan juoksua ei pidä lopettaa. Kannattaa juosta yhtä usein kuin ennenkin, mutta lyhentää matka puoleen kunnes jalka on kunnossa. Se tuntui hyvältä ohjeelta ja sitä alan huomisesta alkaen noudattaa.
Kävimme Ullan kanssa ihailemassa Ruissalossa talvista kukkaloistoa. Eivät ne kukat ulkona olleet vaan Kasvitieteellisessä puutarhassa. Otin siellä runsaasti kuvia. Aina ennen kuvan ottoa näissä trooppisissa tiloissa joutui pyyhkimään huurteen pois linssistä. Ihan mukavan kesäisiä kuvia sieltä sai.
Illalla sain olla tärkeä. Taloyhtiömme hallituksella oli kokous. Valitisivat minut siihen jo viime vuonna ja valmistelimme esityksen yhtiökokoukselle. Siis isännöitsijämme oli sen tehnyt ja me toimimme kumileimasimena. Että se siitä tärkeydestä.

10.3.19, sunnuntai:
Tässä on nyt viikko pidetty taukoa juoksusta. Sehän tietää sitä, että menohalut testilenkille on äärettömän kovat.
Yöllä oli taas satanut muutaman sentin lunta ja laitoin jalkaan nastalliset lenkkarit. Siinä pöpperössä olisi kyllä pärjännyt normaaleillakin lenkkareilla.
Tahti oli sellainen, että kävelin sata metriä ja hölkkäin pari sataa metriä. Ja vauhti hiljainen. Kahdeksan kilometriä etenin. Lopussa kävelyosuuksilla vasemman jalan akillekseen hiukan nipisteli, juostessa ei mitään tuntunut.
Illalla siellä oli edelleen pieniä tuntemuksia. Huomispäivä sitten näyttää, teinkö lenkin liian aikaisin. Pikkuisen on pelko puserossa.
Perjantaina totesi pääministeri Sipilä, että hänen hallituksensa parasta ennen-päiväys on takana päin. Liikemies Sipilä sanoi hallituksensa irti ja niin hänestä tuli toimitusministeri.
Olen peilin kanssa katsellut, josko tuolla niskan puolella olisi joku päiväys meikäläisen teholliselle toiminnalle. En mitään löytänyt, mutta pahasti pelkään, että päivä on takana päin ja Ukko Yli-Jumalan sinne kirjoittama päiväys on vaan vuosien saatossa kulunut pois.
Sitä se vanheneminen teettää – toisaalta ei päivät tähänkään mennessä aina niin kovin tehokkaita ole olleet.

9.3.19, lauantai:

Saimme taas hoitokoiran koko päiväksi seuraksemme.
Aurinko paistoi ja parin asteen pakkasessa teimme Friscon kanssa kolmen kilometrin lenkin.
Toisen samanmittaisen vaelsimme iltapäivällä. Otin nyt muutaman kerran pieniä juoksuspurtteja. Akillekset eivät valittaneet. Jospa huomenna yrittäisi sellaista RunWalkRun-lenkkiä. 
Tiedän, että olisi viisaampaa odottaa vielä muutama päivä tai viikko, mutta me nuoret miehet olemme niin malttamattomia.
Illalla mietimme Ullan kanssa missä vietämme ensi talvea. Kun olen sanonut, että Kanaria on nyt nähty ja käyty, niin sinne ei ole asiaa.
Mutta keskustelimme hyvässä hengessä, että lähdemme kolmeksi kuukaudeksi Manner-Espanjaan ensi talvena. Paikaksi tulisi kysymykseen Torrevieja, siellä kun järjestetään suunnistuksia talviaikaan. Helmikuussa pari kolme viikossa ja muinakin aikoina saattaa löytyä lähistöltä rasteja etsittäväksi.

8.3.19, perjantai:
Herasin aikaisin aamulla. Eiliset asiat tekivät sen, että olo oli kuin pikkupojalla ennen joulua.
Aamutoimien jälkeen suuntasin auton nokan ohikulkutielle ja löysin sieltä Ikean. Sinne en ihan omille asioille eksynyt, vaan vaimo oli antanut listan ostettavista tuotteista. Kun olin aikaisin liikkeellä, niin ruuhkat eivät haitanneet, vaan sain asiat toimitettua nopeasti.
Sitten suunnistin parin sadan metrin päähän Poweriin sitä joulupukkia tapaamaan. Kovin oli tyhjä parkkipaikka, siellä oli muutama huoltoauto ja haalaripukuinen mies. Se
ei askeltani painanut, menin pääovelle ja tampaisin kahvasta. Mitään ei tapahtunut. Yksi asentajan näköinen mies tuli siihen ja arvuutteli, että saan odottaan maanantaihin asti ennen kuin ovet avautuvat. Siellä oli joku remontti meneillään, sitä en ollut firman nettisivuilta huomannut.
No, poweria löytyy
Turun alueella myös Hansa-korttelista. Ajoin sinne. Sekin näytti työmaalta, kuten myös viereinen tori. Mutta löysin liikkeen ja sain asiani toimitettua, vaikka ei se ostaminenkaan kovin helppoa ollut. Nuori poika palveli minua ensin, mutta hän ei tuotetta löytänyt. Ohjasi minut kassalle ja sieltä sain käsiini kaverin, joka haki avainnipun ja löysi tarvitsemani tuotteen.
Sain kaupan päälle muovikassin ja lähdin kotiin.
Ensin tietenkin koettelin omia ja vaimon hermoja, kun kokosin kaksi ikeaa. Toisen kokoamisohjeissaoli yksi virhe, se aiheutti sen, että yksi kokonaisuus oli kertaalleen purettava ja koottava uudelleen. Siinä tuli mainittua pari alakerran isännän nimi kuuluvasti ja selkeällä suomenkielellä.
Toisen ikean kokoamisessa luin kokoamisohjetta huolimattomasti ja taas jouduin tekemään pura ja kokoa toimintaa turhan päiten. Jälleen tuli suusta kovaäänistä noitumista.
Tuntia ennen Kaisa Mäkäräisen kisaa sain sitten auki oman hankintani. Huawein kannettava oli hienosti pakattu ja hieno oli itse laitekin. Ja sitten kun sain sen auki, niin ymmärsin, miksi laite maksoi hieman enemmän kuin nykyinen läppärini neljä vuotta sitten. Näyttö on loistava ja vääntöä laitteesta löytyy niin, että sivut aukenevat toisin kuin aamulla liikkeessä. Ja vanhassa koneessani.

7.3.19, torstai:
Sen verran piti kokeilla jalan kuntoa, että lähdin käymään kävellen Powerissa katsomassa uusia tietokoneita.
Tämä vanha kun toimii miten sattuu. Näppäimistö takkuaa, konetta pitä käynnistää pari kertaa päivässä. Kyselin Juhalta neuvoa, laitoin hänelle tiedot kolmesta koneesta, hintahaarukka viidestäsadasta tonniin. Hän käski unohtaa ne rakkineet ja laittoi tiedot puolentoista tonnin vehkeestä. Olihan se turbo, mutta jäi sinne kaupan hyllylle.
Itse asiassa niillä ei ollut siellä kuin näytelaite.
Koira tuli meille iltapäivähoitoon. Tein se kanssa vielä lenkin ja kävelin tänään yhteensä yli viisi kilometriä.
Sitten vielä soudin viisi kilsaa, joten ihan hyvä kuntoilupäivä telakalla!

6.3.19, keskiviikko:
Nyt kun näyttää siltä, että lupaava urheilu-urani jatko on pahasti vaakalaudalla, niin pitää miettiä mitä isona sitten tekee.
Luin Kanarialla Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Vaikka eihän Kivellä seitsemää veljeä ollut, ei edes kuutta. Kirjassa pojat kiroilivat ja tappelivat. Vähän niin kuin Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa. Sielläkin pojat olivat kovia kiroilemaan – tappelivatkin niin pirusti, etupäässä ryssien kanssa. Ja varsinkin eturintamalla.
Kirjailijan ura olisi kovin kiinnostava. Ne kun tunnetusti harrastavat ryyppäämistä ja kännissähän on kiva olla. Krapulassa sitten taas ei, sen takia monet kirjailijat ovatkin koko ajan kännissä, ei tullut krapulaa.
Ja sitten näiden kirjallisesti lahjakkaiden ympärillä pyörii kaikenlaista muusaa ja muuta kevytkenkäistä naista. Tässä suhteessa A. Kivi on vähän huono esimerkki kun hänen tyttöystävänsä oli parikymmentä vuotta Aleksia vanhempi.
Muusikon ura olisi myös varsin viehättävä. Nekin viettävät huonoa elämää. Mutta se ura taitaa karitua siihen, että en osaa soittaa, en laulaa enkä tunne nuotteja. Toisaalta se saattaisi olla etu nykymusiikissa?
Näiden henkisten ammattien varjopuolena on tietysti se, että jos ei tule muuten hyviä ideoita, niin niitä hankitaan lisää matkoilla. Lentomatkat Finnairin siivellä eivät tahdo riittää. Monet hankkivat matkakokemuksia huumeiden avulla.
Luterilainen mielenlaatuni kuitenkin estää minua niitä edes kokeilemasta. Joten taitaa tämä ammattinvaihto jäädä puhtaasti pohdiskelun asteelle.
Eli jatkan seurustelua eversti Sandelsin kanssa, painin välillä Karhun kanssa, hoidan akillesjänteeni kuntoon ja jään historiankirjoihin heikkotasoisena kuntourheiljana.

5.3.19, tiistai:
Kävin tänään lääkärissä esittelemässä akillesjännettäni.
Sanoi, että olen onnenpoika, kun akillesjänne alkaa vasta nyt vihoittelemaan!
Molemmissa jänteissä on tulehdus, on ollut jo vuosia.
Niiden parantuminen kestää myös vuosia, mutta saattavat ne tulla kuntoon.
Antoi ohjeet miten niitä hoidetaan.
Ja sanoi pahus vieköön, että ei olisi suositeltavaa näillä vehkeillä mennä juoksemaan 6 tuntia Kaarinaan huhtikuussa.
Mutta valoi uskoa, että olen viivalla Rogainingin SM-kisoissa elokuussa Yläneellä.
Itse olen vahvassa uskossa.
Nimittäin siihen, että juoksen jo huhtikuussa...

