Blogi:

14.12.18, perjantai:
Saimme tänään hoitokoiran iltapäiväksi haltuumme.
Syy siihen oli varsin ikävä. Annan isä haudattiin. Hän oli ikätoverini, syntynyt vuonna -47.
Anna totesikin, että on tästä juoksuharrastuksestani jotain hyötyä, elän vielä.
Kun elintapani eivät olleet muuten yhtään sen parempia, pikemminkin päinvastoin. Poltin ahkerasti tupakkaa neljäkymmentä vuotta elämästäni. Edes isäni kuolema keuhkosyöpään ei saanut minua lopettamaan.
Vasta maratonien juokseminen herätti minut.
Siitä huolimatta tulen kuolemaan jonain päivänä. Vaikka hölkkäsin tänään tunnin lenkin.

13.12.18, torstai:
Aamu ei ollutkaan sitten ihan yhtä hauska kuin edellinen ilta.
Skanssiin oli tullut tilaamani paketti ja noudin sen sieltä jalkaisin keräten samalla muutaman pokemonin.
Mietin mitä voisin tehdä tällaisena dagen efter-päivänä.
Tarkoitukseni oli muuttaa makuuhuoneeni toiseen heti joulun jälkeen. Päätin uhrata tämän päivän siihen työhön. Mihinkään järkeä vaativaan en olisi kuitenkaan pystynyt. Tosin sellaiseen työhön ei muutenkaan ole enää meikäläisestä.
Jos on koskaan ollut!
Homma oli tehtävä rauhallisesti ja etukäteen työergonomiaa miettien. Alkuviikosta oireillut selkäni kun ei salli mitään sitä rasittavia liikkeitä.
Ilman apumiestä selvisin päivästä kunnialla. Hankalin siirrettävä oli koivuinen, raskas  ruokapöytä. Se kun painaa jopa enemmän kuin minun syntini. Ja sen pujottaminen ovista oli tosi vaikeaa.
Mutta illan tullessa kaikki raskaimmat oli siirretty ja saatoin kymmenen jälkeen vajota onnellisena yöunilleni.

12.12.18, keskiviikko:
Kun on ollut kaksi päivää ilman jokapäiväistä oluttaan, niin tänään oli jo lupa nauttia miestä väkevämpää.
Illalla meille kokoontui pelikerho ja pitihän sitä kokeilla miten suuvärkki toimii.
Se kesti hyvin glögin, punaviinin, konjakin, oluen ja viskin.
Mieskin kesti näennäisesti ja hilpeänä…

11.12.18, tiistai:
Hammas ei enää vaivaa. Kunnollisena ja tunnollisena noudatin lääkärin ohjeita ja selvisin aamuun hengissä. Nukuinkin paremmin kuin aikoihin.
Kun hammas oli poistettu, lääkäri totesi, että hampaan tulehdus oli yhteydessä poskionteloon ja sielläkin oli tulehdus. Ontelo tyhjeni samalla ja puoskari totesi, että oli aika mojovat aromit.
Minullahan on ollut krooninen poskiontelon tulehdus, mutta se tyhjenee itsellään eikä vaivaa käytännössä lainkaan. Pitää toivoa, että hampaan poisto parantaa tulehduksen poskiontelosta lopullisesti!
Nyt kun kulmahampaan takaa on ensimmäinen puruhammas poistettu, saan alahuulen mukavasti sijoitettua tähän tyhjään paikkaan. Kun samalla nostan ylähuultani ja irvistän paljastaen kauniin torahampaani, niin Draculakin saattaisi pelästyä.
Kun tällä tavoin kulkee keskustan raitteja niin katuuskottavuus kasvaa. Ihan olemattomat pummit eivät tule kyselemään, että olisko herralla lainata vitonen bussilippuun.

10.12.18, maanantai:
Maailmanloppua ei tullut nukkuessani ja uusi aamu vei minut hammaslääkärille.
Minulta ei ollut atomi haljennut ja luhistunut, vain hammas.
Olin saanut ajan lääkärille, jonka erikoisala on hampaiden poisto.
Kun siinä keskustelimme lekurin kanssa mitä hampaalle on tapahtunut ja tulee tapahtumaan, totesin tapahtumaketjun ja sen, että ajanvaraaja ja minä olimme yksissä tuumin päätelleet, että pois se otetaan.
Ammattilainen oli samaa mieltä katsottuaan suuhuni.
Kysyi, että puudutetaanko? Vastasin, ettei ole yli viiteenkymmeneen vuoteen puudutettu, mutta jospa nyt tehtäisiin poikkeus. Tosin sanoin olevani maratoonari ja ultraaja – sellaisethan ovat tunnetusti jonkinasteisia masokisteja. Mutta haluni on jatkossakin toteuttaa näitä taipumuksia maantiellä.
Lekuri totesi, että hammas on aika pahasti tulehtunut ja antoi ensin neljä pikapilleriä, jotka sisälsivät antibioottia. Hammas lähti ja paljastui, että sen hampaan takana oleva hammas on pahasti reikiintynyt. Se hammas katkaistiin ja päälle laitettiin kruunu.
Nyt mulla on kruunu päässä, joten lienen kuninkaallinen.
Kertoi, että tulehduksen leviäminen on mahdollista ja totesi, että jos kuume nousee yli kolmenkymmenen kahdeksan asteen, niin sitten on hypättävä piipaa-autoon ja kiirehdittävä keskussairaalaan.
Pariin päivään ei saisi juoda alkoholia eikä syödä kuumaa ruokaa.
Mutta uskoi vakaasti, että minulla on hienoiset mahdollisuudet jäädä henkiin.

9.12.18, sunnuntai:
Luin mielenkiintoisen artikkelin maailmanlopusta. Sellainenhan tulee vääjäämättä jonain päivänä. Mutta todennäköisesti siihen menee paljon, paljon enemmän aikaa kuin on alkuräjähdyksestä 13,5 miljardia vuotta sitten tähän päivään.
Näin maallikolle on itsestään selvää, että maailmankaikkeus laajenee aikansa, alkaa sitten kutistua ja lopuksi kaikki aine ja energia on yhdessä pisteessä ja tulee uusi alkuräjähdys ja kaikki alkaa uudelleen.
Se on myös teoreettikkojen mielestä yksi mahdollisuus. Vaikka he toteavat, että pimeä aine ei salli tällaista vaihtoehtoa. Ja sen jälkeen he toteavat, etteivät tiedä mitä pimeä aine on ja miten se reagoi.
Toinen on maailmankaikkeuden loputon laajeneminen, kunnes raja saavutetaan. Sitten tapahtuu loppurepeämä, atomit hajoavat, planeetat räjähtävät ja aurinkokunnat hajoavat – homma on siinä ja kaikki loppuu.
Kolmas vaihtoehto on että maailmankaikkeus laajenee loputtomasti. Pimeä aine tasaa kaiken ja kaikkeus harvenee, jäähtyy ja kaikki kuolee pois. Tähän kyllä kuluu aikaa jonkin verran – ehkä miljoona kertaa nykyisen maailmankaikkeuden ikä.
Neljäs vaihtoehto on sellainen, että jossakin päin maailmaa tapahtuu jonkinlainen tyhjiön romahtaminen. Se etenee valon nopeudella, joten siitä lopusta ei saada mitään ennakkovaroitusta. Nämä valopäät ovat jopa laskeneet milloin tämä tapahtuu – siihenkin menee aikaa yhtä paljon kuin tuohon edelliseen maailmanloppuun.
Joten voimme suhtautua rauhallisesti maailmanlopun odotteluun. Siihen kuluu tuhottomasti aikaa.
Lisäksi on olemassa sellainen mahdollisuus, että ihminen kehittää tekniikan, jolla ottaa energiaa galakseista ja siirtää itsensä maailmanlopun ulottumattomiin.
Sellainen on esimerkiksi rinnakkaiseen maailmankaikkeuteen siirtyminen. Ja sitten kun on sen rinnakkaismaailman aika täynnä, siirryttäisiin seuraavaan maailmankaikkeuteen.
Se ei ole ihan yhtä helppoa kuin heinänteko ja nykyisen ajattelun mukaan se onnistuisi  ainoastaan jumalilta.
Siinä sitä on PTS:ää ihmiskunnalle. Tulla siis jumalkunnaksi!

8.12.18, lauantai:
Hiukan tuli huonosti ja vähän nukuttua junassa.
Auto saatiin junasta jo kuudelta. Ajoin ensin Vammalaan, siellä sisareni tarjosi meille aamukahvit. Matti lähti sieltä omille teille kohti Espoota. Minä ajoin Timon kotiin ja joskus yhdeksän jälkeen kopistelin kotiovea.
Pesin pari koneellista pyykkiä, siivosin hiukan jälkiäni ja kävin kaupassa.
Sitten kävin hakemassa tilaamamme pakastinkaapin Powerista, raahasin sen paikalleen ja vein pakkausjätteet kierrätykseen.
Iltapäivällä takki oli niin tyhjä, että vastoin tapojani otin pienet iltapäiväunet.
Ikä alkaa painaa, ei enää jaksa.
Pakko se on uskoa ja hyväksyä, vaikka ei mieli teekään.

7.12.18, perjantai:
Aamulla oli iso latukone käynyt viimeistelemässä ladut, vaikka lunta ei ollut satanutkaan.
Ilmeisesti koneella oli uusi kuski. Luistelubaana oli oikein hienossa kunnossa. Mutta kuski oli painanut latuosan hydrauliikan maksimille ja sehän tarkoitti, että ladunpohja meni maahan asti. Suksen alla oli oksia, varpuja, maata ja muuta hienoa tavaraa. Hiihtämisestä ei oikein tullut mitään.
Muistui mieleen vastaava tapahtuma Pyhätunturilta. Sielläkin oli latu tuhottu koneenkäyttäjän toimesta. Palattuamme kotiin laitoin Pyhätunturin mökin myyntiin ja ostimme uuden Ylläkseltä. Nyt ei voi protestoida samalla tavalla, kun mökki myytiin jo syksyllä.
Muutenkin viikko meni hiihdon osalta hieman pieleen. Hiihtoa tuli kasaan vainn 69 kilometriä ja juoksuvaellusta niin paljon, että kokonaismäärä ylitti satakymmenen kilometriä. Polarin mittari oli sitä mieltä, että tässäkin oli vanhukselle aivan liikaa. Laitteen mukaan vielä sunnuntainakin pitäisi levätä ja silti seilaan vielä alueella, jossa on kohonnut loukkaantumis- ja sairastumisriski. No, homma jatkuu ja kyllä mä vielä Polarin koulutan karpaasien tavoille!
Lenkin jälkeen saunoimme, pakkasimme auton ja ajoimme Rovaniemelle. Söimme päivillisen siipiravintolassa. Ahmin 16 varsin maustettua kanansiipeä.
Sitten rautatieasemalle, auto vaunuun ja pian myös miehet. Juna lähti aikataulussa kohti Tamperetta.
Kävin ottamassa reissun kunniaksi yhden viskin junan ravintolassa. Seuraa en saanut, muu porukka oli ilmeisesti väsynyt hiihtämisestä. Eivät edes innostuneet yömyssystä, mihin tämä maailma on oikein menossa?

6.12.18, Itsenäisyyspäivä:
Viime yönä tuli lunta lähes kymmenen senttiä ja ladut oli ajettu, kun kymmenen aikoihin lähdin suksimaan.
Ladut olivat edellen pehmeät ja luisto huono. Eteneminen tosi raskasta ja hidasta.
Polar ilmoitti lenkin jälkeen, että on tullut harjoiteltua liikaa ja olisi syytä pitää taukoa. Sairastumis- ja loukkaantumisriski on kasvanut huomattavaksi.
Jo minä loukkaannuin ja niin mieleni pahoitin, kun mittari alkaa minulle tuollaisia selittelemään.
Tänään olisi pitänyt tietenkin  hiihtää 19,17 kilometrin pituinen lenkki. Vaihtoehtoisesti 101 kilometriä. Vahingossa menin enemmän kuin ensimmäinen mitta oli ja toiseen en pääse edes koko viikon hiihtokilometreissä.
Saunan jälkeen kävimme korkkaamassa paikkakunnan uuden ravintolan Auroran. Se oli sellainen gourmet-ravintola. Annokset olivat hyviä, mutta niin pieniä, että mökille palattuamme oli pakko syödä suurimman nälän tyydyttämiseksi.
Illalla oli Hesassa joku vastaanotto, sinne ei meitä oltu kutsuttu tänäkään vuonna.

