Blogi
 

23.2.19, lauantai:
Terveys alkaa olla jo tänään kohtuullinen.
Ruoka maistuu, unikin oli kohtuullista kun yskiminen ja nenän vuotaminen alkaa olla lopuillaan.
Jaksoin jopa raahautua helteessä ulos kävelemään muutaman kilometrin.
Kohta alkaa kotimatka tämän kahden viikon sairastelun jälkeen.
Minun piti täällä juosta hiukan peruskuntoa ja välillä rassata pumppua kovemmillakin vauhdeilla.
Sitä ei tullut harrastettua. Ei tullut peruskuntoa, ei tullut vauhtilenkkejä.
Mutta tulipa käytyä kolmesti ruokasalissa hankkimassa massaa tulevia koitoksia varten. Eikä se vasikka elä pelkällä ruualla. Hotellipakettiin kuului myös niin paljon vaahtoavaa olutta, espanjalalaista viiniä ja paikallisia väkiviinoja kuin kurkusta sai alas menemään.
Ja menihän sitä, kun ei tarvinnut surra missä kunnossa aamulla kroppa on, kun lenkki alkaa. Lenkit eivät alkaneet...
Kunto on siis taatusti paljon huonompi kuin tänne lähtiessä.
Mutta sataprosenttisella varmuudella paino on reippaasti korkeampi.
Mutta ei hätää. Entisenä hevosenomistajana tiedän, että kunnon ravurit syötetään tuhtiin kuntoon ennen kuin aloitetaan raaka treeni. Sillä lailla ne hevoset valmennetaan.
Nyt katsotaan miten se valmennus tepsii Laineman poikaan!

22.2.19, perjantai:
Kuume oli aamulla laskenut, mutta olo oli edelleen hutera.
Kävin aamiaisella ja loikoilin sen jälkeen huoneessa.
Sitten kävin lounaalla ja loikoilin sen jälkeen huoneessa.
Illalla vielä kävin syömässä ja loikoilin sen jälkeen huoneessa.
Sitten olikin aika mennä nukkumaan.
Kyllä elämä on sentään viimeisen päälle ihmisen parasta aikaa. Ja lomailu yhdessä suomalaisten rakastamista lomaparatiiseistä sitä parhaimmillaan.
Toivottavasti kukaan ei käsitä tämä satiiriksi. Sitä se ei ole, tämä on vittuuntumista pahimmillaan...

21.2.19, torstai:
Aamiaisen jälkeen tunsin itseni Paavo Nurmeksi ja lähdin kevyelle lenkille. Hyvin rauhallisesti etenin, puolet matkasta kävelin. Ei edes mitään vaahtopääkävelyä, mitä Paavo harrasti. Ja jo neljän kilometrin jälkeen palasin hotelliin.
Lounaan jälkeen houkuttelin Ullan mukaani kävelylle. Kilometrin jälkeen totesin, että kaikki ei ole kunnossa ja käännyimme takaisin.
Istuin parvekkeellamme auringossa ja luin kirjaa. Yritin juoda vettä, mutta se ei ollut maullaan.
Auringon alkaessa vajota liian alas auringonottoon, siirryin sisätiloihin. Poskeni hehkuivat siihen malliin, etten saattanut uskoa sen johtuvan enää pelkästään auringosta.
Kuumemittari näytti, että olin 38,2-asteen kuumeessa. Söin Buranaa ja lepäsin.
Kuudelta ilmoitin, että nyt minä lähden alakertaan ottamaan nestehukkaan ison tuopin olutta – ensimmäisen tänään!
Se maistui ja sen päälle söimme vielä illallisen.
Tultuamme huoneeseen, mittasin kuumeen uudelleen. Se oli pudonnut lukemaan 37,6.
Sen se tuoppi teki, se parantaa niin psyykiset kuin fyysiset sairaudet. Tosin pohjalaisemäntä vierelläni väitti sen alenemisen johtuvan Buranasta. Naurettava ajatuskin, että pieni pilleri voisi olla tehokkaampi kuin pintti elämän eliksiiriä.
Ennen nukkumaan menoa mittasin kuumeen vielä kerran. 37,1 – taidan selvitä!

20.2.19, keskiviikko:
Tässä on ollut melkoinen yskä nuhan ja muun flunssan lisäksi. Heräsin mennä yönä puoli kahdelta ja aloin yskiä hirvittävästi. Antaakseni ensimmäiselle vaimolleni edes jonkinasteisen mahdollisuuden nukkua, nousin jylös ja siirryin olohuoneeseemme.
Pari tuntia surffasin – en viereisessä Atlantin valtameressä – vaan netissä. Sain yskän sen verran talttumaan, että uskalsin yrittää nukkumista. Onnistuinkin nukahtamaan.
Ilmasto ei nyt suosi flunssapotilasta. Altaille ei sairaana viitsi mennä ja parvekkeemme on aamupäivän varjossa. Sinnekään ei voi mennä ilman pitkiä kalsareita ja ne unohtuivat kotiin. Täällä kun lämpötila on noin kaksikymmentä astetta ja tuuli vinkuu nurkissa.
Uskalsin sentään iltapäivällä lähteä kävelemään. Viitisen kilometriä kiersimme Inglesiä ja fyysisesti alan olla jo siinä kunnossa, että huomenna aion lähteä kevyelle hölkälle. Se saattaisi tehdä hyvää yskällekin. Tosin en tiedä, onko hyvä yskälle sitä, että yskä voi hyvin ja lisääntyy. Aika näyttää.

19.2.19, tiistai:
Näitä DNA-testejä on tehty suvussa roppakaupalla.
Nyt pojantytär Amalia oli saanut omat tuloksensa.
Hänelle löytyi myös runsaasti sukulaisia.
Minä pääsin luetteloon ensimmäiseksi ja tulos oli:
Ilkka Lainema, Arvioitu sukulaisuussuhde: Isoisä.
Ullaa tämä testi hieman joutui arpomaan, tulos oli:
Ulla Lainema, Arvioidut sukulaisuussuhteet: Sisarpuoli, iso-isoäiti, isoäiti.
Olen siis pystynyt periyttämään paremmin geenejäni, kun tulos ei epäröinyt, vaan antoi minulle yhden vastauksen.

18.2.19,maanantai:
Olo ei ole yhtään sen parempi kuin eilenkään. Kuumetta ei sentään ole, mutta muuta aktiviteettia ei pysty tekemään kuin siirtymään alakertaan syömään ja juomaan. Muuten odotetaan ihmeparantumista.
Sentään olemme pystyneet keskustelemaan siitä, että kannattaako meidän tuhota enää ilmastoa lentelemällä toiselle puolelle maapalloa.
Vastaus oli ehdoton ei tälle saarelle ja noin sataprosenttisen varma ei Teneriffalle ja manner-Espanjalle. Minullahan ainoa syy lähteä tänne talvella on päästä juoksemaan sulilla teillä. Mutta Suomessakin pystyy juoksemaan läpi talven. Ainakin tällainen hölkkääjä, jonka urheilullisena tavoitteena on kuolla sopusuhtaisena ja hyväkuntoisena.
Ehkä näihin mielipiteisiin saattaa tulla pieniä korjausliikkeitä, kun olo hiukan paranee. Toivottavasti ei.
Tarkoitin siis, että mielipiteisiin ei tule muutoksia!

