Blogi:

19.1.19, lauantai:
Pakkanen laski aamulla miellyttäväksi ja kävin ulkoilemassa suunnistuksen merekissä. Maasto oli Piispanlähteen koululta Kaarinassa. Se on ehdottomasti alueemme ikävintä maastoa. Korkeuseroja, juurakkoja, risuja eikä karttakaan takavuosina pitänyt paikkansa.
Nyt kartta on uudempi ja kaksikymmensenttinen lumi peitti muut murheet.
Mutta teki juoksun tällaiselle vanhukselle lähes mahdottomaksi.
Mutta metsä teki reissusta ikimuistoisen. Parilla rastivälillä tein omia ratkaisuja ja liikuin maastossa, jossa ei ihmisen jalanjälkiä näkynyt. Sen sijaan jänisten jälkiä oli runsaasti, joten ihan yksin en metsässä ollut.
Loppupäivä kuluikin sitten Ullan avustajana. Hän oli saanut pieneen päähänsä ajatuksen tehdä sellaisia pieniä lihapiirakoita.
Yritin esittää, että leikkauksesta kuntoutumisen kannalta olisi ehkä järkevämpää tehdä lääkärin määräämiä kuntoutusliikkeitä ja kävelyretkiä ulkona. No, eihän pohjalaista parane mennä neuvomaan ja ajatus piirakoinnista sen kuin vahvistui.
Minun osuuteni oli auttaa raskaimmissa vaiheissa ja siivota jäljet. Taikinan valmistuksen jälkeen jouduin pesemään keittiön lattiat, seinät ja kalusteet muun puhdistustoiminnan ohella. Paistamisoperaation jälkeen riitti yleissiivous ja lattian pesu. Seiniä ja kalusteita ei tarvinnut uudelleen pestä.
Mieleeni juolahti esittää, että nämä leipomishommat voisi jättää ammattilaisten puuhaksi. Jätin sanomatta, koska siinä tapauksessa souvi olisi saanut jatkoa huomenna.
Jäi mainitsematta, että leipomisen aikana piti käydä ostamassa kaupasta vatkain. Sellainen sähkölaite, jollainen taloudessamme taatusti on. Mutta ei nyt sattunut löytämään. Vaimo oli varma, että olen sellaisen vienyt kierrätykseen. En tunnustanut enkä sanonut ääneen, että vaimoa olen harkinnut sinne vietäväksi. Kerran kysyinkin, mutta sanoivat, etteivät huoli.

18.1.19, perjantai:
No, nyt tämäkin tiedetään eli Turun kaupunginosien ja asuinalueiden nimikkokasvit.
Huhkolassa nimikkopuu on punatammi, pensas sirotuomipihlaja ja perenna punainen kevätesikko. Yhtäkään en ole näistä nähnyt täällä asumieni seitsemän vuoden aikana. Tai jo olen nähnyt, en ole tunnistanut.

Sivistin tänään itseäni lukemalla Tuomas Enbusken pakinan. Tuomas on siitä hyvä mies, että hän on eri mieltä kaikkien kanssa kaikesta. Erityisesti mieltä lämmitti Enbusken analyysi Tampereesta: Toki 1970-luvun Tampere on ahdistavampi kuin klamydiatestin tuloksen odottelu. Jo teatterin penkissä pystyi haistamaan sen tupakanhajuiset kokolattiamatot, surkean itäblokkilaisen punaviinin ja pallikarvahien sekoituksen. Toisaalta mitä voi odottaa kaupungilta, joka on mainostanut itseään ihan tosissaan ”Pohjoismaiden suurimpana sisämaakaupunkina. Onkohan tuon sloganin takia yksikään turisti tullut Tampereelle. Mitäs lapset haluatte nähdä kesänä? Mites olis Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki. Jee! Skipataan Teneriffa, mennään Tampereelle.