5.12.18, keskiviikko:
Taas oli tuprutellut lunta oikein reippaasti yöllä ja sama jatkui aamupäivällä.
Moottorikelkka oli kiertänyt lähiladut ja tehnyt sinne perinteisen ladun.
Lähdin matkaan kymmeneltä, tänään en ollutkaan ensimmäinen ihminen ladulla.
Viisi kilometriä hiihdettyäni tulin Aurinkotuvalle ja näin Matin hiihtävän edelläni.
Sain hänet kiinni parin kilometrin kuluttua ja yhdessä hiihdimme Revontulilenkin. Kävimme mehulla Aurinkotuvalla ja minä jatkoin yksin matkaani niin kauan, että sain kaksikymmentä kilometriä täyteen.
Tänään oli Timon vuoro tarjota illallinen. Vegaani tarjosi meille chili con carne’ta. Tai siis sen nimi oli oikeasti chili sin carne, koska jauheliha oli korvattu soijalla. Makuun ei lihan puuttuminen vaikuttanut tuon taivaallista. Kyllä minusta hyvä kasvissyöjä tulisi – ainakin  nyt kun kun hampaan kunto ei edellytä punaisen lihan syöntiä.
Jälkiruuaksi söimme litran jäätelöä kolmeen pekkaan. Kyllä nälkä lähti ja vyötä piti pidentää muutamalla sentillä.

4.12.18, tiistai:
Yöllä oli tullut viitisen senttiä uutta, puhdasta lunta.
Toiverikkaana lähdin alas ladulle suksien kanssa tarkistamaan tilannetta.
Latua ei oltu ajettu eikä yhtään suksen jälkeä ollut näkyvissä. Pääsin tekemään umpihankeen latua. Ihan kuin joskus runsas kuusikymmentä vuotta sitten poikasena.
Väänsin hiihdon tapaista tunnin ja poikkesin sen jälkeen mehulle Aurinkotuvalle. Olin päivän ensimmäinen asiakas ja kahvilan pitäjä piti seuraa minulle koko istunnon ajan.
Hän on paikallisia ihmisiä. Kerroimme kokemuksistamme toisillemme.
Hän sanoi kyllästyneensä linnun lihan syöntiin jo kymmenvuotiaana. Kertoi isänsä ajelleen syksyllä metsässä mopollaan haulikko selässä. Sillä tavalla oli päässyt teerien luokse ja paluumatkalla oli reppu täynnä ammuttuja lintuja.
Enää ei ole lintuja sellaisia määriä metsässä. Ei myöskään kaloja vesissä.
Jatkoin matkaa ja hiihtelin lähes pari tuntia ja kilometrejäkin kertyi toista kymmentä. Näin hitaasti kuin tänään en ole suksilla liikkunut kuin joskus pikkupoikana.

3.12.18, maanantai:
Nyt olen äärimmäisen huolestunut terveydentilastani.
Tein aamupäivällä kahden ja puolen tunnin hölkkä/kävelylenkin tunturin rinteillä. Kovaa en mennyt eikä sykekään noussut korkealle.
Kun tulin kämpille laitoin saunan päälle.
Keitin kahvia ja sitten tuli Matti seurakseni. Menin saunaan, Timokin tuli paikalle ja saunoimme porukalla.
Tulin saunasta, kuivatin itseni, laitoin auton lämmitykseen ja soitin Ullalle päivän kuulumiset.
Tarkistin jääkaapin tilanteen ja tein kauppalistan.
Kello oli yli kolmen. Siinä vaiheessa huomasin, että päivän ensimmäinen olut oli jäänyt juomatta. Timokin kertoi hiljaa mielessään ihmetelleensä tilannetta. Kävin kaupassa ja vasta sitten avasin oluttölkin.
Tämä lienee ensimmäinen vakava muistutus lähestyvästä vanhuudesta, muistin heikkenemisestä ja mahdollisesti alkavasta Alzheimerin taudista.
Teen kaikkeni parantaakseni tapani!

2.12.18, sunnuntai:
Lunta tuli yöllä untuvallinen.
Joten jalkapatikka jatkui tänään.
Juoksin pyöräteitä ja metsäteitä. Kahdessa tunnissa sain kasaan yli viisitoistakilometriä.
Polar väitti, että keskisykkeeni olisi ollut satayhdeksän.
Se ei kyllä pidä paikkansa. Polar Vantage on kesäkello, sillä ei tee pakkasessa mitään.
Tai kyllä se matkan ja ajan mittaa, mutta syke on sitä sun tätä.
Olen hiukan pettynyt tähän uuden sukupolven mittariin, jonka ominaisuuksia Polarin mainonta kehui maasta taivaisiin.
Herkkäuskoisena hölmönä otin mainonnan tosissani.
Timo toi meille uusia tapoja ruokailuun Lapin reissuillemme. Hän teki itse ruuan. Perunamuusia, jossa oli runsaasti porkkanaa ja lanttua mausteeksi. Lanttuakin, vaikka ilmoitin etten ole kannibaali. Lisukkeena soijanakit.
Timo on kasvissyöjä ja pääsimme Matin kanssa maistelemaan tätä laatua. Yllättävän hyviä ne nakit olivat. Mutta ei minusta vielä tullut kasvissyöjää.

1.12.18, lauantai:
VR toi meidät aikataulun mukaisesti perille Kolariin aamulla ennen yhdeksää.
Runsaan puolen tunnin jälkeen saimme auton junasta ja matkasimme Ylläsjärvelle.
Kohteen ei ollutkaan ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen oma mökki vaan vuokrattu sellainen.
Pohjapiirustus oli kyllä sama kuin meidän omassa, joten sopeutumisvaikeudet jäivät vähiin.
Sopeutuminen hiihtämiseen siirtyi eteenpäin.
Kävimme kukin tekemässä oman vaelluksemme tunturin rinteille. Minä hölkkäsin runsaan kympin latupohjia seuraillen. Jalassa minulla oli nastoitetut lenkkarit ja selvisin kaatumatta urakastani. Sen sijaan molemmat muut seurueemme jäsenet, sekä Matti että Timo tekivät tuttavuutta märän ja kostean maanpinnan kanssa.
Vammoilta vältyttiin. Saunan jälkeen siirryimme Pihvikeisarin suojiin ilta-aterialle. Matti nautti poronvasan maksaa, minä liityin kasvissyöjiin ja nautin kuhaa. Hampaani kunto ei oikein suositellut liha-ateriaa tänään.

30.11.18, perjantai:
Nyt ei mene oikein hyvin.
Söin iltapäivällä jugurttia ja mysliä.
Siellä oli kaikenlaista pähkinää ja muuta kiinteä mukana.
Maanantaina operoitu hampaani osui kovaan. Siinä kävi niin, että se halkesi. Sillä hampaalla ei tee enää mitään.
Jahka joku sen ottaa pois, niin laitan sen tyynyn alle ja toivon.
Soitin ajanvaraukseen ja kerroin tilanteen. Siellä kysyttiin ehtisinkö vielä tänään päivystykseen hampaan poistamiseksi. Kerroin, etten ehdi -  lähden tunnin päästä Lappiin.
Sain ajan viikon päästä maanantaiksi.
Ja ajanvaraaja kertoi, että olisinko ystävällinen ja peruuttaisin tämän ajan sitten kun Kittilän hammaslääkäri on poistanut hampaan.
Lupasin peruuttaa.

29.11.18, torstai:
Kun eilen pääsin muistelemaan menneitä, niin jatketaan tänään samalla linjalla.
Olin ennen Opistoon menoa puolitoista vuotta harjoittelijana Turun Telakalla. Olin apumiehenä isolla aarporakoneella, koneistimme siellä laivan moottoreiden lohkoja ja runkoja.
Varsinaiset aarporaajat olivat oikeita ammattimiehiä, vasemmistolaisia sosialidemokraatteja yhtä liberaalia lukuunottamatta.
Ammattiyhdistysliike oli silloin voimissaan, sossut ja kommunistit taistelivat sen johtamisesta telakalla. Pääluottamusmies oli sossu ja kakkosmies Sirola-opiston käynyt kommunisti.
Kävimme työporukan kanssa silloin tällöin oluella. Vuoroin Moselissa ja Eerikinkadulla Kristiinassa.
Minä, tämä liberaali ja pari muuta istuimme iltaa Kristiinassa. Seuraamme liittyi tämä kommunistinen luottamusmies. Olin silloin mukana kokoomuksen nuorten toiminnassa ja toin esille kantani niin työpaikalla kuin muuallakin.
Sain aikaiseksi melkoisen väittelyn sekä politiikasta että uskonnosta tämän luottamusmiehen kanssa. Kerroin olevani vakaumuksellinen ateisti ja porvari. Luottamusmies tunnusti kuuluvansa kirkkoon ja minä hyökkäsin tätä pointtia vastaan.
Lopuksi totesin hänelle, että toisaalta sinun toimintasi on aika johdonmukaista.
Minun toimintani perustuu ajatteluun ja järjen käyttöön. En ole löytänyt mitään todisteita jumalien olemassaolosta, siksi olen ateisti. En ole löytänyt mitään todistetta, että kommunistinen järjestelmä toimisi ihmisen hyväksi missään päin maailmaa, siksi olen porvari.
Mutta sinun, hyvä luottamusmies, toimintasi perustuu järjen käytön asemasta puhtaasti uskomiseen. Sekä poliittisessa toiminnassasi että uskonnossa.
Mies hiiltyi täysin ja nimitteli minua anarkistiksi. Saatoin silloin näyttääkin hieman anarkistilta. Minulla kun oli paksu ja kihara takkuparta sekä v-mäinen virne naamallani.
Seuraavana päivänä työtoverini kiittelivät minua mukavasta illasta ja luottamusmiehen kiusaamisesta.

28.11.18, keskiviikko:
Neljäkymmentäkahdeksan (48) vuotta sitten Turun ruotsalaisen seurakunnan vastavihitty pappi vihkaisi meidät Ullan kanssa kristilliseen avioliittoon. Nuori pappi taisi jännittää vihkimistä enemmän kuin me Ullan kanssa. Tosin me olimme käyneet todistajien kanssa rohkaisuryypyllä ennen toimitusta.
Olimme eläneet siinä vaiheessa pari-kolme kuukautta susiparina 50-luvun juoksulegendan Voitto Hellstenin yksiössä. Se oli vapautunut, kun Voti itse oli matkoilla lentokenttätyömaalla. Ullan veli oli häntä puolustanut oikeudessa ja Voti oli kertonut, että käteiset ovat hiukan heikossa hapessa ja antoi puolustusasianajajalleen valtuudet vuokrata kämppä. Eki kertoi meille vapaana olevasta huoneesta ja me vuokrasimme sen lemmenpesäksemme.
Tilaa kämpässä oli varmaan alle kaksikymmentä neliötä ja kaikki siellä haisi voimakkaasti tupakansavulle. Kirjahyllyssä ei ollut kirjoja vaan sadoittain Votin palkintoja urheilu-uraltaan.
Minun isäni ei oikein sulattanut susiparina elämistä ja hän lupasi kahdentuhannen markan stipendin sitten kun toimitamme hänelle vihkitodistuksen.
Tuo summa vastaa tänä päivänä noin kolmeatuhatta euroa ja sillä opiskeleva pari eli monta kuukautta. Silloin kun ei ollut mitään nykyajan härpättimiä kuluttamassa vähiä rahoja. Olut maksoi silloin  Kantakrouvissa hiukan yli markan ja ruuan sai opiskelupaikassa parilla markalla.
Joten me menimme naimisiin puhtaasti rahasta. Rakkausavioliitot eivät olekaan yhtä vakaita kuin tällaiset järkeen perustuvat sotilasliitot.

27.11.18, tiistai:
Kävin jo eilen ostamassa kaupasta kukkia koristamaan muutenkin kaunista kotiamme. Huomennahan tulee kuluneeksi neljäkymmentäkahdeksan (48) vuotta siitä, kun pappi sanoi aamen ja vihkaisi meidät ikuiseen avioliittoon.
Luvattiin rakastaa toisiamme niin ylä- kuin alamäissä.
Mielestäni se vastamäki alkoi heti kun vastarakastuneet ja vastavihityt siirtyivät arkeen varsin kostean viikonlopun jälkeen.
Ne ostetut ruusut rupsahtivat jo tänään iltapäivällä.
Ottivat sillä lailla kantaa tähän pitkään liittoon?