17.2.19, sunnuntai:
Akilles reistailee, keuhkoputki äksyilee, ripuli, paleltaa auringossa ja muutenkin olo on kuin olisi maansa myynyt.
Kun tilasimme äkkilähdön, emme saaneet kuin kahden viikon matkan, vaikka kolmea etsimme.
Nyt on sellainen tunne, että yksi viikko olisi piisannut ja huomenna pääsisi kotiin sairastamaan.

16.2.19, lauantai:
Jalka tuntui niin hyvältä, että lähdin aamulla hiukan pidemmälle juoksulenkille. Kahdeksaan kilometriin saakka meni oikein hyvin, mutta sitten alkoi pohje reistailemaan. Tulin lopun hissukseen ja sain kympin täyteen. Uskoin kivun helpottavan, mutta toisin kävi. Kävelykin oli iltapäivällä vaikeaa.
Löysin hotellin kirjastosta alkuviikolla Paavo Lipposen muistelmat vuodesta -79 vuoteen -95. Hänet kutsuttiin pääministerin (Mauno Koivisto) sihteeriksi.
Elettiin niitä vuosia, jolloin Kekkonen alkoi olla jo varsin seniili. Väyrynen teki kaikkensa, jotta Kekkosen jälkeen ei presidentiksi nousisi sossu.
Ei noussut ja tämän kirjan mukaan ansio siitä kuuluu suurelta osin Lipposelle.
Lipponen kertoo sujuvasti tekemisistään ja osallistumisestaan politiikkaan. Hän pääsi eduskuntaan, mutta putosi sieltä ensimmäisen kauden jälkeen.
Nousi takaisin seuraavissa vaaleissa. Ja kun Paasion jälkeen puheenjohtajaksi tuli Sundqvist ja joutui eroamaan Pankkikriisin takia, avautui Lipposelle tie sossujen puheenjohtajaksi.
Väyrysestä kerrotaan, että omasta mielestään hän oli tehnyt elämässään yhden virheen. Lipponen ei tässä kirjassa hevin löydä itsestään yhtäkään virhettä. On meillä ollut Suomessa hyvä herraonni, kun näitä täydellisiä miehiä löytyy niin vasemmalta kuin oikealta.

15.2.19, perjantai:
Elämä kulkee täällä etelän auringossa sitä samaa latuaan. Tässä iässä ei mitään isoja muutoksia voi tehdä. Ei syömiseen, ei juomiseen eikä nukkumiseen.
My Heritage lähetti minulle tietoa dna-testin tuloksista.
Kertoivat, että ovat löytäneet minulle veljen ja sisaren. Niissä ei tullut esille mitään yllättävää.
Löytyi myös yksi veljenpoika. Joten kiertotietä sain siis tietää, veljeni on poikansa isä!
Nuorin poikani on myös tehnyt tämään testin, mutta niitä tuloksia ei ole vielä tullut. Tai siis tietoa ei ole ainakaan minulle saakka kiirinyt, että olisi poikaa löytynyt.
Toisaalta ei ole tullut ilmoitusta, että mitään lehtolapsiakaan olisi meikäläiselle siunaantunut.
Tästä tulikin mieleeni, että ne jotka ovat spermaansa luovuttaneet, odottelevat varmasti mielenkiinnolla tuloksia siitä kuinka suuren haaremin ovat maailmalle saattaneet.
Minä en ole antanut omaani kierrätykseen, joten en voi odottaa sieltä mitään uutisia.
Tosin hiukan nyt jo kaduttaa, etten ole hyvää, arjalaista perimää ja geenistöäni jakanut enempää maailmalle.

14.2.19, torstai:
Kävin aikaisin aamiaisella ja lähdin sitten juoksemaan.
Suunta oli rantahietikolle. Ensin puolitoista kilometriä alamäkeen ja sitten tasaista. Maspalomaksen suuntaan kun menee, niin ensimmäiseksi tulee vastaan nakurannat. Siellä oli jo heti aamulla runsaasti nakuilijoita.
Mitään varsinaista silmänruokaa ei siellä ollut tarjolla edes tällaiselle vanhemmalle herrasmiehelle. Muutama saksalaispariskunta oli menossa uimaan. Ne olivat sellaisia kahdeksankymmenen ja kuoleman välissä olevia ylipainoisia ihmisiä. Sukupuolia ei voinut erottaa toisistaan riippurinnoista – molemmilla olivat meijerit kooltaan ja riippumiseltaan sellaisia fifty-sixty suhteissa.
Miespuoliset erotti ainoastaan siitä, että haaruksessa saattoi vaivoin erottaa pienen pienen pippelin. Homot eivät olleet näin aikaisin liikkeellä rannalla.
Juoksijoita ja kävelijöitä sen sijaan oli sadomäärin.
Ensimmäisen kerran loukkaantumisen jälkeen pystyin juoksemaan suhteellisen normaalisti. Yhden kilometrin pehmeällä rantahiekalla pistelin alle seitsemän minuutin vauhtia. Siinä jo pulssi alkoi sykkiä, parhaimmillaan kone otti kierroksia puolentoistasataa.
Iltaruokailu tapahtui Ystävänpäivän merkeissä. Ruokasalin ovi oli koristeltu oikein näyttäväksi ja aperitiiviksi tarjoiltiin rosekuoharia.
Valokuvaankin olisimme päässeet, mutta jätimme sen nuoremmille.

13.2.19, keskiviikko:
Ei mitään uutta auringon alla.
Otin tänään jo muutaman juoksuaskeleen lenkilläni. Ei se ihan terve ole vieläkään, mutta aika hyvä.
Ei se meikäläisen juoksuaika tainnut vielä lopullisesti loppua!
Päivällä lämpötila nousee yli kahdenkymmenen viiden. Se on liikaa meikäläiselle. Kun kävimme kävelyllä siihen aikaan kun espanjalaiset viettävät siestaa, niin oli pakko ottaa paita pois päältä.
Neän alkaa kesiä pois nahkaansa. Tein sellaisen myönnytyksen, että levitin klyyvariini 30-kertoimista tököttiä. Tosin taisin toimia liian myöhään.

12.2.19, tiistai:
Asumme all inclusive hotellissa. Täällä kaikilla on ranneke ja ylöspitoon kuuluu aamiainen, lounas ja illallinen. Sekä tietysti kaikki juomat, myös paikalliset alkoholijuomat.
Olemme pari kertaa olleet aikaisemmin tällaisessa palvelussa ja aina olemme sanoneet, että ei koskaan enää.
Ja taas ollaan!
Huonosti nukutun yön jälkeen piti vääntäytyä puoli kymmeneltä aamiaiselle. Sen jälkeen kävin kävelemässä tunnin lenkin ja palauttamassa mieleen Inglesin kartan ja kadut. Juoksemaan ei ollut vielä mitään asiaa.
Tämähän on pikkukylä eikä rannan ja moottoritien välissä tarvita karttaa.
Sen jälkeen vastaanotin Ullalle sähköskootterin. Rouva kyllä kävelee jo paljon reippaammin kuin ennen leikkausta, mutta vielä eivät pitkät kävelymatkat onnistu.
Lounaan jälkeen sain rouvankin houkuteltua kaupungille.
Ennen illallista otimme baarissa aperitiiviksi Gintonicit. Täällä ei sitä alkoholia mitata lasiin millään 4 cl:n mitalla, vaan drinkin sekoittaminen tapahtuu siten, että lasin pohjalle napataan jäät ja sitruunan viipale. Sitten pullosta aletaan valuttamaan giniä ja hanasta käsipistoolilla tonicia. Jottei juomasta tulisi liian vetistä, tonicin juoksutus keskeytettiin aina välillä. Ihan juotavaa siitä myrkystä tuli.