4.3.19, maanantai:
Eilisestä innostuneena puin aamulla juoksuvaatteet päälle ja lähdin lenkille.
Akillesjänne oli hiukan kipeä, mutta sen revähdyksen jälkeen se on ollut ennenkin ja leppynyt muutaman juoksuaskeleen jälkeen.
Nyt ei käynyt niin, vaan kipu yltyi joka askeleella. Oli pakko hypätä maitojunaan ja palata kotiin.
Iltapäivällä vein Skodan vuosihuoltoon. Kilometrejä oli mittariin tullut 17.000 vuoden aikana. Niistä viidesosa tuli kun kävimme syksyllä Norjassa ruskaretkellä.
Samalla tarkastettiin viime viikon kolarin vahingot. Sain myös sieltä tiedon, kuka oli lykkinyt Skodan keulaan kaksikymmentä vuotta vanhalla Avensiksella. Kaveri kertoi minulle nimen suurin piirtein siten kuin se oli kirjoitettu. Siinä nimessä oli paljon lyhyita tavuja, siis ainakin äännettynä. Vaikkaisin, että haltija on syntynyt jossakin muutaman tuhannen kilometrin päässä meistä itään.
Mahtaneeko myöntää tekonsa heti vai tuleeko tästä poliisijuttu. Uskoisin, että ne kaksi todistajaa helpottavat syyllisen tunnustamista!

3.3.19, sunnuntai:
Eilinen kaatuminen oli tänään historiaa. Tosin kylki on edelleen kipeä, mutta pystyin nukkumaan Buranan voimalla ihan hyvin.
Kävin juoksemassa seitsemän kilometrin lenkin. Se sujui hyvin ja puolireipasta vauhtiakin.
Alkoi palata usko, että vielä jonain päivänä juoksen maratonin – hissukseen.

2.3.19, lauantai:
Kuukauden tauon jälkeen pääsin taas tänään suunnistamaan. Kunto ei vieläkään ollut ihan priima, mutta pintakaasulla päätin lähteä kokeilemaan kuinka juoksu sujuu.
Ihan mukavasti se meni. Polut olivat jäisiä ja pahuksen liukkaita. Vaikka olin äärimmäisen varovainen, kerran senttaalin painoinen ruhoni kadotti tasapainonsa ja siirryin hyvin nopeasti vaaka-asentoon. Tällä kertaa en tullut alas pää edellä ja silmälasini ja pääni säilyivät ehjänä. Tulin alas rintakehä edellä. Haukoin hiukan aikaa happea ja jatkoin matkaani.
Kas näin, tässä
ANIMAATIO reitistäni.
Kun tulin kotiin, niin kylkeä alkoi jomottamaan ja vasenta kättä ei pystynyt kayttämään kuin kirjoittamiseen. Taisi kylkiluu hiukan murtua.
Se ei estänyt siirtymistä teatteriin. Kävimme katsomassa kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä kappaleen Katoava maa. Se oli kertomus meidän ikäisestä pariskunnasta, joista toinen sairasti Alzheimerin tautia. Lohduton tarina. Eikä käsikirjoituskaan ollut kehuttava. Pitkiä monologeja, joita ei takariville tahtonut edes kuulla.
Mutta kovin se oli tuttua tämä pariskunnan yhteiselo, vaikka meistä kumpikaan ei kyseistä tautia sairastakaan. Mutta vanhenemisessa on näitä samoja piirteitä ilman diagnostisoituja sairauksiakin.
Paransimme hiukan tunnelmaa käymällä Sergiossa illallisella näytännön jälkeen.

1.3.19, perjantai:
Gallupien mukaan Suomen suurimman puolueen puheenjohtaja Antti Rinne palasi tänään yli kahden kuukauden sairaslomalta. Hän oli Espanjassa kieppunut elämän ja kuoleman välillä. Oli ollut kaksi viikkoa nukutettuna. Hänen brezneviläinen puolueensa kertoi, että hänellä on keuhkokuume ja kun mies oli vielä nukutettuna, sanoma oli, että Rinne on paranemaan päin.
Vasemmistolaista avoimuutta. Ihan tulee mieleen Kekkosen ajan avoimuus. Urkilla ei tainnut enää pelata mikään, mutta Uusitalo ja kumppanit kävivät pyytämässä häntä ehdokkaaksi kolmen vuoden päästä pidettäviin presidentinvaaleihin. Onneksi sitä ennen hän jäi jo lopullisesti sairaslomalle.
Keväällä on eduskuntavaalit.
En ole vielä päättänyt mitä puoluetta äänestän.
SDP olisi ollut vahva ehdokas, mutta tämä Rinne ei ole sopiva mies pääministeriksi.
Kepua ei voi äänestää missään tapauksessa.
Kokoomus on tyrinyt ojentamalla kaiken kannattavan toiminnan hopealautasella ulkomaisille pääomasijoittajille. Jaa, taitaa niiden joukossa olla muutama kotimainenkin Neitsytsaarille rekisteröity veronkiertoyritys.
Kommunisteja (lue vasemmistoliitto) en tule koskaan, en milloinkaan, äänestämään.
Persut ovat tämän hamppari Soinin luomus, ei sellainen ole vakavasti otettava poliittinen puolue.
Siniset haihtuvat taivaan sineen, Harkimo on narri ja Väyrynen on brezneviläisempi kuin itse Breznev.
Käsittääkseni jäljelle jäi vain RKP. On siis annettava äänensä hurreille.
Tai sitten piirrän kuponkiin Aku Ankan kuvan!

28.2.19, torstai:
Sain aamulla lenkkikaverin itselleni. Friscon vauhti olikin oikein sopivaa tällaiselle kuntoutumassa olevalle entiselle juoksijalle.
Anteeksi juoksijat, tarkoitin tietysti entiselle hölkkääjälle.
Yskä ja nuha vaivaavat edelleen, mutta muuten olo on hyvä.
Eilen mainitsemani omasta mielestään maailman mahtavimman valtion päämies, vuosituhannen älykkö Donald Trump ei sen sijaan tunne oloaan hyväksi. Hän matkusti toiselle puolelle maapalloa tapaamaan mikkihiirivaltion henkisesti keskenkasvuista mutta fyysisesti ylikasvuista diktaattoria.
Söivät yhdessä illallisen ja seuraavana päivänä istuivat neuvottelupöytään. Huonosti valmisteltu kokous päättyi lyhyeen eikä mitään saatu aikaiseksi.
Kekkonen toteaisi: Saatanan tunarit!

27.2.19, keskiviikko:
Kävin jo eilen pienellä juoksulenkillä. Kovaa en mennyt ja selvisin hienosti, kun jalassa oli nastalenkkarit.
Jatkoin tänään lenkkeilyä. Matka hiukan piteni ja vauhti nousi. Mutta vielä ollaan kaukana kunnosta. Yskä alkaa loppua ja nuhakin on vähentynyt. Viime yönä sain nukuttuakin kunnolla pitkästä aikaa.
Sen sijaan Donald Trump saattaa lähiöinä nukkua hieman huonommin. Hänen entinen avustajansa ja asianajajansa Michael Cowen todisti tänään kongressille Trumpin tekemisistä ennen vaaleja. Cowen kertoi, että Trump on rasisti, huijari ja petturi.
Toisaalta Trumpin maailmassa nämä saattavat olla ylistyksiä tämän vuosituhannen neron toimista.

26.2.19, tiistai:
Aamu alkoi sillä, että astuin ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon vaa'alle.
Tapoihini kuuluu kotona punnita itseni joka aamu. En ole millään laihdutuskuurilla, mutta elämäntapaani kuuluu itseni tarkkailu. Toisaalta tarkkailen vähemmän muita ihmisiä.
Mittaan säännöllisesti myös pulssiani ja verenpainettani.
Nukuin huonosti ja verenpaineeni oli koholla. Se oli peräti 143/84. En kuitenkaan tilannut aikaa lääkäriltä. Uskon vakaasti, että se on huomenna jo normaali. Siis verenpaine.
Pulssi oli normaali aamulla eli noin 50.
Paino sen sijaan oli yli kaksi kiloa enemmän kuin lähtiessä.
Sekään ei ollut mikään yllätys. Kun kaksi viikkoa syö tukevan aamiaisen, lounaan ja illallisen eikä käy lenkillä kuluttamassa energiaa, niin paino nousee vääjäämättä.
Kun tähän lisätään se, että oluttakin tuli nautittua normaalia enemmän ja kaiken pahan lisäksi iltaisin GinTonic, parhaimmillaan kaksi, niin kyllähän siitä jotain tarttuu jopa näin vanhaan kroppaan. Meillehän kuului hotellipakettiin sekä ruoka että alkoholijuomat. Äsken mainittu coctail rakennettiin niin, että pitkän lasin pohjalle laitettiin kaksi isoa jääpalaa ja sitruunanviipale. Sitten lorotettiin lasi puolitäyteen giniä ja lopuksi se täytettiin hanatonicilla. Epäilen, että lasissa oli enemmän giniä kuin lain vaatima 4 cl.
Nyt alkaa sitten spartalainen elämä!

