Blogi
 

22.10.19, tiistai:
Nalle Wahlroos on taas avannut sanaisen arkkunsa.
Sehän on hyvä se – miehellä on kyky esittää ajatuksensa selkeästi ja kansantajuisesti. Lisäksi hänen ajatuksissaan on järkeä. Vaikka se ei kaikkien mielestä olekaan kivaa kuultavaa.
Nalle toteaa kirjansa Kuinkas tässä näin kävi? julkaisutilaisuudessa:
– Ensinnäkin insinöörit ovat Suomessa halvempia kuin verrokkimaissa. Se on häkellyttävä asia, ja tässä voisi sanoa, että haloo Insinööriliitto! Tosiasia on, että suomalaiset insinöörit ovat sekä erittäin hyviä että kansainvälisesti kilpailukykyisiä, Wahlroos huomautti.
– Toinen kilpailutekijä on se, että täällä on saakelin kylmä. Siksi tänne tulee suuria palvelinkeskuksia, koska ilmastointikustannukset ovat matalampia kuin missään muualla. Mutta me emme selviä pitkään halpojen insinöörien ja kylmän ilman varassa, vaan me tarvitaan jotain muuta.

Lopuksi Nalle toteaa, että
pitäisi uudistaa tuloverotus, jossa olisi ensimmäiseksi pidettävä huolta siitä, että kukaan ei maksa veroja yli puolet tuloistaan. Lisäksi pitäisi nostaa asteittain tuloverotuksen työtulovähennystä ja laskea työttömyysturvaa. Nalle myöntää, että esitetyt toimenpiteet kasvattavat väistämättä tuloeroja. Mutta mikään maa ei ole koskaan vaurastunut ilman, että sen kansalaiset olisivat vaurastuneet – toiset yleensä hieman enemmän kuin toiset.

21.10.19, maanantai:
Kilttinä poikana lähdin vaimon mukaan elokuviin, kun hän kauniisti pyysi. Pohjalaisen naisen kaunis pyyntö ei ole ihan samaa kuin seireenien kutsu. Se on lähempänä vääpelin käskynjakoa.
Tämänkertainen kulttuuripläjäys oli katsella mukavalla tuolilla rainaa, jonka nimi oli Marian paratiisi.
Se kertoi pohjalaisesta naisesta, joka oli saanut nimekseen Maria Åkerblom. Hän alkoi saada varhaisessa teini-iässä vahvoja unia ja oli muutenkin psykiatrisen hoidon tarpeessa.
Hullu hän ei ollut. Taitava ihmisten manipuloija ja erinomainen liikenainen.
Hän markkinoi uniaan taitavasti ja sai ympärilleen laajan piirin uskovaisia ihmisiä. Maria ennusti maailmanloppua ja sai ihmiset myymään omaisuutensa ja liittymään tähän lahkoon.
Hän käytti kovia otteita eikä aina muistanut ihan kaikkia raamatun oppeja. Kun hän yritti tappaa vastustajiaan, niin hän joutui kuritushuoneeseen saaden 15 vuoden tuomion. Vankilasta vapauduttuaan hän jatkoi lahkolaistensa lypsämistä.
Åkerblom piti vanhemmiten suuria juhlia ja eli loisteliaasti. Hän piti huoneessaan lukkojen takana jääkaappia, johon vain hänellä oli pääsy. Emännän eläessä loisteliaasti ja juhliessa suurellisesti hänen palvelijoillaan ei ollut rahaa eikä ruokaa. Eräs nainen oli myynyt perimänsä maatilan ja antanut rahat Åkerblomille ja muuttanut tämän luokse asumaan. Åkerblom kuitenkin ilmoitti, että asuminen hänen kartanossaan ei ole ilmaista. Vanhemmalla iällä Maria alkoholisoitua vahvasti.
Rapakon takana Amerikoissa näitä vastaavia lahkoja on ollut runsaasti. Ja yksinkertaisten omaisuus on sielläkin laitettu kiertoon niille, jotka osaavat rahat levittää.
Näin eläkkeellä ollessa voin todeta, että yhtä asiaa olen katunut. Sitä etten ole aikanani perustanut uskonlahkoa. Parempi business se olisi ollut kuin puuntyöstökoneiden myynti. Ja on minulla ollut sellaisia kavereita matkassa, jotka olisivat uskontoakin osanneet myydä. Ja pahuksen hyvin!

20.10.19, sunnuntai:
Siinä se sunnuntai hurahti ohi jättämättä isompia muistijälkiä hiukan jo lahonneeseen latvukseeni.
Sen muistan, että kirkkoon en tänä pyhänä mennyt.
Vaikka lenkki sunnuntaiaamuna vastaa kyllä meikäläiselle kirkossa käyntiä.
Tein sellaisen puolireippaan lenkin, syke pysyi kuitenkin kohtuullisen alhaalla.
Akillesmurheiden jälkeen elokuussa Garmin ilmoitti, että hapenottokykyni oli tipahtanut tasolle 36. Tämä VO2Max-arvo oli vuosi sitten 44.

Tänään sain mittarilta ilmoituksen, että kuntotaso nousi taas pykälällä ja on nyt jo 39. Ottaen huomioon aristokraattisen käytökseni, elegantin pukeutumiseni, harmaan partani ja korkean ikäni, tuo nykyinen taso on jo ihan kohtuullinen.

Mutta tavoite on saada se nousemaan ainakin 43:een. Kyllä se siihen kipuaa kun saan kipuavan vasemman jalkani kuntoon.
PaavoNurmi-instituutin kyseisen suureen taulukon mukaan yli 70-vuotiaiden miesten kuntotaso on erinomainen (johon yltää 3 % ikäluokasta), jos tämä arvo on yli 34. Joten hirvittävää huolta minulla ei siis ole kuntoni suhteen.
Mutta kuten kaikki ymmärtävät, tavoitteeni ei ole olla kolmen prosentin joukossa. Pilkkua pitäisi siirtää yhden numeron yli vasemmalle...

19.10.19, lauantai:
Vuoden penkkiurheiluteko on tehty. Kävin katsomassa jalkapallo-ottelun Inter vastaan KuPS. Voittaja olisi Suomen mestari, tasapelin sattuessa kirkkaimmat mitalit menisivät Kuopioon.
Istumakatsomon paikat oli myyty loppuun aikoja sitten, mutta seisomaan pääsi vielä Matti Myöhäisetkin.
Päätykatsomon vieressä istumakatsomo oli kansoitettu vierasjoukkueen kannattajilla. KuPSin fanit virittivät jo ennen ottelun alkua valtaisan kannustuksen. Heillä oli ollut kuusi tuntia aikaa bussissa harjoitella. Ja sen huomasi.
Inter joutui siis pelaamaan kotonaan vierasyleisön edessä.
Ottelun alussa Interillä oli pari tuhannen taalan paikkaa, mutta niistä ei maaleja tullut. Vähitellen ote siirtyi kuopiolaisten käsiin – tai jalkoihin.
Puoliajalle lähdettiin tasatilanteesta. Mutta toisen puoliajan alussa vieraat saivat kaksi nopeaa maalia. Ansaitusti KuPS voitti kultamitalin.
Ihan hyvää jalkapalloa joukkueet katsojille tarjosivat.
Ja pienestä urheilusta tämä kävi myös minulle. Kävin pelissä kävellen, joten matkaa tuli jalkaisin taivallettua yli kahdeksan kilometriä.

18.10.19. perjantai:
Kävin aamulla lenkillä. Juoksu sujui ihmeen hyvin. Taas on kova usko, että jonain päivänä juoksen kuin nuori poika.
Vein sen jälkeen Ullan Skanssiin parturille ja juoksusta innostuneena ostin itselleni uudet Hokat. Onhan mulla muitakin juoksutossuja, joilla on jäljellä kilometrejä. Mutta aamun lenkki sujui niin hyvin, että taidan uskaltaa lenkille asvaltillekin. Ja sitä varten maailmalla on tarjolla Hokan ultravaimennetut imurit – niillä kehtaa mennä kovallekin alustalle.
Energiaa oli vielä jäljellä niin paljon, että toteutin pari viikkoa harkitsemani muuton toiseen makuuhuoneeseen.
Nykyinen kun on huushollimme isoin huone ja se on näin pienelle pojalle aivan liian iso. Kun olen vuosittain vaihtanut huonetta, niin se alkaa sujua. Kaikille seinään kiinnitettäville laitteille on kiinnityselimet valimiina. Ja muuttoreittikin on käynyt tutuksi.
Mutta yösijan paikka ei ilmeisesti ollut, koska unen tulo antoi odottaa. Siihen ehkä suurin syy oli se, että olin työn touhussa koko päivän. Se alkaa olla tämän ikäiselle karpaasille rankempaa kuin maratonin hölkkääminen.

17.10.19, torstai:
Me olemme Ullan kanssa hieman huonoja isovanhempia. Emme juuri pidä lastenlapsiin yhteyttä ja kanssakäyminen jää vähäiseksi.
Jos tästä jotain hyvää haluaa löytää, niin miniä on kehunut, ettemme liiemmin puutu heidän elämäänsä – emme hyvässä emmekä pahassa.
Tänään sentään lähdimme testaamaan uudet renkaat ja ajoimme Tampereelle. Ja kuten tuosta tekstistä tarkkaavainen lukija huomaa, matkaa ei tehty lapsirakkauden tähden vaan käytännöllisistä syistä.
Jälleennäkemisen ilo huipentui lounaspöydässä. Joona on harjoitellut pihvien paistoa. Nuorukaiselle oli hankittu parasta eteläamerikkalaista pihvilihaa. Hän taiteili siitä aivan loistavat pihvit. Ainakin medium-pihvini olisi pärjännyt missä tahansa Michelin-ravintolassa vaativankin asiakkaan suussa.
Jälkiruoka oli Amalian käsialaa. Hän oli eilen leiponut jälkiruokapiparkakkuja. Ne olivat niin hyviä, että puolet niistä oli hävinnyt maistajien suihin jo heti valmistuttua. Onneksi niitä jäi meillekin. Ne tarjoiltiin jäätelön kanssa ja hyviä olivat.
Ennen paluutamme kysyin Joonalta miten olisi yhden shakkiottelun laita. Hän sanoi, että on viimeksi pelannut minun kanssani noin kolme vuotta sitten. Kerroin, että myös minun viimeinen pelini on pelattu hänen kanssaan, mutta siitä ei ole kuin runsas vuosi. Joten kaivoimme muististamme pelin säännöt ja otimme kaksi erää. Peli oli raakaa mutta rehellistä. Vielä tällä kerralla vanhempi pelaajista oli voittovuorossa.

16.10.19, keskiviikko:
Vaikka vammani eivät ole vielä parantuneet, niin piti päästä suunnistamaan. Olin luvannut mennä tänään Turku-Rasteille jo kuukausi sitten, kun yksi tuttu naisihminen oli Satarasteilla ilman rahaa ja minä lainasin hänelle osallistumismaksun. Lupasi maksaa takaisin, kun sanoi olevansa järjestelytehtävissä tämän päivän kisassa.
Kun menin ostamaan karttaani ja kysyin missä tämä velallinen mahtaa olla. Sanoivat, että hän oli vielä aamulla tulossa, mutta peruutti sitten tulonsa. Koska jo laulussa sanotaan, että naisiin ei voi pieni poikanen luottaa, olin ottanut mukaani rahaa ja pääsin metsään.
Vaikka kortilla oli se lähtö. Lähdön emit-leimasin välähti kerran ja epäilin vahvasti, että se ei toiminut ja siten en saisi aikaa.
Kakkosella aloin toivoa, että lähtöleimasin olisi ollut viallinen, kun tein viiden minuutin pummin. Ei se suunnistus sen jälkeenkään ollut sujuvaa.
Maaliin pääsin ja ajankin sain.
Ohessa LINKKI animaatioon, en mä välttämättä ole ihan noin huono suunnistaja?
Jalka toimi kohtuullisen hyvin hitaassa vauhdissa. Ehkä siihen hiukan vaikutti se, että otin pari tuntia ennen lähtöä kasisatasen Buranan.
Se ei kuulu kiellettyjen aineiden luetteloon, joten suoritukseni oli lääketieteellisesti hyväksyttävä. Laadultaan se ei sitä ollut!

15.10.19, tiistai:
Heräsin siihen, että olin yötä hotellissa. Ensin minulle annettiin huone, jossa ei ollut kunnon pimennysverhoa – eihän sellaisessa valoisassa kesäyössä voi nukkua. Reseptionisti kertoi, että vaihto sopii, hänellä oli vapaana oikein sviitti. Menin huoneeseeni. Ovi avautui makuuhuoneeseen, se oli ihan OK. Jatkoin matkaani isoon olohuoneeseen. Siinä oli yhdessä seinässä iso aukko ilman ovea. Ja aukon takana oli hotellin lastauslaituri – olohuone saattoi olla hieman kylmä talvella. Tällä kohtaa heräsin ja loppu hotelliyöstä jäi siis hämärän peittoon.
Hämärän peittoon ei sen sijaan jäänyt Suomen jalkapallojoukkueen matka kohti Euroopan mestaruusotteluita. Suomi peittosi Armenian Turussa hienon esityksen jälkeen. Samaan aikaan Bosnia hävisi Kreikalle. Tämä merkitsi sitä, että jos Suomi voittaa marraskuussa Lichtensteinin, niin historiallinen osallistuminen EM-kisaan on varma.
Siis ei mitenkään varma vielä?

14.10.19, maanantai:
Turun kaikkitietävä valtuusto päätti sitten, että me luovumme kaupunginjohtajasta ja tilalle tulee pormestari.
Ymmärrän hyvin, että kaupunginjohtajasta halutaan päästä eroon. Nykyinen eli Minna Arve ajaa raitiotietä kaupunkiin kuin käärmettä pyssyyn.
Vaikka meillä ei ole siihen tarvetta eikä varsinkaan rahaa.
Nyt ilmoitettiin yhtenä perusteluna, että se tuo kaupungin kassaan satoja miljoonia euroja. Joku on kertonut poliitikoille, että maan arvonnousu on valtava. Ja poliitikot uskovat, että maan ansioton arvonnousu pelastaa kaupungin talouden.
Aina on ihmetelty miten vähällä järjellä maita ja kansoja on johdettu. Turun tapaisen pikkukaupungin johtamiseen ei näköjään tarvita vähääkään järkeä.

13.10.19, sunnuntai:
Suomen potkupalloilijat kokivat eilen katastrofin, kun Bosnia kuritti meitä kotiottelussa rankasti. Osallistuminen Euroopan mestaruuskisaan koki kolhuja.
En käsitä, mikä taivasosuus siitä aukeaa, jos härmäläiset pääsevät osallistumaan lopputurnaukseen.
Siellä kun tulevat sitten vastaan Saksa, Ranska, Espanja ja monet muut huippujoukkueet. Pärjääminen on siten vaikeaa – tai paremminkin mahdotonta.
Sama ruljanssi oli yleisurheilun MM-kisoihin. Pohjolan kansa riemuitsi, kun saivat jonkin edustajansa kisoihin viimeisellä rankisijalla. Ja perillä tuli yllättäen vastaan karsiutuminen alkuerissä.
Eihän tällaisessa luterialaisessa maassa enää voi pärjätä, kun otamme dopingtestit tosissamme. Eivät puhtaat urheilijat maailman huipulla voi voittaa. Jos dopingin käyttö vapautettaisiin, niin suomalainenkin voisi pärjätä. Tosin nuorukaisten syövät ja muut sairaudet ja kuolemat lisääntyisivät. Näin on käynyt jääkiekossa ja pyöräilyssä, joissa dopingtestit ovat hiukan hataria.