11.2.19, maanantai:

Räntää tuli taivaalta kaiken päivää.
Kolmen aikoihin tilasimme taksin ja ajoimme lentokentälle.
Siellä tapasimme tutun pariskunnan, joka oli syksyllä Teneriffalla yhtä aikaa meidän kanssamme. Heillä oli kolmen viikon matka erikohteeseen kuin meillä.
Lensimme Gran Canarialle ja matkakohteemme oli Ingles.
Laskeuduimme perillä yhdeksän jälkeen ja hotelliin pääsimme hieman ennen yhtätoista.

10.2.19, sunnuntai:

Pohje on tänään parempi kuin eilen. Toivottavasti huonompi kuin huomenna.
Tein runsaan neljän kilometrin kävelyn liukkailla teillä. En kaatunut eikä se ulkoilu tuntunut huonolta.
Sitten ajattelin, että soutu ei venytä takajännettä ja se siis saattaisi sopia rospuuttoajan lenkkeilyksi. Viisi kilometriä soutelin sillä härvelillä ja homma sujui hienosti.
Ensimmäinen vaimoni pakkaili laukkujaan ja oli normaali. Eli pinna paloi, ääni nousi ja minä sain haukut. Tässä vaiheessa aina muistan, että edellisen (ja sitä edellisen ja sitä ed...) kerran kun teimme lähtöä talvilomalle, lupasin pyhästi, että tämän kiukkupussin kanssa en enää ikinä lähde matkalle.
Vaan se oli päässyt unohtumaan, kun matkaa tilattiin.
Ihminen on luotu sellaiseksi, että ikävät asiat unohtuvat kovin herkästi.
Sen takia me valitsemme näitä poliitikkojakin uudelleen, kun olemme unohtaneet kaikki niiden toilaukset, kyvyttömyydet ja lehmänkaupat.

9.2.19, lauantai:

Kävin eilen juoksemassa. Piti juosta tunti tai puolitoista.
Kahden kilometrin jälkeen pohkeen ja akillesjänteen yhtymäkohdassa tuli yhtäkkiä jumalaton kipu.
Juoksu loppui siihen ja kävelykin oli yhtä tuskaa. Tuuli oli aika kova ja vettä tihuutti hiljalleen. Päällä oli juoksuvaatteet, tässä kelissä kävelyyn aivan liian vähän. Välillä etenin yhdellä jalalla pomppien, jotta saisin kroppaan hiukan lämpöä.
Selvisin sentään kotiin lievän hypotermian kourissa ja iltaa kohden kipu hellitti.
Tänään pystyn jo kävelemään lähes normaalisti, joten mistään isommasta vammasta ei liene kysymys. Joten saata päästä jo juoksemaan, kun korkean paikan leiri alkaa ensi viikolla.

8.2.19, perjantai:

Turun kaupungin tilaama funikulaari on valmistunut. Koeajot on ajettu ja laite toimii. Siis se kulkee moottorikäyttöisesti ylämäkeen ja tulee myös alas.
Ulkonäkö on erilainen. Siis erilainen kuin se havainnekuva, jolla sitä kaupunkilaisille markkinoitiin.
Sitä todellista vaunua on kuvattu monilla sanoilla. Kauneimmat niistä ovat roskis, puhelinkioski ja perunalaari.
Sosiaalisessa mediassa on annettu virheellinen tieto, että tämä roskis olisi maksanut 5,4 miljoonaa euroa. Ei se laatikko sitä maksanut.
Me veronmaksajat saimme pulittaa tästä kokonaisuudesta sen hinnan. Sillä sai myös sata metriä pitkän rautatien ja pääteasemat sekä homman sähköistyksen.
Todennäköisesti joudumme vielä maksamaan rakentajalle roimaa sakkomaksua siitä hyvästä, että rehellisiä laitetoimittajia jää varmasti kismittämään tämä turkulaisten haukkuminen. Varsinkin kun emme ole koiria.
Eiköhän siitä aiheuttamastamme kivusta, särystä ja unettomuudesta voisi pari milliä maksaa italiaanoille.
Saimme tänään myös lukea, että kaupunginjohtajamme Minna Arve on ilmoittanut kannattavansa raitiotien rakentamista kaupunkiimme.
Tuntien virkamiestemme ja luottamushenkilöidemme kyvyt ostotoiminnassa viime vuosina, niin se humpuuki tulee maksamaan omaisuuksia. Saimme myös nähdä havainnekuvan raitiotiestä. Jos hanke toteutuu, niin pitää tämä havainnekuva tallentaa vertailua varten.
Heti kun sellainen päätös tehdään, niin meikäläinen muuttaa kirjansa johonkin toiseen kaupunkiin. Onhan tässä ympäristössä valinnanvaraa, Kaarina, Parainen, Raisio ja Naantali. Kaarinan rajalle on meiltä matkaa alle sata metriä. Pitänee esittää sinne, että he pakkolunastaisivat alueemme.

7.2.19, torstai:
Lähetin joulukuussa dna-näytteeni Amerikkaan asti tutkittavaksi.
Tänään sain tulokset alkuperästäni.
Olen 71,1 prosenttisesti suomalainen. Se ei ole mikään ihme sillä isän puolelta olen vakaasti hämäläistä maanviljelijäsukua.
19,5 prosenttia perimästäni on skandinaavista. Sekään ei yllätä. Isoäitini isoisähän oli perimätiedon mukaan tanskalainen meriamiraali. Ihan tarkkaa tietoa tästä ryhdikkäästä upseerista ei jäänyt kirkonkirjoihin, koska hän kävi vain kerran hätäisesti Suomessa
laivastovierailulla – näin kerrotaan.
Tätä skandiverta olen saanut äidinisältäni. Hän kun oli kotoisin Pohjanpitäjän ruukkialueelta. Hänen isänsä on tuntematon, tiettyjä epäilyksiä herättää se, että piikatytön poika oli koulutettu rakennusmestariksi! Ja valmistuttuaan hän sai Fiskars-yhtymältä hyvän työpaikan.
Kahdeksan prosentti perimästäni tulee balteilta. Sekään ei herätä suurempaa ihmetystä, vaikka mikään varsinainen suupaltti en olekaan.
Sen sijaan 1,4 prosenttia perimästäni tulee eskimoilta ja inuiiteilta. Se vähän hämmästyttää.
Aasiasta tai edes Venäjän aroilta ei tämän tutkimukseen mukaan olla osallistuttu sukuni rakentamiseen.
Myös Euroopan mantereen germaanit eivät pääse ylpeilemään sukulaisuudestaan minuun.