25.2.19, maanantai:
Paluulentomme lähti aikataulun mukaisesti puoli kahdeksalta. Sää oli erinomainen koko matkan ajan ja kuuden tunnin lennon jälkeen tipahdimme Turun lentokentälle. Tipahtaminen oli kuvaava sana, sillä sivutuuli oli voimakas ja kone vaappui ennen laskeutumista voimakkaasti puoleta toiselle kuin vanha varis.
Matkalla katselimme lentokarttaa koneen näytöltä. Espanjan luoteiskulman ulkopuolella meressä oli teksti Douro 1882. Vieruskaverini esitti, että siinä on Espanjalle kuuluva saari. Sanoin, ettei tuossa kohtaa ole saaren saarta. Minä en keksinyt muuta selitystä, kuin sen, että luku on joko vuosi tai syvyys. Ja Douro olisi ehkä laivan nimi. Se jäi lennon aikana selvittämättä. Kotona Google kertoi, että siellä tosiaan lepää englantilainen loistokas matkustaja-alus Douro. Se törmäsi kreikkalaiseen rahtialukseen ja molemmat vajosivat pohjaan varsin nopeasti yhteenajon jälkeen. Sää oli kuitenkin hyvä ja pelastusaluksiin palastautui runsaasti matkustajia.
Kun olimme kotiutuneet ja olin pessyt pari koneellista pyykkiä, lähdin käymään kaupassa.
Tein Lidlissä lyhyen ostoskeikan ja palasin autolleni.
Kun tulin takaisin noin klo 19.40, siellä auton vieressä seisoi kaksi rouvaa ja kertoivat, että hetki sitten Skodillacciini oli peruutettu voimalla. Kolhija oli lähtenyt pois vauhdikkaasti. Rouvat kertoivat, että oli varmasti huomannut tapahtuman, kun ääni oli ollut todella voimakas.
Auton vetokoukku oli tullut sisään Skodan etusäleikköön. Siitä oli poissa pikkuisen muovia ja kromijäljitelmää ja lisäksi kun tulin kotipihaan, huomasin, että osuma oli tullut juuri autonlämmityspistokkeen kohdalle. Sitä en löytänyt pimeällä pihallamme.
Rouvat olivat ottaneet auton rekkarin ylös. Se on ###-397, sanoivat, että heidän mielestään auto oli vanhempi Avensis.
Nimiä en heiltä ottanut, mutta sain luvan kuvata heidän rekkarinsa, jos heitä tarvitaan todistajiksi.

24.2.19, sunnuntai:
Syötiin, otettiin aurinkoa kävellessämme, juotiin ja taas syötiin.
Pakattiin.
Tilattiin herätys.
Se oli siinä tämä loma.
Kerroin Ullalle, että oli sitten meikäläisen viimeinen matka Kanarialle.
Ei vaimo uskonut – ei se mikään uskovainen ole milloinkaan ollut.

23.2.19, lauantai:
Terveys alkaa olla jo tänään kohtuullinen.
Ruoka maistuu, unikin oli kohtuullista kun yskiminen ja nenän vuotaminen alkaa olla lopuillaan.
Jaksoin jopa raahautua helteessä ulos kävelemään muutaman kilometrin.
Kohta alkaa kotimatka tämän kahden viikon sairastelun jälkeen.
Minun piti täällä juosta hiukan peruskuntoa ja välillä rassata pumppua kovemmillakin vauhdeilla.
Sitä ei tullut harrastettua. Ei tullut peruskuntoa, ei tullut vauhtilenkkejä.
Mutta tulipa käytyä kolmesti ruokasalissa hankkimassa massaa tulevia koitoksia varten. Eikä se vasikka elä pelkällä ruualla. Hotellipakettiin kuului myös niin paljon vaahtoavaa olutta, espanjalalaista viiniä ja paikallisia väkiviinoja kuin kurkusta sai alas menemään.
Ja menihän sitä, kun ei tarvinnut surra missä kunnossa aamulla kroppa on, kun lenkki alkaa. Lenkit eivät alkaneet...
Kunto on siis taatusti paljon huonompi kuin tänne lähtiessä.
Mutta sataprosenttisella varmuudella paino on reippaasti korkeampi.
Mutta ei hätää. Entisenä hevosenomistajana tiedän, että kunnon ravurit syötetään tuhtiin kuntoon ennen kuin aloitetaan raaka treeni. Sillä lailla ne hevoset valmennetaan.
Nyt katsotaan miten se valmennus tepsii Laineman poikaan!

22.2.19, perjantai:
Kuume oli aamulla laskenut, mutta olo oli edelleen hutera.
Kävin aamiaisella ja loikoilin sen jälkeen huoneessa.
Sitten kävin lounaalla ja loikoilin sen jälkeen huoneessa.
Illalla vielä kävin syömässä ja loikoilin sen jälkeen huoneessa.
Sitten olikin aika mennä nukkumaan.
Kyllä elämä on sentään viimeisen päälle ihmisen parasta aikaa. Ja lomailu yhdessä suomalaisten rakastamista lomaparatiiseistä sitä parhaimmillaan.
Toivottavasti kukaan ei käsitä tämä satiiriksi. Sitä se ei ole, tämä on vittuuntumista pahimmillaan...

21.2.19, torstai:
Aamiaisen jälkeen tunsin itseni Paavo Nurmeksi ja lähdin kevyelle lenkille. Hyvin rauhallisesti etenin, puolet matkasta kävelin. Ei edes mitään vaahtopääkävelyä, mitä Paavo harrasti. Ja jo neljän kilometrin jälkeen palasin hotelliin.
Lounaan jälkeen houkuttelin Ullan mukaani kävelylle. Kilometrin jälkeen totesin, että kaikki ei ole kunnossa ja käännyimme takaisin.
Istuin parvekkeellamme auringossa ja luin kirjaa. Yritin juoda vettä, mutta se ei ollut maullaan.
Auringon alkaessa vajota liian alas auringonottoon, siirryin sisätiloihin. Poskeni hehkuivat siihen malliin, etten saattanut uskoa sen johtuvan enää pelkästään auringosta.
Kuumemittari näytti, että olin 38,2-asteen kuumeessa. Söin Buranaa ja lepäsin.
Kuudelta ilmoitin, että nyt minä lähden alakertaan ottamaan nestehukkaan ison tuopin olutta – ensimmäisen tänään!
Se maistui ja sen päälle söimme vielä illallisen.
Tultuamme huoneeseen, mittasin kuumeen uudelleen. Se oli pudonnut lukemaan 37,6.
Sen se tuoppi teki, se parantaa niin psyykiset kuin fyysiset sairaudet. Tosin pohjalaisemäntä vierelläni väitti sen alenemisen johtuvan Buranasta. Naurettava ajatuskin, että pieni pilleri voisi olla tehokkaampi kuin pintti elämän eliksiiriä.
Ennen nukkumaan menoa mittasin kuumeen vielä kerran. 37,1 – taidan selvitä!

20.2.19, keskiviikko:
Tässä on ollut melkoinen yskä nuhan ja muun flunssan lisäksi. Heräsin mennä yönä puoli kahdelta ja aloin yskiä hirvittävästi. Antaakseni ensimmäiselle vaimolleni edes jonkinasteisen mahdollisuuden nukkua, nousin jylös ja siirryin olohuoneeseemme.
Pari tuntia surffasin – en viereisessä Atlantin valtameressä – vaan netissä. Sain yskän sen verran talttumaan, että uskalsin yrittää nukkumista. Onnistuinkin nukahtamaan.
Ilmasto ei nyt suosi flunssapotilasta. Altaille ei sairaana viitsi mennä ja parvekkeemme on aamupäivän varjossa. Sinnekään ei voi mennä ilman pitkiä kalsareita ja ne unohtuivat kotiin. Täällä kun lämpötila on noin kaksikymmentä astetta ja tuuli vinkuu nurkissa.
Uskalsin sentään iltapäivällä lähteä kävelemään. Viitisen kilometriä kiersimme Inglesiä ja fyysisesti alan olla jo siinä kunnossa, että huomenna aion lähteä kevyelle hölkälle. Se saattaisi tehdä hyvää yskällekin. Tosin en tiedä, onko hyvä yskälle sitä, että yskä voi hyvin ja lisääntyy. Aika näyttää.

19.2.19, tiistai:
Näitä DNA-testejä on tehty suvussa roppakaupalla.
Nyt pojantytär Amalia oli saanut omat tuloksensa.
Hänelle löytyi myös runsaasti sukulaisia.
Minä pääsin luetteloon ensimmäiseksi ja tulos oli:
Ilkka Lainema, Arvioitu sukulaisuussuhde: Isoisä.
Ullaa tämä testi hieman joutui arpomaan, tulos oli:
Ulla Lainema, Arvioidut sukulaisuussuhteet: Sisarpuoli, iso-isoäiti, isoäiti.
Olen siis pystynyt periyttämään paremmin geenejäni, kun tulos ei epäröinyt, vaan antoi minulle yhden vastauksen.

18.2.19,maanantai:
Olo ei ole yhtään sen parempi kuin eilenkään. Kuumetta ei sentään ole, mutta muuta aktiviteettia ei pysty tekemään kuin siirtymään alakertaan syömään ja juomaan. Muuten odotetaan ihmeparantumista.
Sentään olemme pystyneet keskustelemaan siitä, että kannattaako meidän tuhota enää ilmastoa lentelemällä toiselle puolelle maapalloa.
Vastaus oli ehdoton ei tälle saarelle ja noin sataprosenttisen varma ei Teneriffalle ja manner-Espanjalle. Minullahan ainoa syy lähteä tänne talvella on päästä juoksemaan sulilla teillä. Mutta Suomessakin pystyy juoksemaan läpi talven. Ainakin tällainen hölkkääjä, jonka urheilullisena tavoitteena on kuolla sopusuhtaisena ja hyväkuntoisena.
Ehkä näihin mielipiteisiin saattaa tulla pieniä korjausliikkeitä, kun olo hiukan paranee. Toivottavasti ei.
Tarkoitin siis, että mielipiteisiin ei tule muutoksia!

17.2.19, sunnuntai:
Akilles reistailee, keuhkoputki äksyilee, ripuli, paleltaa auringossa ja muutenkin olo on kuin olisi maansa myynyt.
Kun tilasimme äkkilähdön, emme saaneet kuin kahden viikon matkan, vaikka kolmea etsimme.
Nyt on sellainen tunne, että yksi viikko olisi piisannut ja huomenna pääsisi kotiin sairastamaan.