12.10.19, lauantai:
Sateisen yön ja aamun jälkeen päätin lähteä juoksemaan.
Tarkoitus oli tempaista hieman reippaampi lenkki, ajattelin että vauhtia pitäisi löytyä hiukan alle seitsemän minuutin kilometrille.
Tietenkään en mitään verrytteyä suorittanut. Kylmiltäni lähdin aika reippaasti. Ensimmäinen kilsa aikaan 6.30. Keuhkot vinkuivat ja hiukan jo happojakin alkoi muodostua. Pidin viidentoista sekunnin tauon ja jatkoin matkaa.
Toinen ja kolmas kilometri aikaan 6.15. Neljännellä alkoi jo hapottaa, mutta sekin tuli vielä lähes samaa vauhtia. Koko neljän kilometrin lenkin keskiajaksi tuli 6.20.
Tätä vauhtia olen viimeksi juossut joskus tammikuussa. Joten ihan kehäraakki en vielä taida olla.
Illalla sain seurata Vermon raviradalta nelivuotiaiden ravurien Euroopan mestaruuslähtöä.
Kovasti olivat suomalaiset hehkuttaneet omiemme, varsinkin EP Mäkisen Graceful Swampin mahdollisuuksia. Mäkinen kertoi, että hänen hevosensa avaa nollanolla ja on reilussa johdossa ensimmäisessä kurvissa.
Ei ollut, mutta ei siellä ollut ranskalainen Face Time Bourbon, jota on mainostettu kaikkien aikojen parhaaksi nelivuotiaaksi maailmassa. Se juoksi toisessa parissa ulkona ja kiitti viimeisellä takasuoralla vatoavusta ja marssi ylivoimaiseen ja helppoon voittoon.
Tällä hevosella on lähdön jälkeen voitettua palkintorahaa noin miljoona euroa. Jos terveenä saa olla, niin muutaman vuoden päästä voittosumma saattaa olla lähellä kymmentä miljoonaa!

11.10.19, perjantai:
Tapasin eilen yhden naapurin, joka on innostunut Pokemoneista. Aloitti keräilyn joskus vähän yli vuosi sitten ja nyt on jo varmaan yli 500 plakkarissa.
Esiteltyään parhaat löytönsä, hän kyseli, miten minun harrastukseni jakselee. Vastasin, että vuoden vanhassa kännykässä ei ole vielä ohjelmaa asennettuna. Joten huonosti jaksaa.
Tänä aamuna tuli sitten ladattua Pokemon uudelleen kännykkään ja jatkettua harrastusta. Uusia Pokemoneja on tullut peliin satoja ja kun tein puolen tunnin kävelyn, niin sain niitä siepattua puolen tusinaa.
Tänään tulivat myös uudet renkaani. Kävin ne asennuttamassa autoon. Kyseessä on ns. Keski-Euroopan kitkat. Tilasin ne, jotta niillä voi ajaa talvikeleillä Espanjaan ja toisaalta ne sopivat myös kesäkelin moottoriteille. Ne asennettiin kesärenkaiden vanteille, joten jos syksy oikein pahaksi heittäytyy, niin voin ajella nastarenkailla ennen etelään lähtöä.

10.10.19, torstai:
Tämä Turkin diktaattori Erdogan sai luvan diktaattoriksi pyrkivältä Trumpilta luvan hyökätä Syyriaan.
Ja mieshän hyökkäsi heti aamusta. Aikoo rakentaa 30 kilometria leveän vyöhykkeen, jonne hän sijoittaa miljoonia Syyrian pakolaisia.
Jos EU arvostelee Erdoganin toimia, hän lupaa avata rajan Eurooppaan ja tunkea sinne pari miljoonaa pakolaista.
Mistä näitä hulluja sikiää maitten johtoon?

9.10.19, keskiviikko:
Kävimme ehtoolla hieman rentoutumassa kaupungilla.
Koska rentoutuminen ei ole täydellistä ilman alkoholin käyttöä, jouduimme turvautumaan taksin käyttöön.
Yleensä taksikuskeiksi valikoituu ulospäin suuntautuneita ihmisiä, jotka ovat halukkaita keskustelemaan lähes kaikista maailman aiheista.
Sekä meno- että paluumatkalle valikoitui tuppisuita. Paavo Lipponenkin olisi näiden kahden rinnalla suunpieksennän maailmanmestari.
Lisäksi paluumatkan kuski vaikutti siltä, että oli ratissa autokoulun kolmannella oppitunnilla. Kääntyminen oli lähes ylivoimaista kuskin taidoille. Joka risteyksessä meinasi törmätä liikenteenjakajiin.
Kotona keskustelimme kuljettajasta ja totesimme, että sen täytyi olla jonkinlaisessa huumenarkoosissa.

8.10.19, tiistai:
Harvoin sitä tämänikäinen nukkuu yhtämittaisesti aamuun saakka. Tosin unien katseleminen hiukan häiritsi lepäämistä. Pari unta muistin selkeästi herätessäni, mutta kun aloin niitä tätä kirjoittaessani muistella, niin kovin hämäräksi ne olivat muuttuneet. Toisessa pelasin shakkia, toisessa olin varmaankin työmatkalla ulkomailla.
Illalla pitkän empimisen jälkeen lähdin ulkoiluttamaan jalkojani Satarasteille.
Näin jälkeen päin ajatellen ei olisi pitänyt. Suunnistus pidettiin Saukonojan koululla. Matkaa lähtöön oli puolitoista kilometriä ja maalista autolle saman verran.
Maasto oli kamalaa terveillekin saati sitten tällaiselle jalkapuolelle. Juoksemisesta ei siinä metsässä tullut mitään. En voi tulla alas vasemmalle jalalle kuin polulla, siinä ei ole voimaa ottaa maahan tuloa vastaan päkiällä. Ja kantapää edellä ei maastossa voi alas tulla, siinä menee äkkiä nilkka murskaksi.
Eikä se riittänyt, että jouduin kävelemään. En osannut käyttää enää kompassiakaan ja tein ainakin seitsemän minuutin virheet.
Pitänee jatkossa keskittyä StreetO-suunnistuksiin. Ne ovat pääosin korttelirasteja ja niissä meikäläinenkin saa sykkeen nousemaan.

7.10.19, maanantai:
Huomenna tulee kuluneeksi kahdeksan kuukautta tätä akillesmurhetta.
Aluksi tein jänteellä portailla jarrutusliikkeitä lääkärin ohjeiden mukaan. Sitten luin Juoksija-lehden ohjeet, ne olivat hiukan toisenlaiset kuin lääkärin, mutta samantyyppiset. Pystyin liikkumaan ja hiukan juoksemaankin. Tosin juoksupäivän jälkeen piti kärsiä pari päivää lepoa ja kipua.
Sitten luin shockwave-hoidosta. Ja sinnehän sitä oli rynnättävä tekemään itsensä terveeksi. Se auttoi mukavasti ja pystyin heinäkuun alussa juoksemaan neljä kisaa Kainuun Rastiviikolla. Sitä auttoi vahva kuuri särkylääkkeitä. Lääkehumalassa suunnistusten jälkeen juoksin täysitehoisen lenkin. Sen jälkeen akilles oli taas lähtötilanteessa.
Ostin sähköpyörän ja puolitoista kuukautta kului pyöräillen ja kävellen. Jänne oli paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Osallistuin Rogainig-kisaan elokuun lopussa. Kolme tuntia pystyin siellä kävelemään, sen jälkeen viisi tuntia liikkumaan etanan vauhtia itkien ja kiroten.
Kisan jälkeen jatkoin rauhallisia punnerruksia portaissa pumpaten molemmilla jaloilla yhtä aikaa ylös-alasliikettä. Tätä liikettä olen tehnyt noin 50 kertaa päivässä. Sillä tavalla olen saanut jänteeseen hiljalleen lisää voimaa. Juoksukin on alkanut sujua hieman paremmin. Vauhtia olen lisännyt pikku hiljaa. Jänne ei ole pahemmin järkyttynyt juoksusta, olen heti seuraavana päivänä pystynyt uudelle lenkille. Itse asiassa juoksu sujuu nyt paremmin kuin kävely. Kävelyssä jänne venyy ja hieman sattuu. Lisäksi kävely on edelleen ontumista. Parisen viikkoa olen jo uskonut, että täysivauhtinen juoksukin alkaa sujua joskus tulevaisuudessa.
Lenkit ovat olleet lyhyitä, sellaisia viiden kilometrin mittaisia. Tänään juoksin viimeiset kolme kilsaa jo alle seitsemän minuutin km-vauhtia.
Tällä lenkillä Garmin mittasi anaerobiseksi kynnykseksi pulssi 141 / vauhti 7.04 min/km.
Vuosi sitten vastaavat arvot olivat
148 / 5.50 min/km.
Sen se 8 kk akillesjänteen sairastelua teki.
Kannattaa huoltaa jännettä ennen kuin se revähtää!

6.10.19, sunnuntai:
Tänään kävimme Nauvossa laittamassa kesämökkimme talviteloille.
Mitä kaikkea siihen sitten kuuluukin. Riistakamerat hain pois metsästä. Vesipumpun tyhjensin ja avasin kaikki venttiilit niin, etteivät jäädy talven aika. Kerran on yksi sulkuventtiili jäänyt kiinni-asentoon ja niinhän siinä kävi, että se piti vaihtaa uuteen – vanha kun vuoti pahemman kerran.
Petien paljat käännettiin pystyyn ja peitot ripustettiin roikkumaan katosta. Jää hiirille hiukan vähemmän pehmusteita.
Yksi hiiri oli jäänyt kiinni loukkuun, oli ilmeisesti tullut sisälle, kun tulivat ensimmäiset pakkaset.
Eiköhän se mökki siellä tule toimeen ilman meitä ensi maaliskuuhun asti!
Dohan kisat päättyivät tänään – samalla päättyi myös suomalaisten nöyryytys. Onneksi ruotsalaiset ja norjalaiset pelastivat penkkiurheilijan illat kotikatsomossa. Minusta on tullut hyvä skandinaavi.
Toivottavasti ne edes jatkavat tällä tasolla. Muuten pitää alkaa samaistumaan venäläisiin. Se olisi kauheaa...

5.10.19, lauantai:
Aamulla kun heräsin lämpömittari näytti 5,9 astetta. Tämä Huhkola on turun kylmin paikka, mutta reippaasti pakkasen puolella oltiin muuallakin kaupungin alueella.
Pihatyöt jatkuivat ja Dohan kisojakin tuli seurattua. Onneksi huomenna on jo kisojen viimeinen päivä.
Parissa lajissa on jo jaettu kaksi pronssimitalia syistä, joita ei tavallinen penkiurheilija ymmärrä.
Kisojen dopingtestaus on kuulemma ollut hiukan löysää. Kun tänään katseli kuulantyöntäjiä ja heidän tuloksiaan, niin tuli kyllä mieleen, että parin vuoden päästä, kun testit taas paranevat, niin mitalit jaetaan uudelleen.

4.10.19, perjantai:
Suomessa vihreä puolue on pyörinyt pitkään vanhojen stalinistien pyörittämänä. Sellaisista ei ole ollut eikä tule olemaan mihinkään rakentavaan politiikan tekoon.
Yksi mies sieltä on erottunut järkevillä kannanotopillaan, Osmo Soininvaara.
Nyt puolueeseen on liittynyt toinenkin järkevästi ajatteleva, Atte Harjanne.
Diplomi-insinööritaustainen Harjanne kertoo olevansa valmis jopa uusiin ydinvoimalahankkeisiin.
– Ei siinä ole kahta sanaa, tarvitsemme paljon päästötöntä sähköä ja lämpöä. Jos politiikka on fiksusti ohjattua, se tarkoittaa ydinvoiman lisärakentamista. Mun matikka sanoo, että sitä tarvitaan.
Harjanteen mukaan vihreissä on yhä enemmän ydinvoimaan myönteisesti suhtautuvia ihmisiä.
Nythän ne ovat hallituksessa. Ei muuta kuin lisää ydinvoimaa ja kaikki hiili- ja turvevoimalat naftaliiniin.

3.10.19, torstai:
Maailmalla puhutaan Niinistön vierailusta amerikkalaisen kylähullun luona.
Lehdistötilaisuudessa Niinistö arvosteli rivien välistä USA:n demokratiakehitystä Trumpin aikana. Maailman älykkäin henkilö Donald Duc… anteeksi Trump, käsitti sen kehumiseksi. Ne, jotka elävät reaalimaailmassa ja joiden älykkyys ylittää keskiarvon, käsittivät sen kettuiluksi.
Jo ollaan aikoihin eletty, kun Suomen presidentti julkisesti arvostelee USA:n presidentin tekemisiä. Vaikka onhan se hyvä, että edes joku. Kun itäisen naapurimme pressa ei sitä tee oikein kunnolla. Putin kun on kiertänyt Trumpin muuten vahvaan otteeseensa. Väitetään, että Putinilla on sen tasoista videomateriaalia hallussaan Trumpin Venäjän vierailuilta, että miehellä ei ole varaa pyristellä Putinin verkossa.
Trump on kyllä upottanut itsensä niin syvälle suohon, että vain ihme voi pelastaa hänet syytteiltä. Toivotaan, että erottaminen tapahtuu nopeasti. Se on vaarallista, että maailman kolmanneksi mahtavimman valtion päämies on täysin arvaamaton.

2.10.19, keskiviikko:
Suomi mainittiin CNN:n uutisissa.
Ei sen takia, että maksoimme sotavelkamme takaisin. Onhan se hyvä, ettei sitä vanhaa tyhmyyttä enää kaivella. Olimme kait ainoa maa, joka nämä velat maksoivat, muut olivat fiksumpia ja jättivät maksamatta.
Sauli Niinistö meni Amerikkaan ja pääsi kättelemään Trumpia. Ja kuuntelemaan kun Trump mesosi naama tulipunaisena vapaan maan vapaalle lehdistölle. Ne pahuksen lehtineekerit kun menevät kirjoittamaan, mitä ajattelevat eivätkä sitä, miten Trump ajattelee.
Niinistö istui vieressä ja kuunteli kyllästyneenä.
Amerikkalaiset kertoivat Twitterissä tunteneensa syvää myötähäpeää Niinistön puolesta.
Dohassa urheillaan yhä. Ja taas saimme kuulla haastattelun vieraan maan urheilijalta selkeällä suomenkielellä. Tänään kyseessä oli ruotsalainen naispuolinen maileri. Hänen nimeään en osaa kirjoittaa, isä kun on ugandalainen. Äiti on suomalainen ja tyttö itse ruotsalainen. Sillä matkalla pääsi jatkoon myös kaksi muuta suomenkielistä. Tsekkiä edustava Mäki ja Viron Mägi. Suomalainen mailin kipittäjä jäi niukasti rannalle loppukilpailusta.

1.10.19, tiistai:
Viime päivinä on tullut katseltua televisiota enemmän kuin koko alkuvuotena yhteensä.
Syynä on nämä yleisurheilun MM-kisat Dohassa.
Suomalaiset on majoitettu hotelliin, joka on keskeneräinen ja saastainen. Se vie mahdollisuudet kunnollisiin tuloksiin. Toisaalta suomalaiset ovat hiukan statisteja, tuloskunto ja lahjat eivät riitä.
Mutta onneksi minulla on veressä runsaasti skandinaavista perimää, joten olen voinut jännittää norjalaisten ja jopa ruotsalaisten menestystä.
Sekä Norja että Ruotsi saivat jo kultaa. Ja ehkä hienointa oli seurata ruotsalaisen seiväshyppääjän suorituksia. Ne riittivät hopeamitaliin.

30.9.19, maanantai:
First Lady täyttää tänään vuosia. Mutta ne eivät ole tasavuosia, joten juhlinta tapahtui työn merkeissä. Siis näiden pihatöiden.
Pari päivää sitten kirjoitin Ilkka Kärppälästä ja lupasin asiasta toisenkin tarinan.
Isoisäni oli Kustaa Kärppälä. Hän oli Kärppälän rusthollitilan vanhin poika. Tila oli varsin suuri, muutama kymmenen hehtaaria peltoa ja pari sataa metsää. Ei siis puuta vaan hehtaaria.
Kustaan isä oli hyväntahtoinen mies ja takasi paikkakkuntalaisten lainoja. Yksi laina jäi aikanaan maksamatta ja kun Kustaan isä oli kuollut, tämän lainan takaus lankesi maksuun.
Kustaa oli tällöin vielä alaikäinen, mutta olisi ollut halukas ottamaan takauksen maksettavakseen. Tilalla kun oli metsää ja sitä myymällä olisi pystynyt takauksen hoitamaan. Tämä ei kuitenkaan käynyt pankille ja tila meni pakkomyyntiin. Se meni pilkkahintaan ilmeisesti pankinjohtajan tutuille.
Tästä Kustaa suivaantui ja lähtiessään maailmalle muutti hienon Kärppälä-nimensä Laineeksi. Minä olen syntyjäni Laine, isäni muutti sen muutettuaan Kyröön juuri ennen syntymääni. Kyrössä asui nimittäin toinenkin Mauno Laine ja kun posti meni jatkuvasti sekaisin, niin päätös nimen muutoksesta syntyi. Lainema on suojattu nimi ja tällä hetkellä meitä on hiukan toistakymmentä.
Olen käynyt sukutilallamme ja kertonut nykyisille omistajille tarinamme. Kun veljeni on enemmän teoreetikko kuin minä, niin olen sanonut, että minun kuuluisa astella tämän Pirkanmaalla sijaitsevan tilan isäntänä. Pojillehan nämä tilat ovat tupanneet siirtymään.
Mutta tässä asiassa jossittelu on turhaa. Kustaa ei olisi koskaan tavannut tulevaa vaimoaan ja niinpä isääni ei olisi syntynyt. Eikä minuakaan.