6.2.19, keskiviikko:

Talvella keskiviikkoisin pitää päästä suunnistamaan kaupunkisuunnistuksen merkeissä.
Tänään oli ensimmäinen kunnon hiihtopäivä pitkään aikaan ja päätin vaihtaa harrastusta. Suunnitelma oli kiertää hiihtäen Lausteen ja Kaarinan lenkkiä, mutta jostakin syystä kaarinalaiset eivät olleet ajaneet latua. Se oli jäinen ja eilisen suojan jälkeen latu oli jäätynyt niin kapeaksi, että 47-numeroisella monolla meinasin kaatua monta kertaa kun mono leikkasi kiinni. Siinä oli vaarana, että kone leikkaa kiinni kokonaan jos täydessä vauhdissa lentää pää edellä tantereeseen.
Siksi vaihdoin suunnitelmaa ja ensimmäisen kierroksen jälkeen lähdin Haritun ladulle.
Ohittaessani kodin kävin vielä vaihtamassa voideltavat sukset skineihiin. Voiteet olivat poistuneet ja pito oli huono. Luisto sen sijaan hyvä – tällä tasapainolla liiankin hyvä. Alamäissä oli pakko jarrutella, kun pää ei kestänyt vauhtia.
Runsaat kaksikymmentä kilometriä sain aikaiseksi. Pakkasta oli vajaat kymmenen astetta. Muuten kaikki meni hyvin, mutta silmät eivät tykänneet ja vielä illalla niitä kirveli. Kyyneleet vuotivat valtoimenaan, vaikka syytä jatkuvaan itkuun ei ollut näkyvissä.

5.2.19, tiistai:

Nyt on joku älypää ehdottanut, että mäkihyppääjä ja laulutaiteilija Matti Nykäselle järjestetään valtiolliset hautajaiset.
Vuoden 1990 jälkeen sellaiset on kustannettu seuraaville henkilöille:
      
      
1990: valtiotieteen tohtori
Ahti Karjalainen

Jotenkin minusta tuntuu, ettei Nykänen oikein hyvin istu tähän listaan. Epäilen vahvasti, että A Ehrnrooth, H Holkeri ja M Koivisto alkavat kääntyillä rauhattomasti haudoissaan, jos näin pääsee käymään.
Mutta jätän muuten kommentoimatta asiaa, sillä Hesarissa eräs tapakouluttaja sanoo, ettei ole korrektia puhua totuudenmukaisesti vainajasta kuoleman ja hautajaisten välillä. Vasta hautaanpanon jälkeen voidaan kertoa rehellinen mielipide kuolleesta.
Onkohan tässä kyseessä jonkinlainen Kiirastuli-ilmiö? Kuten kaikki tietävät, ylenmäärin syntiä tehneet joutuvat ikuiseen Kiirastuleen. Kun ovat siellä tuskissaan, niin eivät ehdi pahoittaa mieltään maan päällä tapahtuvasta.


4.2.19, maanantai:

Tänään Sote, Sipilä ja Orpo eivät ole kansan syvien rivien huulilla.
Matti Nykänen otti ja kuoli viime yönä.
Vastoi kaikkia oletuksia, hän ei kuollut juotuaan viinaa ylenmäärin. Läheiset kertoivat, että Matti oli valitellut eilen huonovointisuutta. Aamua hän ei enää nähnyt.
Nykänen oli nuorena huippu-urheilija. Uran jälkeen hän jatkoi otsikkoissa pysymistä hiukan erilaisin ansioin. Hän törttöili kännipäissään sekä kylillä että kotona. Leipäveitset heiluivat välillä omissa käsissä, välillä vaimojen käsissä. Niitä – siis vaimoja – Matilla oli enemmän kuin kultamitaleja olympialaisissa.
Ottaen huomioon mitä kaikkea hän kännipäissään tehnyt, niin ainoastaan urheilija saa kaiken anteeksi ja kuoltuaan hänet nostetaan kansakunnan kaapin päälle.
Vaikka Matti ei mikään Sokrateksen kaltainen filosofi olekaan, niin hänen suustaan on kuultu runsaasti korkealentoisia ajatuksia, tässä muutana:
"Elämä on laiffii."
"Ehkä otin, ehkä en, so not, kunhan hyppy kulkee."
"Elämä on ihmisen parasta aikaa."
"Jokainen tsäänssi on mahdollisuus!"
"Se on ihan fifty-sixty miten käy."
"Rakkaus on kuin lankakerä - se alkaa ja loppuu."
"Oli sitten sukset tai nainen alla, niin aina lentää."
"En suosittele antabusta kenellekään. Sen kanssa ryypätessä tulee ihan kammottava olo."
"Mä tunnen kovan jätkän, se pelaa shakkia, mutta koskaan ei oo voittanut mattia!"
"Kaiken kokeneena voin sanoa, että vielä on jotain kokematta."

3.2.19, sunnuntai:
Koko yön tuli hiljalleen lunta taivaalta. Sitä piti ottaa aura mukaan, kun aamulla meni hakemaan pikkukengissä aamulehden. Tamperelaisille tiedoksi: ei siis Aamulehteä vaan Turun Sanomat.
Iltapäivällä piti sitten tehdä varsinaiset lumityöt. Yhdessä naapureiden kanssa sitä lunta kolasimme puolisen tuntia. Ei tullut isommin sydänpysäyksiä, kun ymmärsimme aina välillä pysähtyä vaihtamaan kuulumisia. Näin Kaamosaikaan kun pihalla on aika hiljaista.
Pääsin kehaisemaan sieltä lumen keskeltä, että viikon päästä tämä valkeus vaihtuu aurinkoon. Vastapallona sain kuulla, että he ovat lähdössä Krakovaan. Mahtavatko mennä syömään makkaraa.
Ennen pimeyden laskeutumista ulkona näytti ihan siedettävältä ja kaivoin esiin skinit. Lähdin harrastamaan hiihtoa. Taivaalta tuli vaihteeksi vettä, siis minä sauvoin tunnin verran vesihiihtoa. Helmikuussa!

2.2.19, lauantai:

Nuo puhdasotsaiset poliitikkomme jaksavat jauhaa vanhusten hoidosta. Ja syytellä vastapuolta asioiden huonosta hoidosta.
Vuosikymmeniä on tiedetty, että vanhusten hoito on osittain retuperällä. Osittain hyvällä mallilla.
Ei se parane, jos nämä kaksisataa jeesustelijaamme vaalien alla puhuvat yhtä ja päättävät toista.
Rahaa meillä ei ole laittaa siihen yhtä paljoa kuin norjalaisilla. Mutta varmasti on varaa jonkin verran lisätä rahoitusta ja paljon eri laitosten valvontaa.
96-vuotias sukulaisemme Aino on Esperi Caren Saga-kodissa ja on hyvin tyytyväinen saamaansa palveluun. Että paljolti se on kiinni paikasta ja sen henkilökunnasta, miten siellä viihdytään.
Tuskin ne vanhukset pystyvät ja jaksavat asioitaan näissä hoitokodeissa yksin parantaa. Kyllä se on meidän omaisten asia tarttua epäkohtiin heti kun niitä huomataan.
Ei kapitalisti mitään tee ennen kuin on jonkinasteinen pakko.
Minä kävin lauantain kunniaksi suunnistamassa Ruissalossa. Lunta riitti ja rastasta oli.
Vierumäellä ei suunnistettu, siellä hiihdettiin 24 tunnin hiihtokilpailu. Entisen työtoverini poika oli mukana kisassa. Tuli siellä kolmanneksi hiihtäen yli kaksisataa mailia. Siis reilusti yli kolmesataa kilometriä. Hurja ukko!