16.2.19, lauantai:
Jalka tuntui niin hyvältä, että lähdin aamulla hiukan pidemmälle juoksulenkille. Kahdeksaan kilometriin saakka meni oikein hyvin, mutta sitten alkoi pohje reistailemaan. Tulin lopun hissukseen ja sain kympin täyteen. Uskoin kivun helpottavan, mutta toisin kävi. Kävelykin oli iltapäivällä vaikeaa.
Löysin hotellin kirjastosta alkuviikolla Paavo Lipposen muistelmat vuodesta -79 vuoteen -95. Hänet kutsuttiin pääministerin (Mauno Koivisto) sihteeriksi.
Elettiin niitä vuosia, jolloin Kekkonen alkoi olla jo varsin seniili. Väyrynen teki kaikkensa, jotta Kekkosen jälkeen ei presidentiksi nousisi sossu.
Ei noussut ja tämän kirjan mukaan ansio siitä kuuluu suurelta osin Lipposelle.
Lipponen kertoo sujuvasti tekemisistään ja osallistumisestaan politiikkaan. Hän pääsi eduskuntaan, mutta putosi sieltä ensimmäisen kauden jälkeen.
Nousi takaisin seuraavissa vaaleissa. Ja kun Paasion jälkeen puheenjohtajaksi tuli Sundqvist ja joutui eroamaan Pankkikriisin takia, avautui Lipposelle tie sossujen puheenjohtajaksi.
Väyrysestä kerrotaan, että omasta mielestään hän oli tehnyt elämässään yhden virheen. Lipponen ei tässä kirjassa hevin löydä itsestään yhtäkään virhettä. On meillä ollut Suomessa hyvä herraonni, kun näitä täydellisiä miehiä löytyy niin vasemmalta kuin oikealta.

15.2.19, perjantai:
Elämä kulkee täällä etelän auringossa sitä samaa latuaan. Tässä iässä ei mitään isoja muutoksia voi tehdä. Ei syömiseen, ei juomiseen eikä nukkumiseen.
My Heritage lähetti minulle tietoa dna-testin tuloksista.
Kertoivat, että ovat löytäneet minulle veljen ja sisaren. Niissä ei tullut esille mitään yllättävää.
Löytyi myös yksi veljenpoika. Joten kiertotietä sain siis tietää, veljeni on poikansa isä!
Nuorin poikani on myös tehnyt tämään testin, mutta niitä tuloksia ei ole vielä tullut. Tai siis tietoa ei ole ainakaan minulle saakka kiirinyt, että olisi poikaa löytynyt.
Toisaalta ei ole tullut ilmoitusta, että mitään lehtolapsiakaan olisi meikäläiselle siunaantunut.
Tästä tulikin mieleeni, että ne jotka ovat spermaansa luovuttaneet, odottelevat varmasti mielenkiinnolla tuloksia siitä kuinka suuren haaremin ovat maailmalle saattaneet.
Minä en ole antanut omaani kierrätykseen, joten en voi odottaa sieltä mitään uutisia.
Tosin hiukan nyt jo kaduttaa, etten ole hyvää, arjalaista perimää ja geenistöäni jakanut enempää maailmalle.

14.2.19, torstai:
Kävin aikaisin aamiaisella ja lähdin sitten juoksemaan.
Suunta oli rantahietikolle. Ensin puolitoista kilometriä alamäkeen ja sitten tasaista. Maspalomaksen suuntaan kun menee, niin ensimmäiseksi tulee vastaan nakurannat. Siellä oli jo heti aamulla runsaasti nakuilijoita.
Mitään varsinaista silmänruokaa ei siellä ollut tarjolla edes tällaiselle vanhemmalle herrasmiehelle. Muutama saksalaispariskunta oli menossa uimaan. Ne olivat sellaisia kahdeksankymmenen ja kuoleman välissä olevia ylipainoisia ihmisiä. Sukupuolia ei voinut erottaa toisistaan riippurinnoista – molemmilla olivat meijerit kooltaan ja riippumiseltaan sellaisia fifty-sixty suhteissa.
Miespuoliset erotti ainoastaan siitä, että haaruksessa saattoi vaivoin erottaa pienen pienen pippelin. Homot eivät olleet näin aikaisin liikkeellä rannalla.
Juoksijoita ja kävelijöitä sen sijaan oli sadomäärin.
Ensimmäisen kerran loukkaantumisen jälkeen pystyin juoksemaan suhteellisen normaalisti. Yhden kilometrin pehmeällä rantahiekalla pistelin alle seitsemän minuutin vauhtia. Siinä jo pulssi alkoi sykkiä, parhaimmillaan kone otti kierroksia puolentoistasataa.
Iltaruokailu tapahtui Ystävänpäivän merkeissä. Ruokasalin ovi oli koristeltu oikein näyttäväksi ja aperitiiviksi tarjoiltiin rosekuoharia.
Valokuvaankin olisimme päässeet, mutta jätimme sen nuoremmille.

13.2.19, keskiviikko:
Ei mitään uutta auringon alla.
Otin tänään jo muutaman juoksuaskeleen lenkilläni. Ei se ihan terve ole vieläkään, mutta aika hyvä.
Ei se meikäläisen juoksuaika tainnut vielä lopullisesti loppua!
Päivällä lämpötila nousee yli kahdenkymmenen viiden. Se on liikaa meikäläiselle. Kun kävimme kävelyllä siihen aikaan kun espanjalaiset viettävät siestaa, niin oli pakko ottaa paita pois päältä.
Neän alkaa kesiä pois nahkaansa. Tein sellaisen myönnytyksen, että levitin klyyvariini 30-kertoimista tököttiä. Tosin taisin toimia liian myöhään.

12.2.19, tiistai:
Asumme all inclusive hotellissa. Täällä kaikilla on ranneke ja ylöspitoon kuuluu aamiainen, lounas ja illallinen. Sekä tietysti kaikki juomat, myös paikalliset alkoholijuomat.
Olemme pari kertaa olleet aikaisemmin tällaisessa palvelussa ja aina olemme sanoneet, että ei koskaan enää.
Ja taas ollaan!
Huonosti nukutun yön jälkeen piti vääntäytyä puoli kymmeneltä aamiaiselle. Sen jälkeen kävin kävelemässä tunnin lenkin ja palauttamassa mieleen Inglesin kartan ja kadut. Juoksemaan ei ollut vielä mitään asiaa.
Tämähän on pikkukylä eikä rannan ja moottoritien välissä tarvita karttaa.
Sen jälkeen vastaanotin Ullalle sähköskootterin. Rouva kyllä kävelee jo paljon reippaammin kuin ennen leikkausta, mutta vielä eivät pitkät kävelymatkat onnistu.
Lounaan jälkeen sain rouvankin houkuteltua kaupungille.
Ennen illallista otimme baarissa aperitiiviksi Gintonicit. Täällä ei sitä alkoholia mitata lasiin millään 4 cl:n mitalla, vaan drinkin sekoittaminen tapahtuu siten, että lasin pohjalle napataan jäät ja sitruunan viipale. Sitten pullosta aletaan valuttamaan giniä ja hanasta käsipistoolilla tonicia. Jottei juomasta tulisi liian vetistä, tonicin juoksutus keskeytettiin aina välillä. Ihan juotavaa siitä myrkystä tuli.

11.2.19, maanantai:

Räntää tuli taivaalta kaiken päivää.
Kolmen aikoihin tilasimme taksin ja ajoimme lentokentälle.
Siellä tapasimme tutun pariskunnan, joka oli syksyllä Teneriffalla yhtä aikaa meidän kanssamme. Heillä oli kolmen viikon matka erikohteeseen kuin meillä.
Lensimme Gran Canarialle ja matkakohteemme oli Ingles.
Laskeuduimme perillä yhdeksän jälkeen ja hotelliin pääsimme hieman ennen yhtätoista.

10.2.19, sunnuntai:

Pohje on tänään parempi kuin eilen. Toivottavasti huonompi kuin huomenna.
Tein runsaan neljän kilometrin kävelyn liukkailla teillä. En kaatunut eikä se ulkoilu tuntunut huonolta.
Sitten ajattelin, että soutu ei venytä takajännettä ja se siis saattaisi sopia rospuuttoajan lenkkeilyksi. Viisi kilometriä soutelin sillä härvelillä ja homma sujui hienosti.
Ensimmäinen vaimoni pakkaili laukkujaan ja oli normaali. Eli pinna paloi, ääni nousi ja minä sain haukut. Tässä vaiheessa aina muistan, että edellisen (ja sitä edellisen ja sitä ed...) kerran kun teimme lähtöä talvilomalle, lupasin pyhästi, että tämän kiukkupussin kanssa en enää ikinä lähde matkalle.
Vaan se oli päässyt unohtumaan, kun matkaa tilattiin.
Ihminen on luotu sellaiseksi, että ikävät asiat unohtuvat kovin herkästi.
Sen takia me valitsemme näitä poliitikkojakin uudelleen, kun olemme unohtaneet kaikki niiden toilaukset, kyvyttömyydet ja lehmänkaupat.

9.2.19, lauantai:

Kävin eilen juoksemassa. Piti juosta tunti tai puolitoista.
Kahden kilometrin jälkeen pohkeen ja akillesjänteen yhtymäkohdassa tuli yhtäkkiä jumalaton kipu.
Juoksu loppui siihen ja kävelykin oli yhtä tuskaa. Tuuli oli aika kova ja vettä tihuutti hiljalleen. Päällä oli juoksuvaatteet, tässä kelissä kävelyyn aivan liian vähän. Välillä etenin yhdellä jalalla pomppien, jotta saisin kroppaan hiukan lämpöä.
Selvisin sentään kotiin lievän hypotermian kourissa ja iltaa kohden kipu hellitti.
Tänään pystyn jo kävelemään lähes normaalisti, joten mistään isommasta vammasta ei liene kysymys. Joten saata päästä jo juoksemaan, kun korkean paikan leiri alkaa ensi viikolla.