26.11.18, maanantai:
Minulla oli kuukausi sitten varattu aika hampaan paikkaamiseksi.
Pari päivää sitten havaitsin ikenessä paiseen neloshampaan yläpuolella, tyhjensin sen. Se ei ollut kovin kaunista katseltavaa.
Tänä aamuna hampaita pestessäni havaitsin sen finnin palanneen paikalleen.
Vastaanotolla kerroin tästä, katsotaan, vastasi lääkäri.
Katseltuaan hän otti kuvat. Totesi niitä lukiessaan, että hampaan juuri on pahasti tulehtunut. Ratkaisuksi hän esitti kahta vaihtoehtoa. Hampaan poisto olisi nopea ja tehokas tapa hoitaa ongelma. Toinen vaihtoehto on tehdä juurihoito. Se on pitkäkestoinen ja joissakin tapauksissa kivulloinen. Sanoin kannattavani juurihoitoa, lääkäri oli samaa mieltä kanssani. Vaimo ei ollut mukana, joten häneltä en voinut kysyä neuvoa. Piti tehdä päätös ihan itse. Tai siis yhdessä lääkärin kanssa.
Lääkäri oli noin 35-vuotias neito. Hän hoiti hampaani edelliselläkin kerralla ja tiesin hänet varmaotteiseksi ja päteväksi. Kun hän kysyi puudutetaanko, vastasin että vain siinä tapauksessa, että hän päättääkin poistaa koko hampaan väkivaltaa käyttäen.
Vajaan tunnin hän operoi hammasta.
Ensin poistettiin paikka hampaan pinnalta. Sen jälkeen hän avasi ja avarsi kahta juurikanavaa. Kanavat puhdistettiin ja huuhdottiin. Sen jälkeen sinne tungettiin lääkeainetta, jonka tarkoituksena on parantaa tulehdus. Antibioottia ei voida käyttää suun kautta hoitoon, koska hammas on kuollut eikä siellä kierrä veri.
Jos hoito onnistuu niin on mahdollista, että hammas herää kuolleista – ei kolmantena päivänä vaan kolmantena kuukautena.
Lopuksi hampaaseen laitettiin väliaikainen paikka ja määrättiin seuraava hoitokerta kahden kuukauden kuluttua.
Silloin paikka avataan ja sama hoito toistetaan.
Joskus sitten keväällä nähdään, onnistuiko hoito. Jos ei onnistunut, niin sitten hammas poistetaan.

25.11.18, sunnuntai:
Kuukausi on kulunut kun sain viestin, että lenkkeilykaverini Arvo oli kuollut. Hän oli minua kymmenkunta vuotta vanhempi.
Tänä viikonloppuna suruviestit koskettivat jo omaa ikäluokkaani. Eilen menehtyi pitkään sairastellut Juhan appiukko. Ja aamulla luin Turun Sanomista, että naantalilainen suunnistaja Timo Vienanlinna oli kuollut. Yleensä kun omaa ikäluokkaa poistuu, niin se on ollut lähinnä voimakkaasti itseaiheutettua elintapojen myötävaikuttamaa kuolemaa. Mutta nämä kolme ovat kyllä eläneet elämäänsä terveellisemmin kuin keskiarvoihmiset.
Joten kyllä sitä on itsekin sopeuduttava siihen tietoon, että lainaa on tämä ihmisen elämä. Laina-aikaa vaan ei ole kirjoitettu lainapapereihin! Mutta kaikesta huomaa, että parasta ennen päiväys on jo umpeutunut aikaa sitten.

24.11.18, lauantai:
Kuukausi jouluun. Innostuin asiasta niin, että laitoin yhdet jouluvalot verannan ikkunalle. Joulu saa tulla, eihän mulla ole mitään odotettavaa, sain joululahjani jo kuukausi sitten.
Pääsin taas oikean suunnistuksenkin pariin, Talvirasteille Kuusistoon.
Paineet olivat kauheat, kun eräs suunnistusuraansa aloitteleva neitonen oli tulossa samalle matkalle. Illalla valvoin pari tuntia tehden suunnitelmaa täydelliseen suoritukseen. Hirvittävä ylämäki ykköselle hakkujätteen seurassa: ei askeltakaan juoksua.
Kolme ekaa rastia löytyivät hyvin, nelosella yritin ensin nousta väärälle jyrkänteelle, minuutin pummi.
5, 6 ja 7 löytyivät hyvin.
Kasille mennessä näin rastilipun ja suuntasin kohti sitä. Muutaman askeleen jälkeen risukossa totesin, ettei se ole rastini ja palasin takaisin polulle. Omaa rastia oli vaikea lähestyä, kun aurinko paistoi suoraan silmiin.
Ysille olisi pitänyt valita vasemmalta kiertävä polkureitti, mutta kunnon karpaasina valitsin suoran reitin. Takki oli risukoissa jo tyhjentynyt, vauhti hiljennyt ja hiki virtasi valtoimenaan. Silmälasit huurtuivat ja ne oli pakko laittaa taskuun. Sokeanakin löysin rastin, mutta se olikin 5-rasti, jolla olin jo käynyt. Siitä oli suhteellisen helppo löytää ysirastille. Kun ryhdyin leimaamaan, tuijotin tyhjää kämmentäni. Emittini oli pudonnut! En oikein uskonut mihin se olisi voinut joutua ja kokeiltuani varovasti taskua, jossa lasini odottivat uudelleen käyttöönottoa, tunsin siellä muutakin tarpeellista: Emitin!
Leimaus ja maaliin!
Reitin
animaatio.

23.11.18, perjantai:
Tiesi tulleensa Suomeen, kun kävi ruokakaupassa ostoksilla.
Tänään päivän ostokset tekivät City-Marketissa viisikymmentä euroa, kun Kanarialla lasku oli enintään kaksikymmentä.
Oli tuotteissakin eroa. Toisessa laskussa ei ollut olutta, viiniä eikä yömyssyjuomaa. Kun Sittarista ei vieläkään saa viiniä eikä liköörejä.
Rohkaisin mieleni ja lähdin kevyelle juoksulenkille. Pidin huolen, että pulssi ei nouse yli sadankahdenkymmenen. Se olikin helppoa, kun pyydystin Pokemoneja kävelyvauhdissa kun syke nousi.
Ruotsissa ei saada hallitusta aikaiseksi, kun ruotsidemokraatit eivät kelpaa morsiameksi kenellekään. Ei edes vähemmistöhallitusta saada rustattua aikaiseksi. Siellä tarvittaisiin nyt Kekkosta.
Suomessa sentään on istunut ilman Kekkosta vähemmistöhallitus kohta kaksi vuotta. Kun suomidemokraatit hajosivat, niin nykyhallituksen gallup-kannatus on alle 40 prosenttia. Sehän ei Suomessa haittaa. Länsimaisissa demokratioissa se kyllä haittaisi.
Osallistuin tänään Black Friday-kulutusjuhlaan. Meillä on pienehkö pakastinkaappi, joka on vanha ja käy koko ajan. Arvioin, että sen vuotuinen kulutus maksaa noin 115 euroa. Power myi samankokoista uutta samaan hintaan, joten tein uhrauksen. Oikeastaan emme sitä tarvitsisi, koska meillä on jääkaappi/pakastinyhdistelmä. Mutta molemmat ovat aina tunkutäynnä. Laitamme sinne aina vaan lisää, emmekä muista ottaa pakasteita käyttöömme. Kovimmilla pakkasilla tyhjennämme laitteet, siivoamme ne ja heitämme yli kolme vuotta vanhat pakasteet pois.
Vasta tilaamisen jälkeen muistin, että tänään on myös Älä osta mitään-päivä.
Syntieni takia illalla oli vaikea saada unta.

22.11.18, torstai:
Olo alkaa tuntua taas kohtuullisen terveeltä.
Mitään fyysisesti rasittavaa en vielä tänään tehnyt. Jollei sellaiseksi lasketa kahdeksansadan metrin kävelylenkkiä lenkkiä Friscon kanssa, saimme nimittäin koiran päivähoitoon.
Tällainen peruspositiivinen ihminen kyllä löytää hyviäkin puolia sairastelustani.
Kanarian matkan aikana runsaan oluen ja ruuan nauttimisen mukana spartalaiseen kroppaani kertyneet ylimääräiset kilot ovat karisseet.
Ruoka ei ole isommin maistunut.
Mutta loppua enteilevä oluen maistumattomuus askarruttaa mieltä paljon enemmän.
Hitaana hämäläisenä odotan vielä pari päivää ennen kuin alan tekemään testamenttiani.

21.11.18, keskiviikko:
Vieläkin ihmettelen kuinka paljon tavaraa ihmisen mahalaukkuun mahtuu. Kun halaa vessanpönttoöä kolme tuntia ja oksentaa yhä uudestaan ja uudestaan. Aloin jo epäillä, että ohutsuolikin tyhjentyy yläkautta. Lopuussa ei sieltä enää paljon muuta tullut kuin nestettä kouristusten kera.
Siirryin sänkyyn lojumaan vahvassa vaatetuksessa. Silti tärisin kuin horkassa ja palelin. Koko yönä en hikoillut kuumetta pois. Aamulla oli vielä 37,6 astetta lämpöä. Aamupäivällä lämpö alkoi palata kroppaan ja puolen päivän aikaan kuume oli poissa.
Koko päivän olo oli vielä hieman hutero, mutta Illalla alkoi usko palautua hengissä selviämisestä.
Aamulla söin yhden jugurtin ja myöhemmin kahvin kanssa voileivän. Illalla lämmitimme makaroonilaatikkoa. Sekin pysyi sisällä, vaikka ei mahalaukku vielä ruokaa rakastanut.

20.11.18, tiistai:
Kello soi kahdelta yöllä, bussi nouti meidät hotellista kolmelta ja kone lähti Turkuun viideltä. Yhden jälkeen olimme perillä.
Kotona laitoin pesukoneen pyörimään ja lähdin kauppaan. Siellä alkoi tuntua siltä, että vatsalaukun sisältö haluaisi nähdä kotimaan ilmaa. Selvisin kotiin. Laitoin lenkkikamppeet päällä ja olin lähdössä Marrasputkeen.
En lähtenyt. Kello oli neljä, kun oksensin ensimmäisen kerran. Seitsemään mennessä olin tyhjentänyt vatsalaukkuni kymmenkunta kertaa. Aina kun yritin juoda jotakin, se tuli takaisin. Lopulta sain yhden suklaapalan pysymään sisälläni. Sen jälkeen myös Jaffa alkoi pysyä. Kuumetta oli lopulta 38,5 astetta.
Vaimoni, jolla on tohtoritasoiset tiedot lääketieteestä, kirurgiasta, taloustieteestä ja kahdeksasta muusta tieteenalasta, ilmoitti hyvin varmani mielipiteenään, että kyse oli Marrasputken sivuvaikutuksesta.
Itse olen aivan varma, että kyse oli koneessa juomastani kokiksesta. En ole kyseistä myrkkyä juonut vuosiin ja kun yllättäen olut korvataan tuollaisella aineella, niin siinä on kuolema lähellä. Tällä kertaa pelastuin, mutta opin taas tärkeitä tapoja, miten käyttäydytään.

19.11.18, maanantai:
Pakkauspäivä.

18.11.18, sunnuntai:
Sateet loppuivat, mutta tuuli oli edelleen hirmuinen.
Kävin aamulla juoksemassa. Näin olen tehnyt joka aamu tällä reissulla. Matkat ovat olleet maltillisia, viiden ja kymmenen kilometrin välissä. Kilometrejä on tuulut vain noin 80, lisäksi kävelyä kuutisenkymmentä kilometriä.
Vauhtikin on ollut rauhallisia, olen välillä pysähtynyt metsästämään Pokemoneja.
Päiväoluet kävimme nauttimassa lähibaarissa, tänään siellä oli taas vuorossa Elvis. Sitä ennen olimme tehneet pitkän päiväkävelyn ja ostelleet hiukan tuliaisia.
Illallisen jälkeen kävimme yömysssyllä lähibaarissamme. Kun kävin maksamassa juomat, kerroin lähtevämme huomenna ja kiitin baarin jo tutuksi käyneitä tarjoilijoita.
Baaritiskin toisessa päässä istui yksi vakioasiakas, englantilainen kaveri. Hän kuuli keskustelumme ja huusi sieltä terveiset rokkistaralle ja kiitteli viikon takaista esitystäni. Olen paikkakunnalla pieni julkkis!