1.2.19, perjantai:

Tänään tuli postissa uusi Juoksija-lehti.
Siellä oli juttua RunWalkRun harjoittelusta.
Sen treenin isä on lehden mukaan Jeff Galloway Amerikasta.
Tosin tarinat kertovat, että ensimmäisellä olympiamaratonilla kilpailijat kävelivät pitkiä matkoja välillä, joten ihan uusi asia tämä ei ole.
Minä olen pakon sanelemana joutunut tätä metodia käyttämään vuosia, kun en ole pitkillä lenkeilläni jaksanut juosta koko matkaa.
Viime talvella harjoittelin huhtikuiselle kuuden tunnin juoksulle ultrajuoksija Jari Tompon ohjeiden mukaan. Hän kehotti tekemään pitkät harjoitukset niin, että kävelyä tuli mukaan parikymmentä prosenttia, esimerkiksi 1600 metriä juoksua ja 400 metriä kävelyä.
Toteutin sen yleensä rytmillä 800/200 metriä.
Jeff ehdottaa, että minun tasoiseni juoksija voisi tehdä tätä treeniä päästäkseen seitsemän minuutin km-vauhtiin juoksemalla 60 sekuntia ja kävelemällä 30 sekuntia.
Minun kävelyvauhtini on noin kymmenen minuuttia kilometrille. Päästäkseni seitsemän minuutin vauhtiin, minun pitäisi juosta nämä minuutin jaksot viiden ja puolen minuutin km-vauhtia. Kyllä siinä vauhdissa taitaisi tulla noutaja ennen kuin maraton on juostu loppuun.

31.1.19, torstai:

Kävin aamutuimaan vuositarkastuksessa laboratoriossa. Siellä minulta otettiin muutama pullollinen verta. Pullot olivat pieniä. Hoitsu antoi luvan lähteä hiihtämään vähäverisenäkin.
Siispä lähdin ladulle kotiin päästyäni. Alla oli karvapohjaiset sukset. Luisto oli huono eikä pidossakaan ollut kehumista. Ehkä vika on kuitenkin enemmän suksien päällä kuin alla.
Puolitoista tuntia sain aikaa kulumaan ladulla. Nykyään pitääkin laskea nämä kuntoilusuoritukset ajan mukaan. Vauhti kun on hidas ja sitä kautta kilometrit olemattomia.
Sain labratulokset jo iltapäivällä.
Arvot olivat ihan hyvät tämänikäiselle miehelle.
PSA-arvo, joka ennakoi miesten yleisintä syöpää eli eturauhassyöpää, oli hyvä. Hemoglobiini oli sellainen, että pääsisin osallistumaan hiihdossa olympialaisiin – tosin pelkästään sillä tuloksella ei sinne valita.
Hyvä kolesterooli oli aika korkea ja sen myötä kokonaiskolesteroli yli sallitun viiden, minun arvoni oli 5,1.
En kuitenkaan aio muuttaa elintapojani, jollei lääkäri ota minua jälki-istuntoon.
Huomautettakoon, että nämä arvot olivat otettu tipattoman kuukauden viimeisenä päivänä. Normaaliolosuhteissa olisi jotkin arvot saattaneet olla koholla!
Ainakin maksa-arvo ALAT olisi saattanut olla suurempi kuin minun 16. Miehillä sen tulisi olla alle 50 ja naisilla alle 35. Kun sitä oluen litkua on kyllä tullut tiputeltua hiukan enemmän kuin luterilaiset suositukset ehdottelevat. Katolisessa maailmassa varmasti saisi hieman reippaammin kohotella kolpakkoa?
Illalla otinkin katolisen laskutikkuni esille ja totesin, että keskimäärin kuukausi kestää 30,4 vuorokautta. Siten olin lusinut hyvinkin tämän tipattoman tammikuun ja sen kunniaksi korkkasin auki tölkin olutta. Ei se ollutkaan niin hyvää kuin muistelin!

30.1.19, keskiviikko:

Saimme taas aamulla päiväkahviseuraa. Tosin tämä saaristolainen ei suostunut kahvia juomaan, mutta Turun vesi ja koiran herkut maistuivat. Sain myös siitä seuraa lumisille poluille. Se olisi mennyt pidemmällekin, mutta minä sain umpihankikävelystä aika nopeasti tarpeekseni. Lumitöihin en koiraa ottanut, vaikka se olisi kyllä ollut halukas.
Jaksoin sentään illalla vääntäytyä katusuunnistuksen pariin. Pikkuisen tuli taas tehtyä erilaisia virheitä eikä sijoitus oikein tyydyttänyt.
Tosin jo lähtiessä olin päättänyt juosta lenki pintakaasulla, kun hiukan nokka vuoti, korvissa suhisi ja kurkussa kirveli.
Pintakaasuttelu unohtui kyllä muutaman sadan metrin juoksun jälkeen, kun lihavahko naisihminen yritti mennä ohi! Ja metsärasteja lumessa kahlaten nosti kyllä pulssin varsin korkealle.

29.1.19, tiistai:

Turun kaupunki yllätti hiihtäjän. Sekä Lausteen pururata että yhdyslatu Luolavuoren suuntaan oli ajettu tosi hyvään kuntoon. Ja mikä on ajella kun lunta on noin neljäkymmentä senttiä.
Lumimäärä varmisti sen, että pystyin hiihtämään jo kotiovelta. Viimeksi pääsin niin tekemään joskus viisi vuotta sitten.
Kolmetoista kilometriä hiihtelin rauhallista vauhtia.
Liekö tuo kilometrimäärä aiheuttanut sen, että kurkku oli illalla hieman karhea.

28.1.19, maanantai:

Kun näitä vuosia vääjäämättä tulee lisää – itse asiassa joka vuosi yksi entisten päälle – niin sitä alkaa lukemaan hieman tarkemmin uutisia vanhusten hoidosta.
Se näyttää olevan retuperällä. Siis asiakkaiden ja omaisten mielestä. Miljoonia tahkoavien hoiva-alan yritysten mukaan mitään valituksia ei ole johdon korviin kuulunut.
Johdolla taitaa olla sama vika kuin suurimmalla osalla heidän asiakkaistaan – kuulo on huono.
Onhan se äärimmäisen ikävää, jos ei huolehdita asiakkaiden hygieniasta tai riittävästä ruuan saannista. Ymmärrän omaisten huolen. Varsinainen hoito jää tietysti heikoksi. Kunnat kilpailuttavat palvelun ja halvin voittaa. Siis huonoin. Palkat ovat korkeat ja ihmisiä pitäisi olla talossa vuorokauden ympäri. Siinä tulee kapitalistin mieleen helpolla sellainen ajatus, että fuskataan pikkuisen. Ja hetken päästä fuskataan paljon...
En ainakaan itse missään olosuhteissa haluaisi elellä kasvina jossakin huonossa hoitolaitoksessa vuodesta toiseen. Paskat housuissa ja vaihtopäivä kerran viikossa.
Vaikka ensimmäinen vaimoni ei sitä tahdo oikein ymmärtää, niin minä haluaisin päättää päiväni saappaat jalassa. Tai tarkemmin ajatellen suunnistustossut jalassa. Ja kaiken lisäksi suuressa metsässä kaukana ambulanssien sireenien äänestä.
Mahdollisuus tällaiseen lähtöön on hyvin pieni.
Siksi tervehtisin ilolla sitä, että Suomessakin ihminen saisi päättää oman lähtönsä ajankohdan armollisesti armomurhan avulla. Tosin en ymmärrä miksi sen nimi on armomurha. Kyllähän se lienee armokuolema! Tai lievä tainnutus tuhatvuotiseen uneen.