8.2.19, perjantai:

Turun kaupungin tilaama funikulaari on valmistunut. Koeajot on ajettu ja laite toimii. Siis se kulkee moottorikäyttöisesti ylämäkeen ja tulee myös alas.
Ulkonäkö on erilainen. Siis erilainen kuin se havainnekuva, jolla sitä kaupunkilaisille markkinoitiin.
Sitä todellista vaunua on kuvattu monilla sanoilla. Kauneimmat niistä ovat roskis, puhelinkioski ja perunalaari.
Sosiaalisessa mediassa on annettu virheellinen tieto, että tämä roskis olisi maksanut 5,4 miljoonaa euroa. Ei se laatikko sitä maksanut.
Me veronmaksajat saimme pulittaa tästä kokonaisuudesta sen hinnan. Sillä sai myös sata metriä pitkän rautatien ja pääteasemat sekä homman sähköistyksen.
Todennäköisesti joudumme vielä maksamaan rakentajalle roimaa sakkomaksua siitä hyvästä, että rehellisiä laitetoimittajia jää varmasti kismittämään tämä turkulaisten haukkuminen. Varsinkin kun emme ole koiria.
Eiköhän siitä aiheuttamastamme kivusta, särystä ja unettomuudesta voisi pari milliä maksaa italiaanoille.
Saimme tänään myös lukea, että kaupunginjohtajamme Minna Arve on ilmoittanut kannattavansa raitiotien rakentamista kaupunkiimme.
Tuntien virkamiestemme ja luottamushenkilöidemme kyvyt ostotoiminnassa viime vuosina, niin se humpuuki tulee maksamaan omaisuuksia. Saimme myös nähdä havainnekuvan raitiotiestä. Jos hanke toteutuu, niin pitää tämä havainnekuva tallentaa vertailua varten.
Heti kun sellainen päätös tehdään, niin meikäläinen muuttaa kirjansa johonkin toiseen kaupunkiin. Onhan tässä ympäristössä valinnanvaraa, Kaarina, Parainen, Raisio ja Naantali. Kaarinan rajalle on meiltä matkaa alle sata metriä. Pitänee esittää sinne, että he pakkolunastaisivat alueemme.

7.2.19, torstai:
Lähetin joulukuussa dna-näytteeni Amerikkaan asti tutkittavaksi.
Tänään sain tulokset alkuperästäni.
Olen 71,1 prosenttisesti suomalainen. Se ei ole mikään ihme sillä isän puolelta olen vakaasti hämäläistä maanviljelijäsukua.
19,5 prosenttia perimästäni on skandinaavista. Sekään ei yllätä. Isoäitini isoisähän oli perimätiedon mukaan tanskalainen meriamiraali. Ihan tarkkaa tietoa tästä ryhdikkäästä upseerista ei jäänyt kirkonkirjoihin, koska hän kävi vain kerran hätäisesti Suomessa
laivastovierailulla – näin kerrotaan.
Tätä skandiverta olen saanut äidinisältäni. Hän kun oli kotoisin Pohjanpitäjän ruukkialueelta. Hänen isänsä on tuntematon, tiettyjä epäilyksiä herättää se, että piikatytön poika oli koulutettu rakennusmestariksi! Ja valmistuttuaan hän sai Fiskars-yhtymältä hyvän työpaikan.
Kahdeksan prosentti perimästäni tulee balteilta. Sekään ei herätä suurempaa ihmetystä, vaikka mikään varsinainen suupaltti en olekaan.
Sen sijaan 1,4 prosenttia perimästäni tulee eskimoilta ja inuiiteilta. Se vähän hämmästyttää.
Aasiasta tai edes Venäjän aroilta ei tämän tutkimukseen mukaan olla osallistuttu sukuni rakentamiseen.
Myös Euroopan mantereen germaanit eivät pääse ylpeilemään sukulaisuudestaan minuun.

6.2.19, keskiviikko:

Talvella keskiviikkoisin pitää päästä suunnistamaan kaupunkisuunnistuksen merkeissä.
Tänään oli ensimmäinen kunnon hiihtopäivä pitkään aikaan ja päätin vaihtaa harrastusta. Suunnitelma oli kiertää hiihtäen Lausteen ja Kaarinan lenkkiä, mutta jostakin syystä kaarinalaiset eivät olleet ajaneet latua. Se oli jäinen ja eilisen suojan jälkeen latu oli jäätynyt niin kapeaksi, että 47-numeroisella monolla meinasin kaatua monta kertaa kun mono leikkasi kiinni. Siinä oli vaarana, että kone leikkaa kiinni kokonaan jos täydessä vauhdissa lentää pää edellä tantereeseen.
Siksi vaihdoin suunnitelmaa ja ensimmäisen kierroksen jälkeen lähdin Haritun ladulle.
Ohittaessani kodin kävin vielä vaihtamassa voideltavat sukset skineihiin. Voiteet olivat poistuneet ja pito oli huono. Luisto sen sijaan hyvä – tällä tasapainolla liiankin hyvä. Alamäissä oli pakko jarrutella, kun pää ei kestänyt vauhtia.
Runsaat kaksikymmentä kilometriä sain aikaiseksi. Pakkasta oli vajaat kymmenen astetta. Muuten kaikki meni hyvin, mutta silmät eivät tykänneet ja vielä illalla niitä kirveli. Kyyneleet vuotivat valtoimenaan, vaikka syytä jatkuvaan itkuun ei ollut näkyvissä.

5.2.19, tiistai:

Nyt on joku älypää ehdottanut, että mäkihyppääjä ja laulutaiteilija Matti Nykäselle järjestetään valtiolliset hautajaiset.
Vuoden 1990 jälkeen sellaiset on kustannettu seuraaville henkilöille:
      
      
1990: valtiotieteen tohtori
Ahti Karjalainen

Jotenkin minusta tuntuu, ettei Nykänen oikein hyvin istu tähän listaan. Epäilen vahvasti, että A Ehrnrooth, H Holkeri ja M Koivisto alkavat kääntyillä rauhattomasti haudoissaan, jos näin pääsee käymään.
Mutta jätän muuten kommentoimatta asiaa, sillä Hesarissa eräs tapakouluttaja sanoo, ettei ole korrektia puhua totuudenmukaisesti vainajasta kuoleman ja hautajaisten välillä. Vasta hautaanpanon jälkeen voidaan kertoa rehellinen mielipide kuolleesta.
Onkohan tässä kyseessä jonkinlainen Kiirastuli-ilmiö? Kuten kaikki tietävät, ylenmäärin syntiä tehneet joutuvat ikuiseen Kiirastuleen. Kun ovat siellä tuskissaan, niin eivät ehdi pahoittaa mieltään maan päällä tapahtuvasta.


4.2.19, maanantai:

Tänään Sote, Sipilä ja Orpo eivät ole kansan syvien rivien huulilla.
Matti Nykänen otti ja kuoli viime yönä.
Vastoi kaikkia oletuksia, hän ei kuollut juotuaan viinaa ylenmäärin. Läheiset kertoivat, että Matti oli valitellut eilen huonovointisuutta. Aamua hän ei enää nähnyt.
Nykänen oli nuorena huippu-urheilija. Uran jälkeen hän jatkoi otsikkoissa pysymistä hiukan erilaisin ansioin. Hän törttöili kännipäissään sekä kylillä että kotona. Leipäveitset heiluivat välillä omissa käsissä, välillä vaimojen käsissä. Niitä – siis vaimoja – Matilla oli enemmän kuin kultamitaleja olympialaisissa.
Ottaen huomioon mitä kaikkea hän kännipäissään tehnyt, niin ainoastaan urheilija saa kaiken anteeksi ja kuoltuaan hänet nostetaan kansakunnan kaapin päälle.
Vaikka Matti ei mikään Sokrateksen kaltainen filosofi olekaan, niin hänen suustaan on kuultu runsaasti korkealentoisia ajatuksia, tässä muutana:
"Elämä on laiffii."
"Ehkä otin, ehkä en, so not, kunhan hyppy kulkee."
"Elämä on ihmisen parasta aikaa."
"Jokainen tsäänssi on mahdollisuus!"
"Se on ihan fifty-sixty miten käy."
"Rakkaus on kuin lankakerä - se alkaa ja loppuu."
"Oli sitten sukset tai nainen alla, niin aina lentää."
"En suosittele antabusta kenellekään. Sen kanssa ryypätessä tulee ihan kammottava olo."
"Mä tunnen kovan jätkän, se pelaa shakkia, mutta koskaan ei oo voittanut mattia!"
"Kaiken kokeneena voin sanoa, että vielä on jotain kokematta."

3.2.19, sunnuntai:
Koko yön tuli hiljalleen lunta taivaalta. Sitä piti ottaa aura mukaan, kun aamulla meni hakemaan pikkukengissä aamulehden. Tamperelaisille tiedoksi: ei siis Aamulehteä vaan Turun Sanomat.
Iltapäivällä piti sitten tehdä varsinaiset lumityöt. Yhdessä naapureiden kanssa sitä lunta kolasimme puolisen tuntia. Ei tullut isommin sydänpysäyksiä, kun ymmärsimme aina välillä pysähtyä vaihtamaan kuulumisia. Näin Kaamosaikaan kun pihalla on aika hiljaista.
Pääsin kehaisemaan sieltä lumen keskeltä, että viikon päästä tämä valkeus vaihtuu aurinkoon. Vastapallona sain kuulla, että he ovat lähdössä Krakovaan. Mahtavatko mennä syömään makkaraa.
Ennen pimeyden laskeutumista ulkona näytti ihan siedettävältä ja kaivoin esiin skinit. Lähdin harrastamaan hiihtoa. Taivaalta tuli vaihteeksi vettä, siis minä sauvoin tunnin verran vesihiihtoa. Helmikuussa!