29.9.19, sunnuntai:
Päivä kului pihatöissä.
Taloyhtiömme mielestä piha-alue ja käytävät ovat päässeet huonoon kuntoon. Tottahan se on, ne rehottavat kasveja ja rikkaruohoja.
Tällaiselle metsien miehelle ne ovat oikein kodikkaita ja sopivat hyvin akillesjänteilleni. Mutta hieman aistillisuuteen taipuvaisille kaupunkilaisille ne ovat julman näköisiä ja pelottaviakin.
En isommin valittanut, ihan mukavaa se on kauniissa syyssäässä ulkona töitä tehdä. Enkä ollut ainoa, pihalla monet muutkin ahkeroivat. Mutta eivät sentään kaikki.
Huomenna on vuorossa yleisten alueiden hoito, saas nähdä onko osallistumiisprosentti suurempi.

28.9.19, lauantai:
Tänään tuli kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun autolautta Estonia upposi ja vei mennessään lähes tuhat ihmistä.
En pysty suremaan menehtyneitä ihmisiä, mutta kahdesta syystä onnettomuus on jäänyt mieleeni.
Noin kuukausi onnettomuuden jälkeen matkustin Puolaan. Ensin menin Vikingin lautalla Tukholmaan. Sieltä ajoin Karlskronaan Etelä-Ruotsiin ja matka jatkui ruotsalaisten kanssa lautalla Gdanskiin. Päivä siellä puolalaisten kanssa liikeneuvottelussa. Ja paluu illalla takaisin Ruotsiin. Nämä kolme yötä olin valvonut miettien sitä, pysyykö laiva pinnalla. Puolalaislaivan baarin seinällä oli vielä kuva sisaraluksesta, joka oli kaatunut myrskyssä ja makasi rannikon läheisyydessä pohja ylöspäin.
Neljäntenä yönä palasin takaisin Turkuun. Enää en jaksanut valvoa vaan nukuin laivassa kuin tukki.
Toinen syy muistaa tapahtuma on se, että Estonian SOS-hälytyksen vastaanotti Ilkka Kärppälä niminen henkilö. Ilkka oli merivartioston palveluksessa. Hän oli ja on vieläkin huippuluokan ampuja. Ilkka on pikkuserkkuni. Hänen isänsä Kauko omisti rekka-auton ja ajoi mm. kalkkia Paraisilta Tampereen seudulle. Asuimme siihen aikaan Kyrössä ja Kauko poikkesi kerran meille kylään matkallaan. Olin kait kymmenen ikäinen ja Kauko kysyi, voisiko ottaa minut mukaansa kyläilemaan kotiinsa Tottijärvelle. Vanhempani lupasivat ja minä olin innoissani.
Olin siihen aikaan huomattavasti huolettomampi kuin nykyään ja tein jonkinlaisen vaikutuksen Kaukon vaimoon, joka oli viimeisillään esikoistaan odottaen. Kun tämä esikoinen syntyi, niin hänelle annettiin nimeksi Ilkka. Lienen jollakin lailla syyllinen nimitykseen.
Ja kysehän on nimenomaan hälytyksen vastaanottaneesta Ilkka Kärppälästä.
Isoisäni Kustaahan oli sukunimeltään Kärppälä, mutta vaihtoi nimensä Laineeksi, kun häneltä huijattiin Lempäälässä sukutilan omistus. Mutta se on kokonaan toinen tarina!

27.9.19, perjantai:
Tänään tuotiin vaihtolava taloyhtiömme pihalle. Se tarkoitti syystöiden tekoa. Eli vietin päiväni pensasaitoja leikaten ja jätettä kuskaten lavalle. Sen verran huonossa kunnossa olen, että töitä jäi vielä huomiseksikin. Hiukan se tottumattomalle työnteko otti voimille ja selän päälle.
Välillä sain hiukan vaihtelua, kun vein pyörän XXL:ään takuuhuoltoon ja hain sen sieltä pois. Pyörässä ei ollut mitään vikaa, huollon yhteydessä ajotietokoneen ohjelmakin päivitettiin. Vaikka ei siinä vanhassa mitään vikaa ollut. Paitsi, että se näytti prosentin verran pidempää matkaa kuin GPS.

26.9.19, torstai:
Tänään koitti vihdoin se päivä, jolloin katsoin, että kykenen suunnistamaan varsinais-suomalaisessa metsässä.
Tosin valitsin kohteen hieman poikkeavaksi normaaleihin meikäläisiin maastoihin.
Paimiolaiset järjestivät iltarastit Paimion Parantolan takamaastossa. Se on varsin hyväpohjaista metsää, osin mäntykangasta.
Rata oli selkeä ja aika helppo. Näkyvyys oli hyvä, vain paikoin risukot hakkuaukeilla hidastivat menoa.
Mitään isompaa virhettä en tehnyt suunnistuksessa.
Jalka kesti hyvin kankaalla ja polulla juoksua. Mutta huonolla pohjalla edetessä alkoi akilles kyllä kipuilla. Se hidasti vauhtia. Mutta enemmän vauhtia hidasti se, että kunto on huonontunut juoksutauon aikana. Jalka ei nouse risukossa ja ylämäissä.
Paljon on töitä tehtävä ennen kuin kehtaa mennä oikeisiin kilpailuihin.

25.9.19, keskiviikko:
Taas on ilmastohysteriaa lietsottu koko viikonloppu ja vähän ylikin.
Kun ihmisten – lukuunottamatta muslimeja – luottamus uskontojen kaikkivoipaisuuteen on heikentynyt, valtaa pitävien on keksittävä muita aiheita ihmisten pelottelemiseksi.
He ovat perustaneet
Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneelin nimeltään IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change).
Se syöttää hallituksille jatkuvaa tietoa ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä. Ja se tuhoaa maapallon. Ja kun hallitukset ovat saaneet kansan uskomaan tähän, he eivät tee mitään konkreettista.
Tosiasiahan on, että ilmasto on koko maapallon monimiljardisen historian ollut muutoksen kourissa. Ja tulee olemaan.
Ihmisestä huolimatta!
Ei ilmaston lämpeneminen ole suurin murheemme.
Maapallon saastuminen on suuri ongelma.
Ja sitäkin suurempi on väestön räjähdysmäinen kasvu.
Meitä on kohta kahdeksan miljardia, kun oikea määrä olisi varmaankin
jotakin yhden ja kahden miljardin välillä.
Minä rukoilen joka ilta, että pian tulisi tappava pandemia, joka poistaisi liikaväestön. Tai että maanjäristykset, tulivuoren purkau
kset, sodat, astreoidit ja muut luonnonkatastrofit hoitaisivat tämän likaisen työn.

24.9.19, tiistai:
Lähdettiin kotiin, kun satoi, oli kylmä ja pimeä ja muutenkin kaikki oli vastaan.
Paluumatkalla haimme Juhalta tietokoneeni. Se oli korjattu ja virukset oli sieltä poimittu. Mun laitteeni oli louhinut bitcoineja, niin että sen pintalämpötila poltti sormia. Valitettavasti louhinta ei tuonut minulle miljoonia.
Nyt pitäisi saada kone siihen kuntoon, että tämä antiikkinen kone, jolla tätäkin päivitystä kirjoitan, saisi taas oikean paikkansa varaston hyllyllä.

23.9.19, maanantai:
Yöllä oli neljä astetta pakkasta, joten pihalla olevista kukkaruukuista ei enää tarvitse murehtia. Halla pani.
Lähdimme taas mökille Nauvoon.
Pikku hiljaa sitä laitetaan talviteloille.
Matkalla kuuntelimme englantilaisen Thomas Cook-yhtiön konkurssiuutisia. Tjäreborg on tämän yhtiön tytäryhtiö, ainoa matkatoimisto, joka lentää Turusta Kanarialle. Olemme sen palveluja käyttäneet periaatteessa ainakin kerran vuodessa tällä vuosituhannella.
Yleensä olemme sen siivillä lentäneet syksyn matkalle. Onneksi ei ole nyt varauksessa yhtään lomalentoa.

22.9.19, sunnuntai:
Joskus 40 vuotta sitten asetin päämääräkseni menestyä suunnistuksen SM-kisoissa, kun siirryn 80-vuotiaiden sarjaan. Sitä ennen ei lahjoillani ja fysiikallani sitä voi hankkia.
Velipoikani pääsi tänä vuonna tähän sarjaan ja menestystäkin on tullut kohtuullisesti.
Tänään juostiin sprintin Suomen mestaruuksista Forssassa. Itse en sinne mennyt, kun jalka ja kunto eivät vielä ole sen tason kisoihin riittäviä.
Sen sijaan Matti oli mukana. Aamupäivän karsinnoissa hän oli ikäluokan kolmanneksi nopein ja pääsi siten lähtemään loppukilpailuun kolmanneksi viimeisenä.
Tuloslaskennasta oli OnLine-linkki netissä ja pystyi seuraamaan koko kisan ajan tilannetta. Matilla olisi siis ollut mitalisijaan oivalliset mahdollisuudet. Jännitin ruudun äärellä kisaa paljon enemmän kuin koskaan omaani.
Mitalisijat kuitenkin valuivat hiekkaan, minuutin tappio tuli pronssimitalimiehelle. Niin lähellä, mutta niin kaukana.
Jospa minä sitten ottaisin sen mitalin kahdeksan vuoden päästä!
Tai ehkä kuitenkin on tässä vaiheessa parempi siirtää tavoite 85-sarjaan 13 vuoden päähän. Tarttis vaan olla silloin itse hengissä ja juoksukunnossa.

21.9.19, lauantai:
Veljeni Matti ja hänen vaimonsa Tuula järjestivät tänään kekkerit Espoossa. He olivat kutsuneet molempien sukulaiset kotiinsa, yhteensä noin 70 henkeä.
Kokoontumisen teemana ei siis missään tapauksessa ollut se, että Matti täyttää tänä syksynä kahdeksankymmentä vuotta. Virallisesti ilmoitettiin, että kokoontuminen järjestetään, koska Tuula ja Matti ovat olleet yhdessä neljännesvuosisadan. Ja toinen syy on se, että Matti on kirjoittanut elämänkertansa. Se oli tullut ulos painosta ja kirjaa jaettiin kutsutuille.
Poimimme Ullan kanssa Maijan ja juhlien kunniavieraan Ainon matkaamme. Pienessä tihkusateessa matka joutui ja olimme ajoissa perillä. Vaikka Matin talo on varsin tilava, niin perillä oli varsin tiivis tunnelma ja puheensorina täytti ilman.
Me sisarukset luovutimme Matille satakuntalaisen taiteilijan tekemän näköispatsaan. Se oli luonnollisen kokoinen pää. Minusta se oli varsin onnistunut. Matilla on runsaasti taidetta seinillään, hänen reaktiostaan en osannut päätellä onko patsas tulevaisuudessa esillä vai viedäänkö se suoraan varastoon. Käyttöohjeeksi Sirkkaliisa antoi, että koska Tommi on hyvin samannäköinen kuin Matti, niin hän voi sen sitten aikanaan antaa perinnöksi nuoremmalle pojalleen.
Yhtenä teemana oli tutustuttaa Tuulan ja Matin sukulaiset toisiinsa. Aika pinnalliseksi se jäi, kyllä nämä suvut löysivät paremmin vanhat tutut kuin loivat uusia tuttavuuksia. Ainoa, jonka kanssa minä vaihdoin enemmän kuin lyhyen tervehdyksen, oli Tuulan sisko Leena.
Ruokaa, juomaa ja taiteellista ohjelmaa oli runsaasti. Julian tuttavat Sibelius-akatemiasta esittivät serenadin Tuulalle ja toisen pariskunnalle.
Vastanaineet Ava ja Lassi esittivät omissa häissään kuukausi sitten tanssitun häävalssinsa. Sen, jonka he olivat itse säveltäneet ja sanoittaneet. Matin jälkeläiset ovat varsin taiteellista porukkaa. Koska minulla ja lapsillani ei ole havaittavaa taiteellisuutta kovinkaan runsaasti, käsittäisin, että ne geenit on peritty Eilan suvun puolelta!
Paluumatka sujui kommelluksitta ja ongelmitta.

20.9.19, perjantai:
Meillä on nyt pääministerinä mies, jonka työkokemus liittyy voimakkaasti ammattiyhdistystoimintaan.
Tämä yhdistys on vanhoillisin organisaatio maassamme. Hankittuja etuja ei heidän mielestään voi missään olosuhteissa muuttaa – ainakaan huonompaan suuntaan. Missään muussa länsimaassa ei tämän tasoista toimintaa ole.
Jarruttamalla, uhkailemalla ja lakkoilemalla ay-liike hoitaa maan asioita.
Ja nyt saimme tällaisen jarrumiehen pääministeriksemme. Antti Rinne on johtamistyylillään jo saanut monien niskavillat pystyyn täällä kotimaassa. Mies kun ei kuuntele ketään ja haluaa tehdä ja päättää kaikki itse.
Nyt Rinne kävi Pariisissa keskustelemassa EU:N asioita Macronin kanssa. Ranska oli sitä mieltä, että briteille pitäisi saada vauhtia Brexitin suhteen.
Ja Antti-poika kokemattomuuttaan meni laukaisemaan, että on päätetty, että takaraja brexit-esityksille on syyskuun loppu. Mitään tällaista päätöstä ei ole tehty – eikä sitä yksin Macron ja Rinne voi tehdäkään.
Antti Rinne sai hyytävää kyytiä lausunnostaansekä sekä briteiltä että muilta EU-mailta. Myös kotimaassa älähdettiin Macronin työrukkasena olemisesta. Häpeän puna nousee monille sivullisille miehen töppäyksistä.
Mahtaako mies itse ymmärtää tekemisiään. Ja jos ymmärtää, niin pelkään pahoin, että fysiikka ja psyyke voi joutua koville. Rinnehän kävi vuodenvaihteessa lähellä kuolemaa, elimistö ei kestänyt ilmeisesti sossujen puheenjohtajan työpaineita.
Kuinka mahtaa nyt käydä?

19.9.19, torstai:
Aamu oli vastoin säätiedotuksia sateinen.
Kun kävin aamutoimillani puron vieressä sijaitsevassa mukavuuslaitoksessa, se oli veden saartama. Perille pääsy edellytti saappaiden käyttö. Joten laitosta voitaneen kutsua nyt vesiklosetiksi!
Forecan tietojen mukaan vedenkorkeus on 40 cm yli normaalin. Minusta se on kyllä paljon enemmän. Mutta ehkä nyt jäätiköiden sulaessa meren normikorkeus on muuttunut.
Kun sade taukosi, kävin kääntämässä veneen ylösalaisin ja puhdistin sen pohjan. Vene on ollut koko kesän vedessä ja siinä oli vahva näkkikasvusto pohjassa. Ilmankos se oli loppukesästä aika raskas soutaa.
Kun sade alkoi uudelleen, häivyimme keskuslämmitystaloon.

18.9.19, keskiviikko:
Lähdimme aamulla Nauvoon.
Sielläkin oli satanut vettä, vesimittari oli täynnä. Siihen mahtuu hiukan yli 50 mm vesipatsasta.
Kävin hakemassa metsästä pari riistakameraa. Niissä oli peuroja, peuroja, peuroja.
Kävin samalla tarkistamassa Limnellinjärven rannalta vahverotilanteen. Muutama kosteikkovahvero löytyi. Niistä Ulla loihti kastikkeen liharuuan kanssa nautittavaksi. Lounaan söimme mökkiperinteen mukaan iltakahdeksalta.
Sitä ennen olin ajanut ruohikot, tyhjentänyt veneen raskaasta vesilastista ja nostanut veneen ylös. Pesin myös veneen sisäosan.
Ullan kanssa perkasimme viiniköynnöksemme. Se on kasvanut mielettömästi ja osa sadosta lepäsi viereisen pihlajan oksistossa. Satoa tuli ehkä noin kaksikymmentä litraa.