17.11.18, lauantai:
Yöllä oli satanut ja päiväksi oli luvattu kunnon myrskyä.
Lähdin kahdeksan jälkeen juoksemaan ja otin kännykän mukaan voidakseni pelata Pokemonia. Mukana olevan pariskunnan toinen puoli harrastaa tätä urheilua ja minä olen loman aikana avannut vuoden levänneen tilini.
Peli on muuttunut viime näkemästä ja vartin verran juostuani Pokemon ilmoitti, että vaarallinen ilma on lähestymässä ja kysyi olenko turvassa. Vastasin olevani ja jatkoin matkaa. Pääsin kuivana perille mutta heti sen jälkeen alkoi sataa. Yleensä täällä näkemäni sateet ovat lyhyitä kuuroja. Nyt tuli toista tuntia alas sellaista kevyttä kesäsadetta. Sateen jälkeen tuuli yltyi erittäin kovaksi.
Ulkoilut jäivät siihen kun Ullan sähkömopo oli saanut vettä sisuksiinsa. Kyllä se käymään lähti, mutta jokin oikosulku aiheutti sen, että menopelin tyytti oli koko ajan päällä.
Kuivatin sitä hiustenkuivaajalla ja ajoin mopon aurinkoon. Toivottavasti illaksi tervehtyy niin pääsemme syömään.
Ilta palkitsi työntekijän ja mopo oli ajokunnossa. Tuuli oli edelleen myrskyinen, meiltä meni tovi ennen kuin löysimme riittävän suojaisan ravintolan. Sisälle ei täällä syömään mennä, sehän on selvää. Sisällä saamme taas olla kun kotiin pääsemme.

16.11.18, perjantai:
Klo 7.30 herääminen, aamukahvi ja suolen tyhjennys
Klo 9.00 juoksulenkki, runsas kahdeksan kilometriä
Klo 10.00 vaimon potkiminen ylös ja toinen kierros kahvia
Klo 12.01 luterilainen ottaa päivän ensimmäisen oluen
Klo 15.00 päivän toinen pilsneri
Klo 19.00 illallinen
Klo 21.00 yömyssy
Klo 22.30 nukkumatti kutsuu

15.11.18, torstai:
Täällä tuuli tänään lähes myrskyn voimalla.
Aurinko sentään paistoi suurimman osaa päivästä ja lämpötilakin kipusi yli kahdenkymmenen asteen.
Me olemme käyneet tällä saarella varmaan parikymmentä kertaa. Hetkeen en muista, että ilmat olisivat olleet näin pilviset ja viileät. Yleensä tähän aikaan vuodesta on ollut viitisen astetta lämpimämpää ja hiki on virrannut aamusta iltaan.
Minä olen tervehtinyt säätilan muutosta iloisesti ja miellyttävänä asiana.

14.11.18, keskiviikko:
Paluumatkalla päiväkävelyltä poikkesimme lähellä hotellia olevaan enkkubaariin iltapäiväoluelle.
Siellä oli lahjakas kaveri juontamassa päivätansseja. Kaveri lauloi ihan hyvin ja heitti todella hyvää herjaa selkeällä englanninkielellä niin, että minäkin sain siitä selvää ja ymmärsin  lähes kaiken.
Kun tuli kunnon rokkikappale, niin innostuin tanssahtelemaan. Pohjalla oli aamulenkki juosten ja pitkä olut. Marjukka kuvasi esitystä ja laitoin sen pikkupätkän Facebookiin kaiken kansan ihailtavaksi.
Juontaja kyseli esitykseni jälkeen mistä päin seurueemme on. Vastasin, että Suomesta. Hän kertoi esiintyneensä Helsingissä ja tiesi, että Joulupukki on Suomesta. Kerroin olevani Joulupukin pikkuveli ja että ikää minulla on 700 vuotta. Juontaja kertoi, ettei millään uskoisi. Hän olisi veikannut, että olen korkeintaan 500-vuotias.
Minulla oli päälläni Paavo Nurmi Marathonin Finisher-paita. Pois lähtiessämme juontaja totesi, että minä olen Finisher sekä Finnish ja nyt vaikuttaa siltä, että olen ihan finish. Myönsin kaiken!
Laitetaan tähän LINKKI esitykseen. Vaan eipä tuo linkki toiminut!!!

13.11.18, tiistai:
Muuten päivä soljui iltaan kuten aiemmin, mutta kävimme tänään – ties monennenko kerran – tutussa kiinalaisessa ravintolassa. Olemme siellä aterioineet joka vuosi täällä käydessämme. Ja näin marraskuussa saamme aina lahjaksi ensi vuoden kiinalaisen kalenterin.
Ensi vuosi on sian vuosi. Vuodet vaihtuvat Kiinassa 12 vuoden sykleissä. Minä olen syntynyt sian vuonna.  Matemaattisesti lahjakkaat voisivat tästä päätellä ikäni. Se voisi siis olla ensi vuonna 60, 72 tai 84 vuotta. Ensimmäisen oikean vastauksen antaneelle tarjoan tänään oluen huoneeni parvekkeella. Vastaukset sähköpostilla, kiitos!
Ateria oli runsas, maukas ja muutenkin antoisa.
Tässä kuva kolmesta viimeisestä ruokalajista. Nämä jäivät yli!


12.11.18, maanantai:
Tälle päivälle sopii tämä aikaisempi sepustus:
Klo 7.30 herääminen, aamukahvi ja suolen tyhjennys
Klo 9.00 juoksulenkki
Klo 10.00 vaimon potkiminen ylös ja toinen kierros kahvia
Klo 12.01 luterilainen ottaa päivän ensimmäisen oluen
Klo 15.00 päivän toinen pilsneri
Klo 19.00 illallinen
Klo 21.00 yömyssy
Klo 22.30 nukkumatti kutsuu
Jos nyt sen verran lisäisi, että päivä oli aika pilvinen ja säätiedoitus lupasi sadetta. Sadetta on luvattu lähes joka päivälle, mutta pisaraakaan ei ole vielä maahan asti saapunut.
Ja ensimmäinen olutkin tuli nautittua vasta kahden aikoihin iltapäivällä.

11.11.18, sunnuntai:
Isänpäivän kunniaksi juoksin kymmenen kilometrin lenkin aamutuimaan. Ja isänpäivälahja, jonka olin ostanut itselleni lasten perintörahoilla, tikitti ranteessa.
Kävimme päiväkävelyllä vanhassa kunnon Corner pubissa. Se oli vuoden täydellisessä remontissa ja jouduimme siis olemaan ilman sen oluita lähes kaksi vuotta. Enkut eivät myy halvinta paikallista saippualta maistuvaa olutta vaan kunnon tavaraa. Hintakaan ei pelottanut, puolitoista euroa pintin kolpakollisesta.
Pieni tämä Americaksen kaupunki on. Vastaamme tuli kaksi tuttavapariskuntaa. Toinen asustaa samassa hotellissa meidän kanssamme, joten tervehdimme lyhyesti. Toisen parin kanssa sen sijaan rupattelimme pitkän tovin ja lupasimme jatkossa käydä heidän kanssaan lounaalla.
Illallisen nautimme hotellimme ravintolassa. Sitä myytiin nimellä espanjalainen tapas-ilta. Ihan tavallinen seisova pöytä se oli. Tuli vaan syötyä hiukan liikaa. Ainakin ison jäätelöannoksen olisi voinut jättää syömättä. Tai sitten mansikkakakun. Ja jättää juustot maistelematta. Mutta minä poika ahdoin niitä kaikkia runsaiden tapasten päälle.

10.11.18, lauantai:
Vaimon iloksi otin matkalle mukaan kaksi sykemittaria.
Tänään tein intervallitreenin ja sinne otin vertailun vuoksi mukaan sykevyöllä varustetun Garminin.
Vasemmassa kädessä tikitti ranteesta mittaava Polar.
Rannemittari oli alussa ja ensimmäisellä vedolla aivan yössä, mutta alkoi sen jälkeen pelittää kohtuullisesti.
Tässä tiedot vedoista:

Veto

Polar

Garmin

Polar

Garmin

4 min

Ka.

Ka.

Max

Max

1

118

139

128

145

2

135

139

150

148

3

135

138

146

146

4

140

141

147

148

5

138

140

146

146

Ja vielä kuvat sykekäyristä koko lenkiltä:
Polar:

Garmin:

 


9.11.18, perjantai:
Jos en jaksa enää lomalla pitää päiväkirjaa, niin tässä on tiedot tälle päivälle ja seuraaville:
Klo 7.30 herääminen, aamukahvi ja suolen tyhjennys
Klo 9.00 juoksulenkki
Klo 10.00 vaimon potkiminen ylös ja toinen kierros kahvia
Klo 12.01 luterilainen ottaa päivän ensimmäisen oluen
Klo 15.00 päivän toinen pilsneri
Klo 19.00 illallinen
Klo 21.00 yömyssy
Klo 22.30 nukkumatti kutsuu

8.11.18, torstai:
Ulkoilupäivä.
Kävin aamulla juoksemassa kahdeksan kilometrin lenkin.
Päivällä teimme Ullan kanssa vielä pidemmän patikoinnin, kun olin unohtanut pyytää hänen sähkömopoonsa kävelykepille pitimen. Liike oli Cristianoksen puolella ja sinne tuli matkaa. Olisivathan ne sen tuoneetkin, mutta halusin lähteä patikoimaan.
Aurinko porotti koko päivän ja Ulla poltti ihonsa. Minulla on sen verran veressä etelänihmistä, ettei tämä talviaurinko ihoa polta.
Aloitin myös uintikauden. Polskin rinulia vartin verran.
Illalla kävimme syömässä naapureidemme kanssa oikein hyvän aterian. Tai siis minun pihvini oli taivaallinen, Ullan lammas ei niinkään hyvä. Ihmekö se, eikös lammas olekin susien ruokaa?

7.11.18, keskiviikko:
Sää oli poikkeuksellisen pilvinen ja viileä. Lämpötila nousi hädin tuskin yli kahdenkymmenen. Siinä suhteessa olo oli illalla erinomainen, iho ei punertanut eikä olo ollut kuumeinen ylenmääräisen auringossa olon takia.
Kävin aamulenkillä. Huonompi polvi oli aamulla todella kipeä. Ei se juostessa tuntunut, mutta muuten sitä särki jatkuvasti. Muuta syytä en siihen keksi kuin lennon aikana nautittu punaviini tai amerikkalainen viski.
Katsotaan pystyykö jalalla juoksemaan vai onko minun alettava lomailemaan. Sitä ainakin ensimmäinen vaimoni toivoo.

6.11.18, tiistai:
Juha toi aamulla koiran hoitoon. Tosin hoito jäi hieman heikoksi, kun suoritimme samalla pakkaamista ja viime hetken toimia ennen matkaa.
Puolen päivän jälkeen siirryimme lentokentälle ja nautimme gourmet-lounaan. Minä join oluen (e 9,90) ja Ulla lasinvalkoiiniä (e 13,70).
Kolmelta Airbus nousi ilmaan ja tanskalaiskapteeni laski koneen Teneriffalle seitsemän jälkeen.
Hotelli oli vanha tuttu Sunprime Ocean View. Kävin kaupassa ja siirryimme sen jälkeen alakerraan baariin yömyssylle.

5.11.18, maanantai:
Jatkoin tänään Polarin testaamista. Minä kun olen kiireestä kantapäähän ongelmaihminen, niin sykkeen mittaamiset ranteesta eivät toimi.
Tietysti asia on niin, että tällä iällä ei oikein mikään toimi. Vintti on huurussa, lihasmassa katoaa, askel lyhenee eikä meinaa jaksaa vaimonkaan kanssa peuhata.
Joten soisi itselleen, että edes sykkeen mittaus onnistuisi. Mutta ei.
Juoksin tänään intervallia. Kun vauhti kiihtyi, Garmin sykevyöllä näytti, että pumppukin jyskyttää kovemmin. Tämä uusi Polarin huippumalli sen sijaan oli sitä mieltä, että vauhti saa nousta, mutta syke pumpatkoon sellaista tasaista, vanhan miehen tahtia.
Kävin keskustelemassa Intersportissa palautetaanko laite heti vai testaanko vielä. He kehoittivat jatkamaan vielä hetken ja käskivät tulla sitten uudestaan.
Palasin sitten kotiin ja pakkasin matkalaukkuni. Taidan tästä lähteä testausreissuun korkean paikan leirille.