Poistuin omasta kaupunginosastani hiihtämään. Viihdyin paremmin Kaarinan puolella, siellä ladut oli tänään ajettu. Turulla ei ole varaa ajaa omia latujaan. Sen sijaan kaupungilla on varaa tarpeettomalle funikulaarille muutama miljoona. Sekä monelle muulle miljoonia maksaneelle töppäykselle.
Viimeisessä loivassa ylämäessä kantaani tuli toinen hiihtäjä, menin sivuun ja päästin ohi. Hiihtäjä oli aikuinen nainen, joka kehui hiihtotyyliäni ja kysyi olenko vanha kilpahiihtäjä. Sanoin olevani vanha mutten kilpahiihtäjä. Juteltiin siinä pari sanaa ja menimme viimeiseen jyrkkään alamäkeen, nainen laski edellä ja minä perässä. Vauhtini nousi massani ansiosta kovaksi ja ohitin siinä rouvan.
Pysäytin ja kerroin lopettavani tähän, kun asun tuossa vieressä. Hän ei päästänyt minua ihan niin helpolla. Juttelimme pitkään ja kerroimme elämäntarinamme. Hän kertoi olevansa 77-vuotias entinen kilpahiihtäjä. On aikonaan kilpaillut Siiri Rantasen kanssa ja voitti viime talvena Venäjällä MM-pronssia avantouinnin 25 metrin matkalla.
Kovakuntoinen tyttö, minä en olisi kauaa peesissä pärjännyt!

17.1.19, torstai:
Vuosisadan lumimyräkäksi ennustettu sade jäi hieman torsoksi. Saimme kyllä yön aikana runsaat viisi senttiä lunta, mutta ei se elämää eikä edes liikennettä häirinnyt.
Lumitöihin toki pääsin aamulla. Se oli kevyt urakka pakkaslumen takia. Tämä tuskin aiheutti keski-ikäisille huonokuntoisille miehillekään sydänpysäytystä. Raskaan lumen luominen kun on yksi yleisimmistä kuolinsyistä meille miehille.
Latukoneet olivat tehneet lähiladut loistokuntoon jo aamupäivällä. Lähdin niille tekemään puolentoista tunnin hiihtoa. Karvapohjasukset eivät uudella lumella luistaneet, mutta töitä sai tehdä siten hartiavoimin. Eikä alamäissä heikkopäistäkään hirvittänyt.
Olen nyt näillä skineillä hiihtänyt noin neljä sataa kilometriä. Ehkä niitä pitäisi hiukan huoltaa ja voidella, niin toimisivat paremmin. Mutta kun olen ne hankkinut hiukan sillä tarkoituksella, että lumen tultua ne otetaan varastosta ja kevään tullessa laitetaan sinne takaisin. Ja käteen ne otetaan vasta silloin kun lähdetään lenkille. Eihän kuntoilijalle ole se luisto tärkeä vaan terveellinen liikuntasuoritus.

16.1.19, keskiviikko:

Britannia = takana loistava tulevaisuus.
Pieni saarivaltio, joka muutama vuosisata sitten oli ehkä maailman mahtavin valtio. Sillä oli alusmaita ympäri maapalloa. Englannin kielestä tuli johtava kieli maapallolla.
Tänään Britannia ei ole johtava valtio millään alalla. Ehkä sentään kuningashuoneensa vanhoillisuudessa ja kaikenkarvaisissa skandaaleissa.
Britannian parlamentarismi on ollut esimerkkinä länsimaisissa demokratioissa. Vaan ei ole enää. Onneton pääministeri antoi kansan päättää erotaanko Euroopan Unionista. Eihän parlamentarismi sitä tarkoita, että kansa jotain päättäisi. Vaan sitä, että kansan valitsemat edustajat päättävät. Se pääministeri sai pikaisesti mennä. Mutta nyt eivät kansan valitsemat edustajatkaan osaa tehdä eroa EU:sta. Se kun maksaa maltaita. Britit mieluummin juovat mallasjuomansa kuin maksavat erorahaa EU:lle.
Britannia on sekaisin ja pian on muukin Eurooppa.
Minä en pahemmin sekoillut tänään StreetOrienteering-suunnistuksessa. Pari kertaa olin hieman ulkona, kun olin merkinnyt rastin vastauksen kartan kääntöpuolelle ja sen jälkeen on aina vaikea löytää seuraava rastiväli ja suunta kartalta.
Sijoitus kärkikolmanneksessa nuorten pikakiitäjien seurassa oli ihan hyvä tulos.