17.9.19, tiistai:
Aamulla oli mittarissa +0,5 asteta, ei ihan vielä pakkasta.
Iltasella oli vuorossa Satarastien järjestelytehtävät. Ne sujuivat rutiinilla, olin ohjaamassa autojen parkkeerausta.
Siinä työn lomassa sai ihailla kurkiaurojen muuttomatkaa etelään. Ensin tuli sellainen 60 kurjen aura. Sitä seurasi hetken päästä noin sadan kurjen aura. Kolmas olikin sitten oikein mahtiaura. Me laskimme (arvioimme) Martin kanssa sen määräksi ainakin 250 kurkea.
Ilman viileneminen ja pohjoistuuli saa nämä isot linnut kaipaamaan etelään.
Olin ottanut otsalampun mukaan ja varauduin rastien poishakemiseen hämärtyvästä metsästä. Nuoremmat ratamestarit armahtivat minut ja Grönroosin Timon ja saimme lähteä kotiin jo aikaisin.
Sen verran kurkien etelänmatka herätti minua, että varasin meille Ullan kanssa joulukuun alkupäiville lauttamatkan Helsingistä Travemundeen. Sieltä joutuu sitten ajamaan ihan itse loppumatkan Espanjaan.

16.9.19, maanantai:
Olen nyt puolitoista vuotta opiskellut espanjaa. Aika huonolla menestyksellä. Mutta jotakin on tarttunut meikäläisen harvan otsatukan alle.
Viime yönä nimittäin heräsin siihen, että yritin muistella mennä-verbin taivutusta. Se on hyvin epäsäännöllinen verbi. Espanjalaisilla ei sitäkään vertaa johdonmukaisuutta kuin enkuilla. Verbi muuttaa olomuotoaan kuin selkärangaton poliitikko. Ja sekös mua pänni aamuyön tunteina. Niin paljon se otti pattiin, etten saanut viiden jälkeen enää unta vaan nousin ylös.
Ehkä tässä vaiheessa olisi parasta tunnustaa, etten opi enää uutta kieltä. Voisin alkaa vahvistamaan englannin taitojani. Ne kun ovat päässeet pahasti ruostumaan, kun niitä ei ole enää tullut käytettyä päivittäin näin eläkeiässä.

15.9.19, sunnuntai:
Turun Sanomien Hannu Miettunen kirjoittaa pääkirjoitussivulla herra Trumpista.
Jo otsikko on mojova:

Syyntakeettomana jatkokaudelle?

Vuoden päästä tähän aikaan Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjassa lähestytään jo loppusuoraa. Valinnalla on tavallistakin enemmän merkitystä myös muulle maailmalle, sillä toiselle kaudelleen pyrkivän Donald Trumpin persoonassa on tapahtunut jo ensimmäisen aikana yhä huolestuttavampia muutoksia.
Juttu jatkuu väliotsikoiden mukaan seuraavasti:
1. Peluri on alkanut vaikuttaa avohoidokilta.
2. Putinin peukaloruuvi ei ole paljastunut.
3. Kiinan kanssa uhkaa tulla muukin kuin kauppasota.
Kolumni loppuu seuraavasti:
Monikin juristi lienee silti lueskellut jo säädöksiä, joiden nojalla presidentti voidaan todeta kykenemättömäksi hoitamaan virkaansa. Kuten aikanaan dementoituneen oman päämiehemmekin tapauksesta tiedämme, kynnys on korkea.
Ennakkotapauksen löytää Britanniasta, jossa pitkällä hallituskaudellaan Yhdysvalloiksi julistautuneet siirtokunnatkin menettänyt kuningas Yrjö III julistettiin 1810 holhouksenalaiseksi.

Aikaa vahvaa tekstiä meille ystävällismielisen valtion päämiehestä. Mitään trumppimaista valhetta ei juttuun sisältynyt. Mutta totuus Trumpista onkin aika loukkaavaa, vaikka sitä hiukan kaunistelisikin. Miettunen ei kaunistellut!

14.9.19, lauantai:
Eestin reissumme aikana sain tiedon DHL:ltä, että tilaamani Garmin olisi tuotu ulko-ovellemme keskiviikkona. Ilmoitin, että en ole paikalla. DHL lupasi toimittaa laitteen Skanssin pakettiautomaattiin.
Niin kuumissani en sentään ollut, että olisin mennyt sinne heti, kun ovet avattiin kahdeksalta. Maltoin odottaa puoli tuntia ennen kuin kävin sen noutamassa. Kymmeniä paketteja olen postin automaatista hakenut, mutta DHL toimii hiukan eri tavalla.
Ensin piti antaa tekstiviestillä lähetetty numerosarja. Sen jälkeen kehotettiin kirjoittamaan oma nimi näppäimistöllä, sekin sujui vielä ihan hyvin. Sitten tuli uusi kehotus kirjoittaa nimi. Tarkistin nimenkirjoituksen – se oli oikein. Yritin painaa jatka näppäintä, ei onnistunut jatko. Sitten oli pakko lukea tarkemmin mitä nayttö ohjeisti tekemään. Siinä sanottiin, että piti kirjoitta se oma nimi sormella näyttöruutuun. Tein työtä käskettyä ja hetken kuluttua minulla oli paketti hyppysissäni.
Kotona avasin paketin. Siellä oli juoksutrikoot. Puin ne päälleni ja hyvin istuivat. Jalkaongelmien vuoksi se onkin ainoa hyvin sujuva laji, seisominen, kävely ja juokseminen ovat hyvin vaikeita.
Näitten mietteiden jälkeen avasin joululahjani, Garmin Fenix 6 X Pro. Kytkin sen yhteyteen kännykän ja tietokoneen kanssa. Se on tehty nykyään helpoksi, parin minuutin työskentelyn jälkeen asia oli reeras. Kymmenen vuotta sitten tämän kanssa olisi saanut pujotella pari tuntia.
Sitten ylös, ulos ja lenkille. Oikeassa ranteessa uusi mittari, siinä sykemittaus ranteesta. Toisessa käpälässä Polar sykevyön kanssa. Syke oli ranteesta mitaten aika hyvä, tosinse seilasi kokoajan hieman jälkijunassa. Keskisyke oli molemmilla tavoilla sama. Polar näyttää matkan liian isoksi, se oli yli prosentin suurempi. Garmin näyttää kait matkan aika tarkkaan oikein.

13.9.19, perjantai:
Kirjauduimme ulos hotellista ja lähdimme tutustumaan Telliskiven luovaan alueeseen.
Se on vanhaan teollisuusalueeseen sijoitettu kortteli, jossa on putiikkeja, ravintoloita ja paljon muutakin touhuttavaa. Hiukan boheemi ympäristö ja koko ajan tutkailin, että missähän myytäisiin maria. Sitä ei löytynyt.
Söimme lounaan initialaisessa ravintolassa. Annokset olivat sitä kokoa, että puolet otimme mukaamme huomiseksi ruuaksi.
Satamaan ajoimme ensin ostoksille. Niitä tuotteita ostamaan, jotka ovat Virossa vielä halvempia kuin Suomessa. Kaupan löysimme muutaman U-käännöksen ja kiellettyyn ajosuuntaan ajon jälkeen. Johonkin elektroniseen laitteeseemme tuli ilmoitus, että olen tehnyt liikennerikkeen. Ilmoituksessa puhuttiin yhdestä, mutta niitähän oli paljon enemmän.
En ilmoitusta enää löytänyt, epäilen, että se tuli Google Mapistä. Katsotaan tuleeko Viron poliisilta tarkennusta töppäilyihini.
Matka Suomenlahden yli sujui rauhallisesti. Vikingin satama on sellaisessä paikassa, että kaupunkiin pääsy kesti tuoli tuntia. Sen jälkeen ongelmat helpottivat.
Kotona olimme kymmenen jälkeen kirkkaassa säässä täyden kuun valaistessa matkaamme.

12.9.19, torstai:
Tänään oli vuorossa Kumu. Se on taidemuseo, josta virolaiset ovat erityisen ylpeitä.
Tällä hetkellä siellä oli amerikkalaisen Rick Owensin ja virolaisen räppäri Tommy Cashin yhteisnäyttely. Varsin outoja asioita siellä esiteltiin. Yhtenä esimerkkinä pakastesäiliö, johon Tommy oli pumpannut kaksisataa miljoonaa siittiötään odottamaan uutta tulemistaan.
Oli siellä myös vanhaa neuvostoaikaista virolaistaidetta. Aika lohdutonta tuotosta.
1800-luvun taiteessa kiinnitti huomiota se, että lähes kaikilla virolaistaiteilijoilla oli saksankielinen sukunimi.
Illallinen syötiin Rataskaevu-nimisessä ravintolassa samannimisellä kadulla. Suosittelen!

11.9.19. keskiviikko:
Vieraassa maassa, vieraassa sänkyssä ja vieraassa ilmastossa yöunet jopa tällaiselle parkkiintunneelle kaupparatsulle jäävät hieman ohuiksi. Ajattelin aamulla ennen Ullan heräämistä mennä kuntosalille tekemään aamuhölkän.
Heräsin hieman ennen kahdeksaa ja peruutin kaikki aktiviteetit. Kävimme Ullan kanssa hotellin runsaalla aamiaisella. Armon rouva jäi lepäämään huoneeseen ja minä lähdin aamukävelylle vanhaan kaupunkiin. Hieman tuli taivaalta ohutta vettä ja lenkki jäi aika lyhyeksi. Löysin sentään aikoinaan maailman parhaalle shakinpelaajalle, Paul Keresille, pystytetylle muistolaatalle.
Olen kerran pelannut häntä vastaan yhden shakkiottelun. Keres antoi simultaanin Turussa noin vuonna 1968. Hävisin aika huonon esityksen jälkeen. Luokkatoverini Mauri Sirkiä sentään taisteli ansaitun tasapelin häntä vastaan.
Iltapäivän vietimme Lentosatamassa tutustuen merimuseoon. Siellä esiteltiin kaikkea, joka liittyy mereen. Oli sukellusveneitä, jääpurjeveneitä, tavallisia moottoriveneitä rannan ilotyttöjäkään unohtamatta. Me pääsimme oikein sisälle yhteen suureen sukellusveneeseen, nimeltään Lembit. Se oli yllättävän tilava sisältä. Tosin merimiesten makuupaikat olivat ahtaita, niissä ei olisi meikäläinen saanut unta.
Illallisen nautimme Olde Hansassa, keskiaikaisessa ravintolassa, joka tarjoili keskiaikaista ruokaa. Sitä oli riittävästi. Maultaan se oli vähän niin ja näin. Mutta palvelu oli kyllä aivan erinomaista, vaikka eestiläisiä usein moititaan siitä, että palvelun taso on vielä huonompaa kuin Suomessa.

9.9.19, maanantai:
Heräsin aamulla neljän jälkeen enkä saanut enää unen päästä kiinni. Se johtui siitä, että tietyt käyttämäni ohjelmat eivät toimi Linux-pohjalla. Herätessäni tuli mieleen pari ohjelmaa lisää, joita pitäisi kokeilla. Nekään eivät toimineet.
Kävin hakemassa aamulehden, samalla asialla oli naapurini. Hän herää joka aamu ennen kuutta ja ihmetteli mitä minä teen tähän aikaan ulkona. Kerroin ongelmistani ja hän sanoi myös päivittäneensä koneensa, se toimii hienosti. Mutta se ei olekaan Trumpin boikotoima Huawei, kuten minun koneeni.
Menin keittämään aamupuuron ja pannullisen kahvia. Luin Turun Sanomat ja mietin mitä teen isona.
Päätin lähteä aamuajelulle Nauvoon ja noutaa sieltä vanhan koneeni, se toimii Windows-pohjalla. Jos Microsoft esittää, että sekin pitäisi päivittää, niin jätän sen kyllä tekemättä. Vanha konekin on kiinalainen, tosin Lenovo merkiltään.
Kahdeksalta olin mökillä ja puoli kymmeneltä takaisin kotona. Se lienee elämäni nopein käynti kesämökillä. Ihmekös tuo, kesä on ohi.
Vanha kone toimii ja vein Juhalle Linux-koneen. Hän lupasi tehdä parhaansa, että siitäkin tulee vielä kunnon tietsikka, Microsoftista huolimatta.
Illalla sataa tihuutti ja tein juoksulenkin suunnistuksen asemasta. Jalka toimii päivä päivältä paremmin.

8.9.19, sunnuntai:
Tänään akillesjännevammani täyttää seitsemän kuukautta. Monesti aikaisemmin olen ollut hyvässä uskossa, että jänne alkaa parantua. Ja ollut kovasti väärässä.
Nyt kyllä tuntuu paremmalta kuin koskaan ennen tämän sairauden aikana. Tarkoitukseni on mennä huomenna Mynämäelle testaamaan jalan kuntoa korttelisuunnistuksessa. Jos se sujuu hyvin, ilmoittaudun SM-kisoihin Forssaan kahden viikon päästä.
Juhan luona oli laituri irronnut, vaikka se Amerikan myrsky ei tänne asti ulottunutkaan. Lähdin sinne aamulla ja nostimme veneen talviteloille.
Sen jälkeen Juha tutki tietokonettani. Ei hänkään löytänyt siihen ajuria, jolla kone olisi herätetty henkiin.
Juha purki koneen ja vaihtoi siihen toisen kovalevyn. Kovalevyt ovat nykyään sellaisia luottokortin kokoisia lipareita. Sen jälkeen hän asensi koneen toimimaan Linux-käyttöjärjestelmällä. Kone hyrähti käyntiin ongelmitta.
Ongelmia sen sijaan tuli, kun minulla on muutama Windows-pohjainen ohjelma. Niitä ei kone suostunut ottamaan vastaan.
Mutta kaipa niiden tilalle löytyy korvaavia.

7.9.19, lauantai:
Kävi aamulla lenkillä, se sujui hyvin.
S
itten käynnistin tietokoneeni. Siellä oli kehotus asentaa uusi päivitys Windows 10 käyttöjärjestelmään. Kunnon luterilaisena tottelin. Ei olisi pitänyt.
Asennuksen jälkeen mikään ei enää toiminut. Kone kehotti käynnistämään se jollakin käynnistysdisketillä. Eihän tässä edes ole diskettiasemaa.
Kommunikoin asiasta nuoremman sukupolven kanssa.
Asiaan palataan huomenna. Ja kone tulee kuntoon – jos tulee.

6.9.19, perjantai:
Tässä on taas saanut seurata brittien keskustelua Brexitistä.
Tämä Boris Johnson on juuri samanlainen kuin herra Trump rapakon toisella puolella.
Soittaa suutaan ja valehtelee. Ero taitaa olla siinä, että britit osaavat parlamentissaan haukkua toisiaan paljon värikkäämmin kuin amerikkalaiset.
Luulisi, että asia olisi juuri toisinpäin.
Vanhoilliset britit käyttäytyisivät herrasmiesmäisesti ja nousukkaat amerikkalaiset huutaen ja hosuen. Mutta asiahan on juuri toisin päin.
Vetoa en lyö, mutta pitäähän esittää veikkaus kuinka näissä maissa käy.
Trump tullaan valitsemaan toiselle kaudelle, sehän on selvä se. Jörn Donner on sanonut jo 70-luvulla että Amerikassa asustaa epä-älyllinen ja uhoava kansakunta.
Britannia eroaa EU:sta ensi vuoden aikana heille helvetin huonolla sopimuksella.

5.9.19, torstai:
Paljon parjattu valtion omistama liikelaitos Posti on taas kohun keskellä.
Postin toimitusjohtajalle on maksettu palkkaa ja palkkioita noin miljoona euroa viime vuonna.
Siitähän keltainen lehdistö on repinyt otsikoita ja aina seuraaviin vaaleihin valmistuvat kansanedustajat ovat myös suoltaneet viisaita kommenttejaan.
Huolimatta siitä, että postinjakelu ja postilaitos on viime vuosina joutunut sopeuttamaan toimintaansa muuttuvassa maailmassa, laitos on pystynyt tilittämään vuodesta toiseen miljoonia euroja valtiolle osinkoja.
Muissa pohjoismaissa samassa tilanteessa toimivat postilaitokset ovat tehneet vuosittain raakoja tappioita. Suomessa ei. Tästä syystä toimitusjohtaja on saanut palkan lisäksi huomattavia bonuksia. Ansiodensa mukaisesti.
Sitä eivät tyhmemmät heti kohta tajua. Mutta jos on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia.
Niin paljon tässä maassa on sitä lajia!
Onhan siinä se kääntöpuoli, että ei se Posti ole mikään maailman paras palkanmaksaja. Mutta ei jakeluun ja lajitteluun myöskään tarvita hirvittävästi koulutusta eikä aivokapasiteettiakaan. Sehän on yhtä yksinkertaista työtä kuin alemman tason kansanedustajan ajan käyttö.