2.2.19, lauantai:

Nuo puhdasotsaiset poliitikkomme jaksavat jauhaa vanhusten hoidosta. Ja syytellä vastapuolta asioiden huonosta hoidosta.
Vuosikymmeniä on tiedetty, että vanhusten hoito on osittain retuperällä. Osittain hyvällä mallilla.
Ei se parane, jos nämä kaksisataa jeesustelijaamme vaalien alla puhuvat yhtä ja päättävät toista.
Rahaa meillä ei ole laittaa siihen yhtä paljoa kuin norjalaisilla. Mutta varmasti on varaa jonkin verran lisätä rahoitusta ja paljon eri laitosten valvontaa.
96-vuotias sukulaisemme Aino on Esperi Caren Saga-kodissa ja on hyvin tyytyväinen saamaansa palveluun. Että paljolti se on kiinni paikasta ja sen henkilökunnasta, miten siellä viihdytään.
Tuskin ne vanhukset pystyvät ja jaksavat asioitaan näissä hoitokodeissa yksin parantaa. Kyllä se on meidän omaisten asia tarttua epäkohtiin heti kun niitä huomataan.
Ei kapitalisti mitään tee ennen kuin on jonkinasteinen pakko.
Minä kävin lauantain kunniaksi suunnistamassa Ruissalossa. Lunta riitti ja rastasta oli.
Vierumäellä ei suunnistettu, siellä hiihdettiin 24 tunnin hiihtokilpailu. Entisen työtoverini poika oli mukana kisassa. Tuli siellä kolmanneksi hiihtäen yli kaksisataa mailia. Siis reilusti yli kolmesataa kilometriä. Hurja ukko!

1.2.19, perjantai:

Tänään tuli postissa uusi Juoksija-lehti.
Siellä oli juttua RunWalkRun harjoittelusta.
Sen treenin isä on lehden mukaan Jeff Galloway Amerikasta.
Tosin tarinat kertovat, että ensimmäisellä olympiamaratonilla kilpailijat kävelivät pitkiä matkoja välillä, joten ihan uusi asia tämä ei ole.
Minä olen pakon sanelemana joutunut tätä metodia käyttämään vuosia, kun en ole pitkillä lenkeilläni jaksanut juosta koko matkaa.
Viime talvella harjoittelin huhtikuiselle kuuden tunnin juoksulle ultrajuoksija Jari Tompon ohjeiden mukaan. Hän kehotti tekemään pitkät harjoitukset niin, että kävelyä tuli mukaan parikymmentä prosenttia, esimerkiksi 1600 metriä juoksua ja 400 metriä kävelyä.
Toteutin sen yleensä rytmillä 800/200 metriä.
Jeff ehdottaa, että minun tasoiseni juoksija voisi tehdä tätä treeniä päästäkseen seitsemän minuutin km-vauhtiin juoksemalla 60 sekuntia ja kävelemällä 30 sekuntia.
Minun kävelyvauhtini on noin kymmenen minuuttia kilometrille. Päästäkseni seitsemän minuutin vauhtiin, minun pitäisi juosta nämä minuutin jaksot viiden ja puolen minuutin km-vauhtia. Kyllä siinä vauhdissa taitaisi tulla noutaja ennen kuin maraton on juostu loppuun.

31.1.19, torstai:

Kävin aamutuimaan vuositarkastuksessa laboratoriossa. Siellä minulta otettiin muutama pullollinen verta. Pullot olivat pieniä. Hoitsu antoi luvan lähteä hiihtämään vähäverisenäkin.
Siispä lähdin ladulle kotiin päästyäni. Alla oli karvapohjaiset sukset. Luisto oli huono eikä pidossakaan ollut kehumista. Ehkä vika on kuitenkin enemmän suksien päällä kuin alla.
Puolitoista tuntia sain aikaa kulumaan ladulla. Nykyään pitääkin laskea nämä kuntoilusuoritukset ajan mukaan. Vauhti kun on hidas ja sitä kautta kilometrit olemattomia.
Sain labratulokset jo iltapäivällä.
Arvot olivat ihan hyvät tämänikäiselle miehelle.
PSA-arvo, joka ennakoi miesten yleisintä syöpää eli eturauhassyöpää, oli hyvä. Hemoglobiini oli sellainen, että pääsisin osallistumaan hiihdossa olympialaisiin – tosin pelkästään sillä tuloksella ei sinne valita.
Hyvä kolesterooli oli aika korkea ja sen myötä kokonaiskolesteroli yli sallitun viiden, minun arvoni oli 5,1.
En kuitenkaan aio muuttaa elintapojani, jollei lääkäri ota minua jälki-istuntoon.
Huomautettakoon, että nämä arvot olivat otettu tipattoman kuukauden viimeisenä päivänä. Normaaliolosuhteissa olisi jotkin arvot saattaneet olla koholla!
Ainakin maksa-arvo ALAT olisi saattanut olla suurempi kuin minun 16. Miehillä sen tulisi olla alle 50 ja naisilla alle 35. Kun sitä oluen litkua on kyllä tullut tiputeltua hiukan enemmän kuin luterilaiset suositukset ehdottelevat. Katolisessa maailmassa varmasti saisi hieman reippaammin kohotella kolpakkoa?
Illalla otinkin katolisen laskutikkuni esille ja totesin, että keskimäärin kuukausi kestää 30,4 vuorokautta. Siten olin lusinut hyvinkin tämän tipattoman tammikuun ja sen kunniaksi korkkasin auki tölkin olutta. Ei se ollutkaan niin hyvää kuin muistelin!

30.1.19, keskiviikko:

Saimme taas aamulla päiväkahviseuraa. Tosin tämä saaristolainen ei suostunut kahvia juomaan, mutta Turun vesi ja koiran herkut maistuivat. Sain myös siitä seuraa lumisille poluille. Se olisi mennyt pidemmällekin, mutta minä sain umpihankikävelystä aika nopeasti tarpeekseni. Lumitöihin en koiraa ottanut, vaikka se olisi kyllä ollut halukas.
Jaksoin sentään illalla vääntäytyä katusuunnistuksen pariin. Pikkuisen tuli taas tehtyä erilaisia virheitä eikä sijoitus oikein tyydyttänyt.
Tosin jo lähtiessä olin päättänyt juosta lenki pintakaasulla, kun hiukan nokka vuoti, korvissa suhisi ja kurkussa kirveli.
Pintakaasuttelu unohtui kyllä muutaman sadan metrin juoksun jälkeen, kun lihavahko naisihminen yritti mennä ohi! Ja metsärasteja lumessa kahlaten nosti kyllä pulssin varsin korkealle.

29.1.19, tiistai:

Turun kaupunki yllätti hiihtäjän. Sekä Lausteen pururata että yhdyslatu Luolavuoren suuntaan oli ajettu tosi hyvään kuntoon. Ja mikä on ajella kun lunta on noin neljäkymmentä senttiä.
Lumimäärä varmisti sen, että pystyin hiihtämään jo kotiovelta. Viimeksi pääsin niin tekemään joskus viisi vuotta sitten.
Kolmetoista kilometriä hiihtelin rauhallista vauhtia.
Liekö tuo kilometrimäärä aiheuttanut sen, että kurkku oli illalla hieman karhea.

28.1.19, maanantai:

Kun näitä vuosia vääjäämättä tulee lisää – itse asiassa joka vuosi yksi entisten päälle – niin sitä alkaa lukemaan hieman tarkemmin uutisia vanhusten hoidosta.
Se näyttää olevan retuperällä. Siis asiakkaiden ja omaisten mielestä. Miljoonia tahkoavien hoiva-alan yritysten mukaan mitään valituksia ei ole johdon korviin kuulunut.
Johdolla taitaa olla sama vika kuin suurimmalla osalla heidän asiakkaistaan – kuulo on huono.
Onhan se äärimmäisen ikävää, jos ei huolehdita asiakkaiden hygieniasta tai riittävästä ruuan saannista. Ymmärrän omaisten huolen. Varsinainen hoito jää tietysti heikoksi. Kunnat kilpailuttavat palvelun ja halvin voittaa. Siis huonoin. Palkat ovat korkeat ja ihmisiä pitäisi olla talossa vuorokauden ympäri. Siinä tulee kapitalistin mieleen helpolla sellainen ajatus, että fuskataan pikkuisen. Ja hetken päästä fuskataan paljon...
En ainakaan itse missään olosuhteissa haluaisi elellä kasvina jossakin huonossa hoitolaitoksessa vuodesta toiseen. Paskat housuissa ja vaihtopäivä kerran viikossa.
Vaikka ensimmäinen vaimoni ei sitä tahdo oikein ymmärtää, niin minä haluaisin päättää päiväni saappaat jalassa. Tai tarkemmin ajatellen suunnistustossut jalassa. Ja kaiken lisäksi suuressa metsässä kaukana ambulanssien sireenien äänestä.
Mahdollisuus tällaiseen lähtöön on hyvin pieni.
Siksi tervehtisin ilolla sitä, että Suomessakin ihminen saisi päättää oman lähtönsä ajankohdan armollisesti armomurhan avulla. Tosin en ymmärrä miksi sen nimi on armomurha. Kyllähän se lienee armokuolema! Tai lievä tainnutus tuhatvuotiseen uneen.

27.1.19,sunnuntai:
Talvi jatkuu, pakkasta aamulla kaksikymmentä astetta. Eikä se siitä päivän mittaan pahemmin muuttunut.
Ulos ei päässyt, mutta Maija tarjosi meille perinneruokaa; silakkalaatikkoa. Otimme kyytiin Ainon, hänellä yhdeksänkymmentä kuusi vuotta ikää, siinä osaa jo arvostaa ruokaa ja erityisesti perinneruokaa.
Ainoa ei pakkanen pahemmin haittaa, kevyesti nousee vielä askel.
Pitäisi opettaa hänelle suunnistuksen salat. Maailmanmestaruus 95-sarjan tytöissä olisi helposti tarjolla!