15.1.19, tiistai:

Tipaton tammikuu on edennyt puoleen väliin. Vielä ei ole lankeemusta tapahtunut, vaikka aina aamulla herätessäni näen vastakkaisen seinän kirjahyllyn päällä korkkaamattoman viskipullon. Eikä sitä viskiä ole mieli tehnytkään, mutta pari kertaa kun olen tullut keskiviikon yösuunnistuksista, niin mielelläni olisin kihauttanut oluttölkin auki. Ja siemaissut tämän herkun kurkusta alas.
Tänään kävin taas lähiladulla testaamassa ladun kuntoa. Viikonvaihteen pienen lumisateen jälkeen se oli hiukan paremmassa kunnossa kuin viikko sitten. Mutta ei sitä kovin hyväksi voinut vielä sanoa. Torstaiksi on luvattu kunnon lumisade, sen jälkeen latujen pitäisi olla priimakunnossa. Jollei se sade sittenkin tule tänne vetenä!
Vähän toista kymmentä kilometriä taitoin matkaa. Vauhtikin oli jo hiukan parempaa kuin mennä viikkolla.

14.1.19, maanantai:

Kaikki uutiskanavat ja hallitus vouhottavat tuontitavaran tekemistä seksuaalirikoksista, jotka kohdistuvat pääsääntöisesti nuoriin tyttöihin.
Kun ajattelee mistä nämä mamut tulevat, ei sovi ihmetellä.
Rättipäiden maailmassa tytöt puetaan kymmenvuotiaina pitkiin hameisiin ja peittäviin huiveihin. Heistä näkyy enää pelkät kasvot. Tiukimmissa islamilaisvaltioissa vain silmät näkyvät. Isät pitävät tiukasti huolta tyttöjensä moraalista.
Sitten kun tytöillä alkaa kuukautiset, ne naitetaan. Sen jälkeen aviosiipat varjelevat naistensa elämää ulkopuolisilta silmiltä.
Kun nuoret miehet lähtevät Suomeen etsimään onneaan, me annamme heille vaatteet, kännykät, asunnon, ruuan ja jonkinlaisen kotouttamisen. Täällä he näkevät joka puolella naisia ja tyttöjä, jotka ovat muslimilaisen ajattelutavan mukaan alastomia.
Kyllä heille varmasti opetetaan, että meidän yhteiskuntamme naiset eivät ole julkista riistaa, vaikka heidän ihonsa näkyy vieraille miehille.
Kaikkien eläinten suvun jatkuminen ja menestyminen on kiinni siitä, että naaraat tehdään tiineiksi. Eläinmaailmassa voimakkain siittää. Ihminen on myös eläin, mutta meillä ei pelkästään raaka voima anna uroksille oikeutta sukupuoliseen kanssakäymiseen. Siihen tarvitaan myös viekkautta ja joskus kateettomia lupauksia.
Näille tulokkaille on normaalia, että alaikäiset tytöt ovat lapsimorsiamia. Mamut toimivat uskontonsa ja normiensa mukaisesti. Jos arabimaailmassa nuori tyttö pukeutuu kuten meillä, hänet aivan varmasti raiskataan ja sen päälle tapetaan.
Me eurooppalaiset olemme kusessa näiden tulokkaiden kanssa.
Pitäisikö meidän käyttäytyä heidän tapaansa, pukea kaikki naiset peittäviin asuihin ja antaa heille ulkonaliikkumiskielto?
Vai pitäisikö meidän ajaa heidät pois maastamme kuten Euroopan kansat ajoivat hunnit pois puolitoista tuhatta vuotta sitten?