4.9.19, keskiviikko:
Yöllä ukkosti ja vettäkin tuli mittariin kymmenkunta millimetriä. Sen jälkeen oli pieniä vaikeuksia saada unen päästä uudelleen kiinni. Ylhäällä jylisi ukkonen, vieressä lattialla puhisi Frisco ja toisella puolella vaimo. Yritä siinä sitten lepuuttaa vanhaa ja väsynyttä kehoa ja mieltä.
Aamulla teimme Friscon kanssa matkan tien toiselle puolelle. Ripustin riistakameran puuhun ja kiersin hiukan eri reittä takaisin mökille. Muovipussiin kertyi kymmenkunta upeaa herkkutattia. Nyt niitä on täällä saaristossa sokeankin kerättävissä.
Ulla perkasi sienet ja minä seurustelin koiran kanssa.
Sitten lähdimme kotiin.
Illalla sai jännittää miten olkitukkainen Johnson pärjää Iso-Britannian parlamentissa. Vaikka se taitaa olla nykyään Britannia nimeltään. Suuruus on kaukana takana päin.
Huonosti pärjäsi – eivät antaaneet PM:lle lupaa viedä Englanti ulos EU:sta ilman sopimusta. Vai oliko sen maan maan nimi vielä Britannia? Mutta mikä ihme se Yhdistynyt Kuningaskunta mahtaa oikein olla. Nykyään ei ainakaan kovin yhdistynyt!

3.9.19, tiistai:
Nauvossa lähdin kokemaan riistakameraa yhdessä Friscon kanssa. Kamera oli maantien toisella puolella. Vanhemmiten Friscosta on tullut sellainen, että se kyllä seuraa vapaana metsässä lähistöllä. Mutta se ei anna ottaa itseään kiinni. Hankaloittaa hiukan maantien ylitystä. Nyt ei enää liikennettä ole, joten annoin sen olla vapaana.
Toisen kameran kauempaa hain ilman koiraa, menin sinne pyöräillen.
Normaalit olennot olivat kamerassa, yksi komea sarvipäinen uroshirvikin ilmestyi näkyviin.
Tatteja löytyi kohtuullisesti ja siitä Ulla innostui, että hänen on päästävä kiertämään Agdan lenkki. Se on kilometrin mittainen, kiertää ensin pellon reunaa, sitten metsään ja lopuksi takaisin mökille mäen yli. Sitä lenkkiä Ulla ei ole suorittanut ainakaan kahteen vuoteen.
Alkumatka sujui hyvin rouvalta, varsinkin kun sieniäkin löytyi kiitettävästi.
Nousu mäelle, paikoin jyrkkää ja huonopohjaista rinnettä, koetteli jo emännän voimia ja uskoa selviämiseen.
Perille päästiin ja sitten olikin vuorossa seuraava urakka, sienien perkaus. Siihen en minä enää osallistunut. Olen sitä mieltä, että sienet voi hankkia perattuna torilta. Ja vielä järkevämmäksi touhu menee, kun menee ravintolaan nauttimaan valmista herkkutattipastaa.

2.9.19, maanantai:
Olen luvannut Joonalle syntymäpäivälahjaksi nykyisen sykemittarini Polar Vantage V. Se on Polarin lippulaiva. Ehto luovutukselle on se, että syksyn aikana tulee markkinoille uudempi, parempi, kauniimpi ja kalliimpi vekotin.
Kaksi päivää sitten Garmin julkaisu uuden Fenix 6-mallistonsa. Se täyttää yllä luetellut kriteerit.
Verkkokaupan Turun myymälässä niitä olisi ollut jo saatavana.
Alan selkeästi tulla vanhaksi – en ole vielä käynyt sieltä hakemassa omaani.
Turhaa tässä on odotella paria kuukautta. Sinä aikana hinta ei vielä tule alaspäin.
Eikä kuulokaan siinä ajassa niin huonoksi mene, etten kuulisi vaimon jupinoita hankinnan mielettömyydestä.
Mutta lähdemme aamulla Nauvoon, hankinta siirtyy ainakin loppuviikkoon.

1.9.19, sunnuntai:
Uuutuuskirja
Huipputuloiset – Suomen rikkain promille perustuu monivuotiseen tutkimukseen, jossa haastateltiin yhteensä 90 eniten ansainnutta suomalaista perijää, ammattijohtajaa ja yrittäjää.
Eräs kommentoi:

Mun mielestäni siellä (eduskunnassa) on niin paljon tyhjänpuhujia ja saamattomia. Tai ehkä sitten ihmisiä, jotka ei tiedä asioista tarpeeksi. Mitä ne kaikki tekee siellä? Ärsyttää niiden palkat ja palkkiot ja systeemit ja sitten ne istuu siellä eikä saa mitään aikaan tai ei ota vastuuta siitä mitä ne tekee”.
Erityisesti politiikkaan kuuluvat poliittiset kamppailut turhauttavat monia huipputuloisia. Niiden nähdään hidastavan päätöksentekoa. Heidän mukaansa poliitikot eivät joko osaa tai rohkene tehdä kipeitä päätöksiä. Tämä taas johtuu huipputuloisten mukaan siitä, että demokratiassa käydään liian tiheään tahtiin vaaleja.

Kun on eduskuntavaalit, on kuntavaalit, on presidentinvaalit, niin koko ajan on joku vaali tulossa, jolloin pelataan äänimääriä eikä asiaa, ammattijohtaja kommentoi.
Eräs haastatelluista yrittäjistä taas on sitä mieltä, että ”ay-liike pitäisi räjäyttää”. Yksi johtaja taas kuvaa, että poliittinen järjestelmä on umpikujassa ay-liikkeen takia.
On sääli, että demokratian perusteella valittu järjestelmä ei kykene tekemään muutoksia, koska ilman demokratiaa valittu taho vastustaa kaikkea muutosta.”
Näinhän se on, että demokratia on hemmetin huono tapa hallita ja johtaa maata.
Valistunut yksinvaltius olisi ehdottomasti paras tapa. Ongelmana on se, että yksinvaltiaaksi ei pääse demokraattinen yksilö, jolla myös tunne-elämä olisi jonkinlaisessa kunnossa.
Yksinvaltiaista tulee poikkeuksetta hirmuvaltiaita. Valta nousee päähän nopeammin kuin kusi.
Siksi paremman puutteessa joudumme tyytymään demokratiaan.
Ja ay-liikkeen konservatiivisiin jarrumiehiin.

31.8.19, lauantai:
Silloin kun minä olin poikanen, niin urheilua seurattiin tiiviisti. Suorat lähetykset tulivat radiosta ja seuraavana päivänä niistä voi lukea sanomalehdestä. Aikakausilehtiä ei pahemmin ollut, meille tuli kotiin Suomen Kuvalehti, se ei ollut penkkiurheilijan asialla.
Mutta puutteellisesta tiedonvälityksestä huolimatta jokainen suomalainen tunsi ja tiesi Veikko Hakulisen ja Voitto Hellstenin.
Nykyään urheilun seuraaminen on muuttunut.
Turun Sanomien lukijalle maailman tärkein urheilulaji on Formula 1. TS:n toimittaja Heikki Kulta raportoi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen tekemiset reaaliajassa. Kalsarien vaihdot jää vielä raportoimatta, mutta kaikki muu on seurannassa. Kesä- ja talvitauoiltakin tulee lehteen juttu päivässä, kaksi parhaassa. Ja oikein innokas lajin harrastaja maksaa itselleen oikeuden katsella TV:stä kaikki harjoitus- ja kilpailutapahtumat. Vaikka itse kilpailu on tylsintä mahdollista seurattavaa.
Lähes yhtä tärkeää on seurata niitten polvihousupoikien temmellystä jaääkiekkokaukalossa. Ehkei niinkään itse urheilu ole tärkeää, mutta se miten pelaajat käyttävät miljoonapalkkionsa, kiinnostaa mahdottomasti sanomalehtimiehiä. Ilmeisesti myös lukijoita, tuskin niille muuten annettaisiin paria sivua palstatilaa päivässä.
Ja kun aamulla avaa radion, niin urheiluradio selostaa kymmenen minuuttia jääkiekkoilijoiden edesottamuksia yön aikana pelatuista otteluista Pohjois-Amerikassa.
Se on lähes yhtä kiinnostavaa kuin pesäpallo-otteluiden selostukset Radiossa.
No, näissä lajeissa suomalaiset vielä pärjäävät – erityisen hyvin pesäpallossa.
Seuraava aluevaltaus on tulossa e-urheilussa. Tosin se on lehdistössä jäänyt vielä lapsipuolen asemaan.
Tätä minäkin harrastan. Pelaan Microsoftin Solitaire Collection pelejä kilpailumielessä. Joka toinen päivä lajissa on kilpailu, siihen osallistuu satojatuhansia pelaajia ymäri maailmaa. Sadan pelaajan ryhmissä kisataan ja sijoitukseni on yleensä siellä kymmenen parhaan joukossa. Podium-sijoituksiakin on tullut useita.

30.8.19, perjantai:
Kävin eilen juoksemassa ja jatkoin tänään samaa rataa. Se juoksu kun sujui kohtuullisesti eikä jalkakaan kipeytynyt.
Tänään juoksin jo hieman reippaammin. Matkan keskeytti ulkoilutietä ylittänyt vaaleanruskea kyy. Olen ilmeisesti saman käärmeen nähnyt tänä kesänä jo neljä kertaa. Joka kerta noin sadan metrin etäisyydellä tämän päivä paikasta. Otin siitä muutaman videon ennen kuin päästin sen kiemurtelemaan metsään.
Juoksu sujui ihan hyvin, mutta juoksun jälkeen jalka oli hiukan huonossa hapessa. Kävely oli taas ontumista. Ilmeisesti jalka ei vielä kestä juoksua kahtena peräkkäisenä päivänä.
Anna ja Juha lähtivät illalla viikoksi Ruotsiin ja toivat koiran meille hoitoon.
Iltakävelyn tein Friscon kanssa. Naapurin koira tuli vastaan. Se on tietojeni mukaan lähes ainoa koira, jonka kanssa Frisco alkaa heti leikkimään. Laittaa kuonon maahan ja nostaa takapään ylös. Ja sen jälkeen aloittaa hillittömän riehumisen.

29.8.19, torstai:
Meille tulee taas Turun Sanomien paperilehti postilaatikkoon. Eli minulla on hyvä syy todeta vaimolle, että lähdetäänpä kaupunkiin purkamaan suma.
Iltapäivällä nostimme kytkintä ja palasimme hellesäässä kotiin.
Samalla tuli ilmoitus, että saisimme Maijan kanssa palkintomme viikonlopun urheilusuorituksesta. Otin yhteyttä palkintojen hallussapitäjään. Hän oli töissä Skanssin Intersportissa.
Sieltä sain kaksi kultamitalia ja aineellisen palkinnon. Palkinto oli 24 kappaletta kookos-maitosuklaamyslipatukoita. Järjestäjät olivat ilmeisesti saaneet patukat lahjoituksena maahantuojalta, niiden vanhenemispäivä kun oli lokakuussa. Ihan hyviltä ne maistuivat ja niillä on hyvä lähteä rakentamaan tulevaisuuden huippukuntoa.
Sen verran hyvin ovat jalkani palautuneet, että harkitsen vakaasti osallistua seuraavaan Suomen mestaruuskisaan syyskuun lopulla. Kyse on sprinttisuunnistuksesta ja se pidetään Forssassa.
Edellytyksenä on se, että pystyn juoksemaan kaksi kilometriä hiukan yli viiden minuutin km-vauhtia. Tämän hetken taso on vähän alle seitsemän.

28.8.19, keskiviikko:
Sain eilen moitteita hallituksen puheenjohtajalta. Kun hän nousi ylös, lähdin pyöräilemään. Rouva oli hiukan otettu, kun poistuin enkä jäänyt pitämään häntä kädestä ja lepertelemään kauniita ajatuksiani hänen korviinsa.
Tänään toimin sitten kuten aviomiehen pitää. Lähdin pyörälenkille ennen kuin Hän heräsi ja tulin takaisin keittämään Hänelle aamukahvit.
Hellesää jatkuu ja se tekee olosta hiukan vetelän. Siitä huolimatta ajelin ruohikot, niitin hieman heiniä ja kävin hakemassa riistakameran pellon reunasta. Siinä ei ollut kuin pari peuran kuvaa ja yksi leikkuupuimuri. Vehnä oli pellosta korjattu jo aikaisemmin, joten puimuri oli läpikulkumatkalla.
Koska kameran paikka oli huono, vein sen Möljän suon laitaan. Vaikka kuiva sekin oli, saa nähdä lieneekö sielläkään isompaa liikennettä.
Puron takan pellolla oli myös liikettä. Traktori ajeli peltoa edes takaisin vetäen perässään jotain härveliä. Näytti ihan älyttömältä touhulta. Kunnes se pysähtyi, härvelistä nousi takaluukku pystyyn ja sieltä vierähti iso pyöreä kerä ulos. Jopa kaupunkilaispoikakin ymmärsi, että kyseessä oli olkien paalauskone. Aina sitä oppii jotain uutta, en tällaista härveliä ole ennen nähnyt.

27.8.19, tiistai:
Lähdin tänään hoitamaan jalkaani pyöräilemällä. Matkan varrella oli Ingemar vaimonsa kanssa istuskelemassa varjossa pihallaan. Auringossa kun oli hellelukemet, niin eihän siellä tervejärkiset ihmiset istu.
Juttelin heidän kanssaan vartin verran ja laitoimme maailman kohtuulliseen kuntoon. Olemme Ullan kanssa nähneet tänä kesänä lukemattomat kerrat vanhemman miehen ajavan pyörällä saaristotietä perässän pienet kärryt. Kysyin tietävätkö he kuka tämä veijari on. Kuulemma joku saksalainen, joka haluaa rauhallisen ympäristön. Ajaa kirkonkylään joka päivä, myös talvella pahimpien kelien aikana. Ei ihan terveeltä vaikuta, terveelliseltä ehkä.
Runsaan tunnin poljin pyörää. Onneksi ei tuullut, niin tavallisellakin pyörällä oli kohtuullisen mukava edetä.
Illalla lämmitin saunan. Siinä välissä kävin lenkillä. Juoksin kaksi kilometriä, oman mittapuuni mukaan kovaa. Akilles ei vaivaantunut juostessa. Juoksun jälkeen se oli hivenen ärtynyt.

26.8.19, maanantai:
Lupasivat vielä kesäistä viikkoa. Me lähdimme kesämökille, Ullakin oli ylhäällä jo melkein aamuyöstä. Siis kymmeneltä.
Siellä vihersi, sademittariin oli tullut vettä 40 mm.
Sieniä ei ollut tänne tullut, vaikka lauantaina Yläneellä näin runsaasti herkkusieniä.
Jaksoin vielä hakea riistakamerat ja viedä ne uudelleen metsän siimekseen. Pari kuvaa oli hirvistä ja muutama peurakuva.
Lenkille en jaksanut lähteä, vaikka jalka oli jo oikein hyvässä kunnossa.
Illan pimennyttyä kävin ulkona. Ilman kosteudesta huolimatta taivaalla näkyi tähtiä. Ja sitten pimeydestä sukelsi esiin iso lintu. Valaisin sitä taskulampullani, se ei siitä hermostunut, vaan teki kierroksen yläpuolellani.
En tunnistanut lintua, mutta ei kai niitä lajeja paljon ole, jotka pimeässä lentävät.
Aamuyöllä kävin tarkistamassa tähtitilanteen. Linnunrata loisti koeasti pimeässä, kelikin tähtien katseluun oli sopiva. En kuitenkaan kauaa siellä viihtynyt ohuesta vaatetuksestani johtuen.

25.8.19, sunnuntai:
Vaikka taivaan isä on minulle antanut geenit, joilla voi tehdä pitkiä vaelluksia, niin joku raja sentään minullakin on.
Tänään olivat reidet jumissa ja kaikki paikat kankeina. Hiukan yritin venytellä, mutta ei sekään auttanut. Hieman myös polvia ja lonkkia kolotti.
Päätelmänä tästä voi tehdä sen, että ihminen on kyllä luoto liikkumaan kauan ja kauas, mutta ehkä ei sittenkään enää tässä iässä.
Illalla päivittäisen lääkeannokseni (kaksi olutta) jälkeen lähdin pienelle kävelylenkille. Yllätykseni oli suuri, se kun sujui ihan mukavasti. Mikään kolotus ei haitannut ja vauhtikin oli olosuhteet huomioon ottaen ihan kohtuullinen.