4.11.18, sunnuntai:
Emme ole pariin kuukauteen nähneet jälkikasvuamme Tampereella. Lähdimme siis ihan itse sinne Ullan kanssa.
Lapset eivät olleet pahemmin kasvaneet, mutta lastenlapset olivat, ainakin Joona oli venynyt pituutta.
Amalia esitteli taikatemppuja, oli selkeästi lahjakkaampi kuin minä milloinkaan.
Joona oli valittu edustamaan luokkaansa ensi talvena Ranskaan. Hän on siellä kymmenen päivää. Ranskaa ei nuori mies osaa, mutta tämä vaihto suoritetaankin englanninkielellä. Vastaavasti sieltä Ranskasta tulee sitten heille vaihto-oppilas kymmeneksi päiväksi vuoden päästä. Tampereelta tähän oppilasvaihtoon tulee kaiken kaikkiaan puolen sataa, Joonan luokalta valittiin kolme hakemusten perusteella.
Kävimme lounaalla Ohranjyvässä. Se on tunnettu tamperelainen olutravintola, jonka asiakkaina ovat olleet ainakin Jyrki Otila, Juice ja muutama muu taiteilija.
Vaikka paikka on tunnettu oluestaan, niin myös ruoka oli mainiota.
Paluumatkan saimme suorittaa pimeydessä. Tällä kertaa peltipoliisit eivät kuvanneet minua. Edellisistäkään ei ole tullut sakkoja, ylitykset ovat olleet niin pieniä, että osasta on tullut huomautus, osasta ei sitäkään.

3.11.18, lauantai:
Ystäväni, naantalilainen suunnistaja Arvo Laineoja on kuollut lokakuussa. Hän sinnitteli 82-vuotiaaksi, vaikka pari kertaa infarkti oli jo viedä. Niistä hän kuntoutui rautaisella kunnollaan takaisin suunnistuksen, pyöräilyn ja retkeilyn pariin.
Arvo oli ammatiltaan nuohooja. Kun hän kävi nuohoomassa meillä Mertatiellä, mies nyrpisteli kellarikerroksessa nenäänsä ja ihmetteli ihmeellistä hajua kellarikerroksessamme. Se oli sitä aikaa kun poltimme vielä tupakkaa ja tupakoimme pannuhuoneen vieressä olevassa huoneessa.
Lukemattomat olivat ne suunnistukset, joissa Arvo oli ratamestarina. Ja hän teki aina vaativia suunnistuskisoja, ei mitään polkujuoksuja.
Arvo kertoi harrastavansa pitkiä patikkaretkiä Kuhankuonolla ja Teijossa. Kertoi, että parin tunnin jälkeen kavereilla alkoi askel painaa ja itku kurkussa kyselivät, että milloin päästään takaisin autolle.
Epäilin miehelle, että saattaisin olla seuralainen, joka ei ihan heti alkaisi kaivata äitienpäiville. Niinpä lähdimme kerran Kuhankuonolle ja teimme sellaisen seitsemän tunnin patikkaretken yhdellä tauolla. Arvo kelpuutti minut mukaansa myöhemmin monille vaelluksille, usein oli myös siskoni Maija mukana.
Tietokoneen käyttäjänä Arvo ei ollut mikään maailmanmestari, mutta hänellä oli korvien välissä olevalla kovalevyllään kaikki Varsinais-Suomen metsien kartat. Retkillämme hän ei tarvinnut karttoja tuekseen. Reittimme eivät aina kulkeneet merkittyjä polkuja pitkin, siitä huolimatta mies ei karttaa avukseen tarvinnut. Minulla sellainen oli aina mukana repussa, mutta ei sitä tarvinnut sieltä tarvinnut esiin kaivaa.
Myös polkupyöräretkille Arvo meitä Maijan kanssa houkutteli. Muutaman kerran lähdinkin mukaan, vaikka en olekaan mikään pyöräilijä.
Arvo, lepää rauhassa!

2.11.18, perjantai:
Marraskuussa alkaa aina Marrasputki. Marrasputkessa ei juoda viinaa vaan juostaan. Juostaan joka päivä vähintään 25 minuuttia.
Ja kun me olemme urheiluhullua kansaa, niin kilpailemme siitä, kuka tekee eniten näitä puolen tunnin lenkkejä. Ne pitää olla erillisiä lenkkejä, viiden tunnin maratonista ei saa kuin yhden suorituspisteen.
Tämän hullutuksen aloitti nettiryhmä Lenkkivihko. Kun sen toiminta loppui, hommaa on jatkanut Ontrail-ryhmä. Nyt mukaan on tullut myös Facebook-ryhmä Kestävyyttä Pintakaasulla 24/7.
Olen juossut putken loppuun ainakin kahtena vuotena, 2010 ja 2013. Jälkimmäisenä vuonna olin hulluin ja voitin kisan, suorituksia oli runsaat kuusikymmentä. Parina viime vuonna kisan voittaja on juossut yli sata lenkki.
Ja jotkut kehtaavat väittää, että Suomen kansa laiskistuu ja lihavoituu.
Tänä vuonna minulla on kahden päivän jälkeen kolme lenkkiä takana. Edessä pitäisi olla siis ainakin kaksikymmentä kahdeksan…

1.11.18, torstai:
Kun on syntynyt sodan jälkeen ja elänyt lapsuutensa 50-luvulla viisilapsisessa perheessä, niin kauheasti ei voinut ylpeillä leikkikaluilla.
Siitä on jäänyt sieluun sellainen vamma, että nyt tarvii saada näitä elektronisia vimpaimia. Ne liittyvät harrastuksiini eli juoksuun ja suunnistukseen.
Alle nelikymppisenä hankin ensimmäisen sykemittarin. Se oli Polar eikä niitä siihen aikaan muita ollutkaan. Kun laitteet kehittyivät hankin parin kolmen vuoden välein aina uusimman mallin.
Vuosituhannen vaihteen jälkeen siirryin Garminin mittarien käyttäjäksi. Niitäkin on ranteessani ollut puolisen tusinaa. Viimeisin on ranteesta sykkeen mittaava malli, mutta se ei ole minun ihollani toiminut. Sykevyö on painanut rintakehää lenkeillä edelleen.
Pari kuukautta sitten Polar alkoi hypettämään uuden sukupolven mittaria Vantage V, joka ennakkomainonnan mukaan toimii kuin junan vessa myös ranteesta mitattaessa.
Sen piti tulla myyntiin joskus marraskuussa.
Lähdin Skanssiin ostamaan televisioon pitkää antennijohtoa, me kun siirrämme kirjahyllyn ja television toiselle seinälle.
Ulla jäi nukkumaan, joten minulla ei ollut kiirettä ja vierailin aikani kuluksi urheiluliikkeissä. Intersportin hyllyssä oli tämä uutuus Vantage esillä. Kampitin myyjän paikalle ja aloin kysellä onko mittari myynnissä vai vain mainoksena. Mies lupasi myydä laitteen minulle, heillä kun oli niitä kaksin kappalein. Sanoin palaavani hetken kuluttua. Kävin kysymässä myös XXL:ssä samaa mittaria, siellä ei niitä vielä ollut.
Palasin Intersportiin ja raskain sydämin tein kaupat mittarista.
Muistin jopa käydä hakemassa sen antennijohdon, joten se varsinainen asiakin tuli hoidettua.

31.10.18, keskiviikko:
Nyt ei voi kehuskella politiikan tuntemuksellaan.
Eilen kirjoitin Ville Niinistöstä vihreiden pätkäpuheenjohtajana.
Ja aamun Turun sanomista sain lukea, että Villellä alkoi keittää puheenjohtajuus ja mies ilmoitti jättävänsä myös ensi kevään eduskuntavaalit muiden murheeksi.
Syy äkilliseen poistumiseen selviää varmasti tulevaisuudessa.
Yritän löytää selityksen jo nyt. Ville – kuten setänsä Sauli – on äkkipikainen ja arvonsa tunteva herra. Vihreiden sisäpiirissä ei Villen puheenjohtajaksi huudatusta tehty nopeasti ja yksimielisesti. Tästä mies on loukkaantunut ja jättänyt uppoavan laivan muiden ohjattavaksi.
Sitten kun laineet ovat laskeneet ja syyt selvitetty, huomataan, että olin taas väärässä. Mutta siihen menee aikaa, enkä enää silloin mene tunnustaamaan virhettäni.

Juha ja Anna tulivat tänään kolmen kuukauden Ruotsinmatkaltaan. Mukaan oli tarttunut Bemarin sähköauto. Sellainen kevytversio, jolla yhdellä latauksella pääsee jonkin matkaa toista sataa kilometriä. Eli Anna pääsee sen kanssa töihin ja takaisin – niukin naukin. Ainakin talvella, kun virtaa kuluu auton lämmitykseen ja muuhun turhuuteen.
Sisätiloistaan auto vaikutti enemmän pyörillä varustetulta tietokoneelta kuin autolta.
Sitten kun sähkö loppuu ja auto pysähtyy, niin härvelissä on pieni bensamoottori. Sillä ei voimaa siirretä pyöriin, vaan se toimii sähköaggregaattina.
Jäin ihmettelemään miten se käynnistetään, kun akku on tyhjä!

30.10.18, tiistai:
Tuuli puhalsi tänään myrskyisästi.
Ajattelin, että voisin lähteä katsomaan valtavia aaltoja jonnekin aavan meren rannoille. Tuulen suunta oli kaakosta, Hankoniemi olisi ollut oivallinen paikka Laineman katsella laineita.
Otin käyttööni Ullan auton ja sain puhuttua rouvankin mukaan matkalle. Tosin ihan Hankoon asti emme ajaneet. Harvaluodon uimaranta on sellaisen merenselän rannalla, että ajattelin myrskyn voiman näkyvän sieltäkin.
Vaikka olen käynyt suunnistamassa monta kertaa Harvaluodolla, niin ajoin ohi uimarannan tienhaarasta. Paluumatkalla se sitten löytyi ongelmitta.
Aallot olivat kuitenkin tuulen voimaan nähden aivan olemattomat. Mutta tulipahan Opelin moottori ajettua lämpimäksi, se kun oli muutaman viikon yksin ja kylmissään.

Vihreät valitsevat ensi viikonvaihteessa uuden puheenjohtajan. Vanha kun jätti tehtävän puolentoista vuoden jälkeen sairastuttuaan.
Kisaan on ilmoittautunut yksi ehdokas. Vihreät kuitenkin ilmoittavat, että häntä ei valita.
Pätkäpuheenjohtaja valitaan suljetun piirin kesken.
Uskon, että junttakokous valitsee miehen nimeltä Niinistö.
Ei kuitenkaan Sauli, hänellä on toinen posti.
Ei myöskään Jussi, hän on istuva ministeri ja edustaa toista puoluetta.
Kyllä puheenjohtajan nimi tulee olemaan Ville, vaikka hiukan villiltä valinta kuulostaakin.

29.10.18, maanantai:
Kaksi viikkoa sitten sain uudet kuulolaitteet korviini. Olin hiukan skeptinen niiden istuvuuteen. Se vanha kun ärsytti niin, etten sitä voinut lopuksi käyttää lainkaan.
Tänään lähdin juoksemaan ja unohdin lähtiessä ottaa ne pois korvistani. Ne ovat jo nyt niin kiinteä osa itseäni, etten enää edes huomaa niitä. Ne eivät todellakaan ärsytä korviani.
Juoksin lenkin ne korvissa. Itse asiassa laitteet kyllä kestävät kosteutta. Uimaan niitä ei saa ottaa, mutta juoksu on luvallista.
Lisäksi laitteissa on äänihälytys, kun patteri alkaa olla tyhjä.
En tietenkään ollut lukenut käyttöohjetta ja ihmettelin mikä summeri soi ja missä. Helpotus oli suuri kun ääni ei tullutkaan korvien välistä vaan kuulolaitteesta.