13.1.19, sunnuntai:

Lontoolainen professori Anne Applebaum sano pelkäävänsä lähitulevaisuutta.
Donald Trump ei tiedä eikä ymmärrä mitään maailmanpolitiikasta ja diplomatiasta. Vladimir Putin ymmärtää hieman enemmän, vaikka hänenkin vaikuttimensa ovat usein sisäpoliittisia. Xi Jinping ymmärtää ja hänen toimintansa tähtää maailman herruuteen niin taloudellisesti kuin poliittisesti.
Applebaum pelkää, että Trump saattaa typeryydellään laukaista maailmanlaajuisen konfliktin.
Se tuskin pahemmin vaurioittaa omaa lintukotoamme. Ja toivon, ettei tilanne laukea globaaliksi vielä ainakaan helmikuun aikana.
Tänään nimittäin kävi niin hassusti, että varasimme meille parin viikon matkan Gran Canarialle. Ulla kun uskoi pystyvänsä istumaan kuusi tuntia koneessa noin kuukauden päästä. Siellä – siis Kanarialla, ei koneessa – hänen kuntouttamisensa on paljon helpompaa kun niillä saarilla harvemmin kadut ovat talvellakaan kovin jäiset.
Minä sen sijaan köpöttelin tänään viidentoista kilometrin juoksulenkin Turun jäisillä pyöräteillä. En kaatunut, kun alla oli Sarvan piikkarit.
Ne eivät olleet sellaiset, joilla Lasse Viren juoksu neljä kultamitalia. Vaan sellaiset piikkikalossit, joilla pärjää Suomen talvessa.

12.1.19, lauantai:

Elämämme on normalisoitunut.
Kun vaimo voi olosuhteisiin nähden hyvin tai erinomaisesti, lähdin Talvirasteille suunnistamaan.
Lähtö oli Lausteen koululla puolentoista kilometrin päässä kotoa. Tein siis kunnon lämmittelyn, kun hölkkäsin sinne.
Valitsin kolmen kilometrin reitin, kun verryttelyistä tulisi toinen mokoma.
Muuten meni ihan hyvin, mutta kun sain Maijan kiinni ennen rastia kahdeksan, vaihdoimme muutaman sanan Ullan kunnosta. Siitä sain sitten palautteena kartan väärässä asennossa käteeni ja lähdin tältä rastilta jo kertaalleen käymälleni rastille. Kun huomasin karmean virheeni, en vieläkään oikein löytänyt itseäni ja menetin tässä mutkittelussa noin neljä minuuttia.
Loppu meni taas hyvin, mutta ankarasti sain soimata itseäni töppäyksestäni.
Tässä
LINKISSÄ animaatio tekemisistäni. Jostain syystä sekin on asemoitunut väärin kartalle.

11.1.19, perjantai:
Vaimo ilmoitti aamulla, että lupasivat lähettää hänet pois puolen päivän aikoihin.
Vähän ajan päästä tuli tarkennus, että kahdelta iltapäivällä.
Ja puoli kahdelta hän soitti, että asia on reeras ja hän odottaa kuljetusta.
Paremmin rouva taisi kävellä pois sairaalasta kuin mennessään sinne. Joten vaikutti siltä, että leikkaus onnistui eikä potilas kuollut.
Ruokaa sairaalassa sai parin-kolmen tunnin välein. Siinä (siis ruuassa) ei ollut suolaa, ei sokeria eikä mitään muitakaan mausteita. Mutta varmasti terveellistä.
Kotona keitin kahvit ja tarjosin sen Runebergin torttujen kanssa. Toinen oli Salosen, toinen Rostenin leipomon. Ulla kokeili kunpaakin ja totesi, että tämä on Rostenin, se kun on kuivempi. Ja oli oikeassa. Minä en huomannut niissä mitään eroja.
Ja päivälliseksi teimme valkosipuliperunoita, jotka tarjoiltiin brasililaisen sisäfileen kanssa. Oli kuulemma parempaa kuin laitosruoka.