27.1.19,sunnuntai:
Talvi jatkuu, pakkasta aamulla kaksikymmentä astetta. Eikä se siitä päivän mittaan pahemmin muuttunut.
Ulos ei päässyt, mutta Maija tarjosi meille perinneruokaa; silakkalaatikkoa. Otimme kyytiin Ainon, hänellä yhdeksänkymmentä kuusi vuotta ikää, siinä osaa jo arvostaa ruokaa ja erityisesti perinneruokaa.
Ainoa ei pakkanen pahemmin haittaa, kevyesti nousee vielä askel.
Pitäisi opettaa hänelle suunnistuksen salat. Maailmanmestaruus 95-sarjan tytöissä olisi helposti tarjolla!

26.1.19, lauantai:
Frisco oli luonamme yön yli. Aamulenkille lähdimme koiran kanssa kuuden asteen pakkasessa ja pienessä pohjoistuulessa. Koira ei palellut enkä minäkään, kun vaatetta oli päällä sopivasti.
Puolen päivän aikaan lähdin hiihtämään Lausteen pururadalle ja edelleen Kaarinan urheilukeskukseen.
Turku satsaa miljoonia kaiken maailman rinnehisseihin ja ratapihan ylittävään siltaan. Ja tekevät urakat sellaisiksi, että hinta tuplaantuu urakan aikana. Jos olisin hiukankin epäileväinen ihminen sanoisin, että näissä urakoissa on ruskea kirjekuori vaihtanut monta kertaa omistajaa hämärissä olosuhteissa.
Eli meidän veronmaksajien rahoja syydetään suuntaan jos toiseen pilvin pimein. Mutta varaa ei sitten enää ole lumitalvena ajaa hiihtolatuja. Lausteen pururata ja yhdyslatu Luolavuoreen on ajettu viimeksi kolme päivää sitten. Sen jälkeen on kahtena yönä satanut noin viisitoista senttiä lunta. Ladut olivat ajamatta. Säästöä an varamasti tullut ihan monta sataa euroa. Kyllä meillä on fiksuja virkamiehiä ja luottamusmiehiä kuntamme hallinnossa.
Sen sijaan Kaarina ajoi omat latunsa eilen ja uudelleen tänä aamuna. Ja kolmannen kerran nyt kun olin iltapäivän alussa heidän reviirillään.
Kaarina on rikkaampi ja fiksumpi, onneksi asun ihan Kaarinan rajalla ja pääsen nauttimaan heidän palveluistaan.
Kaksi tuntia hiihtelin hienoissa, aurinkoisessa säässä. Ja se aurinko nousee keskipäivällä jo aika korkealle!
Juha tuli illalla hakemaan Friscon kotiin. Hän oli käynyt Helsingissä heidän sähköautollaan. Oli paluumatkalla ladannut akut Salon ABC:llä. Puoli tuntia oli kestänyt, kun ne oli täytetty pikalatauksella. Kun se akkutekniikka tuosta vielä kehittyy, niin ihan järkevä auto se sähköauto taitaa sittenkin olla.

25.1.19, perjantai:
Pääsin tänään lepäämään hammaslääkärin vastaanotolle.
Minulta poistettiin joulukuussa yksi hammas ja sen viereinen hammaskin lähes tuhoutui. Sen päähän laitettu väliaikainen kruunu porattiin pois ja kun sen jälkeen koetin kielellä hammasta, niin totesin lääkärille, että eihän tänne jäänyt kuin hampaan juuri.
Lekuri totesi, että on siinä vielä ihan tervettä ainetta, johon voi rakentaa uuden hampaan. Se oli sitten melkoista käsitaideteollista työtä, jolla uusi hammas kasvatettiin. Lääkäri varmasti pärjäisi myön kuvanveistäjänä, niin hienon yksilön hän suuhuni pystytti.
Kun kysyin, kannattako poistetun hampaan tilalle laittaa jotain nastahammasta tai vastaavaa jäljellä oleviksi vuosiksi, niin hän totesi, että ehdottomasti kyllä. Väitti, että hampaitten puolesta voin hyvin elää vaikka satavuotiaaksi. Lupasin harkita asiaa, kun kuukauden päästä hän laittaa yhden paikan vanhojen lisäksi.
Saimme hoitokoiran viikonlopuksi. Ulla jatkoi kävelyn opettelua. Tänään matkaa kertyi saman verran kuin eilen, mutta nyt oli kulkua hankaloittamassa viitisen senttiä lumipöpperöä.

24.1.19. torstai:

Lunta tuli taas lisää yön aikana. Joten aamulla pääsin lumitöihin.
Päivällä jatkoimme taas Ullan kanssa kävelyharjoituksia. Nyt hän käveli sauvojen kanssa lähes kilometrin yhtä soittoa. Kyllä lääketiede on ihmeellistä!
Ja sen jälkeen lähdin hiihtolenkille, nyt olivat ladut paremmassa kunnossa kuin kaksi päivää sitten.

23.1.19, keskiviikko:

Turku täytti tänään 790 vuotta. Turku katsotaan perustetuksi, kun se riisti Nousisisilta kappelin paikan itselleen. Eli Turku on Suomen vanhin kaupunki ja Nousiainen Suomen vanhin seurakunta.
Turun Metsänkävijät järjestää keskiviikkoisin StreetO-suunnistuksia. Tällä kertaa kilpailukeskus oli vanhan Maarian kirkon pihamaalla ja rastit sijoitettu Aurajoen pohjoispuolelle. Rastipisteissä oli vaihteeksi rastilippuja ja niissä vuosilukuja, jotka ovat olleet tärkeitä Turulle.
Eniten pisteitä sai Koroisten kukkulalla olevan ristin rastilta.
Lisää rastipisteistä ja historiasta voi lukea linkistä
http://www.tume.fi/street-o/1819/Rastipisteiden_kertomaa_historiaa.pdf
Ihan mielenkiintoista luettavaa, kannattaa käydä katsomassa!

22.1.19, tiistai:
Kävin kyllä viime yönäkin elokuvissa. Mutta nyt illalla en enää muistanut yksityiskohtia enkä edes juonta. Hukkaan meni ne elokuvaliput!
Aamulla saimme vieraan. Frisco tuli päiväksi pitämään meille seuraa. Pakkasta oli yli kaksikymmentä astetta, joten aamulenkki oli lyhyt. Iltapäivällä sain houkuteltua Ullankin mukaan lenkille. Koira käveli nyt reippaammin ja Ullan kävely oli myös kaunista katseltavaa.
Kävin vielä myöhemmin hiihtämässä Kaarinan suuntaan. Ladut olivat pahasti kuluneet ja alamäissä sai mennä henkensä kaupalla. Varsinkin viimeinen mäki, joka laskee Lausteen pururadalta Huhkolaan, oli todella vauhdikas. Pysyin pystyssä, mutta pumppu hakkasi varmaan kahta sataa.