28.10.18, sunnuntai:
Aamun Turun Sanomista sain lukea, että rivakasti suoritettu murtomaahiihto, pyöräily ja lumen luonti voivat aiheuttaa ennenaikaisen kuoleman.
Minä olen toistuvasti suorittanut näitä syntejä. Mutta vielä elän.
Ja onneksi lähellä maksimipulssia suoritetut juoksu ja suunnistus saivat synninpäästön. Ainakaan niistä ei jutussa mitään puhuttu.
Silti en usko muuttuvani kuolemattomaksi, vaikka lopettaisin hiihdon ja lumityöt!
Eilen sain palautetta, että tämä minun blogini on äärimmäisen tylsä. Huumori puuttuu. Näin se on. Ja se johtuu siitä, että olen äärimmäisen tylsä. Ja se, että huumori puuttuu johtuu pelkästään siitä, että vaikka olenkin naurettava, niin ei se ole lainkaan helppoa siirtää sitä hauskuutta tekstiin. Ei ole helppoa olla Daniel Katz!
Pitää nyt kuitenkin jatkossa yrittää.

Torstain luokkakokouksessa jossakin vaiheessa jutut siirtyivät sairauksiin. Siis heti sen jälkeen kun oli saatu tilattua ensimmäinen olut.
Eräs porukastamme oli yöllä käydessään rakkoa tyhjentämässä kaatunut huimauksen takia ja joutunut niiltä sijoiltaan sairaalan ensiapuun. Se nyt ei ollut mitenkään hauskaa.
Mutta lääkäri oli opastanut, että yli 45-vuotiaan miehen pitäisi yöllä käydessään pissalla tehdä asiansa istualtaan.
Tarkoittiko lääkäri, että keski-ikäisellä miehellä virtsaputki ja verisuonisto ovat yhdistyneet? Kun käy pissalla, niin vinttikammarissa nesteet laskeutuvat ja paineen laskiessa lähtee taju. Nukkuessa siis kusi nousee päähän – olen käsittänyt tämän paljon köytetyn sanonnan aivan väärin.

27.10.18, lauantai:
Edustan maratoneilla seuraa Finnish Marathon Runners.
Kohdaltani nimi on hiukan harhaanjohtava. En ole aikoihin juossut maratonia. Viime vuosina on ollut pakko ottaa runsaasti kävelyaskelia päästäkseni kunnialla maaliin.
Tästä huolimatta kelpaan järjestysmieheksi seurani FMR:n järjestämään Kaarinan syysmaratoniin. Tähän aikaan vuodesta kun järjestää kisan, niin sää on mitä sattuu. Kerran taivaalta tuli lunta.
Tänään ei satanut mitään, mutta lämpötila oli asteen verran plussan puolella ja koillistuuli oli kova ja kylmä. Sellainen mitä nyt Siperia pystyy meille tarjoamaan. Pirullisen sään lisäksi sieltä suunnalta tulee isällisiä ohjeita miten toimia Nato-maiden kanssa.
Mitään ohjeita en idästä saanut, mutta puin päälleni pitkän alusasun, sen päälle fleece-alusasun, vielä villatakin ja kaiken päälle ulkoiluvaatteet. Silti palelin luita ja ytimiä myöden, kun olin kuusi tuntia värjötellyt ulkosalla.
Ja kylmät väreet menivät lävitseni, kun näin muutaman puolikkaan ja maratonin juoksijan etenevän T-paidassa ja lyhyissä shortseissa.
Ehkä se on kuitenkin helpompaa tuossa ilmassa juosta maraton kuin toimia järjestäjänä.
Järkevintä olisi laistaa molemmat – mutta kun ei pysty eikä halua.

26.10.18, perjantai:
Myöhästyin minuutin bussista eilen illalla ja päätin kävellä kotiin. Ajattelin, että pää selviää ja seuraava päivä on sitten valoisampi.
Matkaa kotiin oli Garminin mukaan 5,94 kilometriä ja aikaa matkaan kului toista tuntia.
Heräsin ennen kahdeksaa ja aamu todellakin oli valoisampi jo siihen aikaan.
Mutta tuli ilmeisesti otettua yksi olut liikaa, kun mieli ei niin kauhean valoisa ollut.
Haravoin hiukan pihaa ja sain happea.
Vaimo kyseli pirullisella äänellä, että onko krapula. Vastasin, että ei ole. No, jonkinasteinen dagen efter kuitenkin.

25.10.18, torstai:
Tänään olin menossa kouluun. Tarkemmin sanottuna Kouluun.
Keväällä 45 vuotta sitten meitä valmistui neljännessata viisasta miestä teknillisestä opistosta. Vuosien varrella se näennäinen viisaus ei ole ainakaan parantunut, mutta tietoisuus omista vajaavaisuuksista lienee lisääntynyt.
Valmistuneista on kaksikymmentäkolme vielä hengissä, kolme meistä on kuollut.
Luokkakokouksemme Koulussa keräsi tänä vuonna kunnollisen osallistumisen, peräti neljätoista nyt jo harmaantunutta miestä oli paikalla. Tyttölapsia meidän kurssilla ollut yhtään.
Perinteisesti olemme tehneet esittelykierroksen, jossa kukin sai kertoa viime näkemän jälkeen tapahtuneet muutokset elämäntilanteessa.
Taannoin kerrottin oman perheen lisääntymisestä, sitten lastenlasten lukumäärien kasvamisesta. Nykyään kertomukset keskittyvät lähinnä terveystilanteen kuvaamiseen. Tai paremminkin ikääntymisen tuomien vaivojen kuvaamiseen.
Näkö (myös ulkonäkö), kuulo ja fyysinen kunto heikentyvät. Sen kyllä hyväksyy mukisematta, mutta myös olutmukillisten kulutus on selkeästi vähentynyt. Sen hyväksyminen tuntuu raskaalta.
Eniten keskustelua herätti sähköhammasharjan käyttö. Ensimmäiset ottivat sen käyttöönsä jo 70-luvulla, toiset vieläkin miettivät sähköisen laitteen hyötyjä käsikäyttöiseen laitteeseen verrattuna.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kahta en vaihda: automaattivaihdetta ja sähköhammasharjaa. Jos kone tekee jonkin asian paljon paremmin kuin ihminen, niin se on otettava käyttöön.
Automaatin otin autossa käyttöön 80-luvun alussa kaupparatsuaikanani. Kun liikkui autolla, poltti tupakkaa, puhui puhelimeen, teki muistiinpanoja ja ohitti rekkoja, niin kyllästyin polvitaipeella vaihtamiseen ja siirryin automaattiin. Pysyvästi.

24.10.18, keskiviikko:
Mihin on tämä maailma menossa? Suurvaltojen peräsimissä istuvat miehet, joille en antaisi edes soutuvenettäni ohjattavaksi. Nyt ne uhkailevat jo ydinaseilla.
Muovijäämiä on kaikkialla. Meret pilaantuvat mikromuovista. Merissä on pian enemmän muoviakuin kalaa.
Ihmisjätettä on kaikkialla, nyt meitä on jo kahdeksan miljardia.
Me olemme hallitsevinamme koko maailmankaikkeutta, mutta emme pysty rajoittamaan saastumista, emme ilmaston lämpenemistä, emme mitään tähdellistä.
Jos me satumme olemaan maailmankaikkeuden kehittynein eläinlaji, niin olisi sääli, jos ihmiskunta tekee typeryyttään itsemurhan.
Jos tuhoudumme, kuinka monta sataa miljoonaa vuotta kestää uuden älykkään rodun kehittyminen maapallolle?
Parasta taitaisi olla, että joku kunnollinen kulkutauti tappaisi ihmiskunnan muutamaa miljoonaa vahvinta yksilöä lukuunottamatta. Ja tappaisi myös bunkkereihinsa linnoittautuneet harhaanjohtajat.
Jospa jäljelle jäävät pystyisivät rakentamaan paratiisin maan päälle.
Taitaa olla turha toivo, ihmisiä ne jäljelle jääneetkin ovat!

23.10.18, tiistai:
Taloustieteen professori Matti Viren kirjoittaa Uuden Suomen puheenvuorossa.
Hän muistuttaa, että ”päinvastoin kuin kaikki muut yleishyödylliset yhteisöt, ay-liike nauttii jäsenmaksujen verovähennysoikeudesta, joka (ml. työttömyyskassojen jäsenmaksujen verovähennyskelpoisuus) menetettyinä verotuloina merkitsee noin 500 miljoonaan euron verotukea vuosittain”.
Lisäksi ay-liike nauttii pääomatulojen verovapaudesta määrällä, joka nousee kymmeniin miljooniin euroihin. Arvonlisäverostakin tarvitsee lukea vain sanomalehdistä. Ammattiliittojen jäsenhankintaa subventoidaan varsin runsaskätisesti maksamalla leijonanosa (95 %) liittojen työttömyyskassojen menoista.
Ei tällaista järjestelmää ole muulla kuin Suomessa, Viren kirjoittaa.
Hän kysyy, miten ammattiliitot osoittavat kiitollisuuttaan saamastaan tuesta?  Aika heikosti, ilmeisesti tukea pidetään itsestäänselvyytenä. Ammattiliittojen uhittelussa taitaa sittenkin olla kyse enemmän oman profiilin nostamisesta. Jollain tapaa pitää osoittaa oma tarpeellisuus ja legitimisoida jatkuva varallisuuden kartuttaminen.
Virenin mukaan palkkatilastojen perusteella voi laskea, että vuoden 1975 jälkeen liittojen (liittojen ja niiden työttömyyskassojen) kumulatiivinen tulovirta nykyrahassa on ollut lähes 60 miljardia euroa.– Summa on hirveän suuri, ja saa kysymään, mitä me olemme saaneet vastineeksi siitä rahasta ja mihin ihmeeseen tarvitaan liittojen miljardiomaisuuden jatkuvaa kasvattamista.
Aiheellinen kysymys Virenin mielestä on, ”eikö nyt olisi jo aika purkaa tämä valtion rahojen lahjoittaminen, ja laittaa kaikki tulonsaajat ja tulot (ovat tulot mitä laatua tahansa) samalle viivalle verotuksen suhteen”.
Samaa kysyn minä!

22.10.18, maanantai:
Nokian kännykkä ei herännyt eloon yön aikana ja kiikutin sen Skanssiin heti kun putiikki aukesi.
Siellä myyjä kuunteli selvitykseni ja yritti saada laitteen toimimaan. Ei onnistunut ja totesi, että voin sen palauttaa ja saada uuden tilalle. Kävin hakemassa puhelimen muut osat ja pakkauksen kotoa.
Palautettuani laitteen sain uuden Nokian kännykän myyjältä. Hän totesi, että jos sopii, niin hän käynnistää laitteen. Sanoin, että sehän sopii. Toinenkaan puhelin ei käynnistynyt. Kerroin myyjälle, että olin hakenut netistä syitä laitteen toimimattomuuteen. Muistin yhden viestin, jossa kerrottiin, että tämä malli ei pelittänyt Telian SIM-kortin kanssa. Myyjä löysi toisenkin viestin asiasta ja totesi, että alettaisiinko hieromaan kauppaa toisesta merkistä.
Päädyimme, että Sony Xperia XA2 on sopiva puhelin Ullalle. Myyjä laittoi kortin tähän koneeseen ja se alkoi heti pelittämään. Lupasi laittaa viestiä Nokialle, että voisivat päivittää laitteensa nykypäivään. Tai eihän se valmistava firmaole mikään Nokia, niillä on vain oikeus käyttää Nokian nimeä markkinoinnissaan.
Tunti tähän operaatioon meni. Mutta siitä jäi hyvä mieli, etten minä ollutkaan se tumpelo!