10.1.19, torstai:
Herätyskello soi puoli kuudelta. Tai olisi pitänyt soida, heräsin kuitenkin kymmenen minuuttia ennen kellon soittoa.
Syy aikaiseen herätykseen oli se, että vein Ullan puoli seitsemäksi kirurgiseen sairaalaan. Hänelle tehtiin vihdoin se leikkaus, jolla toivotaan kävelykyvyn palautuvan.
Vietin vapaapäivän aamua Lausteen pururadalla hiihtämässä. Kympin jälkeen lopetin liukastelun jäisillä laduilla. Nyt kun ei auttaisi katkoa luitaan, kun Ulla tarvitsee avustajaa leikkauksen jälkeen.
Yhden jälkeen sain Ullalta viestin, että leikkaus onnistui ja potilas jäi henkiin. Ei potilas leikkausta pelännyt vaan nukutusta. Hän oli aivan varma, ettei herää nukutuksesta vaan uinuu ikuiseen uneen.
Samalla rouva ilmoitti, että hän unohti lukulaitteensa kotiin ja pyysi minua tuomaan sen sairaalaan. Epäilen, että unohdus oli tahallinen, hän tietää, etten vapaaehtoisesti ilman painavaa syytä astu sairaalan ovesta sisään.
Ulla lepäsi kalpeana sängyllään, happinaamari kasvoillaan ja tiputusletku kiinni käden selkämyksessä. Mutta oli kyllä ihan reipas ja kunnossa. Eikä hänestä huomannut sitä, että yöunet olivat jääneet viime yönä nollaan. Mutta olihan hänet nukutettu ja saanut sillä tavalla parin tunnin unen.
Kun olin pitänyt kuningattarelle seuraa viitisen minuuttia, hän totesi että olen kalpeampi kuin hän itse ja antoi minulle luvan poistua.

9.1.19, keskiviikko:
Kuuntelin eilen illalla radiota. Sieltä tuli ohjelma, jossa kerrottiin, että lankapuhelimien loppu alkaa lähestyä.
Jäin miettimään milloin olen viimeksi soittanut lankapuhelimella puhelun. Muistikuvani mukaan työpaikallani oli vielä lankapuhelimet käytössä, kun jäin eläkkeelle. Sen mukaan viimeisestä puhelusta tällä museoesineellä tulee kesäkuussa kuluneeksi yhdeksän vuotta. Niin se aika rientää!
Tosin jos olen ihan rehellinen, niin olen sen jälkeenkin käyttänyt hotellissa lankapuhelinta tilatakseni herätyksen. Mutta en laske sitä varsinaiseksi puheluksi.
Illalla pääsin taas suunnistamaan StreetO:n merkeissä. Paikka oli Ruissalon Saaronniemessä. Kisa toteutettiin taas uudella konseptilla. Ensin annettiin yksi kartta, jossa oli noin puolet rasteista. Välimaalissa saimme toisen kartan ja siinä oli loput rastit. Kisan jälkeen oli mielenkiintoista tutkia mikä olisi ollut itselle paras suunnitelma. Mutta pimeässä, kun ei tiennyt rastijakautumaa, sen tekeminen oli mahdotonta. Mutta hauskaa oli sekä kisassa että etenkin kisan jälkeen.

8.1.19, tiistai:
Sähköpostit saatiin siis eilen toimimaan.
Tänään kun yritin päivittää kotisivujani, niin siirto-ohjelma ei enää toiminut kuin junan vessa. Sinnekin tarvittiin uusi salasana.
Tutkin palvelun tarjoajan kotisivuja saadakseni sieltä ohjetta ongelmaan. Varmaan niitä siellä oli, mutta en niitä löytänyt.
Siispä soitin lähimmälle tietokoneasiantuntijalleni eli Juhalle. Pääsimme jo askelta lähemmäksi, mutta toimimaan se ohjelma ei ruvennut.
Sitten soitin palveluntarjoajan numeroon. Aikaa kului ennen kuin sieltä vastattiin. Aloin jo fundeerata, että olen liian vanha ja kalkkeutunut ylläpitämään kotisivuja. Ennen kuin ehdin tuhota tietokoneeni ja kaikki tiedostoni, puheluun vastattiin. Eikä kestänyt kuin hetken, kun sain yhteyden pelaamaan. Kiitin, suljin puhelimen ja aloitin siirron. Kaikki muu pelasi nyt, mutta tiedostojen siirto ei onnistunut. Perään tuli punaisella tekstillä ilmoitus jostakin virheestä. Ja varmaan sieltä olisi kuulunut paskanen nauru päälle ja kehotus vanhalle kalkkikselle mennä Ukko-Kotiin, mutta koneeni ääni ei ollut päällä.
Uusi soitto palvelun tarjoajalle. Nyt puheluun vastattiin heti. Sama kaveri vastasi ja ryhtyi taisteluun siirron onnistumiseksi. Vaan ei se ollut helppoa ammattilaisellekaan. Kaikenlaista kokeiltiin ja naputtelin koneelle käskyjä kuin alikessu alokkaille silloin runsaat viisikymmentä vuotta sitten.
Minulla alkoi jo usko loppua, mutta vastapelurini kertoi, että kyllä tämä tästä. Ja lopulta se onnistui. Tuli laitettua oikeat tiedot oikeisiin paikkoihin. Puhelu kesti 19 min 13 sekuntia. Kiitin kaveria ja päivitin kotisivuni.
Joten jatkossakin Sinä ja Sinä toinen saatte kärsiä kirjoitusvirheistäni!