26.1.19, lauantai:
Frisco oli luonamme yön yli. Aamulenkille lähdimme koiran kanssa kuuden asteen pakkasessa ja pienessä pohjoistuulessa. Koira ei palellut enkä minäkään, kun vaatetta oli päällä sopivasti.
Puolen päivän aikaan lähdin hiihtämään Lausteen pururadalle ja edelleen Kaarinan urheilukeskukseen.
Turku satsaa miljoonia kaiken maailman rinnehisseihin ja ratapihan ylittävään siltaan. Ja tekevät urakat sellaisiksi, että hinta tuplaantuu urakan aikana. Jos olisin hiukankin epäileväinen ihminen sanoisin, että näissä urakoissa on ruskea kirjekuori vaihtanut monta kertaa omistajaa hämärissä olosuhteissa.
Eli meidän veronmaksajien rahoja syydetään suuntaan jos toiseen pilvin pimein. Mutta varaa ei sitten enää ole lumitalvena ajaa hiihtolatuja. Lausteen pururata ja yhdyslatu Luolavuoreen on ajettu viimeksi kolme päivää sitten. Sen jälkeen on kahtena yönä satanut noin viisitoista senttiä lunta. Ladut olivat ajamatta. Säästöä an varamasti tullut ihan monta sataa euroa. Kyllä meillä on fiksuja virkamiehiä ja luottamusmiehiä kuntamme hallinnossa.
Sen sijaan Kaarina ajoi omat latunsa eilen ja uudelleen tänä aamuna. Ja kolmannen kerran nyt kun olin iltapäivän alussa heidän reviirillään.
Kaarina on rikkaampi ja fiksumpi, onneksi asun ihan Kaarinan rajalla ja pääsen nauttimaan heidän palveluistaan.
Kaksi tuntia hiihtelin hienoissa, aurinkoisessa säässä. Ja se aurinko nousee keskipäivällä jo aika korkealle!
Juha tuli illalla hakemaan Friscon kotiin. Hän oli käynyt Helsingissä heidän sähköautollaan. Oli paluumatkalla ladannut akut Salon ABC:llä. Puoli tuntia oli kestänyt, kun ne oli täytetty pikalatauksella. Kun se akkutekniikka tuosta vielä kehittyy, niin ihan järkevä auto se sähköauto taitaa sittenkin olla.

25.1.19, perjantai:
Pääsin tänään lepäämään hammaslääkärin vastaanotolle.
Minulta poistettiin joulukuussa yksi hammas ja sen viereinen hammaskin lähes tuhoutui. Sen päähän laitettu väliaikainen kruunu porattiin pois ja kun sen jälkeen koetin kielellä hammasta, niin totesin lääkärille, että eihän tänne jäänyt kuin hampaan juuri.
Lekuri totesi, että on siinä vielä ihan tervettä ainetta, johon voi rakentaa uuden hampaan. Se oli sitten melkoista käsitaideteollista työtä, jolla uusi hammas kasvatettiin. Lääkäri varmasti pärjäisi myön kuvanveistäjänä, niin hienon yksilön hän suuhuni pystytti.
Kun kysyin, kannattako poistetun hampaan tilalle laittaa jotain nastahammasta tai vastaavaa jäljellä oleviksi vuosiksi, niin hän totesi, että ehdottomasti kyllä. Väitti, että hampaitten puolesta voin hyvin elää vaikka satavuotiaaksi. Lupasin harkita asiaa, kun kuukauden päästä hän laittaa yhden paikan vanhojen lisäksi.
Saimme hoitokoiran viikonlopuksi. Ulla jatkoi kävelyn opettelua. Tänään matkaa kertyi saman verran kuin eilen, mutta nyt oli kulkua hankaloittamassa viitisen senttiä lumipöpperöä.

24.1.19. torstai:

Lunta tuli taas lisää yön aikana. Joten aamulla pääsin lumitöihin.
Päivällä jatkoimme taas Ullan kanssa kävelyharjoituksia. Nyt hän käveli sauvojen kanssa lähes kilometrin yhtä soittoa. Kyllä lääketiede on ihmeellistä!
Ja sen jälkeen lähdin hiihtolenkille, nyt olivat ladut paremmassa kunnossa kuin kaksi päivää sitten.

23.1.19, keskiviikko:

Turku täytti tänään 790 vuotta. Turku katsotaan perustetuksi, kun se riisti Nousisisilta kappelin paikan itselleen. Eli Turku on Suomen vanhin kaupunki ja Nousiainen Suomen vanhin seurakunta.
Turun Metsänkävijät järjestää keskiviikkoisin StreetO-suunnistuksia. Tällä kertaa kilpailukeskus oli vanhan Maarian kirkon pihamaalla ja rastit sijoitettu Aurajoen pohjoispuolelle. Rastipisteissä oli vaihteeksi rastilippuja ja niissä vuosilukuja, jotka ovat olleet tärkeitä Turulle.
Eniten pisteitä sai Koroisten kukkulalla olevan ristin rastilta.
Lisää rastipisteistä ja historiasta voi lukea linkistä
http://www.tume.fi/street-o/1819/Rastipisteiden_kertomaa_historiaa.pdf
Ihan mielenkiintoista luettavaa, kannattaa käydä katsomassa!

22.1.19, tiistai:
Kävin kyllä viime yönäkin elokuvissa. Mutta nyt illalla en enää muistanut yksityiskohtia enkä edes juonta. Hukkaan meni ne elokuvaliput!
Aamulla saimme vieraan. Frisco tuli päiväksi pitämään meille seuraa. Pakkasta oli yli kaksikymmentä astetta, joten aamulenkki oli lyhyt. Iltapäivällä sain houkuteltua Ullankin mukaan lenkille. Koira käveli nyt reippaammin ja Ullan kävely oli myös kaunista katseltavaa.
Kävin vielä myöhemmin hiihtämässä Kaarinan suuntaan. Ladut olivat pahasti kuluneet ja alamäissä sai mennä henkensä kaupalla. Varsinkin viimeinen mäki, joka laskee Lausteen pururadalta Huhkolaan, oli todella vauhdikas. Pysyin pystyssä, mutta pumppu hakkasi varmaan kahta sataa.

21.1.19, maanantai:
Heräilin muutamaan otteeseen aamuyöstä. Avasin verhon ja katsoin ulos. Pilvet peittivät taivaan – ei siis tarvinnut lähteä kuvaamaan kuun pimennystä.
Välillä näin unia. Olin jossakin suurkaupungissa ja ostin lipun raitiovaunuun. Lippu oli A3-kokoinen lakana. Ja ratikan tulo kesti ikuisuuden. Olisikohan tämä joku ennakkouni Turun raitiovaunuhankinnoista.
Aamulla heräsin normaaliin aikaan ja lähdin hakemaan lehteä postilaatikosta. Pilvet olivat poistuneet taivaalta ja näin kuun pimennyksen. Se ei ollut enää aivan täydellinen, mutta pimennys mikä pimennys.
Iltapäivällä pakkanen oli inhimillinen, vain neljätoista astetta. Puin itseni liiallisesti ja lähdin köpöttelemään pikku juoksulenkille.
Illalla lämpötila laski 22 asteeseen.

20.1.19, sunnuntai:

Viime yön nukuin erinomaisesti, ainakin jos on Polariin uskomista. Siis hyvin siitä huolimatta – tai sen takia – että näin ensimmäisen kerran tipattoman tammikuun aikana unta alkoholijuomista.
Olin menossa johonkin palaveriin, jossa porukka joi normaalisti ahkerasti olutta. Otin mukaani tölkin olutta. Matkan aikana sen kansi sihahti auki ihan vähäsen. Kannoin tölkkiä varovaisesti, ettei jalo aine valu hukkaan. Osallistuin palaveriin, en juonut mitään ja palasin sieltä takaisin tölkki edelleen täysinäisenä mutta avattuna kädessäni.
Herätessäni aamulla en nähnyt tölkkiä missään, joten päättelin tämän tarinan uneksi.
Unta sen sijaan ei ole
Kauppalehden toimittajan Cilla Bhosen kolumni. Hän antaa ohjeen miten suhtautua elämään. Hänen mottonsa on: Tänään tätä ja huomenna jotain muuta.
Hän toteaa pakinassaan
"Viittaa kintaalla", että k
un FB-kaverisi kertoo hiihtäneensä tänä vuonna 150 kilometriä, kutoneensa kasvattamastaan pellavasta kaikille sukulaisilleen kylpytakit, keksineensä ratkaisun kestävyysvajeeseen, neuvotelleensa rauhan Syyriaan ja herättäneensä Kekkosen eloon, viittaa asiaa kintaalla. Niin hänkin viittaa kintaalla sinun tekemisillesi.
Minä en tänään viitannut kintaalla kenellekään, vaan ilmoitin itseni ja sisareni rogainingin Suomen mestaruuskilpailuihin ensi elokuussa. Meillä on puolustettavana Suomen mestaruus varttuneiden henkilöiden sekasarjassa kolmen vuoden takaa. Sekasarja ei tarkoita sekavien ihmisten joukkueita. Vaan sitä, että joukkueessa on oltava vähintään yksi mies ja yksi nainen.
Ehkä kyseessä on sentään jollakin tavalla sekavien ihmisten laji, kyseessä on nimittäin 24 tunnin kilpailu. Eli siinä pitää löytää vuorokaudessa paljon rasteja. Ne ovat pisteytetty eriarvoisiksi. Se pari, jonka pistemäärä on suurin, voittaa.
Meidän sarjassamme se tarkoittaa, että matkaa on taitettava noin 70 kilometriä ja löydettävä optimaalisella reitinvalinnalla virheettömästi suunnittellut rastit. Suunnitelman tekemiseen annetaan aikaa kolme tuntia ennen kilpailun alkamista. Juosta ei tarvitse, riittää kun kävelee metsässä reippaasti sen vuorokauden.