21.10.18, sunnuntai:
Kun tähtäimessä on juosta maraton vielä tänä vuonna, niin lähdin tekemään pitkää lenkkiä. Tarkoitus oli hölkätä puolimaraton rauhallista, hieman alle kahdeksan minuutin vauhtia.
Alku oli tietysti helppoa heinäntekoa, mutta puolentoista tunnin jälkeen joutui jo hieman käskemään itseään, jotta vauhti pysyisi tavoitteen mukaisena. Siinä vauhdissahan saa aina välillä kävellä, ehkä noin sata metriä kilsalla.
Pari viimeistä kilometriä juoksin sitten ilman kävelytaukoja ja ne olivat reissun nopeimmat kilometrit.
Ei tämä lenkki kauheasti vakuuttanut juoksemaan parin viikon päästä Vammalassa raskaan Rautaveden maratonin. Ehkä palautuminen viime viikonvaihteesta oli vielä vähän kesken.
Lenkin jälkeen kävin ostamassa Ullalle uuden kännykän. Se oli nätti ja muutenkin käteen sopiva Nokia 7 Plus. Mutta nettiin sillä ei päässyt, teki mitä tahansa.
Huomenna tulee matka arvoisan toimittajan luokse. Onko vika minussa vai kännykässä, se selviää silloin.
Veikkaan kännykkää. Ulla veikkasi, että minä olen tumpelo.

20.10.18, lauantai:
Pihalle oli yön aikana ilmestynyt vaihtolava. Sinne saa heittää lehdet ja oksat.
Tämä tiesi sitä, että lauantain lenkki muuttui työpäiväksi.
Tietoisena tulevasta olin jo viikolla leikannut pensasaitoja ja jättänyt oksat paikkaansa pensaiden viereen. Olin myös haravoinut lehtiä aitojen vierustoilta ja pihalta.
Kymmeneltä aloitin työn. Pidin yhden kahvitauon. Kolmelta homma oli valmis. Siis tämän päivän osalta. Jotain viimeistelyjä pitää vielä tehdä.
Se oli oikein hyvää jumppaa. Mutta aika raskasta ja varsinkin selkä kiitti työn jälkeen, kun olin kantanut nämä jätteet sadan metrin päähän roskalavalle. Askelia kertyi yli kymmenentuhatta. Tosin ne kaikki eivät johtuneet askelluksesta. Garmin antaa askeleen myös laajasta käden liikkeestä.
Nokian kännykkä oli taskussa ja se antoi pari tuhatta askelta vähemmän.

19.10.18, perjantai:
Kävin viikko sitten Telian myymälässä. Valitin siitä, että nettiyhteytemme pätkii yhtenään. Eikä nopeuskaan ole sitä mitä oli luvattu.
Virkailija luonnollisesti totesi, että kyllä se toimii, vika ei ole heidän laitteessaan. Totesin, etten viitsisi vaihtaa toimittajaa, kun kesämökillä ainoa, jolla on toimiva netti on Telia.
Palasin kotiin ja mittasin nopeuden Telian reitittimellä. Sitten kytkin sen härvelin pois käytöstä ja kokeilin miten paljon dataa tulee läpi kännykän netin kautta. Se oli kolminkertainen!
Hetken mietin mitä tehdä. Otin reitittimen kainalooni ja vein sen takaisin toimittajalle. Irtisanoin sopimuksen. Se tekee noin kolmesataa euroa vuodessa.
Jos Telian henkilö olisi ottanut tosissaan valitukseni ja vaihtanut toimimattoman laitteen, niin maksaisin edelleenkin kiltisti vuosimaksun Telialle.
Meillä molemmilla on kännykässä rajaton nettiyhteys, joten pärjäämme oikein hyvin. Kaiken lisäksi nettiyhteys ei enää pätki!
Vaikka netti pelaakin, lähdin itse pelaamaan Metsämäen raviradalle.
Varmaankin ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen. Tunnelma oli sama kuin vuosia sitten ja paljon näkyi samoja naamoja. Pelasin pienillä panoksilla ja voitin pieniä voittoja.
Positiivisin asia käynnistä oli se, että sain vaihtorahana viiden euron seteleitä. Niitä voi käyttää iltarastien osallistumismaksuihin!

18.10.18, torstai:
Ihmeellisiä asioita on tullut vastaan parin viime päivän aikana.
Kun kävin kävelemässä ulkoilureitillä, niin sivuiltani kuului ääniä. Lintujen ääniä. Varpuset ja talitiaiset pitivät meteliä, varmaan ne olivat varoitusääniä kun kauhean näköinen karpaasi häiritsi niiden rauhaa.
Tänään olin keittiössä, kun astianpesukone lopetti ohjelmansa. Koneesta kuului pitkä korkea ääni merkiksi, että ohjelma oli loppunut.
Myös vaimon ääni kuuluu varsin kovana. Kun mainitsen siitä hänelle, vastaus ei jostain syystä kuulosta kovin ystävälliseltä! Mutta kuului. Hyvin.
Joten tällä parantuneella kuulolla on sekä positiivisia että negatiivisiä vaikutuksia.

17.10.18, keskiviikko:
Tämän päivän tehtäväkseni asetin palata suunnistuksen pariin ja korjata sunnuntain häpeällinen epäonnistuminen.
Tehtävää helpotti se, että suunnistus pidettiin Ruissalossa. Siellä ei pääse ainakaan totaalisesti eksymään. Ranta tulee jossakin vaiheessa vastaan. Lisäksi saarta halkoon asvaltoitu maantie, se helpottaa paikantamista. Lisäksi maastossa ei ole isoja suoalueita, jotka vaatisivat kompassin käytön osaamista ja matkan mittaamista.
Onnistuin palauttamaan uskoni kykyihini selvitä metsässä ilman tukihenkilöitä. Jos oikein tiukalla seulalla etsii virheitä, niin niitä tuli 56 sekuntia. Näin tarkka virheilmoitus ei ole itse laskemani. Se tuli rastivälien tietokoneanalyysistä.
Ja kiinnostuneelle tästä löytyy Turku-Rastien reittini
ANIMAATIO.

16.10.18, tiistai:
Sain käyttööni neljä vuotta sitten kuulolaitteen. Se oli sellaista mallia, että korvakäytäväni tulehtuivat laitteen käytössä. Se takia kuulokojeen käyttö on jäänyt vähälle parin viime vuoden aikana.
Nyt sain uudenmallisen laitteen molempiin korviin. Pari kuukautta sitten kävin lääkärillä ja samalla korvistani tehtiin valumalli. Siis ei korvista vaan korvakäytävästä.
Tänään vihdoin sain ne käyttööni. Ne ovat aivan erilaiset, ainakin siltä tuntuu ensimmäisen päivän käytön jälkeen. Ne eivät mene kovin syvälle korvaan, mutta pysyvät silti hyvin päässä.
Myös kuulo on astetta parempi. Ja mikä tärkeintä, pystyn erottamaan sanat paljon paremmin kuin vanhalla laitteella. Vaikuttaa siltä, että kuulokojeet ovat neljässä vuodessa harpanneet monta askelta eteenpäin.
Jopa vaimon puhe on kuultavaa ja ymmärettävää.
Siis vaimon puheen sanat, ei välttämättä puheen sisältö.

15.10.18, maanantai:
Mietin aamulla ankarasti miten rankaisisin itseäni eilisen töppäämisen jälkeen.
Luonnollisesti paras tapa olisi ollut lähteä takaisin Saloon ja suunnistaa eilinen reitti uudestaan. Se ei kuitenkaan tullut kysymykseen, koska minulla oli hammaslääkäri iltapäivällä yhdeltä.
Lähdin siis juoksemaan. Aiheellista olisi ollut juosta yli kaksi tuntia eli saman verran kuin eilinen suunnistus kesti.
Pari kilometriä juostuani totesin, että turha sitä kroppaa on ylen määrin rankaista, kun vikahan oli selkeästi ylempänä, korvien välissä.
Tyydyin juoksemaan saman matkan asvaltilla kuin eilen taivalsin metsässä. Tämä runsaan kympin lenkki meni tänään tuntia nopeammin kuin eilinen metsälenkki. Enkä eksynyt kertaakaan.
Hammaslääkärillä olin vuositarkastuksessa. Sellaisessa, joka tehdään joka toinen vuosi. Lähes tunnin tämä sessio kesti. Joka hammasa tarkastettiin ja niiden lisäksi ikenet, kieli, elintavat ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä.
Yhden lohjenneen paikan tämä ihana neito löysi ja pari alkavaa reikää. Lupasi hoitaa nämä kuntoon marraskuussa.

14.10.18, sunnuntai:
Tänään oli yli viisikymmentäviisi vuotta kestäneen suunnistusurani murheellisin päivä.
Osallistuin ylipitkien matkojen SM-kilpailuun Salossa.
Meidän sarjassa ei matkaa ollut kuin kahdeksan kilometriä, mutta varsin vaativa ja rasittava kisa se oli. Maasto oli risukkoista ja paikoin kivikkojen takia hankala juosta.
Mutta se ei ollut murheen syynä.
Aloitin tarkasti ja ykkönen meni puhtaasti. Kakkoselle mennessä ohitin näkemättä yhden polkujen risteyksen ja se teetti parin minuutin virheen.
Pitkällä välillä kolmoselle ajauduin hiukan sivuun ja tulin mäen reunaan, joka oli hyvin samanlainen kuin rastipisteeni. Siinä ei ollut rastia enkä pystynyt paikallistamaan itseäni.
Sahailin edestakaisin suoalueella noin kaksikymmentä minuuttia. Harkitsin jo keskeyttämistä, mutta kun näin yhden oman sarjani suunnistajan niin peesasin häntä rastille kolme.
Loppu meni sitten rauhallisesti edeten. Vaikeuksia minulla oli edelleen kartan ymmärtämisessä. Maaliin sentään pääsin.
Kolmosrastilla olin väliajoissa porukan ehdottomasti viimeinen. Loppumatkalla hölkäten onnistuin sentään ohittamaan kahdeksan sarjani suunnistajaa.
Se ei paljon lohduttanut, ehkä sentään ihan pikkuisen. Ettei tarvitse vielä myydä suunnistusvarusteita.
Tässä
LINKKI animaatioon.

13.10.18, lauantai:
Ulla kysyi tässä päivänä muutamana näenkö unet värillisinä vai mustavalkoisina. En osannut antaa siihen varmaa vastausta.
Viime yönä näin unta, että olin hankkinut runsaasti kovaa huumetta. Se ei ollut valkoista vaan mustanharmaata mattoa. Sitä tuli sitten kokeiltua ihan miesmäinen annos. En mitään ihme kiksejä siitä saanut, mutta toikkaroin huumepäissäni pahemman kerran ja sain vuolaasti virtaavan haavan. Veri oli mustaa. Joten sain vastauksen ensimmäisen vaimoni kysymykseen. Näen uneni mustavalkoisena.
Se ei ollut isompi yllätys. Minulle tämä maailma ja elämä on kovin mustavalkoinen.

12.10.18, perjantai:
Taas on aika lainata toisen kirjoittamaa tekstiä. Tämän on tekstannut Riku Rantala, voin tähän tekstiin täysin yhtyä!
Planeetan tuhoa ei voi enää estää vain henkilökohtaisilla valinnoilla. Nyt tarvitaan sodanajan johtajia, selkärankaa ja rinnan rottinkia. Poliitikot! Milloin nousette poteroistanne kyyristelemästä?
Olen pohjimmiltani laiska ja saamaton ihminen. Haluaisin pyörittää yrittäjän arkea autollani, lentää talvella lämpimään ja syödä lihaa aina surkeaan ja kivuliaaseen loppuuni saakka.
Jatkuva ilmastosyyllistäminen ei kohdallani toimi. Itsekeskeisyys, mukavuudenhalu ja saavutetuista eduista kiinnipitäminen ovat luullakseni myös lajityypillisiä ominaisuuksia. Sellainen vain olen – ja ymmärrän hyvin, miksi niin moni meistä on samanlainen.
Ilmastouhka on tähän asti ollut epämääräinen peikko. Se on ollut herätyskellon torkkutoiminto, jonka voi siirtää tuonnemmas, toisin kuin arkiset huolemme, kiireemme, nälkämme ja ahdistuksemme omasta ja perheen toimeentulosta.
Syntisäkkini on niin suuri, että luultavasti masentuisin, jos ajattelisin tätä yhtään tämän pidemmälle.
En enää jaksa enkä halua tietää, kuinka helvetin huono omatunto minulla pitäisi olla kaikista niistä kilometreistä, jotka olen autolla ajanut. (En uskalla edes laskea, mutta luulen, että niitä on yli kaksi miljoonaa.)
Ihan rehellisesti arvioituna: syntisäkkini on niin suuri, että luultavasti masentuisin, jos ajattelisin tätä yhtään tämän pidemmälle. Siksi jokainen hiilijalanjälkilaskuri tai päästölupaus jää minulta tekemättä.
Olen vuosia yrittänyt perkele pysyä edes itse aloittamassamme lihattomassa lokakuussa! Mutta ei se helppoa ole. Olen lipsua heti ensimmäisessä primitiivisessä valintatilanteessa, kun lihatiski huutaa minua nimeltä, naapurin grillaama kassler sihisee kuin seireenien kutsu – tai mielikuvitukseni kaupan hyllyjen välissä vain loppuu.
Jokainen vegaani ansaitsisi mielestäni kunniamerkin, pitkän halauksen ja jatkuvan kannustuksen. Kunhan vain ensin lakkaisivat helvetti syyllistämästä minua! Vai syyllistävätkö he? Ihan sama, minä syyllistyn ja he ovat siihen syypäitä. Saatanan paremmistolaiset!