7.1.19, maanantai:
Sain Ullan hereille ihan ihmisten aikaan ja lähdimme ajelemaan Nauvoon.
Aurinko paistoi, lämpötila oli asteen verran plussan puolella ja ilma oli tyyni. Ihan oli sellainen maaliskuinen tunnelma, kun saavuimme perille.
Mökillä oli kaikki kunnossa, myrsky ei ollut tehnyt pahojaan. Puitakaan ei näkynyt kaatuneena Nauvon pääsaarella. Mutta tuli kyllä mieleen, että pari puuta pitäisi talon vierestä kaataa ennen kuin ne tekevät tuhojaan.
Kirkonkylässä ohi ajaessamme haimme kaupasta Bagar Bengtsin leipää ja munkkeja – niitä ei kaupungista saa.
Paluumatkalla poikkesimme Juhan luokse, Annakin oli paikalla. Ihailimme heidän pihallaan lintulautaa ja siellä olevaa hyörintää. Bongasimme sini- ja töyhtötiaisen sekä keltasirkun. Nauvossa olimme nähneet kyhmyjoutsenen ja naakan.
Sillä aikaa Juha teki töitä meidän molempien sähköpostien kanssa. Nyt nekin toimivat. Tai siis nyt ne edes toimivat, meidän toimiminen Ullan kanssa on jo vähän niin ja näin.

6.1.19, sunnuntai:
Eilen kirjoitin urheilusta, mutta myös harrastin ruumiinkulttuuria. Kävin Talvirasteilla suunnistamassa ja toteamassa, että Uittamon kalliot olivat erittäin jäiset ja liukkaat.
Tässä
ANIMAATIO eilisestä retkestäni.
Myös tänään jatkoin urheilullisella linjalla, juoksun pitkän lenkin rauhallista vauhtia. Aikaa käytin siihen lähes kaksi tuntia.
Sen jälkeen suunnistimme Maijan luokse perinteiselle lipeäkalalounaalle.
Se on sitä valkoista turskaa tai seitä, joka ei maistu millekään. Mutta kun se nautitaan valkoisen kastikkeen kanssa ja lisätään siihen suolaa sekä valko- että mustapippuria, niin kalaan tulee luonnetta.
Eihän sitä miksikään gourmet-ruuaksi voi kutsua, mutta kyllä luterilainen kerran vuodessa voi perinteitä noudattaa. Ja itse asiassa tällä kertaa se oli ihan nautittavaa!

5.1.19, lauantai:
Tässä on kohta jo viikko kärsitty vilua ja nälkää. En nyt kuitenkaan tarkoita hyytävää talvisäätä vaan tipatonta tammikuuta. Tästä syystä en olekaan joka-aamuisessa rukouksessani pyytänyt korkeammilta voimilta, että anna mulle tänä päivänä minun jokapäiväinen oluttuoppini.
Tiputtamattomuus pitäisi tietenkin näkyä jo nyt kaikessa terveyteen liittyvässä toiminnassa. Eli kaikessa!
Minun toinen suuri auktoriteettini Polar ei kuitenkaan tue tällaista ajatusta. Kuluneen viikon yöunien tasoksi Polar antaa arvosanan 3,6, kun edellisellä viikolla se oli 3,9. Ehkä nyt luen tuloksiani kuin Piru Raamattua. Tämän viikon yöuniin kun sisältyy Uudenvuoden yö. Menin nukkumaan vasta kahdelta ja olin hieman nauttinut nyt kiellettyjä lääkkeitä. Eli parempi olisi verrata vasta ensi viikon öitä menneisiin.
Unien määrä lienee lisääntynyt. Aina kun herään, niin olen ollut ties missä ja tapahtumia on riittänyt. Valitettavasti vaan nykyään unet eivät liity kuvankauniisiin tyttölapsiin, joilla on vaatteet unohtuneet kotiin. Tämä onkin vanhenemisen jos ei nyt ainoa, niin ainakin ikävin takaisku.
Koska ensimmäinen vaimoni ei lue blogiani, niin en saa häneltä moitteita. Nimittäin siitä, että nimesin Polarin toiseksi suureksi auktoriteetikseni. Vaimon mielestä sitä olisi pitänyt kutsua toiseksi suurimmaksi autoriteetikseni.