21.1.19, maanantai:
Heräilin muutamaan otteeseen aamuyöstä. Avasin verhon ja katsoin ulos. Pilvet peittivät taivaan – ei siis tarvinnut lähteä kuvaamaan kuun pimennystä.
Välillä näin unia. Olin jossakin suurkaupungissa ja ostin lipun raitiovaunuun. Lippu oli A3-kokoinen lakana. Ja ratikan tulo kesti ikuisuuden. Olisikohan tämä joku ennakkouni Turun raitiovaunuhankinnoista.
Aamulla heräsin normaaliin aikaan ja lähdin hakemaan lehteä postilaatikosta. Pilvet olivat poistuneet taivaalta ja näin kuun pimennyksen. Se ei ollut enää aivan täydellinen, mutta pimennys mikä pimennys.
Iltapäivällä pakkanen oli inhimillinen, vain neljätoista astetta. Puin itseni liiallisesti ja lähdin köpöttelemään pikku juoksulenkille.
Illalla lämpötila laski 22 asteeseen.

20.1.19, sunnuntai:

Viime yön nukuin erinomaisesti, ainakin jos on Polariin uskomista. Siis hyvin siitä huolimatta – tai sen takia – että näin ensimmäisen kerran tipattoman tammikuun aikana unta alkoholijuomista.
Olin menossa johonkin palaveriin, jossa porukka joi normaalisti ahkerasti olutta. Otin mukaani tölkin olutta. Matkan aikana sen kansi sihahti auki ihan vähäsen. Kannoin tölkkiä varovaisesti, ettei jalo aine valu hukkaan. Osallistuin palaveriin, en juonut mitään ja palasin sieltä takaisin tölkki edelleen täysinäisenä mutta avattuna kädessäni.
Herätessäni aamulla en nähnyt tölkkiä missään, joten päättelin tämän tarinan uneksi.
Unta sen sijaan ei ole
Kauppalehden toimittajan Cilla Bhosen kolumni. Hän antaa ohjeen miten suhtautua elämään. Hänen mottonsa on: Tänään tätä ja huomenna jotain muuta.
Hän toteaa pakinassaan
"Viittaa kintaalla", että k
un FB-kaverisi kertoo hiihtäneensä tänä vuonna 150 kilometriä, kutoneensa kasvattamastaan pellavasta kaikille sukulaisilleen kylpytakit, keksineensä ratkaisun kestävyysvajeeseen, neuvotelleensa rauhan Syyriaan ja herättäneensä Kekkosen eloon, viittaa asiaa kintaalla. Niin hänkin viittaa kintaalla sinun tekemisillesi.
Minä en tänään viitannut kintaalla kenellekään, vaan ilmoitin itseni ja sisareni rogainingin Suomen mestaruuskilpailuihin ensi elokuussa. Meillä on puolustettavana Suomen mestaruus varttuneiden henkilöiden sekasarjassa kolmen vuoden takaa. Sekasarja ei tarkoita sekavien ihmisten joukkueita. Vaan sitä, että joukkueessa on oltava vähintään yksi mies ja yksi nainen.
Ehkä kyseessä on sentään jollakin tavalla sekavien ihmisten laji, kyseessä on nimittäin 24 tunnin kilpailu. Eli siinä pitää löytää vuorokaudessa paljon rasteja. Ne ovat pisteytetty eriarvoisiksi. Se pari, jonka pistemäärä on suurin, voittaa.
Meidän sarjassamme se tarkoittaa, että matkaa on taitettava noin 70 kilometriä ja löydettävä optimaalisella reitinvalinnalla virheettömästi suunnittellut rastit. Suunnitelman tekemiseen annetaan aikaa kolme tuntia ennen kilpailun alkamista. Juosta ei tarvitse, riittää kun kävelee metsässä reippaasti sen vuorokauden.

19.1.19, lauantai:
Pakkanen laski aamulla miellyttäväksi ja kävin ulkoilemassa suunnistuksen merekissä. Maasto oli Piispanlähteen koululta Kaarinassa. Se on ehdottomasti alueemme ikävintä maastoa. Korkeuseroja, juurakkoja, risuja eikä karttakaan takavuosina pitänyt paikkansa.
Nyt kartta on uudempi ja kaksikymmensenttinen lumi peitti muut murheet.
Mutta teki juoksun tällaiselle vanhukselle lähes mahdottomaksi.
Mutta metsä teki reissusta ikimuistoisen. Parilla rastivälillä tein omia ratkaisuja ja liikuin maastossa, jossa ei ihmisen jalanjälkiä näkynyt. Sen sijaan jänisten jälkiä oli runsaasti, joten ihan yksin en metsässä ollut.
Loppupäivä kuluikin sitten Ullan avustajana. Hän oli saanut pieneen päähänsä ajatuksen tehdä sellaisia pieniä lihapiirakoita.
Yritin esittää, että leikkauksesta kuntoutumisen kannalta olisi ehkä järkevämpää tehdä lääkärin määräämiä kuntoutusliikkeitä ja kävelyretkiä ulkona. No, eihän pohjalaista parane mennä neuvomaan ja ajatus piirakoinnista sen kuin vahvistui.
Minun osuuteni oli auttaa raskaimmissa vaiheissa ja siivota jäljet. Taikinan valmistuksen jälkeen jouduin pesemään keittiön lattiat, seinät ja kalusteet muun puhdistustoiminnan ohella. Paistamisoperaation jälkeen riitti yleissiivous ja lattian pesu. Seiniä ja kalusteita ei tarvinnut uudelleen pestä.
Mieleeni juolahti esittää, että nämä leipomishommat voisi jättää ammattilaisten puuhaksi. Jätin sanomatta, koska siinä tapauksessa souvi olisi saanut jatkoa huomenna.
Jäi mainitsematta, että leipomisen aikana piti käydä ostamassa kaupasta vatkain. Sellainen sähkölaite, jollainen taloudessamme taatusti on. Mutta ei nyt sattunut löytämään. Vaimo oli varma, että olen sellaisen vienyt kierrätykseen. En tunnustanut enkä sanonut ääneen, että vaimoa olen harkinnut sinne vietäväksi. Kerran kysyinkin, mutta sanoivat, etteivät huoli.

18.1.19, perjantai:
No, nyt tämäkin tiedetään eli Turun kaupunginosien ja asuinalueiden nimikkokasvit.
Huhkolassa nimikkopuu on punatammi, pensas sirotuomipihlaja ja perenna punainen kevätesikko. Yhtäkään en ole näistä nähnyt täällä asumieni seitsemän vuoden aikana. Tai jo olen nähnyt, en ole tunnistanut.