24.8.19, lauantai:
Heräsin ennen kuutta. Kahdeksalta lähdimme Yläneelle kisailemaan.
Turun Metsäkävijät olivat järjestävä seura ja paljon oli tuttuja hoitamassa kisan toimivuutta.
Myös muutama yläneläinen tuttu oli paikalla. Lehtosen Jussi ja Aution Markku olivat katsomassa lähtöä. Myös Markun tytär Päivi oli siellä. Hän on yksi Suomen parhaimmista suunnistajista, tekee todella tarkkaa työtä ja ainoastaan juoksijan lahjat eivät ole riittäneet maajoukkuetasolle. Veteraanien MM-kisoissa hän on kyllä ollut mitaleilla useamman kerran.
Näin kuvailin kisaamme OnTrailissä:

Olin Maijan kanssa taistelemassa Rogaining-kisassa Yläneellä Varsinais-Suomessa.
Kyse oli 24 tunnin Rogaining-suunnistuksessa tavoitteena lajin Suomen mestaruus. Puoli vuotta kestänyt akilles-jänteen tulehdus ei oikein suosinut tätä harrastusta.

Teimme sellaisen noin 40 kilometrin reitin itsellemme - siltä oli monessa kohtaa mahdollisuus oikaista takaisin maaliin, jos jalka ei kestä.

Kolme tuntia meni kohtuullisesti, kun etenin hiljaa. Kyse oli parikilpailusta ja lajin sääntöön kuuluu, että etäisyys pariin on pidettävä alle 20 metrissä. Jouduin monta kertaa jarruttelemaan innokasta ja hyväkuntoista Maijaa, että jarruta hiukan. Jalkani takia olimme tehneet suunnitelman kulkea mahdollisimman paljon teitä ja polkuja pitkin. Metsässä eteneminen tällä jalalla kun on tuskallista.

Alkumatka rasteille 43-35-54-76 sujui suunnitelmien mukaan, sitten alkoi akilles vittuilla. Välillä sen kanssa pystyi kävelemään hitaasti ilman kipuja, välillä kivut yltyivät helvetillisiksi. Suunnitelmiimme kuului käydä seuraavaksi rastilla 56, mutta sinne olisi ollut pitkä metsätaival ja jatkoimme tietä pitkin juomarastille 2. Se oli Mäkilän sahan pihassa, tuttu firma ja tuttu mies.

Juomarastilta kohti rastia 33. Taivallus oli niin vaikeaa, että ajatuksena oli sen rastin jälkeen suunnata maaliin omin jaloin. Mala kyllä ehdotti autokuljetuksen tilaamista mutta kieltäydyin.

Rastin jälkeen tulimme tielle. Pysähdyin ja mietin käännymmekö vasemmalle reittisuunnitelmamme mukaan vai oikealle - siitä olis päässyt maaliin noin kuuden kilometrin vaelluksella. Jatkoimme matkaa, kun jalka tuntui hiukan freesimmältä.

Rastit 94 ja 68 löytyivät hyvin. Rastille 60 teimme ainoan suunnistusvirheemme. Maastopohja oli hirvittävää terveellekin ihmiselle ja minulle helvetti maan päällä. Rasti oli ojan päässä ja valitsimme väärän ojan, siitä tuli parin sadan metrin ylimääräinen kunniakierros.

Rastin jälkeen pidimme juomatauon, niitä olimme pitäneet noin tunnin välein. Siinä vaiheessa ilmoitin tippa silmässä Maijalle, että nyt heitämme alkuperäiset suunnitelmamme romukoppaa ja marssimme suorinta tietä maaliin. Sinne ei ollut matkaa kuin vaivaiset 7 km tietä pitkin. Pystyin kävelemään vauhdilla 3 km/h, joten odotettavissa olisi, että pääsisimme sinne ennen auringonlaskua.

Näin toimimme. Selvisimme maaliin. Jos olisin pyytänyt lääkäriltä lupaa osallistumiseen, se olisi varmaan alkanut nauraa ja kysynyt oletko hullu. Jos olisin kysynyt samaa psykiatrilta, se olisi laitattanut minut pakkopaitaan. Valittettavasti en ottanut yhteyttä psykiatriin.

Paluumatkalla Malan kanssa totesimme, että tämä oli sitten viimeinen rogainingin Suomen mestaruuskisa kohdaltamme.

Palkintona sentään tuli sarjan XUV (sekasarja yli 65-vuotiaat) Suomen mestaruus. Jo toinen laatuaan! Edellinen vuodelta 2015.
Reitti (lähtö ja maali kartan oikeassa reunassa rastin 12 alapuolella):


23.8.19, perjantai:
Valmistautuminen Rogaining-kisaan.

22.8.19, torstai:
Turun kaupungissa ja ympäristökunnissa toimii Föli. Se harjoittaa kunnallista liikennöintiä busseilla ja parilla paatilla.
Tänään ilmoitettiin, että yhtiö tekee tappiota, kait pari miljoonaa vuositasolla. Tappio johtuu siitä, että bussien käyttö on vähentynyt. Ratkaisuksi tähän ongelmaan Turku esittää, että lippujen hintaa pitää korottaa. Kunnallisissa liiketoimissa ei ilmeisesti ole järjen käyttö suotavaa. Tai sitten se kuulu henkilöstön ominaisuuksiin.
Nimittäin normaalilla järjellä varustettu ihminen toteaisi, että hintojen korottaminen johtaa Fölin bussien käytön edelleen vähenemiseen. Ja sitä kautta hintojen korotuksiin. Ja kierre jatkuisi kunnes Fölillä ei ole yhtään matkustajaa ja bussiliikenne voidaan lopettaa.
Nii oikke Turku, yksityisautoilu kunniaan.
Bussia kun ei lähistöllä ollut, l
ähdin testaamaan kävellen varusteet lauantaiseen kisaan. Reppu painoi noin 3 kg ja tarkoitus oli tehdä runsaan kahden km lenkki metsässä ja kallioilla.

Mitään karttaa, kompassia tai kännykkää ei ollut mukana. Mitäs niistä, kun tuttuun kotimetsään olin menossa.
Lähdin liikkeelle kotoa. Pururadan itäpuolen kallioilta käänsin pohjoiseen suolle. Kun olin hetken tarponut suota niin käänsin länteen tarkoituksena osua siinä suunnassa olevan mäen reunaan. Tulinkin jonkun mäen reunaan, siinä oli polku ja uskoin, että se polku vie minut Lausteen pururadalle.

Ihmettelin vallan kauhiast kun sitä pururataa ei vaan tullut vastaan. Sitten reittini itäsimmässä pisteessä tulin teiden risteykseen. Siinä oli jotakin tuttua. Pysähdyin ja otin ilmansuunnat auringosta. Tajusin missä olin, ihan en kyllä tajunnnut miten olin tänne joutunut. Osasin kotiin.

Eihän mulla olisi mitään hätää ollut vielä vuorokauteen. Repussa kun oli litra vettä, 10 geeliä, muutama energiapatukka ja suklaapatukka sekä täyteen ladattu otsalamppu. Ne kun otan mukaani lauantain Roga-kisaan.

Kisassa ne onneksi antavat kartan mukaan, ilman sitä olen aivan sokea.

21.8.19, keskiviikko:
Hyvä ystäväni perusinsinööri Veijo Miettinen kirjoittaa, että oli ilo
palata lomalta keskelle monopoliyhtiön itselleen tuottamaa draamaa, jossa poliitikkojen perinteistä hyväveli -yhtiötä, Veikkausta, ruuvataan tälle vuosituhannelle.
Luulisi ainakin väkisin hallitukseen ängenneen kepun omaavan maalaisjärkeä
ymmärtääkseen, ettei tuottavaa työtä tekevillä ole aikaa seisoskella tuulikaappien pelikoneilla edistämässä kansanterveyttä, vaan sieltä löytyvät pääasiassa ne 124 000 peliriippuvaista. Missä on se paljon puhuttu pientä ihmistä puolustava alkiolaisuus, tai vasurien heikoimpien edunvalvonta, och samma på svenska?
Cittarien, Prismojen ja Teboilien nykyiset 18 500 peliautomaattia pitäisi keskittää sosiaalitoimistojen tuulikaappeihin toisen monopolin, Alkon, kossuautomaattien viereen ja muuttaa käytettäviksi erityisillä Kela-poleteilla. Rahan kiertonopeus kasvaisi huimasti, ja voisihan vähemmän riippuvainen myydä omiaan enemmän koukussa olevalle. Näin vastuullinen Veikkaus edistäisi oman elämän hallintaa peliriippuvaisten yhteisössä.

20.8.19, tiistai:
Kun vanha kaupparatsu pääsi kaupan tekemisen makuun, niin piti jatkaa samalla linjalla.
Eilen illalla kuvasin perinteisen polkupyöräni, se kun jäi tarpeettomaksi ostettuani sähköavusteisen pyörän.
Laitoin eilen kuvat ja tiedot pyörästä nettiin. Jo illalla minuun otti yhteyttä ranskalainen kaveri, joka oleskelee Turussa. Sovimme, että hän tulee tänään yhdeltä katsomaan pyörää. Ulla, jonka elämänkatsomuksen mukaan lasi on aina puoliksi tyhjä, sanoi, etten sitä ostajaa näe kuunaan.
Viisi minuuttia myöhässä kaveri ilmestyi paikalle. Mies tutki pyörän ja teki pienen koeajon. Totesi kaiken pelaavan ja löi rahat kouraan. Kiitti ja lähti. En rahoja laskenut kuin vasta jälkeenpäin. Oli antanut kympin liikaa. Laitoin hänelle viestin asiasta. Hän vastasi, että pyörä on sen ylimääräisen kympinkin arvoinen.
Vaikka nyt on varastossa tilaa sähköpyörälle, otin sen esiin ja tein tunnin reippaan lenkin. Paluumatkalla erehdyin kaupunkialueelle parin koulun lähistölle. Se oli vaarallista hommaa. Lapset kun lähtevät koulusta, niillä kaikilla on kännykkä kädessä ja kaikki huomio on laitteessa. Näin oli lapsi liikkeellä kävellen tai pyörällä.
Pitää käydä pyöräilemässä aamupäivällä ja suunnata keula maaseudulle.

19.8.19, maanantai:
Olen viime vuodet kulkenut reisitaskuhousuissa. Kun lompakkoa ei saa enää nykyään kuskata takataskussa, jalan sivussa oleviin taskuihin saa sekä lompakon että kännykän.
Vaikka kännykkää ei enää puheluihin tarvitsekaan kovin usein, niin mukana sen pidän. Siellä on kännyssa on pikavalintana 112Suomi. Se hälytysnumero, joka näyttää hälytyskeskukseen paikan, josta soitto tulee.
Olen kännykkää kantanut lenkeilläkin mukana. Ja kerran olen sitä tarvinnut suunnistuskilpailuissa. En itselleni vaan kanssakilpailijan pelastamiseksi.
Kävin ostamassa uudet housut Prismasta. Sopiva oli koko ja hinta.
Sepaluksen sulkeminen tapahtuu napeilla. Saa nähdä onnistuuko se ollenkaan tämänikäiseltä ihmiseltä. Jos oikein muista niin viimeksi on ollut napitettava sepalus housuissani reilusti yli kuusikymmentä vuotta sitten.
Silloin ei olisi ollut paljon näytettävää, vaikka napit olisivat unohtuneet auki.
Eikä sen puoleen enää nykyäänkään.

18.8.19, sunnuntai:
Olin hankkinut viitisen vuotta sitten kickbiken. Sellainen potkulauta, kehittynyt versio. Oikein hyvä treeniväline, mutta jäänyt minulla vähälle käytölle.
Laitoin sen myyntiin netissä Facebookin myyntiryhmässä. Nyt sain sille tänään ostajan. Hän lupasi tulla hakemaan sen iltapäivällä.
Tein aamulenkin juosten Nauvossa. Sade hiukan haittasi, mutta muuten se sujui hyvin.
Lähdimme pahimpaan ruuhka-aikaan kotiin ja saimme odotta pari lauttaa ennen kuin pääsimme ylittämään meren.
Ostaja tuli sovittuun aikaan ja oli tyytyväinen näkemäänsä.
Kaupasta innostuneena laitoin myös keväällä hankkimani crosstrainerin myyntiin. Sille ilmaantui illalla ostaja. Se ei ollut sinänsä mikään ihme, sillä pyysin siitä rahaa peräti kaksikymmentä euroa.

17.8.19, lauantai:
Siirsin käsivoimin – tai siis käsin, voimiahan niissä ei ole – keväällä tekemäni klapit uuteen klapivarastoon.
Kun tyhjensin viimeisiä puita, niin käden alta luikerteli nätti kyy ja siirtyi puiden peitteenä olleen pressun poimujen alle. Yritin saartaa sen sinne ja tukkia ulostulon. Sitten kävin hakemassa kameran ja Ullan avuksi. Kyy oli paennut ja kuvat jäivät ottamatta.
Lopuksi vein pressun puukatoksen päälle ja valmista tuli.
Mittasin kesän tuoton. Mitat olivat 3,5x1,4x0,8 metriä. Elon laskuopin mukaan siitä tulee 3,92 kuutiometriä. Eli puumiehen mukaan neljä mottia.
Kyllä niillä muutaman vuoden saunaa lämmittää.
Loppuilta meni TV:tä katsellessa. Suunnistuksen MM-kisoissa oli vuorossa viestit.
Naiset töppäsivät itsensä ulos mitalitaistosta jo ykkösosuudella.
Miehet sen sijaan toivat hopeaa varsin jännittävien vaiheiden jälkeen.
Kannatti katsoa!



16.8.19, perjantai:
Heräsin aikaisin. Polar ilmoitti, että uneni laatu oli lähes täydellinen.
Kuuntelin heti aamulla aamuaskareiden lomassa pariin kertaan radion uutiset. Siellä annettiin runsaasti aikaa ministeri Li Anderssonille. Häntä kuunnellessa tuli mieleen, että jos ulkoavaruuden olennot ovat päättäneet soluttautua maapallolle, niin Li on yksi niistä.
Naisen suusta tulee juttua tasaisesti ja nopeasti kuin robotista. Pitäisikö pyytää Rinteen Antilta, että hän tarkistuttaisi Lin tilan. Että virtaako suonissa veri vai elohopea!
Toinen merkittävä uutinen oli se, että rinnehissi Kakolan kyläyhteisössä ei toimi. Joku mystinen sähkövika pitää ovet joko kiinni tai auki. Se ei liene merkki ulkoavaruuden puuttumisesta hissin toimintaan. Yksinkertainen selitys on se, että hissin toimittaja on italialainen.
VR tuntee myös tämän ongelman. Pendoliino-junat, jotka tilattiin Italiasta, pysähtelevät myös jatkuvasti.
Lähdimme Nauvoon.
Siellä on meillä kesämökki.
Ja sinne mieli palaa aina kesällä.
Onneksi pian on syyskuu eikä tarvitse harrastaa kesämökkeilyä.

15.8.19, torstai:
Lähdin heti aamukahdeksalta ostamaan tekstiilejä. Ja kaikkihan tietävät, mistä ostan vaatteet, ruuan ja urheiluvarusteet. Lidlissä oli tänään myynnissä vaellusvarusteita. Ostin vaellushousut, jokasään takin, maastokengät, vaellussukat ja bokserit.
Puin osan niistä päälleni ja lähdimme Maijan kanssa patikoimaan. Tosin jalkineena oli Salomonit ja päällä ainoastaan T-paita.
Vaelsimme seitsemäntoista kilometriä. Nousumetrejä saimme kasaan vain runsaat kaksisataa metriä. Rattoisasti saimme kulumaan runsaat kolme tuntia.
Seuraavalla yhteislenkillä tarkoitus onkin pysytellä hereillä hiukan pidenpään.