11.10.18, torstai:
Viime aikoina on saanut seurata turkulaisia hankintoja kaupungille.
Ensin teatterin korjaus tuli parikymmentä miljoonaa kalliimmaksi kuin oli suunniteltu.
Sitten alettiin rakentaa jotain funikulaaria. Täysin tarpeetonta vinohissiä Aurajoen rannasta Kakolanmäelle. Parempi olisi jos ihmiset kävelisivät sen töppäreen ylös. Eihän siinä ole korkeuseroa kuin parikymmentä metriä. Sopiva kuntonousu vanhemmillekin ihmisille nuoremmista puhumattakaan.
Tämän hissin piti alunperin maksaa kaksi miljoonaa euroa ja valmistua viime vuonna. Nyt hintaan on tullut kolme miljoonaa euroa lisää eikä kukaan tiedä milloin se valmistuu.
Kolmas kunnallinen hanke on kävelysilta rautatien yli. Tämä Logomosillaksi kutsuttu rakennelma ostettiin pöyristyttävään hintaan 8,5 miljoonaa euroa. Sen piti valmistua vielä tänä vuonna. Nyt on ilmoitettu, että silta valmistuu ensi vuonna ja hintaa tulee lisää ainakin kaksi miljoonaa euroa.
Kun minä raukka olen toiminut yksityisellä sektorilla, niin olen aina luullut, että toimituksen viivästyessä, toimittaja joutuu viivästysakkojen takia laskemaan hintaa.
Turku kun ostaa jotain, niin se suostuu maksamaan toimittajalle lisähintaa, jos urakka viivästyy.
Vaikka virkamiehiä valitaan poliittisten ansioden eikä pätevyyden perusteella, niin silti en jaksa ymmärtää Turun toimintaa.
Sen verran olen elämää nähnyt, että väkisin tulee mieleen epärehellisyys.
Kun tämä toiminta on jatkuvaa, niin voisi kuvitella, että jonkinlainen lahjus liikkuu illan hämärinä hetkinä.
Tai sitten on vaan niin, että nämä rakennuttamisesta vastaavat ihmiset ovat sanoin kuvaamattoman tyhmiä!

10.10.18, keskiviikko:
Pitää vielä palata eiliseen merimatkaan.
Paluumatkalla Ahvenanmerellä oli yöllisen myrskyn jäljiltä kohtuullinen merenkäynti, aallokon korkeus oli yli kaksi metriä.
Se ei isoa laivaa haitannut, mutta aiheutti sen, että laiva keinui tasaisesti puolelta toiselle. Minun viime aikoina häiriintynyt tasapainoaistini sen keinunnan havaitsi ja aiheutti melkoisen tunteen. En ole koskaan mistään merisairaudesta kärsinyt. En nytkään tullut paihoinvoivaksi, mutta ei se miellyttävää ollut, kun tasapaino oli kadoksissa.
Kun pääsimme saariston suojaan, niin olo muuttui välittömästi normaaliksi.
Tarttis silti mennä lääkäriin!
Iltapäivällä lähdin Turku-Rasteille. Kolmen kilometrin rata ei ollut kovin vaativa suunnistusmielessä, mutta vauhtia sai poluilla pitää. Tässä
ANIMAATIO reitistäni.
Paluumatkalla meinasin jäädä yhden paloauton alle, vaikka väistin pientareelle. Vastaan tuli yhteensä kolme paloautoa ja yksi johtoauto pillit huutaen. Ne olivat menossa Ruskolle sammuttamaan palavaa autoa.

9.10.18, tiistai:
Varsin lyhyen yöunen jälkeen nousin ylös, kun laiva kiinnittyi laituriin Tukhomassa. Kiirettä ei ollut mihinkään, kun palasimme takaisin samalla laivalla.
Ilma oli hieno, tuuli ei satamaan sopinut, kävin yläkannella ihailemassa Tukholmaa.
Paluumatkalla sai katsella pari tuntia varakkaiden ruotsalaisten asuntoja laivaväylän rannalla. Naapurimaan puolella laivan nopeus on sitä luokkaa, ettei jättilaiva tee mitään aaltoja. Sen sen sijaan ohi pyyhältävät huviveneet saavat aikaan melkoiset aallot.
Monilla onkin laiturin vieressä hissi, joka nostaa moottoriveneen ylös aaltoja pakoon.
Maarianhaminassa käynnin jälkeen menimme ravintolaan anuttimaan lounaan tai paremminkin päivällisen.
Otimme laivan menun. Se sisälsi alkuruuan, pääruuan ja jälkiruuan. Lisäksi otimme sen mukana viinipaketin. Ateria oli todella herkullinen.
Viineistä ei tällainen olutmies osaa sanoa muuta, kuin sen, että märkiä ne olivat. Vaikka monet sanovat juovansa kuivia viinejä!
Siirtyminen satamasta kotiin sujui myös ongelmitta. Päästyämme laivalta, saimme taksin allemme jonottamatta.

8.10.18, maanantai:
Kävin aamulla aloittamassa viikon terveellisesti ja juoksin vajaan kympin lenkin reipasta vauhtia.
Iltapäivällä pakkasimme hiukan varusteita matkalaukkuun ja illalla tilasimme taksin.
Se vei meidät Viking Linen terminaaliin ja sen jälkeen unohdin, mitä se terveellinen elämäntapa tarkoittaa.
Tupakkaa en sentään alkanut polttamaan.

7.10.18, sunnuntai:
Seuraan yhä aika aktiivisesti politiikka.
Kommunistit (se on nykyään joku vasemmistoliitto) ovat taas esiintyneet - vaalit lähestyvät.
Vasemmistoliiton Anna Kontula on julkaissut kirjan tai tutkielman. Hän kertoo kirjassaan, että monilla edustajilla on alkoholiongelmia ja seksiä harrastetaan hulvattomasti pikkujoulujen jatkoilla. Siis eduskunnan pikkujoulujen jatkoilla.
Muuten hän kertoo että se, että kansanedustajat ovat tunnettuja henkilöitä, rajoittaa heidän vapauttaan harrastaa näitä paheita julkisuudessa.
Kontulan tyttö voi kyllä olla ihan rauhassa. Suurin osa kansasta, minä mukaan lukien, ei tunne suurinta osaa kansanedustajista, ei nimeltä eikä ulkonäöltä.
Sen sijaan persujen herra Hakkarainen tunnetaan paljon paremmin. Se ei ole estänyt häntä törmäilemästä kännipäissään kaduilla ja katuojissa. Ja aitona lihaa syövänä heterona, hän on ollut aktiivinen myös naisrintamalla. Tosin saamapuoli lienee jäänyt vähiin, jos syytteitä ei lasketa.
Toinen kommunisti, anteeksi vasemmistoliittolainen, kansanedustaja Markus Mustajärvi kommentoi poikkeuksellisen suorin sanoin parin vuoden takaista uutista, jossa presidentti Martti Ahtisaari pitää jääräpäistä ay-liikettä suurena syypäänä hyvinvointiyhteiskunnan alamäkeen.
”Ahtisaari saa painua alimpaan helvettiin, kun kommentoi asioita, mistä ei mitään ymmärrä”, Mustajärvi kirjoitti Twitterissä perjantai-iltana.
Aika vahvaa tekstiä tältä Lapin pojalta, jota minä en olisi tuntenut ulkonäöltä enkä sen puoleen nimeltäkään. Aika laaja-alaista ymmärrystä Ahtisaarelta löytyy Nobel-komitean mielestä, kun Ahtisaarelle rauhannobelin myönsi.
Mustajärvi on lappalainen, mutta hämäläiseksikin hän hyvin soveltuisi. Ainakin siinä mielessä, että hän kommentoi Ahtisaaren kaksi vuotta vanhaa kirjoitusta vasta viime perjantaina toivottaen Martille matkaa alimpaan helvettiin.
Toisaalta kansanedustajan työ on vaativaa ja sanomisia on hyvä harkita kunnolla. Kun on pari vuotta kypsytellyt sanomistaan, niin tässä lienee Mustajärven kahden vuoden ajattelun korkein hedelmää.
Kyllä maamme asiat ovat hyvissä käsissä!

 





-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


31.12.17, sunnuntai:
Tämä vuosi tuli tämä vuosi paketoitua kuntoilun osalta:

Laji

Matka

Aika

Juoksu

1164 km

140h 19 min

Kävely

338,6 km

70 h 18 min

Vaellus

274,77 km

62 h 12 min

Hiihto

408,83 km

49 h 55 min

Suunnistus

238,5 km

38 h 46 min

Kuntopiiri

 

22 h 11 min

Pyöräily

182,4 km

10 h 1 min

Soutu

7,043 km

2 h 29 min

Sisäsoutu

22,505 km

2 h 11 min

Uinti

2,55 km

1 h 50 min

Maastoj.

6,28 km

55 min

Maastop.

7,4 km

42 min

YHTEENSÄ

2652,9 km

402 h 


-----------------------------------------------------------------------------------------------------

1.1.17, sunnuntai:
Viime vuosi urheilullisesti näyttää tältä:

Laji

Matka

Juoksu

1425,8 km

Kävely

343,16 km

Vaellus

308,69 km

Hiihto

362,8 km

Suunnistus

185,3 km

Kuntopiiri

 

Pyöräily

488,1 km

Uinti

11,2 km

Maastojuoksu

45,8 km

Soutu

19,6 km

Rogaining

15,6 km

YHTEENSÄ

3216,71 km


________________________________________________________________


31.12.15, torstai:
Vuoden tilinpäätös:

 

Laji

Matka

Juoksu

918,095 km

Vaellus

438,03 km

Suunnistus

378,26 km

Kävely

399,61 km

Hiihto

603,44 km

Pyöräily

326,46 km

Kuntopiiri

 

Maastojuoksu

40,989 km

Uinti

7,2 km

Kuntosali

 

Maastopyöräily

27,1 km

Soutu

5,87 km

Jooga

 

Kahvakuula

 

Crossfit

 

Vesijuoksu

100 m

Crosstrainer

650 m

Sisäsoutu

1,61 km

YHTEENSÄ

3147,414 km


_________________________________________________________________________

31.12.14, keskiviikko:
Pieni juoksulenkki ennen vuoden vaihtumista. Alunperin piti mennä Lietoon juoksemaan numerolapun kanssa, mutta sen verran on nuhaa, etten viitsinyt rääkätä itseäni kilpailemalla.
Vuoden saldot:

Laji

Matka km

Juoksu

1439,238

Vaellus

240,75

Hiihto

485,8

Suunnistus

230,22

Kävely

110,599

Pyöräily

106,21

Uinti

3,82

Sauvakävely

8,23

Soutu

3,58

YHTEENSÄ

2628,847




__________________________________________________________________________

31.12.13, tiistai:
Uudenvuoden aatto ja jo perinteinen Liedon Uudenvuodenjuoksu.
Jos sitä voi perinteeksi sanoa, kun tämä oli toinen kerta ja edellinen oli kuusi vuotta sitten.
Aikaa kului minuutti enemmän, joten ei se kunnon lasku kauhean nopeata ole ollut. Toisaalta eläkeläisellä on ollut aikaa harjoitella!
Vuoden harjoituskilometrit ja ajat ovat tässä:

 

Laji

Matka

Juoksu

1195 km

Hiihto

818 km

Vaellus

194 km

Suunnistus

234 km

Kävely

156 km

Pyöräily

218 km

YHTEENSÄ

2863 km


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Informaatiota sivun kävijöistä alkaen 8.4.2013:

Flag Counter