Sivistin tänään itseäni lukemalla Tuomas Enbusken pakinan. Tuomas on siitä hyvä mies, että hän on eri mieltä kaikkien kanssa kaikesta. Erityisesti mieltä lämmitti Enbusken analyysi Tampereesta: Toki 1970-luvun Tampere on ahdistavampi kuin klamydiatestin tuloksen odottelu. Jo teatterin penkissä pystyi haistamaan sen tupakanhajuiset kokolattiamatot, surkean itäblokkilaisen punaviinin ja pallikarvahien sekoituksen. Toisaalta mitä voi odottaa kaupungilta, joka on mainostanut itseään ihan tosissaan ”Pohjoismaiden suurimpana sisämaakaupunkina. Onkohan tuon sloganin takia yksikään turisti tullut Tampereelle. Mitäs lapset haluatte nähdä kesänä? Mites olis Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki. Jee! Skipataan Teneriffa, mennään Tampereelle.

Poistuin omasta kaupunginosastani hiihtämään. Viihdyin paremmin Kaarinan puolella, siellä ladut oli tänään ajettu. Turulla ei ole varaa ajaa omia latujaan. Sen sijaan kaupungilla on varaa tarpeettomalle funikulaarille muutama miljoona. Sekä monelle muulle miljoonia maksaneelle töppäykselle.
Viimeisessä loivassa ylämäessä kantaani tuli toinen hiihtäjä, menin sivuun ja päästin ohi. Hiihtäjä oli aikuinen nainen, joka kehui hiihtotyyliäni ja kysyi olenko vanha kilpahiihtäjä. Sanoin olevani vanha mutten kilpahiihtäjä. Juteltiin siinä pari sanaa ja menimme viimeiseen jyrkkään alamäkeen, nainen laski edellä ja minä perässä. Vauhtini nousi massani ansiosta kovaksi ja ohitin siinä rouvan.
Pysäytin ja kerroin lopettavani tähän, kun asun tuossa vieressä. Hän ei päästänyt minua ihan niin helpolla. Juttelimme pitkään ja kerroimme elämäntarinamme. Hän kertoi olevansa 77-vuotias entinen kilpahiihtäjä. On aikonaan kilpaillut Siiri Rantasen kanssa ja voitti viime talvena Venäjällä MM-pronssia avantouinnin 25 metrin matkalla.
Kovakuntoinen tyttö, minä en olisi kauaa peesissä pärjännyt!

17.1.19, torstai:
Vuosisadan lumimyräkäksi ennustettu sade jäi hieman torsoksi. Saimme kyllä yön aikana runsaat viisi senttiä lunta, mutta ei se elämää eikä edes liikennettä häirinnyt.
Lumitöihin toki pääsin aamulla. Se oli kevyt urakka pakkaslumen takia. Tämä tuskin aiheutti keski-ikäisille huonokuntoisille miehillekään sydänpysäytystä. Raskaan lumen luominen kun on yksi yleisimmistä kuolinsyistä meille miehille.
Latukoneet olivat tehneet lähiladut loistokuntoon jo aamupäivällä. Lähdin niille tekemään puolentoista tunnin hiihtoa. Karvapohjasukset eivät uudella lumella luistaneet, mutta töitä sai tehdä siten hartiavoimin. Eikä alamäissä heikkopäistäkään hirvittänyt.
Olen nyt näillä skineillä hiihtänyt noin neljä sataa kilometriä. Ehkä niitä pitäisi hiukan huoltaa ja voidella, niin toimisivat paremmin. Mutta kun olen ne hankkinut hiukan sillä tarkoituksella, että lumen tultua ne otetaan varastosta ja kevään tullessa laitetaan sinne takaisin. Ja käteen ne otetaan vasta silloin kun lähdetään lenkille. Eihän kuntoilijalle ole se luisto tärkeä vaan terveellinen liikuntasuoritus.

16.1.19, keskiviikko:

Britannia = takana loistava tulevaisuus.
Pieni saarivaltio, joka muutama vuosisata sitten oli ehkä maailman mahtavin valtio. Sillä oli alusmaita ympäri maapalloa. Englannin kielestä tuli johtava kieli maapallolla.
Tänään Britannia ei ole johtava valtio millään alalla. Ehkä sentään kuningashuoneensa vanhoillisuudessa ja kaikenkarvaisissa skandaaleissa.
Britannian parlamentarismi on ollut esimerkkinä länsimaisissa demokratioissa. Vaan ei ole enää. Onneton pääministeri antoi kansan päättää erotaanko Euroopan Unionista. Eihän parlamentarismi sitä tarkoita, että kansa jotain päättäisi. Vaan sitä, että kansan valitsemat edustajat päättävät. Se pääministeri sai pikaisesti mennä. Mutta nyt eivät kansan valitsemat edustajatkaan osaa tehdä eroa EU:sta. Se kun maksaa maltaita. Britit mieluummin juovat mallasjuomansa kuin maksavat erorahaa EU:lle.
Britannia on sekaisin ja pian on muukin Eurooppa.
Minä en pahemmin sekoillut tänään StreetOrienteering-suunnistuksessa. Pari kertaa olin hieman ulkona, kun olin merkinnyt rastin vastauksen kartan kääntöpuolelle ja sen jälkeen on aina vaikea löytää seuraava rastiväli ja suunta kartalta.
Sijoitus kärkikolmanneksessa nuorten pikakiitäjien seurassa oli ihan hyvä tulos.

15.1.19, tiistai:

Tipaton tammikuu on edennyt puoleen väliin. Vielä ei ole lankeemusta tapahtunut, vaikka aina aamulla herätessäni näen vastakkaisen seinän kirjahyllyn päällä korkkaamattoman viskipullon. Eikä sitä viskiä ole mieli tehnytkään, mutta pari kertaa kun olen tullut keskiviikon yösuunnistuksista, niin mielelläni olisin kihauttanut oluttölkin auki. Ja siemaissut tämän herkun kurkusta alas.
Tänään kävin taas lähiladulla testaamassa ladun kuntoa. Viikonvaihteen pienen lumisateen jälkeen se oli hiukan paremmassa kunnossa kuin viikko sitten. Mutta ei sitä kovin hyväksi voinut vielä sanoa. Torstaiksi on luvattu kunnon lumisade, sen jälkeen latujen pitäisi olla priimakunnossa. Jollei se sade sittenkin tule tänne vetenä!
Vähän toista kymmentä kilometriä taitoin matkaa. Vauhtikin oli jo hiukan parempaa kuin mennä viikkolla.

31.12.18, maanantai:
Kun olen ihastunut taulukoihin, niin tällainenkin löytyy koneeltani.
Vuosien varrella on käyty ahkerasti ulkoilemassa.
Jos joku lahjakkaampi olisi nämä lenkit tehnyt, niin olisi varmasti tullut tulostakin!

Vuosi Juoksu Suunnistus Hiihto Pyöräily Yht: Tunnit
2003 617 255 218
 
2176
 
2004 793 302 858
 
2060
 
2005 881 308 664
 
1938
 
2006 1111 153 389
 
1734
 
2007 1347 241 329
 
1995
 
2008 1196 262 200 206 2136 283
2009 1507 286 406 110 2767 358
2010 1419 224 783 391 3347 428
2011 1266 184 587 761 3276 391
2012 973 232 811 163 2606 346
2013 1196 234 818 218 2863 380
2014 1443 227 470 106 2629 360
2015 959 378 603 326 3147 483
2016 1471 201 363 488 3217 471
2017 1170 239 409 182 2653 402
2018 1419 242 284 218 2583 379




 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Informaatiota sivun kävijöistä alkaen 8.4.2013:

Flag Counter