14.8.19, keskiviikko:
Markku Jokisipilä,
Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, kirjoitti tänään kolumnissaan Turun Sanomissa Vuosisadan valheesta. Hän tarkoitti siis viime vuosisadan valhetta.
Kyse on kommunistisesta diktatuurista, joka oikeutti puheen ja ajattelun vapauden vain diktatuurin aivottomille kannattajille.
Poliitikkolegenda Paavo Väyryselle on myöhemmin naureskeltu, kun hän vielä 1988 väitöskirjassaan esitti Neuvostoliiton supervalta-aseman ja Euroopan kahtiajaon olevan pysyviä. Tosin tuskin kukaan osasi tuolloin ennustaa tulevan mullistuksen nopeutta ja laajuutta.
Jokisipilä itse sanoo, että olisi pitänyt hulluna sellaista henkilöä, joka olisi ennustellut kommunismin kukistumista, Saksojen yhdistymistä, Baltian maiden itsenäistymistä ja Neuvostoliiton hajoamista. Hän suhtautui alistuneen hyväksyvästi siihen, että maantieteellisten ja geopoliittisten tosiasioiden vuoksi Suomen oli mukauduttava Moskovan turvallisuusintresseihin.
No, onhan meidän vieläkin otettava veli venäläinen huomioon, vaikka järjestelmä siellä on muuttunut äärikapitalistiseksi.
Ja meno alkaa siellä muistuttaa Stalinin hirmuvaltaa.
Sadan vuoden päästä voimme sitten miettiä, mikä on kuluvan vuosisadan valhe. Saatan jättää tämän osion nuoremmille!

13.8.19, tiistai:
Sain Ullan ylös ihan ihmisten aikoihin ja lähdimme ajelemaan kohti Alastaroa ja Hennijokea.
Siellä odotti Mannerien sukutila, jonka Teijo on eläkevuosinaan restauroinut todella hienoon kuntoon. Harva vanha rakennus saa sellaista kohtelua kuin tämä.
Raaskimme Teijon kanssa jättää vaimomme talon suojiin ja lähteä itse pyörälenkille. Isännällä on sähköpyörä ollut jo neljä vuotta, joten se on hänelle tuttu peli. Ja sitä on käytettykin ahkerasti.
Teijo kysyi millaista vauhtia olen pyöräillessä pitänyt. Sanoin että sellaista 23 km/h.
Ensimmäiset kahdeksan kilometriä kuljimme hiekkateitä ja keskivauhti oli 27 km/h, myötätuuli auttoi.
Maalaismaisemat olivat täällä todella hienoja, kun niitä huohotukseni lomassa hiukan pääsin kurkistelemaan. Kävimme aika syvällä Punkalaitumen puolella ja saimme sitten alle hyväkuntoista asvalttia. Tuuli muuttui vastaiseksi, mutta vauhti säilyi samana koko matkan. Minua helpotti, kun sain peesata Teijon takana tuulen suojassa. Aika hapoilla olin kun perille pääsimme tunnin lenkin tehtyämme.
Lenkin jälkeen paikalle saapui koko Ryhmä Rämä. Aika kului siivillä, juttu lensi ja isäntäväen tarjoilut olivat ruhtinaalliset.
Vaan on se maailma vuosikymmenten saatossa muuttunut. Vaimot kallistelivat ahkerasti monopoliliikkeen tuotteita ja miehet nauttivat limonaadia.
O tempora, o mores!

12.8.19, maanantai:
Tekivät Venäjällä jonkin uuden aseen testin. Pommi räjähti käsiin ja viisi tutkijaa saivat surmansa.
Putinin aikan Venäjä on mennyt inhimillisempään suuntaan.
Stalin lähetti epäonniset tiedemiehet Siperiaan ja ne nääntyivät siellä hitaasti nälkään ja kulkutauteihin.
Putin hoitaa hommat heti. Mitä niitä jättää kitumaan ja levittämään johdon vastaista propagandaa muun kansan joukkoon.

11.8.19, sunnuntai:
Viime yönä näin runsaasti unia. Ilmeisesti niiden takia Polar antoi uneni laaduksi 2.2/5. En muista milloin viimeksi olisin näin heikkoa tulosta saanut.
Yksi unista oli sellainen, että paikkakunnalla oli kaksi firmaa, jotka kuivasivat puutavara asiakkaan laskuun. Toisen firman vetäjä oli tuttu mies ja kertoi, että kapasiteettia tarvittaisiin lisää. Kumpikaan ei ollut halukas laajentamaan tuotantoaan ja minua kehoitettiin perustamaan yritys.
Marssin pankinjohtajan juttusille, hän oli tuttu mies – Vesannon Pertti. Hän myönsi auliisti pyytämäni kahden miljoonan euron lainan.
Heräsin ennen kuin kuivaamoiden rakentaminen pääsi vauhtiin. Ehkä tulevina öinä paljastuu, miten liiketoiminta lähti liikkeelle.
Pertti oli pankinjohtajamme Eurokoneen aikoina. Toimintamme oli vekselivetoista. Hän kertoi hyvän jutun vekseleistä ja minä kerroin sitä omanani.
Firmalla oli miljoonan markan vekseli lankeamassa seuraavana päivänä. Rahaa ei ollut sen maksamiseen ja koko illan kävelin ympäri huonetta mutisten ärräpäitä itsekseni. Iltakymmenen jälkeen Ulla hermostui, tarttui puhelimeen ja soitti Vesannon Pertille. Kertoi, että rahaa ei ole ja vekseli jää maksamatta.
Sitten hän rauhallisesti kääntyi puoleeni ja sanoi: tule Ilkka nukkumaan – nyt valvoo toinen mies.

10.9.19, lauantai:
Koska eilen pullon kallistelu ei jäänyt yhteen kuohuviinilasilliseen, jouduin perumaan aamuksi suunnittelemani pyörälenkin. Ei muuten – tankojuopoksi ei minua olisi voinut kutsua – mutta tasapainon kanssa on parhaanakin aamuna ongelmia.
Joten lähdin juoksemaan. Jos sitä nyt juoksuksi voi kutsua, kun km-aika oli noin yhdeksän minuuttia. Mutta yli puolet lenkistä hölkkäsin. Sitä vajaata puolikastakaan en juossut vaan kävelin.
Ulla on koko kevään ja kesän kertonut, että ikkunat ovat likaiset.
Kyllä minä olen niistä ulos nähnyt ja auringonpaisteella liiankin hyvin.
Aikaisin keväällä ei niitä kannata pestä, kun pian tulivat kaiken maailman siitepölyt.
Siispä tänään katsoin ajan olevan kypsän. Ja kaikkien ikkunoiden pesun jälkeen minäkin olin kypsä. Sekä fyysisesti että henkisesti.
Turkulaisena äännän sanan fyysisesti muodossa fyyssisesti. Tämä tapa ärsyttää Ullaa aivan mahdottomasti. Mutta vaikea sitä on muuttaakaan normaalissa puheessa. Sitten kun pidän puheen tasavallan presidentille lupaan lausua tämänkin sanan huolitellusti.

9.9.19, perjantai:
Eilen oli syntymäpäivät, mutta juhlistimme sitä vasta tänään avaamalla kuohuviinipullon.
Helmikuun kahdeksantena viime talvella akillesjänteeni paukahti. Siitä saakka se on ollut enemmän tai vähemmän kipeä. Siis puoli vuotta. Se on lyhyt aika ihmiskunnalle, mutta valtava aikajana ihmislapselle.
Olen käynyt lääkärilla ja noudattanut hänen ohjeitaan.
Olen käynyt fysioterapeutilla ja saanut siihen paineaaltohoitoa.
Olen lukenut monia ohjeita miten akillesta hoidetaan ja huolletaan.
Mihinkään leikkaukseen en ole yrittänyt päästä, tämän ikäiselle nuorukaiselle niitä ei oikein suositella. On kuulemma yhteiskunnan rahojen ja kapasiteetin tuhlaamista. Tärkeämpiäkin kohteita löytyy.
Olen syönyt muutaman Burana-kuurin.
Välillä olen pystynyt jopa juoksemaan. Kainuussa kävin suunistamassa rastiviikon vahvasti lääkittynä.
Olen purkanut tuntojani tälle päiväkirjalle enemmän kuin olisi ehkä ollut aiheellistakaan.
Mikään ei ole auttanut.
Päätin nyt lopettaa asian veivaamisen.
Tämän jälkeen annan kuukausittain raportin tilanteestani. Jos muuten kirjoitan sanankaan akillekseni kunnosta ja yleisestä vitutuksesta jalkojeni tilaan, niin pyydän edes toista arvoisista lukijoistani siitä minulle huomauttamaan.
Jos ensimmäinen vaimoni lukisi näitä vuodatuksiani, niin hän olisi kyllä laittanut stopin valituskierteelleni. Mutta hän kun ei lue minun tekstejäni.
Kaiken maailman salapoliisiromaaneja hän kyllä ahnehtii...

8.9.19, torstai:
Sen verran päässä viiraa, että kun minulla oli tämä puusavotta kesken, niin heräsin kuuden jälkeen. En saanut enää unta. Nousin ylös, söin lautasellisen muroja ja keitin aamukahvit.
Murot syön yleensä jugurtin kanssa, tänään liotin ne keltaisessa Jaffassa. Tai siinä Lidlin Siti-versiossa, joka maksaa kolmasosan Jaffojen hinnasta. En viitsi raahata mökille jugurttia. Ullahan ei pohjalaisena sellaisiin koske, ne saattavat olla terveellisiä!
Ennen töiden aloittamista vein riistakameran metsään. Sen verran luistelen vankasta luterilaisuudestani, että tässä iässä noudatan jo lakia: ensin huvi, sitten työ.
Laitoin sykemittarin päälle, kun aloitin savotan. Juoma- ja pissatauot otin pois. Tehollinen työaika oli kaksi tuntia ja vartti.
Siirrän vielä alkukesän klapit tähän samaan kekoon ja sitten vasta peittelen. Ja lasken kuinka paljon tavaraa tuli tehtyä. Noin kaksi kuutiota sitä lienee kuivumassa.
Jos kuution hinta kotiin toimitettuna on 150 euroa, niin läjän arvo on luokkaa 300 euroa.
Olen ehkä käyttänyt työhön noin 60 tuntia. Joten palkkani on ollut noin viisi euroa tunnissa. Se puhtaana käteen eikä aiheuta verotukseen progressiota.
Lisäksi työn aiheuttamat terveyvaikutukset pitää huomioida.
Työn valmistuttua HPJ:kin nousi untuvapatjaltaan ja pääsin keittämään hänelle aamukahvit.
Sen jälkeen pakkasimme kampsumme ja lähdimme kotiin.

7.9.19, keskiviikko:
Kävin aamulla reippaalla kävelylenkillä. Pohje alkoi olla kunnossa.
Sitten lähdimme Nauvoon. Kävin hakemassa riistakamerat, mutta niissä ei ollut mitään erikoista.
Loppupäivän tein puuhommia. Sain kuusen rungon lopulta pätkittyä ja halkaistua klapeiksi.
Enää pitää oksat pätkiä ja latoa kaikki kuivumaan.
Sitten ei enää olekaan täällä muuta kuin talon maalaus, vanhan saunan maalaus ja seinien uusiminen, vanhan suulin kunnostus, sen kattotiiletkin pitäisi uusia, kaupan seinät pitäisi myös laittaa viimeisen päälle.
Talon vintti pitäisi myös kunnostaa ja rakentaa sinne uudet portaat. Sitä ennen alakerran lattia portaiden alta pitäisi myös uusia.
Ikkunat ovat siinä kunnossa, että ne pitäisi ehdottomasti vaihtaa.
Ja paljon muuta kunnostettavaa löytyy sekä talosta että kaikista ulkorakennuksista.
Olen laskeskellut, että jos pysyn terveenä ja työkuntoisena, teen ahkerasti töitä täällä joka vuosi kolme kesäkuukautta, niin valmista tulee sinä kesänä kun täytän satakaksikymmentä vuotta.

6.8.19, tiistai:
Ilot loppuivat lyhyeen.
Kävin aamulla tunnin pyörälenkillä. Se sujui mainiosti.
Kun ajoin pihaan, niin olin kaatua pihan ja kadun välissä olevaan kivireunukseen. Horjahdin ja otin terävästi kaatumisen vastaan huonommalla jalallani.
Pohkeessa tapahtui jotakin. Saattaa olla, että akillesjänteen kiinnityskohta pohjelihakseen joutui äkillisen venytyksen kohteeksi ja pohkeen sisällä räjähti jotakin.
Onneksi akillesjänne on kivuton eikä sitä kuumota. Loppupäivän ajan en oikein pystynyt askelia ottamaan, mutta elän toivossa, että huomenna olen taas kunnossa.
Jos en muussa, niin ainakin huonossa kunnossa.
Illan vietin Satarastien järjestelytehtävissä. Valvoin autojen parkkeerausta enkä joutunut rasittamaan itseäni.

5.8.19, maanantai:
Sain Matilta Avan häissä hänen kirjoittamansa omaelämänkerran Jack of all trades – Monessa mukana.
Hän on kirjaa kirjoittanut jo vuosia, monien muiden kirjallisten julkaisujensa ohessa. Kerran Matille totesin, että sekä hänen että minun on itse kirjoitettava elämäkertamme, ei niitä kukaan muu kirjoittaisi. Siihen hän totesi, että alahan kirjoittaa sitä omaasi sitten.
Kun eilen lähetin hänelle palautetta ensimmäisistä sivuista, niin hän taas usutti minua kirjoitustyön aloittamiseen. Ja seuraus oli se, että kun heräsin yöllä kolmen jälkeen, en tuntiin saanut unta, kun kävin läpi elämääni pikkupoikana.
Pitäisikö siis pikku hiljaa aloittaa. Jos kirjoittaisi viikossa yhden sivun, niin viidessä vuodessa olisi jo kirja kasassa. Ja parikymmentä sivua tekstiä on jo valmiina, kun kirjoitin joku vuosi sitten Eurokoneen/-tecin historian.
Mutta pahuksen raskas viisi vuotta se olisi, jos joka yö valvoisi tunnin sen takia!
Lupasin jo Matille kirjoittaa, jos akilles ei parane. Toivon pikaista paranemista.
Puolilta päivin lähdin tosissani testaamaan jalkaani rogainig-kisaa silmällä pitäen. Kuljin kuntoilureittiä pitkin, siis varsin helppoa reittiä, vaikka korkeuseroa tuli ihan mainittavasti. Kolme tuntia kävelin, vähän yli 15 kilometriä matkaa taittui. Join puoli litraa nestettä ja nautin pari geeliä. Jalka alkoi toimia paremmin loppumatkalla. Aika luottavaisin mielin lähden kisaan. Tähtäin on luonnollisesti voittaa Suomen mestaruus.
Viimeksi kun olimme kisassa Maijan kanssa, niin voitimme mestaruuden kahdessa sarjassa, veteraanit ja ultravetenaarit. Saattaa olla, että kuluneet vuodet estävät tuplan uusimisen tänä vuonna.
Nyt meidän keski-ikämme on 75 vuotta. Se olisi kohtuutonta nöyryyttää 55-sarjalaisia. Joten yhtä lähdemme metsästämään.

4.8.19, sunnuntai:
Otan takaisin eilisen lausuntoni. Älkää kutsuko minua häihin. Häät aiheuttavat jomotusta meikäläisen päänupissa. Myös unen laatu huonontui eikä määrässäkään ollut kehumista.
Unia tuli nähtyä runsaasti, mutta en niitä enää päivällä muistanut. Eivät ne mitään painajaisia olleet eivätkä liittyneet mitenkään parisuhteeseen. Ei omaan eikä muiden.
Sen verran ulkoilin päivällä, että sain kasaan pakolliset kymmenentuhatta askelta.
Muuten päivän tärkein lihaskuntoharjoittelu oli haukottelu.
Varsinaista täsmäharjoittelua se ei ole maratonia varten.
Mutta sellaista en tarvitsekaan, meikäläisen maratonit on juostu!