Viime vuoden ultratilastot alkavat olla valmiina.
Seitenkymppisten huru-ukkojen maailmantilasto kuuden tunnin juoksusta kärjen osalta näyttää tältä:
World Ranking 6 h men 2018 Age group M70
Rank Performance Original name Nat.
1 59.674 km de Boer, A.S. (Lex) NED
2 58.850 km Rademaker, Koos NED
3 57.107 km Aceto, Giuseppe ITA
4 53.711 km Kleinmann, Paul GER
5 53.457 km Brunet, Daniel FRA
6 51.870 km Skogvang, Kjell NOR
7 51.324 km Milev, Radi BUL
8 51.000 km Venker, Paul GER
9 50.657 km Juignet, Francois FRA
10 50.213 km Corsale, Silvano ITA
11 49.969 km Montemurro, Stefano ITA
12 49.759 km Grunewald, Hector ARG
13 48.588 km Homberg, Friedhelm GER
14 47.073 km Ito, Norio JPN
15 46.890 km Debladis, Serge FRA
16 46.627 km Lainema, Ilkka FIN
17 46.473 km Rizzitelli, Michele ITA
18 46.139 km Marcolongo, Roberto ITA
19 45.747 km Yu, Cheng-Tung TPE
20 45.600 km Gehl, Ronald CAN

Ei hassumpi tulos tällaiselta kuntoilijalta! Vaikka on tuosta vielä matkaa podiumille...

4.1.19, perjantai:
Sain neljä vuotta sitten kuulolaitteen. Sen jälkeen olen kuullut paremmin, mutta korvani ovat myös jatkuvasti tulehtuneet. Kuulolaite oli ensin vuoden vasemmassa korvassa. Kun se tuli niin huonoon kuntoon, etten pystynyt enää käyttämään laitetta, vaihdettiin korvaa.
Vuoden verran yritin käyttää sitä oikeassa korvassa, mutta kun sekin tulehtui, niin lopetin käytön lähes kokonaan.
Nyt viime kesänä sain uudet laitteen, nyt molempiin korviin. Ensin ne tuntuivat miellyttäviltä, mutta lopulta oli pakko lopettaa niidenkin käyttö.
Kävin tiistaina korvalääkärilla. Hän hoiti korvat ja antoi reseptin korvakäytäviin laitettavasta voiteesta. Parin päivän käytön jälkeen korvat ovat aivan erilaiset kuin kertaakaan neljän viime vuoden aikana. Kyllä oikeat lääkkeet ovat kultaakin kalliimmat. Tarkoitan siis sitä jalometallia, en tätä puolivuosisataista tyttöystävääni.

3.1.19, torstai:

Toiset sanovat, että maapallo lämpeää ja tukehtuu omiin pakokaasuihinsa muutamassa vuosikymmenessä.
Ja ne toiset sanovat, että pienoisjääkausi lähestyy vääjäämättä ja ilmasto kylmenee. Nämä toiset ovat ainakin toistaiseksi vähemmistössä.
Molemmat esittävät mielipiteensä tueksi vaikuttavia käyriä ja muita tilastoja.
Jälkimmäisen ryhmän tueksi tänään pakkanen kiristyi kymmeneen asteeseen ja pirullinen pohjoistuuli teki ilmasta todella hyytävän.
Kävin pienellä kävelyretkellä ja etsin lintulajeja uuden vuoden tilastooni.
Näin mustarastaan, talitiaisen, käpytikan, harakan ja varpusen. Näin myös parven ilmeisesti viherpeippoja, mutta en pystynyt varmistamaan havaintoani sataprosenttiseksi. Se laji jäi siis bongaamatta.