19.1.19, lauantai:
Pakkanen laski aamulla miellyttäväksi ja kävin ulkoilemassa suunnistuksen merekissä. Maasto oli Piispanlähteen koululta Kaarinassa. Se on ehdottomasti alueemme ikävintä maastoa. Korkeuseroja, juurakkoja, risuja eikä karttakaan takavuosina pitänyt paikkansa.
Nyt kartta on uudempi ja kaksikymmensenttinen lumi peitti muut murheet.
Mutta teki juoksun tällaiselle vanhukselle lähes mahdottomaksi.
Mutta metsä teki reissusta ikimuistoisen. Parilla rastivälillä tein omia ratkaisuja ja liikuin maastossa, jossa ei ihmisen jalanjälkiä näkynyt. Sen sijaan jänisten jälkiä oli runsaasti, joten ihan yksin en metsässä ollut.
Loppupäivä kuluikin sitten Ullan avustajana. Hän oli saanut pieneen päähänsä ajatuksen tehdä sellaisia pieniä lihapiirakoita.
Yritin esittää, että leikkauksesta kuntoutumisen kannalta olisi ehkä järkevämpää tehdä lääkärin määräämiä kuntoutusliikkeitä ja kävelyretkiä ulkona. No, eihän pohjalaista parane mennä neuvomaan ja ajatus piirakoinnista sen kuin vahvistui.
Minun osuuteni oli auttaa raskaimmissa vaiheissa ja siivota jäljet. Taikinan valmistuksen jälkeen jouduin pesemään keittiön lattiat, seinät ja kalusteet muun puhdistustoiminnan ohella. Paistamisoperaation jälkeen riitti yleissiivous ja lattian pesu. Seiniä ja kalusteita ei tarvinnut uudelleen pestä.
Mieleeni juolahti esittää, että nämä leipomishommat voisi jättää ammattilaisten puuhaksi. Jätin sanomatta, koska siinä tapauksessa souvi olisi saanut jatkoa huomenna.
Jäi mainitsematta, että leipomisen aikana piti käydä ostamassa kaupasta vatkain. Sellainen sähkölaite, jollainen taloudessamme taatusti on. Mutta ei nyt sattunut löytämään. Vaimo oli varma, että olen sellaisen vienyt kierrätykseen. En tunnustanut enkä sanonut ääneen, että vaimoa olen harkinnut sinne vietäväksi. Kerran kysyinkin, mutta sanoivat, etteivät huoli.

18.1.19, perjantai:
No, nyt tämäkin tiedetään eli Turun kaupunginosien ja asuinalueiden nimikkokasvit.
Huhkolassa nimikkopuu on punatammi, pensas sirotuomipihlaja ja perenna punainen kevätesikko. Yhtäkään en ole näistä nähnyt täällä asumieni seitsemän vuoden aikana. Tai jo olen nähnyt, en ole tunnistanut.

Sivistin tänään itseäni lukemalla Tuomas Enbusken pakinan. Tuomas on siitä hyvä mies, että hän on eri mieltä kaikkien kanssa kaikesta. Erityisesti mieltä lämmitti Enbusken analyysi Tampereesta: Toki 1970-luvun Tampere on ahdistavampi kuin klamydiatestin tuloksen odottelu. Jo teatterin penkissä pystyi haistamaan sen tupakanhajuiset kokolattiamatot, surkean itäblokkilaisen punaviinin ja pallikarvahien sekoituksen. Toisaalta mitä voi odottaa kaupungilta, joka on mainostanut itseään ihan tosissaan ”Pohjoismaiden suurimpana sisämaakaupunkina. Onkohan tuon sloganin takia yksikään turisti tullut Tampereelle. Mitäs lapset haluatte nähdä kesänä? Mites olis Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki. Jee! Skipataan Teneriffa, mennään Tampereelle.

Poistuin omasta kaupunginosastani hiihtämään. Viihdyin paremmin Kaarinan puolella, siellä ladut oli tänään ajettu. Turulla ei ole varaa ajaa omia latujaan. Sen sijaan kaupungilla on varaa tarpeettomalle funikulaarille muutama miljoona. Sekä monelle muulle miljoonia maksaneelle töppäykselle.
Viimeisessä loivassa ylämäessä kantaani tuli toinen hiihtäjä, menin sivuun ja päästin ohi. Hiihtäjä oli aikuinen nainen, joka kehui hiihtotyyliäni ja kysyi olenko vanha kilpahiihtäjä. Sanoin olevani vanha mutten kilpahiihtäjä. Juteltiin siinä pari sanaa ja menimme viimeiseen jyrkkään alamäkeen, nainen laski edellä ja minä perässä. Vauhtini nousi massani ansiosta kovaksi ja ohitin siinä rouvan.
Pysäytin ja kerroin lopettavani tähän, kun asun tuossa vieressä. Hän ei päästänyt minua ihan niin helpolla. Juttelimme pitkään ja kerroimme elämäntarinamme. Hän kertoi olevansa 77-vuotias entinen kilpahiihtäjä. On aikonaan kilpaillut Siiri Rantasen kanssa ja voitti viime talvena Venäjällä MM-pronssia avantouinnin 25 metrin matkalla.
Kovakuntoinen tyttö, minä en olisi kauaa peesissä pärjännyt!

17.1.19, torstai:
Vuosisadan lumimyräkäksi ennustettu sade jäi hieman torsoksi. Saimme kyllä yön aikana runsaat viisi senttiä lunta, mutta ei se elämää eikä edes liikennettä häirinnyt.
Lumitöihin toki pääsin aamulla. Se oli kevyt urakka pakkaslumen takia. Tämä tuskin aiheutti keski-ikäisille huonokuntoisille miehillekään sydänpysäytystä. Raskaan lumen luominen kun on yksi yleisimmistä kuolinsyistä meille miehille.
Latukoneet olivat tehneet lähiladut loistokuntoon jo aamupäivällä. Lähdin niille tekemään puolentoista tunnin hiihtoa. Karvapohjasukset eivät uudella lumella luistaneet, mutta töitä sai tehdä siten hartiavoimin. Eikä alamäissä heikkopäistäkään hirvittänyt.
Olen nyt näillä skineillä hiihtänyt noin neljä sataa kilometriä. Ehkä niitä pitäisi hiukan huoltaa ja voidella, niin toimisivat paremmin. Mutta kun olen ne hankkinut hiukan sillä tarkoituksella, että lumen tultua ne otetaan varastosta ja kevään tullessa laitetaan sinne takaisin. Ja käteen ne otetaan vasta silloin kun lähdetään lenkille. Eihän kuntoilijalle ole se luisto tärkeä vaan terveellinen liikuntasuoritus.

16.1.19, keskiviikko:

Britannia = takana loistava tulevaisuus.
Pieni saarivaltio, joka muutama vuosisata sitten oli ehkä maailman mahtavin valtio. Sillä oli alusmaita ympäri maapalloa. Englannin kielestä tuli johtava kieli maapallolla.
Tänään Britannia ei ole johtava valtio millään alalla. Ehkä sentään kuningashuoneensa vanhoillisuudessa ja kaikenkarvaisissa skandaaleissa.
Britannian parlamentarismi on ollut esimerkkinä länsimaisissa demokratioissa. Vaan ei ole enää. Onneton pääministeri antoi kansan päättää erotaanko Euroopan Unionista. Eihän parlamentarismi sitä tarkoita, että kansa jotain päättäisi. Vaan sitä, että kansan valitsemat edustajat päättävät. Se pääministeri sai pikaisesti mennä. Mutta nyt eivät kansan valitsemat edustajatkaan osaa tehdä eroa EU:sta. Se kun maksaa maltaita. Britit mieluummin juovat mallasjuomansa kuin maksavat erorahaa EU:lle.
Britannia on sekaisin ja pian on muukin Eurooppa.
Minä en pahemmin sekoillut tänään StreetOrienteering-suunnistuksessa. Pari kertaa olin hieman ulkona, kun olin merkinnyt rastin vastauksen kartan kääntöpuolelle ja sen jälkeen on aina vaikea löytää seuraava rastiväli ja suunta kartalta.
Sijoitus kärkikolmanneksessa nuorten pikakiitäjien seurassa oli ihan hyvä tulos.

15.1.19, tiistai:

Tipaton tammikuu on edennyt puoleen väliin. Vielä ei ole lankeemusta tapahtunut, vaikka aina aamulla herätessäni näen vastakkaisen seinän kirjahyllyn päällä korkkaamattoman viskipullon. Eikä sitä viskiä ole mieli tehnytkään, mutta pari kertaa kun olen tullut keskiviikon yösuunnistuksista, niin mielelläni olisin kihauttanut oluttölkin auki. Ja siemaissut tämän herkun kurkusta alas.
Tänään kävin taas lähiladulla testaamassa ladun kuntoa. Viikonvaihteen pienen lumisateen jälkeen se oli hiukan paremmassa kunnossa kuin viikko sitten. Mutta ei sitä kovin hyväksi voinut vielä sanoa. Torstaiksi on luvattu kunnon lumisade, sen jälkeen latujen pitäisi olla priimakunnossa. Jollei se sade sittenkin tule tänne vetenä!
Vähän toista kymmentä kilometriä taitoin matkaa. Vauhtikin oli jo hiukan parempaa kuin mennä viikkolla.

31.12.18, maanantai:
Kun olen ihastunut taulukoihin, niin tällainenkin löytyy koneeltani.
Vuosien varrella on käyty ahkerasti ulkoilemassa.
Jos joku lahjakkaampi olisi nämä lenkit tehnyt, niin olisi varmasti tullut tulostakin!

Vuosi Juoksu Suunnistus Hiihto Pyöräily Yht: Tunnit
2003 617 255 218
 
2176
 
2004 793 302 858
 
2060
 
2005 881 308 664
 
1938
 
2006 1111 153 389
 
1734
 
2007 1347 241 329
 
1995
 
2008 1196 262 200 206 2136 283
2009 1507 286 406 110 2767 358
2010 1419 224 783 391 3347 428
2011 1266 184 587 761 3276 391
2012 973 232 811 163 2606 346
2013 1196 234 818 218 2863 380
2014 1443 227 470 106 2629 360
2015 959 378 603 326 3147 483
2016 1471 201 363 488 3217 471
2017 1170 239 409 182 2653 402
2018 1419 242 284 218 2583 379




 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Informaatiota sivun kävijöistä alkaen 8.4.2013:

Flag Counter