3.8.19, lauantai:
Tänään saimme viettää sukujuhlia. Lainemat ja Vihkot todistivat kun nuoret, kauniit ja fiksut Ava ja Lassi sanoivat toisilleen tahdon.
Kyseessä oli siviilivihkiminen, mutta kyllä naittajan kaava meni samoja latuja kuin kirkoillisessa vihkimisessäkin. Kaava oli ehkä hieman lyhyempi kuin normaalissa kirkollisessa vihkimisessä. Mutta huomattavasti pidempi kuin Ullan ja minun vihkimisemme kahden todistajan läsnäollessa kirkkoherran virastossa puoli vuosisataa sitten. Jos siis oikein muistan ja miksen muistaisi.
Maljojen jälkeen pidettiin puheita. Sulhasen isä purjehtijana ja lääkärinä kertoi, että purjeveneessä on kapteeni, jonka sana on laki. Avioliitossa molemmilla osapuolilla on 50 prosentin osuus ja kun kipparia ei ole, niin pitää sitten luovia aallokossa molempia perämiehiä kunnioittaen. Saattoi hiukan pelätä, että Ava tahtonaisena ottaa pikaisesti 51 prosenttia äänivallasta ja kertoo kaapin paikan.
Timo piti viihdyttävän puheen muistellen omia häitään ja varsinkin häitä edeltäviä viikkoja ja hetkiä. Se olikin varsinainen keitos. En muista, että nämä tapahtumat olisivat itse häätapahtumaa häirinneet. Ei edes papin myöhästyminen. Timo kyllä väitti, että olisin epäillyt hänen menneen puihin, kun tapahtuman alku myöhästyi. Itse en muista tällaista epäilystä esittäneeni.
Muutkin puheet olivat varsin viihdyttäviä ja lyhyitä, useimmat puhuivat niin selkeästi, että jopa tällainen kuulovammainen sai niistä selkoa.
Koska molemmat vihityt tunnustautuvat vegetariineiksi, me lihaa syövät vieraat saimme tyytyä kasvisruokaa. Viinitkin olivat luomuja. Siitä huolimatta ne maistuivat ihan hyviltä. Minusta saattaisi kehittyä oivallinen kasvissyöjä. Vaikka varmasti aina välillä menisin hyvään ravintolaan syömään verta tihkuvaa sisäfilettä!
Hääkakun kanssa tarjoiltiin konjakkia ja mustikkalikööriä.
Aika pitkän kaavan mukaan tuli nautittua juomia. Huomenna saatan muistaa, että ainakin konjakin ja punaviinin voisi jättää nuorempien nautittaviksi.
Morsian oli kaunis, sulhanen komea ja kaikilla oli niin maan perusteellisen mukavaa. Menkää nuoret useammin naimisiin ja kutsukaa minutkin häihin!

2.8.19, perjantai:
Jalka ei tykännyt pahaa eilisestä taivalluksesta saariston metsissä ja hakkuaukeilla.
Jatkoin puusavottaani aamupäivän. Puolen päivän jälkeen lähdimme kaupunkiin. Poikkesimme matkalla Anna ja Juhan luo. Juha asensi Ullan tietokoneeseen Linus-ohjelman. Se nopeuttaa koneen toimintaa järisyttävästi.
Ehtoolla tein vielä pienen kävelylenkin. Pystyn köpöttelemään 12 minuutin km-vauhtia. Jos nostan nopeutta, alkaa akilles huutaa hoosiannaa.

1.8.19, torstai:
Ulla ilmoitti aamulla, että hän oli yöllä herännyt, kun minä puhuin unissani. Olin kuulemma päästellyt sujuvasti espanjaa.
Puolitoista vuotta olen kieltä nyt opiskellut. Hereillä ollessa en oikein saa järkeviä lauseita aikaiseksi tällä kielellä. Jospa saisin unissani, niin se saattaisi avittaa puheen käyttöä myös päiväsaikaan. Tosin Ulla ei osaa espanjaa, joten en saanut tietää oliko yöllisessä puheessani päätä taikka häntää.
Tosin ensimmäinen vaimoni on usein sitä mieltä, että minun puheessani suomenkielelläkään mitään järkevää ole kuultavissa. Niin se pata kattilaa soimaa!
Kaikesta huolimatta lähdin illalla suunnistamaan Saaristorasteille. Ei olisi pitänyt! Ensin olin eksyä hakiessani kisapaikkaa. Kiersin saaristotien kautta ja tulin melkein takaisin mökille, ennen kuin löysin lähdön Selmontien varrelta.
Vahalahden Mika ajoi juuri lähtöpaikan ohitse, kun tulin ulos autosta, hän totesi, että älä sitten eksy metsään. Lupasin olla eksymättä.
Ykköselle sai juosta hetken tietä pitkin, sitten
alkoi taivallus metsässä. Siitä ei nilkkani tykännyt ja juoksu loppui siihen. Kävelin neljän kilometrin lenkin läpi. Aikaa kului reilusti yli tunti.
Sain hyväksytyn suorituksen. Tulosten mukaan edustin aivan uutta suunnistusseuraa. Nimi rimmaa hyvin mökkimme kylän nimen Sexnappa kanssa.
....................................
15. Anne Söderblom Pargas stad 1:14:48
16. Ilkka Lainema Sexy-Boys 1:16:50
17. Sverre Hågensen PIF junior 1:17:08
...................................

31.7.19, keskiviikko:

Mökkiloma jatkuu.
Kunto on vaan niin huono, että lopetin puusavotan jo neljän jälkeen ja aloin lämmittää saunaa.
Tosin eilenkin lämmitin saunan neljän jälkeen – neljä tuntia neljän jälkeen.
Aamulla tein puolentoista tunnin kävelylenkin. Pari kilometriä onnuin, mutta sitten akilles alkoi toimia hiukan paremmin. Tämä antaa pieniä toiveita, että pystyn osallistumaan kolmen viikon päästä Suomen mestaruuskilpailuihin. Tosin silloin pitäisi åystyä retkeilemään vuorokausi ympäriinsä.
Ilmoittautuminen päättyy parin päivän päästä. Sitten näemme kuinka monta paria ultraveteraanien sekasarjaan ilmoittautuu.
Voittamaan ketään emme pysty jalkani takia. Mutta toiveena on, että vain kolme paria osallistuu, jolloin SM-mitali olisi taskussa. Jos siis löytyy muutama rasti ja jalalla pääsee tekemään maalileimauksen!

30.7.19, tiistai:
Päätimme vielä kerran tässä heinäkuussa mennä mökille Nauvoon.
Kun olin saanut tavarat autosta mökille, lähdin hakemaan riistakameraa metsästä. Kuljin sinne yhden tekemäni geokätkön kautta. Siellä oli neljä henkilöä etsintäpuuhissa. Pysähdyin luonnollisesti juttelemaan. Valittivat, ettei kätkö tahdo millään löytyä ja pyysivät hiukan vinkkejä. Sanoin ensin, että kätköön on matkaa alle viisi metriä. Sekään ei auttanut. Sitten annoin kätkön ulkomitat. Ei aikaakaan kun toinen pojista löysi kätkön.
Jatkoimme jutustelua ja kerroin kätkön ja oman historiani nauvolaisena. Naiset, noin 12-vuotiaiden poikien äidit, kertoivat olevansa wieniläisiä. Toinen – se itävaltalainen – ei puhunut lainkaan suomea, toinen kertoi asuneensa Nauvossa kymmenkunta ensimmäistä vuottaan. Kiittelivät kovasti paikan esittelystä ja historiasta.
Palattuani ajoin nurmikot ja aloin kärrätä puita talon nurkalta puukatokseen. En kaikkia saanut vietyä, kun aloin sahaamaan kuusta klapin mittaisiin paloihin. Lopetin, kun sahan akku loppui.
Lounaan jälkeen tyhjensin puuceen alustan, se ei ole kesän kivoinpia hommia, vaikka olenkin laittanut paska-astian sellaiseksi, että voin sen tyhjentää suoraan kompostoriin. Kädet eivät tahriinnu ja hajutkin ovat maltilliset, kun valmistelin tyhjennyksen jo viime kerralla.
Jatkoin koivuklapien kärräämistä ja samalla tyhjensin saunan kiukaan kivet. Ne olivat olleet siellä jo aivaliian kauan. Pesin uudet kivet ja kiukaan kivitilan. Siellä oli käsittämättömän paljon moskaa.
Olin käyttänyt vettä puhdistushommiin varmaan kuution verran ja totesin, että minun on lämmitettävä sauna saadakseni sen kuivaksi. Ja oli omakin paita kastunut sen verran, että sauna teki poikaa.
Kävelin takaisin mökille puoli kymmeneltä. Alkoi olla takki jo ihan pikkuisen tyhjä!

29.7.19, maanantai:
Tänään lämpötila laski hieman, mutta viime viikon helteet olivat vieneet voimat.
Saimme koiran päivähoitoon ja tein sen kanssa kaksi pientä lenkkiä.
Jostakin syystä akilles oli tänään erittäin ärtyneellä tuulella. Illalla koitin rauhoittaa sitä sauvakävelyllä. Pari kilometriä käveltyäni totesin, että ne eivät sovi jalkapuolelle. Laitoin kepit kainaloon ja kävelin lopun matkaa viidestä kilometristä normaalisti. Jos huojuen liikkumistani enää kukaan voi normaaliksi sanoa.
Tässä pitää tosissaan miettiä, miten toimin vajaan neljän viikon päästä rogainig-kisassa.
Yhtenä ajatuksena mietin, että kipsaan vasemman jalan ja laitan kantapään alle kymmensenttisen klossin.
Tai sitten opettelen kävelemään niin, että vasen jalkaterä sojottaa suoraan sivulle. Se voisi helpottaa akillesjänteen kipuja.
Toimivin ratkaisu lienisi se, että vasen jalka amputoitaisiin Ilkasta nilkasta. Alle laitettaisiin sellainen jousi, jolla etelä-afrikkalainen Pistorius juoksi 400 metriä lähes maailmanennätysvauhtia.

28.7.19, sunnuntai:
Tein sekä eilen että tänään yli 40 kilometrin lenkin sähköpyörällä. Ajan pelkästään ECO-asetuksella. Se merkitsee, että sähkömoottori avustaa vain kevyesti. Molemmat lenkit kestivät hiukan alle kaksi tuntia ja syke oli hiukan yli 110. Eli mitä parasta terveysliikuntaa. Paitsi se, että lämpötila lähenteli kolmeakymmentä astetta. Siinä oli tietysti vanhalla miehellä lämpöhalvaus lähellä.
Eilen latasin lenkin jälkeen akun. Kun laitoin sen tänään paikoilleen, niin tietokone lupasi ECO-vaihteella ajomatkaksi 140 kilometriä. Pyöräilin siis kaksi tuntia ja 40 kilometriä. Kun tarkistin lenkin jälkeen tiedot, niin laite lupasi ECO-vaihteella minulle kilometrejä 148. Joten Yhdellä latauksella minun tavallani kuntoilla tällä pääsee lähes kaksisataa kilometriä. Ja kyllä se polkemalla kulkee pidemmällekin ilman akun avustusta.
Ei tämän kanssa liikkuminen ilman akkuakaan ole sen hankalampaa kuin normaalilla vaíhdepyörällä. Painoa on kymmenkunta kiloa enemmän, joten ihan pikkuisen raskaampaa se on.
Positiivinen asia on se, että pyörä on paljon tukevampi kuin normaali polkupyötä. Se helpottaa liikkumista kun tasapaino on hieman heikko.
Kaupunkiajossa saa hiukan opiskella jarruttamista. Levyjarrut kun pysäyttävät laitteen kuin seinään. Siinä on pari kertaa ollut lähellä suistua ohjaustangon yli nenälleen asvalttiin.
Niin paljon olen tätä kehunut, että sain lauantaina Maijan ostamaan itselleen myös vastaavanlaisen härpäkkeen. Hänelle se onkin ehdottoman tarpeellinen, kun Maija pyöräilee vuodessa noin kolme tuhatta kilometriä.

27.7.19, lauantai:
Mediassa – siis ainakin sosiaalisessa mediassa - on noussut kauhea häly, kun Helsingissä vaikuttava kaupunginvaltuutettu Husu Hussein sanoi, että kaikki persuja äänestäneet ovat rasisteja.
Husu on sosialidemokraatti, siis sitä porukkaa, jonka käsi on aina toisen taskussa. Niille, jotka eivät ole kiinnostuneita menneiden vuosien politiikasta kerrottakoon, että tämä sanonta tarkoittaa, että kun sossut pääsevät valtaan, niin sitten verot ja muut maksut nousevat ja taskusta rahat siirtyvät valtion omaisuudeksi.
Henkilökohtaisesti, vaikka en olekaan sossu, sanoisin, että Husu on oikeassa.
Laajentaisin kyllä tätä kohderyhmää. 99,9 prosenttia suomalaisista on rasisteja. Loput eivät ole poliittisista ja muista ahneuteen perustuvista syistä.
Ihmiskunta on aina ollut rasistinen. Riitti, että naapuriheimon jäsen kävi kalastamassa toisen heimon alueella, niin eihän sitä hyvällä katsottu. Sitten katsottiin, kun vieraan heimon jäsen oli teloitettu ja syöty.
Sittemmin tavat sivistyivät. Heimojohtajat toivat mukaan uskonnon. Sen varjolla vääräuskoiset oli tietenkin tapettava. Ja paljon niitä tapettiinkin.
Nykyään vääräuskoisia tappavat etupäässä muslimit, ainakin minun käsittääkseni. Aika vähän ne tappavat kristittyjä tai muihin jumaliin uskovia. Kyllä ne etupäässä riistävät hengen toisilta muslimeilta, jotka kuuluvat eri lahkoon.
Vanhana ateistina sanoisin, että jumalatonta menoa.
Kalastaja Pentti Linkolan mielestä toiminta on oikean suuntainen mutta riittämätön.
Lopuksi toteaisin, että Husu taitaa olla vielä rasistisempi, kuin keskiverto suomalainen. Vaikka ilmeisesti Husukin on suomalainen. Mutta se ei välttämättä ole ainoa selitys sille, että hän on rasistinen. Kaikki ihmiset maan päällä ja taivaassa ovat rasisteja. Joka muuta väittää, valehtelee tietoisesti. Tai sitten ei vaan ymmärrä tosiasioita.

26.7.19, perjantai:
Nuoriso kävi eilen veneilemässä Seilissä. Mutta eivät olleet seilissä.
Seilin saaressa on keitetty viinaa ammoisista ajoista saakka. Tiettävästi saaren nimestä on saatu väännettyä sanonta: olla seilissä. Ja se ei siis tarkoita saaressa oleskelua.
Vaikka nykyisin kesäaikaan saaressa oltaessa ollaan usein aika pahasti seilissä.
Lämpötila oli eilen lähes kolmekymmentä astetta. Sama pätsi jatkui tänään.
Janin porukka pakkasi tavaransa ja lähti kotia kohden. Jani ja lapset ajoivat veneen Juhan laituriin, Tiina ajoi sinne perässä autolla.
Me Ullan kanssa lähdimme myös kotiin.
Kävin ostamassa pyörään tavaratelineen. Unohdin sen oston, kun ostin maanantaina pyörän. Silloin olisin saanut kaupan päälle telineen asennuksen. Nyt jouduin asentamaan sen itse. Asennus sujui kuten yleensäkin uuden asian kanssa. Vähän aikaa pyörittelin telinetta ja koitin saada sen sopimaan tilaansa. Ei onnistunut, lähdin melkein takaisin liikkeeseen ja kertomaan, että olivat myyneet väärän osan. Telineen alas tulevat tukiputket olivat liian lyhyet. Aikani pyöriteltyäni sitä huomasin putken kyljessä ruuvin. Avasin sen ja hopsis – putkea pystyi jatkamaan.
Pihalla auringonpaisteessa ja kuumuudessa hiki tuli muutenkin kuin ajattelutyön tekemisessä. Puolen tunnin aherruksen jälkeen teline oli paikallaan. Kiinnitin ja säädin myös pyörälaukun sen kylkeen. Koeajoin pyörän ja vein sen varastoon odottamaan huomista lenkkiä.

 

 

 

 

 

 

------------------------------------------------------------------------------------------


31.12.18, maanantai:
Kun olen ihastunut taulukoihin, niin tällainenkin löytyy koneeltani.
Vuosien varrella on käyty ahkerasti ulkoilemassa.
Jos joku lahjakkaampi olisi nämä lenkit tehnyt, niin olisi varmasti tullut tulostakin!

Vuosi Juoksu Suunnistus Hiihto Pyöräily Yht: Tunnit
2003 617 255 218
 
2176
 
2004 793 302 858
 
2060
 
2005 881 308 664
 
1938
 
2006 1111 153 389
 
1734
 
2007 1347 241 329
 
1995
 
2008 1196 262 200 206 2136 283
2009 1507 286 406 110 2767 358
2010 1419 224 783 391 3347 428
2011 1266 184 587 761 3276 391
2012 973 232 811 163 2606 346
2013 1196 234 818 218 2863 380
2014 1443 227 470 106 2629 360
2015 959 378 603 326 3147 483
2016 1471 201 363 488 3217 471
2017 1170 239 409 182 2653 402
2018 1419 242 284 218 2583 379




 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Informaatiota sivun kävijöistä alkaen 8.4.2013:

Flag Counter