2.1.19, keskiviikko:
Päivä pitenee huimin harppauksin, nyt se on jo kymmenen minuuttia pidempi kuin talvipäivän seisauksena kymmenkunta päivää sitten.
Varsin keväiseksi säätä ei voinut kutsua, kun mittaushistorian kovin myrsky riepotteli Itämerta. Myrskyyn oli varauduttu eikä laivoja joutunut merihätään.
Puut sen sijaan kaatuilivat maalla ja sähköt katkeilivat maaseudulla.
Aloitin tänään vuden suunnistuskauden. StreetOrienteering kisan lähtö oli Yliopiston alueelta ja suunnistus tapahtui varsin urbaanissa ympäristössä Helsingin moottoritien molemmin puolin. Minä keskityin Nummenpakan alueella oleviin rasteihin ja onnistuin kohtuullisen hyvin reitinvalinnoissani. Tosin se ei riittänyt kuin puolenvälin paikkeille tuloslistassa.
Ensimmäinen vartti oli varsin kylmää touhua viiden asteen pakkasessa ja jäätävässä tuulessa. Kun kroppa lämpesi myös sormet alkoivat toimia. Olisi sitä voinut toisenkin tunnin hakea rasteja!

1.1.19, tiistai:
Se alkoi tipaton tammikuu kun olimme kylässä ja edessämme oli fonduepata sekä punaviinilasi.
Joten tipaton alkoi vasta toista tuntia myöhemmin, kun soitin meille taksia. Kymmenen minuutin odotuksen jälkeen puhelimeen vastattiin ja luvattiin lähettää pirssi. Kysyi na kauanko sen tulo kestää. Vastattiin, että jotakin viiden minuutin ja yhden tunnin välillä, ei pysty tarkemmin sanomaan.
Kerroin, että MS-tautinen ei voi tuntia odottaa kadulla,kun ei pysy pystyssä kahta minuuttiakaan. Pienen keskustelun jälkeen luvattiin, että kuski soittaa kun saapuu paikalle. Näin tapahtui ja kahden aikoihin olimme kotona.
Uudenvuoden päivä oli sellainen normaali, ei krapulaa mutta ei nyt kaikkein parhainkaan olo.
Kävin kävelemässä viiden kilometrin lenkin vetisillä kaduilla. Lämpötila oli plussan puolella ja jäät olivat alkaneet sulaa.
Ajattelimme jo ensi kesää ja varasin meille kämpän Vuokatista. Tarkoitus on osallistua Kainuun Rastiviikolle ja Joona on tulossa mukaamme taas ensi kesänä.

31.12.18, maanantai:
Kun olen ihastunut taulukoihin, niin tällainenkin löytyy koneeltani.
Vuosien varrella on käyty ahkerasti ulkoilemassa.
Jos joku lahjakkaampi olisi nämä lenkit tehnyt, niin olisi varmasti tullut tulostakin!

Vuosi Juoksu Suunnistus Hiihto Pyöräily Yht: Tunnit
2003 617 255 218
 
2176
 
2004 793 302 858
 
2060
 
2005 881 308 664
 
1938
 
2006 1111 153 389
 
1734
 
2007 1347 241 329
 
1995
 
2008 1196 262 200 206 2136 283
2009 1507 286 406 110 2767 358
2010 1419 224 783 391 3347 428
2011 1266 184 587 761 3276 391
2012 973 232 811 163 2606 346
2013 1196 234 818 218 2863 380
2014 1443 227 470 106 2629 360
2015 959 378 603 326 3147 483
2016 1471 201 363 488 3217 471
2017 1170 239 409 182 2653 402
2018 1419 242 284 218 2583 379




 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Informaatiota sivun kävijöistä alkaen 8.4.2013:

Flag Counter